Pyhitys

Nykyisin saarnataan vähän pyhityksestä. Vaikka se on uskonelämän keskeisimpiä asioita sitten uskoontulon jälkeen. Pyhitys on uskossa kasvamista.  Ja meidän uskomme tulisi lähteä kasvuun eikä jähmettyä siihen tilaan, missä uskoontulon hetkellä olimme.

Monet valittavat, ettei pyhitys tapahdu omin voimin eikä muukaan kasvu. Väittämä on osittain totta, jos emme alistu Jumalan tahdolle ja opetukselle ja laiminlyömme Raamatun lukemisen ja rukouksen. Ja käymme harvoin kokouksissa Jumalan Sanan kuulossa. Silloin ei kasvua todella tapahdukaan.

Minusta

Nimeni on Liisa Rantasaari. Aviomiehen lisäksi minulla on kolme aikuista lasta ja viisi lastenlasta.

Uskossa olen ollut 15 vuotiaasta saakka, rippikoulu aikana annoin elämäni Jeesukselle. Olen kasvanut Länsi-Suomen rukoilevaisuuden alueella mutta lähinnä olen kuitenkin nuoruuteni ollut Kansanlähetyksen piirissä. Avioiduttuani helluntaiseurakuntaan kuuluvan  miehen kanssa, liityin helluntaiseurakuntaan.  Koen hengelliseksi kodikseni  luterilaisuuden, koska suurimman osan nuoruudesta kasvoin siihen.  Olen ns. yhteiskristillinen, eli en vieroksu ketään kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä.  Kaikki olemme Jumalan silmissä saman arvoisia. Kirkkokunnat ja opit ovat tätä aikaa varten mutta eivät ole mitenkään pelastuksen kanssa tekemisissä. Ainoastaan uudestisyntynyt ja synneistä parannuksen tehnyt, Jeesukselle elämänsä antanut pääsee Taivaan kotiin. Joka seuraa Jeesusta ja jonka elämän ohjekirjana on Raamatun sana.