Raamattu ja verukkeet

hengellinen kuva.

 

Raamattu on kirja, mistä löytyy sanan kohta asiaan kuin asiaan, jos tekstit erotetaan asiayhteydestään.

Raamatusta saadaan lohdutuksen sanaa mutta myös lyövää sanaa. Kuitenkaan lyöntiaseena Raamattua ei saisi käyttää. Valitettavan usein se on uskovien käsissä moukari, millä murskataan jo hajalla oleva murusiksi tai jos on langennut syntiin, tulee siitä lakikirja. Kuitenkin Raamattu on täynnä armon sanaa. Armolupauksia on 153. Siitä riittää armoa armon päälle.

Syntiä ei saa suosia, se on tuomittava mutta langennut ihminen tarvitsee hoitoa päästäkseen jaloilleen, ei lyöntejä. Ei Jeesuskaan lyönyt syntisiä vaan rakasti heitä suurella rakkaudella.

Antaminen omastaan on yksi vaikeimmista asioista, mitä olen havainnut olevan uskovilla.

Verukkeita löytyy jos minkälaisia, millä puolustaa antamattomuutta. Onhan niitä Raamattuun vedotenkin kun asiayhteys irrotetaan. Kuitenkin uskovan tulisi olla siunausten kanavana jakajana, sitä mitä itselle on annettu.

Kaikki antaminen ei kysy paksua kukkaroa. Mutta uudestisyntyneen kukkaron tulisi myös syntyä uudesti. Onko se kukkarosi uskossa myös?

Antamista on monenlaista muuta.  Ylimääräinen vaate, mitä et itse tarvitse, voit antaa jollekin joka tarvitsee. Rakkautta on käydä sairaiden ja yksinäisten luona. Omastaan ajastaan antaminen varmasti siunaantuu takaisin.

Rakkaus on kekseliäs. Vain mielikuvitus mukaan ja jakamista omastaan löytyy. Ei kaiken tarvitse olla suurta, pieni teko saa ihmeitä aikaan kun se tehdään yhdessä Jeesuksen kanssa.

Epäluuloisuus ei kuulu terveen uskovan elämään. Jos me epäilemme kaikkien ihmisten motiiveja, emme voisi edes rukoilla kenenkään kanssa syntisen rukoustakaan. Sillä ei aina ole varmaa, säilyykö ihminen uskossa. Mutta eiväthän asiat olekaan meidän hallittavissa vaan Jumalan. Jumala vastaa kaikesta, Jumalalle olemme itse vastuussa kaikesta. Emme ihmisille.

Tässä tutkielmassa olen nyt tullut sellaiseen johtopäätökseen. Kun olemme uskovia ja uudestisyntyneitä, ne teot joita elämässämme teemme, teemme Jumalalle vaikka välikappale on ihminen. Jumala toimii ihmisten kautta, ihmisille.

Pyhä henki on elävä niissä uskovissa, jotka elävät läheisessä yhteydessä Jeesukseen.

Jos, suhde on Jeesukseen tuore ja elävä, elämänveden virrat virtaa kauttamme lähimmäistemme hyväksi. Jumalan virran vieminä, me teemme suuria tekoja.

Näin Jumalan antamat siunaukset tulevat monelle iloksi ja onneksi. Antaja saa monin verroin takaisin, sillä Jeesus on kaikessa ehtymätön lähde. Jos kaikki antaminen ei siunaannu takaisin tässä ajassa, kuitenkin kaikki kirjataan Taivaan kirjoihin. Kerran kirjat avataan ja on palkan maksun aika.

Jumala ei jää koskaan ihmiselle velkaa. Jumala vastaa sanastaan. Jos Jumala sanoo: – Siunatkaa, että siunauksen perisitte, se tarkoittaa juuri sitä, eikä muuta.

Jumalan tuomiot ovat oikeat. Ihminen on valmis tuomitsemaan ulkonäöltä, ihmisen oman järjen päätelmän mukaan.

Mutta Jumala joka on suurempi kuin meidän sydämemme, näkee kaikki. Hän ei kysy lahjojensa perään, menikö oikeaan kohteeseen. Hän antaa soimaamatta, niin hyville kuin vanhurskaille. Mutta kerran Hän ottaa meidät tilille, kuinka käytimme leiviskämme. Kuinka kohtelimme lähimmäisiämme. Mitä teimme niille siunauksille joita Hän meille armossaan antoi?

Kätkimmekö ne varat joita saimme, kun Hän antoi ensin meille terveyden tehdä työtä, terveyden saada hyvä ammatti. Lahjoja kouluttautua. Laitoimmeko kaiken omiin tarpeisiin ja osan omantunnon rauhoittamiseksi, seurakunnan ”varmaan” kohteeseen.

Mutta vähissä varoissa olevan puutetta sanoimme olevan hänen omaa syytään. Kuitenkin Jumala näki, mikä oli todellinen tilanne, sen mukaan Hän arvioi meidät.

Kaikki, mukavuudet joilla Jumala siunasi meitä, nautimme itse. Ja kehuskelemme kuinka me teemme ja elämme, syömme ja nautimme, ostamme sitä ja tätä. Onhan maailma huveja täynnä. Vieläpä saatamme valehdella puutetta valittavalle, ettei ole mistä antaa. Kuitenkin Jumala näkee sydämen.

Missä on uskovien omatunto? Missä on Jumalan kunnioitus? Eikö ole Jumalan pelkoa uskovilla?

Pysähdy, pysähdyn! Jumalalla olisi meille asiaa. Pyhä henki tahtoisi tämän yltäkylläisen uskovien joukon pysäyttää. Kuuntelemaan, mitä Pyhä henki seurakunnalle, yksilö uskoville sanoo. Herralla olisi asiaa mutta olemme niin yltäkylläisiä, ettemme enää tarvitse Jumalaa kuin suuressa hädässä.

Armotalouskauden loppuaikoina, uskovat syövät, naivat, naittavat, menevät avioon. Nauttivat leivän ja viinin yltäkylläisyydestä, lyövät kanssa palvelijoita. Kurjan ja köyhän, sairaan, yksinäisen, alastoman, nälkäisen, janoisen, haavoitetun, heidät he jättävät. Kävelevät ohitse.

Käveletkö sinäkin ohitse? Kävelenkö minä ohitse? Ohitse Jeesuksesta, koska Jeesus oli ja on, kaikkea minkä ohitse lopunajan uskova menee. Juuri kaikkea tuota mitä edelle luettelin. Jeesus asuu lähimmäisessä. Sinussa ja minussa.

Jeesus tahtoo uudistaa meidät itse kunkin, tahtoo…ei väkisin tee mitään. Jos me nöyrrymme, tutkimme itseämme ja vaellustamme.

Mooses kasvoi Faaraon hovissa, loistossa ja rikkaudessa. Hän jos kuka, olisi voinut nauttia tästä kaikesta. Mutta hän katsoi kaikki ne halvaksi, hän lähti israelilaisten kanssa erämaahan, löytääkseen suuremmat rikkaudet kuin Egyptin aarteet olivat. Hän tahtoi toteuttaa Jumalan tahtoa elämässään.

Egypti kuvaa Raamatussa maailmaa, ovatko meille nykyajan Egyptin aarteet rakkaampia kuin Jumalan tahdon toteuttaminen. Jumalan tahto, on että me löydettyämme Jeesuksen pelastajanamme, olisimme valona ja suolana maailmassa. Rakastaisimme toinen toisiamme sillä rakkaudella ja niillä lahjoilla joita Hän meille antaa. Jakaisimme omastamme, siunaisimme toisiamme sanoin ja teoin. Näin saisimme itsekin siunauksen periä. Olisimme siunauksen kanavia, virtoja erämaassa.

Ja Mestarimme Jeesus Kristus saisi sanoa meille. – Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, vähässä olet ollut uskollinen. Minä laitan sinut paljon haltijaksi. –

Olemme tulleet aikaan, jolloin jokaisen meidän uudestisyntyneen uskoa koetellaan, mitä tekoa se on. Mikä on perusta, mikä on todellinen rakkauden kohde.

Miten suhtaudumme lähimmäisiin jotka laitetaan koetuksiin? Näin Jumala kysyy uskomme laatua, onko se Jeesuksen antamaa uskoa, elävää uskoa. Uskoa joka tekee samoja tekoja joita Jeesus teki maapäällä ollessaan tai suurempiakin.

Joka ei kysellyt kohteen aitoutta, avuntarpeen motiiveja, vaan rakasti ja rakastaa.

– Siitä heidät maailma tuntee Jeesuksen opetuslapsiksi, että heillä on keskinäinen rakkaus. – Tähän voisi sanoa, yhteistyö- ja avunanto sopimus.

Vuorotellen joudumme paikalle, että tarvitsemme lähimmäisen apua. Kuinka tahdot että sinua kohdellaan kun itse olet koetuksissa ja ongelmissa?

– Minkä teette yhdelle näistä vähimmistä, sen teette minulle, sanoo Jeesus. Millä mitalla te mittaatte, niin teillekin mitataan. – Vakavia sanoja…minulle, sinulle.

Kaikki tämä koskee sitä, kuinka me uskovat elämme keskenämme. Ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala.

Jotenka on aina pysähtyä ja punnita elämäämme. Niin minä tahdon tehdä, koska päämääräni on Taivas ja Jeesuksen läsnäolossa eläminen. Toivon, että sinä lukijani pysähtyisit hetkeksi myös. Ole siunattu kanssa matkaajani.

@LR.

This entry was posted on 25.11.2013. Bookmark the permalink.