Raamatun sana ja ihminen

Joidenkin henkilöiden mielestä Raamattu on kuiva ja tylsä kirjaRaamattu uusin. Olen joidenkin kuullut sanovan, Raamattua väkivaltaiseksi kirjaksi. Usealla se pölyttyy kirjahyllyssä lukemattomana, juuri näistä syistä. Jos Raamattua lukee kuin romaania, onhan se jännittävä kirja, koska Raamattu on usean eri kirjan kokonaisuus. Siksi Raamattua sanotaankin kirjojen kirjaksi. Onhan Raamattu myös maailman luetuin ja ostetuin kirja.

Syy miksi Raamattu ei avaudu lukijalle, niin kuin Jumala on tarkoittanut avautuvaksi, on siinä ettei ole koettu uudestisyntymää, eikä Pyhän hengen voitelua elämässä. Mikäli Raamattua luetaan vilpittömällä mielellä ja rukouksen hengessä, Pyhä henki on meidän henkilökohtainen opettajamme. Sana opettaa itse itseään. Moni vilpitön Raamatun lukija on löytänyt myös elävän yhteyden Jeesukseen Jumalan sanasta Raamatusta.

Raamattu on tarkoitettu meille elämämme ohjekirjaksi. Raamatusta löytyy kaikki, mitä hyvän elämän rakentamiseksi tarvitsee tietää. Tiedän ihmisiä, jotka jo lapsuudesta saakka ovat lukeneet Raamattua, se on koitunut heille siunaukseksi elämäntaipaleella kulkemiseen. Koska elämä itsessään ei ole helppoa, ketään meistä ei käsitellä silkkihanskoin. Siksi opetusta on saatava ja parasta on saada se jo lapsuudesta saakka. Raamattu on kaikkein paras kirja elämäntaidon opetukseen. Joskaan en vähättele muutakaan kirjallisuutta, enkä opetusta. Kuitenkin kaikki muu on ihmistekoista, Jumalan Sana on Pyhää ja se kestää. Raamatussa on kaikki tiedon ja viisauden aarteet kätkettyinä. Raamatun sana on hoitavaa sanaa.

”Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.” Room. 15:4. KR 33/38.

Raamattu on hyvin inhimillinen kirja. Kaikki mitä ihmisen elämää kohtaa, löytyy myös Raamatun lehdiltä. Lue tämä seuraava teksti Raamatusta, kerron mitä sitten tapahtui.

”Niin Ahab lähetti sanan kaikille israelilaisille ja kokosi profeetat Karmel-vuorelle.
Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: ”Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä.” Eikä kansa vastannut hänelle mitään.
Niin Elia sanoi kansalle: ”Minä olen ainoa jäljelle jäänyt Herran profeetta, mutta Baalin profeettoja on neljäsataa viisikymmentä.

Antakaa meille kaksi mullikkaa, ja valitkoot he itselleen toisen mullikan, paloitelkoot sen ja pankoot kappaleet puiden päälle, mutta älkööt panko tulta; ja minä valmistan toisen mullikan ja asetan sen puiden päälle, mutta en pane tulta.
Sitten huutakaa te jumalanne nimeä, ja minä huudan Herran nimeä. Se jumala, joka vastaa tulella, on Jumala.” Kaikki kansa vastasi ja sanoi: ”Niin on hyvä”. Ja Elia sanoi Baalin profeetoille: ”Valitkaa itsellenne toinen mullikka ja valmistakaa se ensin, sillä teitä on enemmän. Huutakaa sitten jumalanne nimeä, mutta älkää panko tulta”.

Niin he ottivat sen mullikan, jonka hän antoi heille, ja valmistivat sen. Sitten he huusivat Baalin nimeä aamusta puolipäivään asti, sanoen: ”Baal, vastaa meille!” Mutta ei ääntä, ei vastausta! Ja he hyppelivät alttarin ääressä, joka oli tehty.
Puolipäivän aikana Elia pilkkasi heitä ja sanoi: ”Huutakaa kovemmin; hän on tosin jumala, mutta hänellä voi olla jotakin toimittamista, tahi hän on poistunut johonkin, tahi on matkalla; kenties hän nukkuu, mutta kyllä hän herää”. Niin he huusivat vielä kovemmin ja viileksivät itseään tapansa mukaan miekoilla ja keihäillä, niin että heistä vuoti verta.

Kun puolipäivä oli kulunut, joutuivat he hurmoksiin, aina siihen hetkeen asti, jolloin ruokauhri uhrataan. Mutta ei ääntä, ei vastausta, ei vaarinottoa!
Niin Elia sanoi kaikelle kansalle: ”Astukaa minun luokseni”. Ja kaikki kansa astui hänen luoksensa. Niin hän korjasi Herran alttarin, joka oli hajotettu.
Ja Elia otti kaksitoista kiveä, yhtä monta kuin oli Jaakobin poikien sukukuntia, hänen, jolle oli tullut tämä Herran sana: ”Israel on oleva sinun nimesi”.
Ja hän rakensi kivistä alttarin Herran nimeen ja teki alttarin ympärille ojan, johon olisi mahtunut kaksi sea-mittaa jyviä.
Sitten hän latoi puut, paloitteli mullikan ja pani kappaleet puiden päälle.

Ja hän sanoi: ”Täyttäkää neljä ruukkua vedellä ja vuodattakaa se polttouhrin ja puiden päälle”. Ja hän sanoi: ”Tehkää se toinen kerta”. Ja he tekivät niin toisen kerran. Vielä hän sanoi: ”Tehkää se kolmas kerta”. Ja he tekivät niin kolmannen kerran.
Niin vesi juoksi ympäri alttarin; ojankin hän täytti vedellä.

Ja kun oli tullut hetki, jolloin ruokauhri uhrataan, astui profeetta Elia esille ja sanoi: ”Herra, Aabrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala, tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen sinun palvelijasi ja että minä olen sinun käskystäsi tehnyt kaiken tämän.
Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, että tämä kansa tulisi näkemään, että sinä, Herra, olet Jumala ja että sinä käännät heidän sydämensä takaisin.”

Silloin Herran tuli iski alas ja kulutti polttouhrin, puut, kivet ja mullan sekä nuoli veden, joka oli ojassa.
Kun kaikki kansa näki tämän, lankesivat he kasvoillensa ja sanoivat: ”Herra on Jumala! Herra on Jumala!”
Mutta Elia sanoi heille: ”Ottakaa Baalin profeetat kiinni; älköön yksikään heistä pääskö pakoon”. Ja he ottivat heidät kiinni. Ja Elia vei heidät Kiisonin purolle ja tappoi heidät siellä.
Ja Elia sanoi Ahabille: ”Nouse, syö ja juo, sillä sateen kohina kuuluu”.
Niin Ahab nousi syömään ja juomaan. Mutta Elia nousi Karmelin huipulle, kumartui maahan ja painoi kasvonsa polviensa väliin.
Ja hän sanoi palvelijallensa: ”Nouse ja katso merelle päin”. Tämä nousi ja katsoi, mutta sanoi: ”Ei näy mitään”. Hän sanoi: ”Mene takaisin”. Näin seitsemän kertaa.

Seitsemännellä kerralla palvelija sanoi: ”Katso, pieni pilvi, miehen kämmenen kokoinen, nousee merestä”. Niin Elia sanoi: ”Nouse ja sano Ahabille: ’Valjasta ja lähde alas, ettei sade sinua pidättäisi'”.
Ja tuossa tuokiossa taivas kävi mustaksi pilvistä ja myrskytuulesta, ja tuli ankara sade. Mutta Ahab nousi vaunuihinsa ja lähti Jisreeliin.
Ja Herran käsi tuli Elian päälle, ja niin hän vyötti kupeensa ja juoksi Ahabin edellä Jisreeliin saakka.”
1. Kun. 18: 20- 46. KR 33/38.

Mitä tämän jälkeen tapahtui? Elia oli ihminen kuin kuka tahansa meistä. Usein saadessamme ratkaistua vaikean ongelman ja saamme myönteisen voiton asiaan, meille käy kuten kävi Eliallekin.

Ilon ja onnen sijaan me masennumme. Elia koki niin valtavaa tässä edellä kerrotussa tapauksessa, jota me ihmiset emme toiset tule koskaan kokemaan. Olisi luullut että hän olisi hyppinyt riemusta.

Raamattu kertoo kuitenkin. ”mutta meni itse erämaahan päivänmatkan päähän. Hän tuli ja istuutui kinsteripensaan juureen. Ja hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: ”Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi”.
Ja hän paneutui maata ja nukkui kinsteripensaan juurelle.”
1. Kun. 19: 4 -5. KR 33/38.

Nykyinen kansantautimme masennus kuvaillaan tässä hienosti.

Masentunut ihminen vähättelee itseään, ja tekemisiään, on epätoivoinen ja väsynyt. Kuinka viisaasti Jumala Sana kertookaan meidän vajavaisten ihmisten heikkoudesta. Masennus on eri ihmisillä oireiltaan eriasteinen ja erimuotoinen, mutta Elian masennuksessa oli erityisenä piirteenä valtava unen tarve.

Elia saa hoitoa, kuten kaikkien masentuneiden tulisi saada.

Mutta katso, enkeli kosketti häntä ja sanoi hänelle: ”Nouse ja syö”.
Ja kun hän katsahti, niin katso, hänen päänsä pohjissa oli kuumennetuilla kivillä paistettu kaltiainen ja vesiastia. Niin hän söi ja joi ja paneutui jälleen maata.
Mutta Herran enkeli kosketti häntä vielä toisen kerran ja sanoi: ”Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi”.
Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä
Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti.” 1. Kun. 19. 5 -8. KR 33/38.

Ruoka halu saattaa kadota, siksi enkeli antoi Elialle ruokaa, tällä ravinnolla Elia jaksoi kulkea 40 päivää ja 40 yötä Hoorebin vuorelle, Jumalan vuorelle.

Monesti masentunut ihminen lähtee seurakuntaan kohtamaan Jumalaa. On hyvä että masentunut jaksaa lähteä liikkeelle ja ihmisten pariin. Uskova masentunut etsii hoitoa oikeasta paikasta, Jumalan läsnäolosta. Nykyajan lääkkeet eivät ole kiellettyjä vaikeissa tapauksissa, sillä lääketiedekin on saanut Jumalalta viisautensa.

Niin Elia etsii Jumalaa apuun ja Elia saa sanan Herralta.”Hän sanoi: ”Mene ulos ja asetu vuorelle Herran eteen”. Ja katso, Herra kulki ohitse, ja suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä.
Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei Herra ollut tulessa. Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä
.” 1. Kun. 19. 11 – 12. KR 33/38.

Vahvat kokemukset eivät useinkaan auta masennuksesta kärsivää vaan hiljaisuus ja lepo. Hiljainen tuulen hyminä oli Eliallekin parasta lääkettä. Siinä hän koki Jumalan hoitoa.

Elian uupuminen ja masennus eivät johtunut mistä tahansa, Elia koki syvän hengellisen masennuksen. Elia oli ollut kuuliainen Jumalalle, silti suuret hengelliset kokemukset eivät estäneet masennusta.

Herra antaa Elialle jälleen uuden kehotuksen. ”Herra sanoi hänelle: ”Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit,” 1. Kun. 19. 15.

Paluu kehotuksessa oli Jumalan viisaus mukana. Kehotus tarkoitti että parantuminen vie aikansa, rasituksesta palautuminen vie aikansa. Levosta tulee apu, missä Jumala antaa rakkauttaan. Paluumatka on aina tehtävä, Jumala ei tehnyt ihmettä Elialle, eikä tee tämän ajan masentuneille ja uupuneille.

Vain konkreettinen palautumisaika tuottaa tulosta, aika, hiljaisuus ja rauha. Jumala ei vaadi masentuneelta lapseltaan mitään. Ihmistenkään ei pitäisi esittää vaatimuksia, eikä masentuneen pidä vaatia itseltään mitään. Sillä väsymys ja loppuun palaminen, masennus ei ole tulleet hetkessä. Ottaa aikaa palautua entiselleen ja Jumalalla on aikaa. Siksi me ihmisetkään emme saa masentuneelta vaatia mitään, kuin antaa vain aikaa parantumiselle.

Hengellisten kokemusten varaan ei saa laittaa uskoa eikä hengellisiin voittoihin. Ne eivät auta, vain Jumala on meidän apumme kaikessa. Vaikeiden kokemustemme jälkeen saamme aloittaa kuin alusta kaiken.

Monet kokemukset, vaikeatkin Jumala sallii uskovalle, että me opimme niistä jotakin uutta, vältämme tekemästä samoja virheitä uudelleen. Kokemukset opettavat, kuinka Hän tahtoo meidän elävän ja toimivan. Ennen kaikkea opimme näkemään, että Jumala auttaa aina meitä, olivatpa olosuhteet mitkä tahansa. Toivottomuuteen ei tarvitse vaipua. Jumala tulee juuri särkyneiden luokse, aivan lähelle…viereen.

”Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta.” Jes. 42: 3. KR 33/38.

Monesti kolmannen käskyn noudattaminen auttaa, ettemme menetä kaikki voimiamme. ”Muista pyhittää lepopäivä.” 2. Moos. 20: 8. KR 33/38.

Nykyisin ihmiset haalivat liikaa harrastuksia, töitä tehdään sunnuntaisin vaikka ei olisi aivan välttämätöntä. Jumala lepäsi luomistyönsä jälkeen. Jeesus vetäytyi usein autioon, yksinäisyyteen lepäämään. Miksi me ihmiset emme ymmärrä levätä, silloin kun on levon aika? Ihminen vaatii lepoa, ihminen ei ole kone. Jos rasitusta tulee liian pitkään tauotta, ihmiseen on luotu mekanismi, on pakko levätä. Sairastumme, masennukseen tai muuhun sairauteen, jolloin meidän vauhtimme hiljennetään ja on aika levolle.

Raamattu on täynnä elämänohjeita, joita noudattamalla säästyisimme monilta ongelmilta. Joskus Jumala sallii koettelemuksia elämään, niistäkin Raamattu kertoo meille. Olemme vielä lihan ruumissa ja kuolevaisia, olemme samojen lainalaisuuksien alaisia kaikki. Mutta uskova saa elää turvallisella mielellä, Jeesus elää, Hän auttaa, nostaa kantaa ja vie perille Taivaan kotiin.

Siksi me olemme usein ahdingossa mutta emme toivottomia. Meillä uskovilla on valtava voimavara Jumalan Sana ja Pyhän hengen voitelu. Sairaanakin tai muissa ongelmissa, saamme turvautua Vapahtajamme. Kristus on Kuningas kaikki valtias. Katsotaan Kristukseen oli elämäntilanne mikä tahansa.

Luetaan Raamattua, saamme voimaa ja viisautta Pyhältä hengeltä.

This entry was posted on 31.1.2014. Bookmark the permalink.