Annatko anteeksi?

Jos te annatte anteeksi heidän rikkomusenne

Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.” Kol. 3:13 KR33/38

Koska Jumala antaa anteeksi syntimme lakkaamatta, niin meidän Hänen omien pitäisi kyetä myös antamaa toistemme rikkomukset anteeksi. Tämä jatkuvan anteeksiannon tulisi olla koko kristillisyyden kulmakivi.

Niin monelta epätoivoiselta hajaannukselta säästyttäisiin seurakunnissa ja uskovien keskuudessa,  jos me kykenisimme tähän anteeksiantoon. Perheissäkin vajavaisina ihmisinä me rikomme lähimmäistämme vastaan, ajatuksin, sanoin ja jopa teoin. Mutta jos meillä on sydämessämme Jeesuksen antama rakkaus, meidän tulisi kyetä antamaan kaikki anteeksi. Mielestäni tällä säästyttäisiin monelta avioeroltakin.

Jos viha ja katkeruus pääsevät pesiintymään sisimpäämme, se paisuu ja paisuu, anteeksianto ja – pyytäminen tulevat entistäkin vaikeammaksi.

Siksi ei Raamattu turhaan opeta, ettei auringon saisi laskeutua vihan ylitse. Riidat olisi sovittava samana päivänä, mieluusti niin pian kuin mahdollista.

Tämän tähden Jeesus opetti meitä rukoilemaan: ” Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.” Luuk. 11. 4. KR. 33/38.

Jumala on sanonut, että Hän antaa anteeksi, meille vain niin kauan, kuin mekin annamme anteeksi lähimmäisillemme. Joka tuntee rajattoman syntisyytensä Herralle, ja kuitenkin saa uskoa, että saa ne anteeksi Jeesukselta, vain tällainen ihminen voi, antaa anteeksi lähimmäiselle, hänen rikkomuksensa.

Lähimmäiselle anteeksi antaminen ei ole meidän asia, jonka voimme tehdä oman mielemme mukaisesti, antaa anteeksi tai jättää antamatta anteeksi. Jos tahdomme että Jumala antaa meidän rikkomuksemme anteeksi, on meidän annettava myös anteeksi lähimmäisellemme.

Ei ainoastaan silloin kun lähimmäinen on meitä kohtaan, niin kuin pitääkin olla, vaan juuri silloin kun on rikkonut meitä vastaan ja pahoittanut mielemme ja loukannut meitä.

Meidän uskovien kutsumus on pyhä, meidän kutsumuksemme on tehdä sellaista, joka on uutta, sellaista mikä ei ole meille luontaista.

On helppoa olla ystävälliselle ystävälle, olla kiitoksesta nöyrä. Mutta on ihmisluonnon vastaista, että olla ystävällinen silloinkin, kun sanoilla lyödään, meille ollaan epäystävällisiä, olla nöyrä kun halveksitaan.

Mutta tällaisia meidän uskovien tulisi Jumalan kutsumina olla. Tällaista on kristillinen kutsumus ja rakkaus.

Ominvoimin emme tähän kykene koskaan, mutta Pyhä henki meissä kasvattaa meitä Jeesuksen kaltaiseksi.

Rukoilkaamme Jeesukselta armoa ja Pyhän hengen täyteyttä, että voisimme olla lähimmäinen lähimmäiselle, hänellekin jolla on vaikea luonne tai muuten särkee sydäntämme.

@LR.

This entry was posted on 26.2.2014. Bookmark the permalink.