Ristin kansalaisen laulu

Taivaan ruokaa, taivaan ruokaa sai kansa Israelin.

Antoi Herra heille kerran taipaleella erämaan.

Ristin kansa Siionissa on vielä maassa erämaan.

Sama Herra heidän kanssaan vaelluksessa mukanaan.

Taivaan ruoka, taivaan ruokaa ristin kansa saa.

Pyhäl verel pesty kansa Herran oma olla saa.

Herra hoitaa omaa kansaa erämaassa maailman.

Luvannut on antaa meille taivaan mannaa tänäänkin.

Taivaan ruokaa, taivaan ruokaa ristin kansa saa.

Rukoillen pyytämällä, Sanan ruokaa nauttimalla.

Pyhän hengen voiman alla.

Vettä elon juoda saavat ikilähteest ammentaen,

kalliosta Kristuksen.

Taivaan ruokaa, taivaan ruokaa ristin kansa saa.

Erämaassa maailmassa muukalaisna olla saavat.

Ahdistuksen murheenlaaksos.

Herran henki pilvenpatsas suojaa kansaa heltehessä.

Emme näänny, emme käänny matkallamme erämassa.

Uudestansa synnin orjaks.

Taivaan ruokaa, taivaan ruokaa ristin kansa saa.

Vapautemme hinta kerran Golgatalla uhrattihin.

Rakas Jeesus veren annoit lunnahaksi synneistämme.

Synnit verel pessyt puhdas kansa taivaankotiin pääsee kerran.

Jonka Herra luvannut on, päästyämme matkan vaivoist.

Hänel antaa, joka kantaa ristin pilkan uskollisna

loppuun saakka.

Taivaan ruokaa, taivaan ruokaa ristin kansa saa.

Vielä hetki ristin kansa jaksa matkaa taivaltaa.

Uuden maan jo laulut kaikuu. Ylistyksen pauhu raikuu.

Hyvä paimen Jeesus saapuu.

Peril siellä taivaankodis matkanvaivat unohtuvat.

Ylistellen kiitoslauluin, ristin kansa peril päässyt.

Jumalalle Karitsalle, ikikiitost kaiuttaa.

@LR

This entry was posted on 23.3.2014. Bookmark the permalink.