Kärsikää ja rakastakaa

romukasa

Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.” Kol. 3: 12–15. KR 33/38.

Lasten leikkejä seuratessa, monesti huomaa kuin verbaalisella viestinnällä lapset ilmaisevat leikin kulkua, mitä tapahtuu, kuka tekee mitäkin etc. Jos lapsia on useampi kuin kaksi, monesti leikin edistyessä alkaa ilmetä erimielisyyttä leikin kulusta, eikä kulu kuin tovi ja selkeä riita on valmis. Silloin viestintä on huutoa, rähjäämistä, pahimmassa tapauksessa otetaan nyrkit avuksi, lyödään leikkitoveria.

Aikuisten ihmisten maailmassa tilanne on lähes samanlainen. Sotaa ei syttyisi, ellei syntyisi kapinamieltä kansan ja johtajien keskuudessa. Erimielisyys joskus hyvinkin pienestä asiasta, saa lopulta suuret mittasuhteet, ja konflikti on valmis.

Aina ei tarvitse mennä valtiolliselle tasolle, etsittäessä lähteitä, mistä löytyy erimielisyyden aiheita ihmisten välille. Myös seurakunnissa esiintyy erimielisyyttä, perhepiirissä, lähes kaikkialla missä kaksi tai useampi ihminen on koolla yhtäaikaisesti ja pidemmän aikaa, riidan ainekset ovat olemassa valmiina. Ennemmin tai myöhemmin syntyy erimielisyyttä asioista, riidellään ja mesotaan, oikeassa olemisesta pidetään kiinni, joustoa ei tunneta, anteeksi pyytäminen ja antaminen ovat vaikeita asioita. Omia virheitä ei nähdä, vika aina on toisessa osapuolessa. Sama syytösten ketju jatkuu joka alkoi ensimmäisessä syntiinlankeemuksessa, Aadam, syytti Eeva, Eeva syytti käärmettä.

Raamatussa käsitellään kaikki inhimillisen elämän osa-alueet, koska kaikki tietävä Jumala tietää kaiken ihmisestä.

Raamattu kuvaa realistisella tavalla ihmisen elämää, kaunistelematta sitäkään että ihminen on perin raadollinen ja taipuvainen alistamaan ja määräilemään lähimmäistä, on epäsopuisa ja riidanhaluinen.

Koska kirjoitukseni on suunnattu lähinnä uudestisyntyneille kristityille, käsittelen aihetta vain seurakunta ja yksilöuskova näkökulmasta, vaikka aiheen voisi laajentaa koskemaan kaikkia ihmisiä kaikkialla. Kirjoituksestani tulisi liian pitkä, jotenka käsittelen vain kristittyjen näkökulmasta asiaa.

Jo ihmiskunnan alusta lähtien on ollut erimielisyyksiä eri ihmisten välillä. Ei kulunut pitkää aikaa ihmisen luomisesta, kuin Kainin ja Aabelin välille tuli riitaa ja Kain tappoi veljensä. Tapahtui ensimmäinen murha. Veljesten välinen kateus sai tämän aikaan ja kateus on syntiin lankeemuksen seurausta.

Tämän ensimmäisen traagisen tapahtuman jälkeen, on ollut riitoja ja sotia ihmisten välillä. Herramme Jeesus Kristus, sai kokea mitä on ihmisen pahuus pahimmillaan. Jeesuksen ristinkuolemaan johtanut tapahtumasarja, oli ollut Jumalan suunnitelmissa aikojen alusta lähtien, jotenka se mitä ihmisten toimesta Jeesukselle tehtiin, oli Jumalan sallimus ja täyttymys. Ihmiskunnan syntikysymys ratkaistiin ristillä ja verenvuodatuksella, Jeesus uhrasi henkensä vapaaehtoisesti, kuuliaisena Isän Jumalan tahdolle. Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen tarkoitus oli samaistua ihmisen osaan, elää ihmisen elämä, sovittaa vihollisuus Jumalan ja ihmisen väliltä.

Ainut asia joka on silmiin pistävän selkeää, Jeesus ei riidellyt ihmisenä ollessaan kenenkään kanssa. Hänen puoleltaan ei riita lähtenyt alkuun. Jeesus vihastui mutta ei tehnyt syntiä, Hän ei jatkanut vihanpitoa niin kuin ihminen tekee. Hän vihastui synnille mutta rakasti syntistä ihmistä. Hän ei kostanut pahaa pahalla vaan siunasi, niitä jotka löivät Häntä.

Me uudestisyntyneet kristityt, olemme Kristuksen kirje tälle maailmalle. Seurakunta, joka on hengellinen seurakunta, kulkee universaalisesti sydämestä sydämeen, Jeesukseen uskovien välillä. Eri nimellä olevat fyysiset seurakunnat ovat kristittyjen jumalanpalveluspaikkoja.

”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Matt. 18: 20. KR 1992.

Näissä yhteisissä jumalanpalveluksissa ja muissa kokoontumissa, tulee yhteen vielä eri kasvuasteella olevia Jumalan lapsia. Me uskovatkin jokainen olemme yksilöitä ja jokainen meistä on uniikki persoona, toista samanlaista ei ole eikä tule olemaan. Jumala ei kasvata lapsistaan robotteja vaan inhimillisiä ja tuntevia ihmisiä, joiden tulisi rakastaa toinen toisiaan Jeesuksen antamalla rakkaudella.

Kuitenkin vielä eläessämme tässä lihallisessa ruumiissa, meissä on synnilliset piirteemme. Vaikka sydän ja sielu on Jeesuksen verellä puhdistettu, on meidän ruumiimme tämän ajan lainalaisuuksien alainen. Meidän kuolevainen ruumiimme, on synnin alennustilassa.

Ilman Jumalan antamaa armoa, meistä yksikään ei selviäisi perille taivaan kotiin, ellei Jeesus saisi meitä kasvattaa ja opettaa päivittäin ja hetkittäin. Meidän elämämme on jatkuvaa synnin tuntoa mutta myös jatkuvaa armon tuntoa. Tässä kasvussa meitä ohjeistaa Raamatun sana Pyhän hengen kautta sekä rukouselämä. Raamatusta saamme ohjeita elää Jeesus keskeistä elämää, täyttyä Pyhällä hengellä ja voimalla. Kasvamme uskossa ja Kristuksen tuntemisessa, niin että meistä alkaa näkyä hengen hedelmät.

Terveesti kasva uskova, alkaa tuottaa hedelmää ja nämä hedelmät näkyvät erityisesti, käytöksessämme, puheissamme, elämän tapojen puhdistumisena, elämän arvojen muuttumisena sekä ennen kaikkea lähimmäisen rakkauden lisääntymisenä.

Myös heikot luonteen piirteemme alkavat muovautua, niin että pahimmat särmät poistuvat, muutumme kärsivällisemmiksi lähimmäisiä kohtaan ja alamme suvaita toistemme erilaisuutta.

Näin tulisi tapahtua mutta kysyä voi, tapahtuuko muutosta meissä uskovissa? Liian paljon meissä uskovissa on vielä varaa kasvuun, niin eripuraista porukkaa olemme. Liian helposti opilliset asiat tuottavat erimielisyyttä, emme kykene näkemään sisartamme ja veljeämme oppikysymysten ohi, vaan olemme liiankin herkästi tukkanuottasilla toistemme kanssa. Riitelemme, oikeaoppisuudesta ja siitä, mikä kirkkokunta on pelastavin. Kuitenkin tiedämme, ettei ole muuta pelastusta kuin Jeesuksen sovitustyön vastanottaminen henkilökohtaisesti elämäämme, Jeesuksessa on meidän pelastuksemme.

Helposti vihollinen saa tässä yliotteen ja tapahtuu ” veljes murhia.” seurakuntia hajoaa ja yksilö uskovista, sisarista ja veljistä, tuleekin vihamiehiä toisilleen. Tämä on murheellista todeta, valitettavan usein liian herkästi toteutuvaa.

Jeesus rukoili: ” Että he yhtä olisivat.” Varmasti Hän rukoilee tätä edelleen, koska yhdentymistä ei ole tapahtunut.

Meidän kristittyjen tulisi oppia näkemään, sisaremme ja veljemme parempina kuin itse olemme. ”Toistemme kunnioittamisessa kilpailkaa keskenään”, Paavali kehottaa.

Siinä meille on kasvunvaraa jokaisella, tuskinpa kukaan voi sanoa, että olisi jo päässyt kasvamaan täyteen mittaan lähimmäisen kunnioittamisessa. Niin helposti tahdomme sysätä meidän sisälle syntyneen vihan, joka syttyy toisen ollessa eri mieltä asioista, sen toisen niskoille. Tässä on eräs kiusallinen puoli, jota ei aina tule ajatelleeksi, silloin kun arvostelemme toista, me paljastamme osan itsestämme. Jokainen vika ja virhe, jonka näemme toisessa, on yhtälailla kummankin osapuolen vika.

Kun näen toisessa jonkun hermostuttavan tai ärsyttävän vian, se on kiistaton osoitus siitä, että minulla on sama vika. Se mitä arvostamme toisessa, myös ärsyttää meitä, tähän sääntöön ei ole poikkeusta. Se mikä ärsyttää meitä, paljastaa meissä peitetyn arvostuksen.

Jotenka parasta olisi aina erimielisyyden tullessa jota ei voida selvittää riitelemättä, katsoa sinne omaan sydämeen ja oman takkinsa alle. Sieltä se lopullinen syy löytyy, minkä pitäisi viedä parannusta tekemään.

Omassa voimassa emme itseämme voi muuttaa miksikään, Jeesus vain voi Pyhän henkensä avulla meissä tehdä muutosta parempaan. Siksi säännöllinen uskonelämän hoitaminen on tärkeää. Ei hoitamaton kukka kasva, eikä hoitamaton uskova. Myös toisten kristittyjen tukiverkosto on tärkeä, sillä yksin ei kukaan kasva, eikä kehity hedelmää kantavaksi puuksi. Tarvitsemme toinen toistamme ja siksi meidän on opittava tuntemaan omat heikkoutemme ja vahvuutemme, hyväksymään lähimmäinen vielä keskeneräisenä, koska itse olemme vielä pahasti keskeneräisiä niin uskossa Jeesukseen kuin rakkaudessa lähimmäisiimme.

Kaikki olemme täydellisiä vasta perille päässeinä Jeesuksen luona. Elämämme aika kuluu kilvoittelussa, hyvä uskon kilvoitus Jeesuksen avulla ja toinen toistemme kanssa, sovussa yhteistyötä tehden suurena Jumalan lasten perheenä. Kärsien rakkaudessa toinen toistamme.

Poikkeus tähän on vain tässä, mistä apostoli Paavali kirjoittaa Johannekselle.

Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;
sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa
. ”2. Joh. 1: 9-11. KR. 33/38.

Raamattu on kokonansa totuus ja siellä on ohjeet elämämme jokaiseen asiaan, Raamatun sana on Jumalan sanaa. Kaikki muu horjuu, vain sana Herran kestää aina, iankaikkisesta iankaikkiseen.

@LR.

This entry was posted on 29.5.2014. Bookmark the permalink.