Säästämällä köyhtyy

Pyhä kirja

Ellei sinun lakisi olisi ollut minun iloni, olisin menehtynyt kurjuuteeni. ”PS. 119 : 92. KR: 33/38.

Todellista kurjuutta ei nykyinen sukupolvi ole nähnyt. Joitakin lama vuosia on ollut, sodan jälkeen elämä oli niukkaa ja elintarvikkeiden saanti kortilla. Sen aikaisesta sukupolvesta on henkilöitä vielä elossa. Heille kurjuus oli tuttu juttu. Todellista nälkää meistä kukaan ei ole nähnyt. Aikoinaan olivat nälkävuodet koska oikutteleva sää vei sadon monin paikoin. Silloin voitiin sanoa olevan kurjuutta, myös yleensä nälän ja huonojen vuosien mukana saadaan myös erilaiset kulkutaudit. Vakavat pandemiat harvensivat heikkoja yksilöitä ihmispopulaatiosta.

Koska hyviä vuosia on ollut pitkään, ei useinkaan ole ihmisen mieleen tullut, mistä syystä olemme saaneet elää vuosia korkeaa elintason aikaa? Mistä on saatu kaikki yltäkylläinen elämä, puutetta ei ole ollut mistään? Näitä vuosia sanottiin ”kulutusjuhliksi”, juhlahumua aika olikin, kaikilla oli riittävästi kaikkea, ehkä liikaa rahaa ja omaisuutta kertyi joillekin parempiosaisille, oli vara ostaa hyödykkeitä, matkustella ja korottaa omaa hyvinvointiaan. Kuitenkin vähävaraisia oli, heille ei elämä ole koskaan ollut ” kulutusjuhlaa.”

Hyvinä aikoina on aina eräs hyvin vakava asia olemassa, ihmiset unohtavat Jumalan olemassaolon. Kun ei ole ahdinkoa, ei ole tarvetta Jumalallekaan. Pastori David Wilkerson sanoo vuonna 1974 ilmestyneessä kirjassaan Näky, mitä tämä ilman Jumalan tarvetta oleva elämä on, miksi jopa uudestisyntyneiden uskovien Jumala kaipuu hiipuu vain muodollisuudeksi.

Tämä sukupolvi on viimeinen sukupolvi, Wilkersonin mukaan. Saatana tulee viekkaasti, viattomasti ja huomaamatta, kristittyjen joukkoon, että vain harvat käsittävät sitä. Saatana houkuttelee, asioilla, jotka sinänsä ovat hyväksyttäviä, mutta jotka väärin käytettyinä tulevat tuomioksi. Hyvinvointi on viimeisen ajan kristittyjen pahin kiusaus. Jumala ei ole vaurautta ja menestymistä vastaan, mutta hyvinvointi pettää miljoonia kristittyjä. Wilkerson näkee, kuinka Saatana pyytää lupaa kiusata viimeisiä kristittyjä. Tämä on Wilkersonin näky kirjasta Näky nyt:

Ja Herra sanoi saatanalle: ”Mistä sinä tulet?” Saatana vastasi: ”Maata kiertämästä ja kuljeksimasta ja tarkkailemasta viimeisiä kristittyjä.” Ja Herra sanoi saatanalle: ”Oletko pannut merkille viimeisen ajan kristityt – miten nuhteettomia, miten rehellisiä, miten Jumalaa pelkääviä ja Kristusta rakastavia he ovat? Miten he yrittävätkään karttaa pahaa?” Sitten saatana vastasi Herralle: ”Niin, mutta otahan pois se aitaus, jonka olet rakentanut heidän ympärilleen. Job ei olisi hylännyt sinua köyhyydessään, mutta sinun ei tarvitse kuin lisätä ja siunata kaikkia viimeisen ajan kristittyjä yli kaiken sen, mitä Jobilla oli, niin saat nähdä, mitä tapahtuu. Anna heille kaikille omaisuutta yltäkylläisesti niin kuin Jobille. Rakenna heille hienot, uudet kodit. Anna heille hienoja autoja, rahaa ja kaikenlaisia laitteita niin paljon kuin tarvitsevat. Hukuta heidät asuntovaunuihin, veneisiin, ulkomaan matkoihin, hienoihin vaatteisiin, eksoottisiin ruokiin, maatiloihin ja säästötileihin. Saat nähdä kuinka käy viimeisille kristityille, kun heistä tulee kylläisiä, rikkaita, kun he saavat lisää tavaroita ja kun he eivät enää tarvitse mitään. He hylkäävät Jumalan ja heistä tulee itsekeskeisiä.” ( Lainaus päättyy.)

Tämä hyvin vakava varoitus ja aihe pysähtyä, ellei Jumala jo ole pysäyttänyt meidät. Koska tämä kaikki on jo tapahtunut, olemme nyt lasku suhdanteessa joka koskettaa kaikkia. Paluuta entiseen ei tule olemaan, sillä elämme armotalouskauden loppuhetkiä. Nyt on aika kaikkien nukkuvien herätä näkemään tilanteen vakavuus. Mikä on sinun ja minun suhde Jumalaan, suhde omaisuuteen ja mihin sydän on kiinnitettynä?

Ainoa turva on Jumalassa, joka on hyvinä aikoina kerännyt aarteita taivaaseen, hänen käy hyvin myös armotalouskauden illassa. Taivaaseen kerätyt aarteet säilyvät iankaikkisesti. Jopa vähävarainen on silloin rikas ja Herra pitää hänestä huolen loppuun saakka. Pahinta köyhyyttä ja kurjuutta on, jos ei ole aarteita taivaassa. Hän on köyhä, kurja ja alaston, joka ei omista Jeesusta koko sydämestään.

Joko sinun aarteesi ja sydämesi on kokonaan taivaassa ja nimi Elämän kirjassa? Silloin nimi kirjoitetaan Elämän kirjaan kun uudestisynnyt ylhäältä ja tunnustat syntisyytesi. Annat Jeesuksen veren puhdistaa sinut kaikesta vääryydestä. Sinä tulet mielenmuutokseen ja teet pesäeron menneeseen syntielämään. Tunnetko Jeesuksen Vapahtajasi, niin että voit sanoa, ” minä rakastan sinua Jeesus Mestarini, kaikesta sydämestäni, sielustani ja mielestäni, ja lähimmäistä niin kuin itseäni.”

Voitko kerskata vain ja ainoastaan Jumalan hyvyydestä ja uskollisuudesta, kaikissa menneissä elämäntilanteissa, ettet ota ansiota itsellesi, hyvästä jota olet saanut. Voit kiittää yksin Jumalaa ja Hänen armoaan että olet selvinnyt tähän päivään saakka. Onko hyvinvoinnin keskellä tullut ajatuksiisi, minulla on siksi kaikki näin hyvin, koska olen antanut elämäni Jeesukselle. Totta näin on, Jumala on hyvä kaikille. Mutta vieläkö elät ensirakkaudessa Jeesukseen? Kihlausaika pitäisi kestää loppuun saakka, kunnes häät alkavat. Onko kihlauksesi päässyt purkautumaan jossakin kohtaa, hyvinvoinnin keskellä? Sinulla on uskovan nimi mutta ei muuta enää jäljellä rakkaudesta Kristukseen. Hälytyskellojen pitäisi alkaa soida ja jos elämässäsi näin on päässyt käymään, voit uudestaan solmia matkaliiton Jeesuksen kanssa.

Kuka tahansa meistä, kuuluipa mihin yhteiskunta luokkaan tahansa, voi kiinnittää sydämensä väärällä tavalla tämän maailman aarteisiin. Jos on vähävarainen ja Jumala on siunannut hyvyydellään saattaa sydän kiinnittyä liikaa aineelliseen ja siitä on vaikea luopua, mikäli tarvetta olisi antaa jollekin joka apua pyytää. Koska Jumalan siunaukset pidetään yksityisinä vaikka Raamatun mukaan siunaukset lisääntyvät antaessa. Jumalan taloudenhoito on niin erilaista kuin tämä maallinen on.

Toinen on antelias ja saa yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja vain köyhtyy.
Hyvää tekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu
.” Sananl. 11: 24–25. KR. 33/38.

Jumalan lakia, Raamatun sanaa noudattamalla selviää aina kaikkina aikoina. Kun ruokkii sanalla sisintä, saa voimaa taisteluihin, ahdingongin keskellä tuntuu hyvältä. Jos tuntuu että olet lankeamassa, Jumala antaa sanan kohdan Raamatusta tai kuulet hyvän hengellisen opetuksen tai luet kirjan, näin Herra varjelee sinua, ettei lankeemusta pääse tapahtumaan. Sana antaa uutta valoa elämään, uuden palavuuden ja rakkaus Jeesukseen lämpenee. Joka katsoo Jeesukseen, ei voi langeta syntiin.

Eikö sinulla ole sama tunnustus jonka itse koen ja joka oli Daavidilla. Ellei sinun lakisi olisi ollut minun iloni, olisin menehtynyt kurjuuteeni.

Tässä on keino jolla Jumala pitää yllä armon elämää, sinussa ja minussa. Sama koskee seurakuntia, kaikkia kristittyjä. Jumalan sana on armon sanaa ja sen voimassa me elämämme. Mikään toinen sana ei meitä niin virvoita kuin Jumala sana, emme saa onnea mistään muusta kuin siitä, mitä Jeesus lahjoittaa. Jumalan sanaa turvaten ja noudattamalla sitä, me kestämme tulevan ajan joka ei tule olemaan kenellekään helppo. Mutta meillä Jeesukseen uskovilla on vahva turva, Kristus-kalliolla on turvapaikka.

Herran nimi on vahva torni; hurskas juoksee sinne ja saa turvan.” Sananl. 18. 10. KR: 33/38.

@LR.

This entry was posted on 28.8.2014. Bookmark the permalink.