Kristuksen sisäinen tunteminen

laskuvarjo

”Jos he ovat päässeet eroon maailman saastasta tullessaan tuntemaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mutta sitten taas vajoavat siihen ja joutuvat sen valtaan, heidän tilansa on lopussa pahempi kuin alussa. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi lainkaan oppineet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että he sen opittuaan kääntävät selkänsä pyhälle käskylle, jonka ovat vastaanottaneet. Heidän on käynyt juuri niin kuin sananlaskussa sanotaan: ”Koira palaa oksennukselleen”, ja: ”Pesty sika rypee rapakossa.” 2. Piet. 2: 20 – 22. KR. 33/38.

Meillä jokaisella on omanlaisensa elämän historia takanaan. Syntymästämme saakka me jokainen elämme, omaa ainutlaatuista elämäämme. Jokainen on yksilö ihminen, eikä toista samanlaista koskaan tule, kuin mitä sinä tai minä olemme.

Monella meillä uskoon tulleella on hyvinkin rikkinäinen tausta, toisilla taas elämä ei ole pahasti päässyt riepottelemaan maailman riettaudessa, kuitenkin niin sanottu siivosyntinen on ennen uskoon tuloaan, aivan yhtä syntinen kuin hän, joka on tehnyt syntiä, mikä on näkynyt ja kuulunut ympäristössään.

Jumalan lapseksi tuleminen on, mielen muutos ja tarkoittaa täyskäännöstä menneestä elämästä. Menneet synnit pyydetään anteeksi ja tehdään niistä parannus, niin Jumalan kuin ihmisten edessä. Tämä uudestisyntymiseksi nimetty prosessi ei tapahdu hetkessä. Jumalan Pyhä henki on tehnyt pitkään työtään ihmisessä, joka on saanut aikaan tahdon etsiä elämään parempaa, kuin mitä se sillä hetkellä on. Pyhä henki antaa synnintunnon, tunnon että on rikkonut Jumalan tahtoa vastaan, rikkonut kaikki käskyt ja syyllisyys kaikesta tästä painaa omatuntoa. Meihin ihmisiin jokaiseen on asetettu omatunto, joka ilmoittaa milloin teemme oikein, milloin väärin. Omantunnon ääni saattaa vaieta jos emme ole kuuliaisia, silloin kun omatuntomme sanoo, ettemme tee nyt jotakin oikein, koemme tekevämme tahallamme syntiä ja omaatuntoa vastaan.

Kun omatunto alkaa herätä synninunesta, herää huomaamaan, etteivät sisäiset asiat ole kunnossa, niin Jumalan kanssa kuin ihmisten kanssa. Mieli tulee levottomaksi, on sisäinen pahaolo. Monesti tällöin turrutetaan pahaa oloa, alkoholiin tai muihin päihteisiin, lääkkeisiin tai tekemällä asioita, jolloin omantunnon syyttävä ääni ja rauhattomuus hetkeksi unohtuvat.

Pitkään ei ihminen tavallisesti tätä herätyksen aikaa kestä, vaan hän alkaa etsiä apua itselleen. Kaikki maalliset keinot kun on loppuun käytetty, käännytään viimeinen uskovien puoleen ja herää kiinnostus hengellisiin asioihin muutenkin. Jopa Raamattu otetaan pölyttyneenä kirjahyllystä, herää kiinnostus tutkia sitä. Kaikki tämä tapahtuu Pyhän hengen tehdessä työtä ihmisessä. Monet ns. etsikkoajassa elävät ihmiset, ovat olleet tietämättään rukouksen kohteena. Jopa monen sukupolven takaa kannetut rukoukset, alkavat vaikuttaa ihmisessä. Näin ollen on ensiarvoisen tärkeää kantaa rukouksissa ihmisiä Jumalalle, jotta Jumala vaikuttaisi tahtomista ja tekemistä, synnyttäisi uskosta osattomaan synnin tunnon. Ihminen ei koskaan pelasta toista ihmistä synnintieltä, kaikki on Jumalan työtä.

Jumalan kypsyttäessä ihmistä pelastuksen vastaanottamiseen, Hän samalla pehmittää ihmisen luontaisesti kovaa sydäntä. Lopulta ihminen tulee tilaan, että hänen on nöyrryttävä vastaanottamaan syntien anteeksiantamuksen armo Jeesuksessa Kristuksessa. Nöyrtyminen ei koskaan ole ihmiselle helppoa, ihminen on luonnoltaan ylpeä. Mutta Pyhä henki yhdessä evankeliumin ilosanoman kanssa, missä yhdistyvät laki ja armo Kristuksessa, saa aikaan katumuksen ja nöyrtymisen. Monille tämä prosessi vie pitkän ajan, toisille aika on lyhyempi, siihen vaikuttaa se, miten suureksi synnintunto kasvaa, ihmisen luonteenpiirteet näyttelevät myös suurta osaa.

Kerrotaan Paavo Ruotsalaisesta, joka oli syntynyt vuonna 1777, että hän oli kuusi vuotias, saadessaan ensimmäisen Raamatun. Rippikouluikään mennessä hän oli lukenut sen jo kolme kertaa kannesta kanteen.

Länsi-Suomessa Telpäs-niityllä alkoi herätyksen aika vuonna 1796 ja Paavo Ruotsalainen joutui tuon herätyksen piiriin. Hän tuli suureen synnintuntoon, ja tässä on hyvä esimerkki, mitä saa aikaan kunnollinen synnintunto. Juhana Lustigin johti tätä herätysliikettä mutta hän ei osannut auttaa Paavo Ruotsalaista synninhädässä. Jyväskylässä oli saarnaaja seppä Högman, Paavo Ruotsalainen kuuli hänestä ja ajatteli, jospa seppä Högman osaisi häntä auttaa. Paavo Ruotsalainen käveli 200 km jalkaisin, vain ja ainoastaan saadakseen apua itselleen Högmanilta. Synnintunnossa oleva ihminen tekee vaikka mitä, saadakseen rauhan tunnolleen. Seppä Högmanilla oli hänelle heti ”lääke” valmiina. Hän sanoi Paavo Ruotsalaiselle: ” Yksi sinulta puuttuu ja sen kanssa kaikki. Kristuksen sisäinen tunto.”

Tämän oivallettuaan, Paavo Ruotsalainen sai rauhan tunnolleen, hän oppi tuntemaan Kristuksen sisäisesti, tunnusti syntinsä ja sai syntinsä anteeksi Kristuksen armosta, Jeesuksen veressä. Olen monesti ajatellut nykyajan uskoon tulleita uudestisyntyneitä. Nykyajan hengelliset tilaisuudet ovat kovin kevyen oloisia. Harvoin kuulee kunnon herätyssaarnaa, missä synti saarnattaisiin synniksi, mistä on tehtävä tosissaan parannus. Missä ihminen tulisi sellaiseen synnintuntoon, että sydän murtuisi ja kyynelin etsittäisiin parannuksen armoa. Nykyisin tahdotaan pelastua helposti, ylistäen ja tanssien. Etsitään puhujia jotka liikuttavat nauruun ja iloon mutta ei ensin katumuksen kyyneliin. Silloin kun ihminen kokee Kristuksen sisäisen Pyhän hengen kosketuksen ja murtaa synninmuurin, ei kyyneleittä selvitä. Jumalan hyvyys ja rakkaus kun täyttää ihmisen ja vapauttaa syntisen taakoista, kyllä siinä ensin itketään syntejä. Ilo tulee sen jälkeen kun huomaa, kuinka kevyt on olo, kun syntisäkki on poissa hartioilta. Kun Herran henki valtaa puhdistetun ihmisen, silloin on iloa ja riemua sydämessä ja se näkyy ulospäin.

Liian paljon nykyisin on uskovia, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi mutta koska ei ole koettu Kristusta sisäisesti, voidaan helposti kulkea uskovinakin vielä kahta tietä. Sydän on jakaantunut kahtaalle, syntielämä maistuu jossakin muodossa. Kristuksen tuntemattomuudestako johtuu, että liian moni menee takaisin maailmaan? Palataan sinne, mistä on lähdetty. Lähdetään Isän luota tuhlaajapojan tavoin, ryvetään uudelleen rapakossa, kuin pesty sika tekee. Palataan vanhoille paikoille, missä on synninoksennuksia.

Kuten apostoli Pietari kirjoittaa, parempi olisi näille ihmisille, etteivät olisi koskaan oppineetkaan tuntemaan Herran tietä. Koska monen kohdalla uudelleen maailmaan meno on johtanut pahempaan tilaan kuin, mitä oli ennen uskoon tuloa. Onneksi kuitenkin kaikilla on armo palata takaisin Isän luokse. Syli on aina avoinna, Isä ottaa tuhlaajapoikansa ja – tyttärensä vastaan iloiten. Hän juoksee puolitiehen vastaan kun syntinen palaa takaisin Isän luokse.

Opitaan siis tuntemaan Kristus sisäisesti, ensi kerran tai uudelleen. Raamatusta Hänet oppii parhaiten tuntemaan, Pyhä henki opettaa kaikki. Ellei uskovana eläminen näytä maksavan sinulle mitään, ellet mitenkään joudu kärsimään Jeesuksen nimen tähden, onko kaikki kohdallaan sinun ja Jumalasi kanssa? Me uudestisyntyneet uskovat, joudumme aina olemaan uloskutsuttuja maailmasta. Maailma vihasi Jeesusta, maailman vihaa Jeesuksen seuraajia. Maailma rakastaa aina omiaan.

Kannattaa kärsiä Jeesuksen nimen tähden. Koska meillä on parempaa tarjolla tämän elämän jälkeen, iankaikkinen elämä. Kärsimykset päättyvät kerran ja itkut muuttuvat iloksi ja riemuksi. Tämä elämä on lyhyt verrattuna iankaikkisuuteen, loputtomuuteen. Kärsimyksen aika on tähän verrattuna lyhyt aika. Ja saamme voimaa sen mukaan, kuin joudumme kärsimään.

”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,
joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.
Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myös lohdutus runsaana Kristuksen kautta.
Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva,
koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta
. ”2. Kor. 1: 3- 7. KR. 33/38.

@LR.

This entry was posted on 1.9.2014. Bookmark the permalink.