Minä ja suuri minä

Sana on Jumala ja aikaansaama usko

”Sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.” Room. 6: 7. KR.33/38.

Eräs mies oli pahasti velkaantunut, veroja oli maksamatta, kaikki olivat ulosotossa. Mies pakoili perijöitä ja muutti kauas paikkaan, josta ei kukaan tiennyt entisellä asuinpaikalla. Kului useita vuosia ja asuntoon missä mies oli entisellä kotiseudulla asunut, oli muuttanut asukas. Entiset naapurit olettivat muuttajien olevan, pahasti velkaantunut henkilö. Muutosta meni tieto myös perintäviranomaisille. Ulosottovirkailija kokosi laskupinon mukaansa ja lähti perimään saatavia. Taloon saavuttuaan, tälle virkailijalle kerrottiin entisen asukaan kuolleen. Nyt ei auttanut muu, kuin repiä laskut, kuollutta ei voinut enää velkoa. Kuolema oli kuitannut velat.

Joka on kuollut, on vapaa synneistä, alussa oleva Raamatun lause antaa ymmärtää. Mistä kuolemasta on kyse?

”…yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet. ”2. kor. 5: 14. Kr. 33/38.

Koska edellä oleva teksti on Raamatusta, kaikki tiedämme että Jeesus Kristus on, kuollut kaikkien edestä.

Syntivelkamme joka oli ihmiskunnan yllä, on maksettu ja kuitattu Golgatalla. Jeesus teki sen puolestamme, kuittasi syntimme, näin ollen saamme olla vapaita synnistä, maksettu on velkamme, kiitos Jeesukselle.

Jokainen uudestisyntynyt Jumalan lapsi on sovitettu, synnit on anteeksi annettu, Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa veressä. Täyskäännöstä ja entisen elämän hylkäämistä, elämän antamista Jeesuksen hallintaan, sanotaan uskoon tuloksi, uudestisyntymäksi. Tämä vain selvennykseksi sellaiselle lukijalle, joka ei ole vielä Jeesuksen oma. Ihmisen tulee kääntyä takaisin Jumalan yhteyteen ja riippuvaiseksi Jumalasta.

Kaikkina aikoina ihminen on tahtonut olla riippumaton Jumalasta. Tänä aikana tämä Jumalasta riippuvaisuus tahdotaan sulkea pois kaikesta. Ihminen tahtoo olla itse Jumala, tämä kapina alkoi ensimmäisistä ihmisistä, he tahtoivat Jumalan rinnalla olla jotakin suurempaa, nousivat Jumalan tahtoa vastaan, minä olen riippumaton, minä itse enkä kukaan muu. Tämä näkyy pienestä lapsesta hyvin selkeästi, kuinka minä itse tahdon tehdä kaiken. Kuuluuhan tämä osana kehitystä ja ihmisen kasvua. Oletko huomannut, kuinka Jumalan lapseksi syntynytkin tahtoisi sanoa, minä itse myös Jumalalle.

Minä-syndrooma saattaisi olla diagnoosi tälle sairaudelle. Ihminen on tämän minä-sairauden tähden, orjuuttanut itsensä. Ihminen on tehnyt itsestään onnettoman. Minä saan aikaan, sotia, riitoja, rikkinäisiä koteja, itkeviä lapsia, minän työtä on rikokset, murhat, kylmyys, hengellinen pimeys sekä uskottomuus. Monet ihmisen sisäiset ristiriidat, elämään kyllästyminen ja sitä kautta ennen aikainen hauta, näitä hedelmiä tuottaa minä. Hengellisellä kielellä voisimme puhua lihan teoista.

Lopun ajoista puhuttaessa Raamattu sanoo: ”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia
…” 2. Tim. 3:2. KR. 33/38.

Itserakkaita, toisin sanoen voisi sanoa, ihmiset rakastavat omaa minäänsä. Meidän aikana jos koskaan, vaalitaan omaa minää enemmän kuin koskaan ennen, on tehty. Määrättyyn mittaan saakka kehosta huolehtiminen on aivan paikallaan, kosmeettiset leikkaukset, ja muu kehon ”palvonta” on saanut jo melkoiset mittasuhteet, joidenkin elämässä. Minän palvontaa voisikin sanoa, meidän aikamme uskonnoksi.

Ihmisen elämä on joko minäkeskeistä tai Jumalakeskeistä, riippuen siitä kumpi on elämän keskipiste. Luonnoistaan jokaisen elämä on minäkeskeistä. Tämän maailman asiat ovat niille tärkeitä, jotka eivät ole vielä Jeesuksen omia tai ovat käännynnäisiä tai muotojumalisia. Uskoon tullessa pitäisi tapahtua vallankumous ja ihmisen minä syöstään vallasta, tilalle tulee Kristus. Elämästä tulee Kristus-keskeistä.”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.” Gal. 2: 20. KR. 33/38.

Minä omavanhurskauden istuimella on minä-sairauden vaarallisin muoto. Omavanhurskaus on itsepetosta ja kauheinta valhetta. Minän tulee kuolla, ei toimia. Minän paikka on Kristuksen risti ja hauta. Minä karkotti ihmisen paratiisista, vienyt orjuuteen ja kuolemaan.

Minän karkotuskeino on Jumalan sana ja siihen luottaminen koko sydämestä. Kristus on tullut, Hän on murskannut käärmeen pään, Hän on kuolemalla sovittanut syntisen minämme. Minän valta on paholaisen aikaan saannosta ihmisessä.

Jumala etsii ihmisistä joka vapaaehtoisesti luopuu minän herruudesta ja antaa kunnian yksin Jumalalle.

Uudestisyntyneellä Jumalan lapsella alkaa, uskoon tulon jälkeen kasvu. Kehityksen pitäisi tapahtua kasvuna, Kristuskeskeisyyteen ja minän vähenemiseen, minä kuoletetaan Jumalan sanalla, kuten aiemmin kirjoitin. Synnin turmelema vanha ihmisemme ei ole uskoon tulon jälkeen enää minä, vaan Kristus minussa Pyhän henkensä kautta. Pyhän hengen asumus on ihmisen persoona. Täyttäköön Kristus sinut ja minut niin Hengellään, että me Hengellä kuoletamme lihan teot.

Koska syntivelkamme on kuitattu ristillä, annetaan myös Jeesuksen tehdä meissä kasvattavaa työtään, sanan ja Pyhän hengen avulla, niin että saamme oman minämme haudata, joka päivä. Jeesus antaa uutta tilalle ja paljon arvokkaampaa, kuin mitä maailma antaa. Jumala antaa kasvun, jos suostumme kasvatettavaksi, siihen saakka,

kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään…” Ef. 4: 13. KR. 33/38.

@LR.

This entry was posted on 6.11.2014. Bookmark the permalink.