Luja ja rohkea

ole luja ja rohkea”Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä säikähtykö heitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, käy itse sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua.” 5. Moos. 31: 6. KR. 33/38.

Ihmisellä on erilaisia luonteen ominaisuuksia, toiset niistä ovat hallitsevampia kuin toiset. Lujuus ja rohkeus ovat myös luonteen ominaisuuksia, näitä tarvitaan monissa eri elämäntilanteissa. Lujuus ja rohkeus ovat vaikeasti määriteltäviä ominaisuuksia. Käsittääkseni ne ovat ominaisuuksia, mikä pitää meidät koossa vaikeuksien tullen, kyvystä hallita itsensä, kyvystä seisoa paikallaan silloin kuin toiset juoksevat karkuun. Olisi ongelmien tullessa niin helppoa juosta karkuun, eikä kohdata niitä. Luja ihminen ottaa vastaan sen mitä annetaan ja kestää pystyssä pysyen, eikä anna ongelmien lannistaa ja nujertaa. Monesti sairauden kohdatessa, tai talousongelmien tullessa inhimillisesti ylitsepääsemättömiksi, tarvitaan lujuutta, eikä lannistua niiden edessä. Jos rohkeus pettää, kuinka uskaltaa elää? Jeesus sanoi lopunajan tapahtumista, ” nostakaa päänne, kun kaikki nämä alkavat tapahtua.” Luuk. 21. 28.

Joosua sai kehotuksen, lujuuteen ja rohkeuteen, siitä kertoo Joosuan kirjan alkuosa. Herra käski Mooseksen ensiksi sanoa Joosualle, ” vala häneen rohkeutta.” 5. Moos. 1: 38. Ei edes yksi kerta riittänyt, toistamiseen Herra kehotti Moosesta, ” Rohkaise ja vahvista häntä.” Moos. 3: 28. Herran sana tuli myös Joosualle itselleen. ”Olenhan minä sinua käskenyt: ”Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin.” Joos. 1. 9. KR. 33/38.

Lujuutta ja rohkeutta tarvitsevat myös tämän ajan ihmiset. Liikaa kuulee uutisia, miten elämän lujuus on päässyt loppumaan ja on tehty traagisia tekoja, itselle tai toiselle, jopa perheille. Uskallus elämän jatkumiseen on pettänyt ja epätoivoisena hetkenä on tehty, peruuttamattomia tekoja. Tällaiset uutiset pysäyttävät, onko tämän ajan ihminen niin kovilla elämässään, niin yksin ongelmiensa kanssa, ettei muuta ulospääsyä nähdä, kuin pakeneminen peruuttamattomaan tekoon? Onko avun pyytäminen liian nöyryyttävää, ettei kehdata pyytää apua, vai eikö apua ole löydettävissä tai saatavilla silloin kun hätä on suurin?

Lähimmäisen apu elämän ongelmatilanteissa on ensiarvoisen tärkeää. Kuitenkin tuntuu, etteivät ihmiset, ne lähimmätkään jaksa välittää toisistaan, ei ehkä ole resursseja siihen. Etäisemmät ihmiset ovat tätäkin välinpitämättömämpiä, koska hätä ei ole tarpeeksi läheinen. Koetaan ettei hätä ole aitoa, tai oletetaan hyväksikäyttöä tai muuta epärehellisyyttä avunpyynnössä, koska todellinen tilanne ei ole näköetäisyydellä, siksi pyyntö jätetään sikseen. Liian usein jopa esirukouspyyntö muuttuu, erilaisten avunsaanti tahojen ehdottamiseksi, ei lupaukseksi rukoilla hädässä olevan puolesta. Monesti ihminen joka on kaikki inhimilliset keinot kokeillut, viimeisenä turvautuu esirukouspyyntöön, näin etenkin jos avun hakija ei ole kristitty uskova. Uskova myös käy usein kaikki muut tahot läpi, saadakseen apua ahdinkoonsa, ennen kuin turvautuu esirukoukseen. On se nöyryyttävää joutua avunpyytäjän osaan. Parasta olisi niellä ylpeytensä ja pyytää apua, ennen kuin elämisen rohkeus pettää. Myös lähimmäiset ovat vastuussa toinen toisistaan, etenkin kristittyjen pitäisi olla vastuuntuntoisia. Pieni vihjaisu hädästä, oli se mitä laatua tahansa, pitäisi aina ottaa vakavasti. Moniko tekee näin, omistaa kuulevat korvat ja näkevät silmät, lämpimän sydämen?

Meillä kristityillä on turvana ikiaikojen Jumala. Kaikkein paras turva, on maallisen maailman myllerryksessä, on turva Jumalassa. Vaikka kristityt uskovat, eivät säästy ongelmilta, kuitenkin he saavat kaikessa luottaa Sanan lupaukseen, Jumalaan, ” minä en hylkää sinua, enkä jätä.” Hän. kulkee kanssasi, missä ikinä oletkin, olkoon elämäntilanteesi mikä tahansa, kaikki on Isän hallinnassa ja tiedossa. Hänellä on viimeinen ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Tämä tieto lohduttaa, antaa toivoa, rohkeutta elää.

”Olenko minä veljeni vartija?”, Kain kysyi Jumalalta, tilanteessa kun Kain oli surmannut veljensä.

Saman kysymyksen Jumalan kysyy meiltä jokaiselta, silti vaikka emme ole veljeämme murhanneet.

Meidät ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi, lähimmäisen avuksi, Jumalan käsiksi ja jaloiksi. Uskovia, kristittyjä Jumala käyttää välikappaleena, avun saattamisessa perille. Meille on annettu kuulevat korvat ja näkevät silmät. Meille on annettu hengellistä silmävoidetta, on annettu Pyhän hengen lahjoja. On annettu armoa, armon päälle, meitä on Jumala ensin rakastanut, olemme saaneet veriruskeat syntimme anteeksi, Jumalan laupeudesta ja armosta. Olemme kristittyinä uudestisyntyneinä saaneet paljon Jumalan rakkautta osaksemme. Koska näin on, meidän ei koskaan saisi näitä Jumalan siunauksia pitää itsestään selvyytenä. Kaikki on armoa meille, samaa armoa meidän tulee viedä lähimmäisille. Meidän on vietävä sanomaa rakastavasta Jumalasta, syntien sovittajasta, iankaikkisen elämän antajasta, Jeesuksesta. Kuoleman voittajasta. Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät tunne vielä Jeesusta henkilökohtaisesti. He hoippuvat epätoivoisina vailla toivoa, kaikkien ongelmiensa kanssa. Heillä ei ole omakohtaista tietoa, keneltä tulee apu viimekädessä kaikkeen.

Lähetyskenttä on lähempänä kuin uskommekaan, naapurit, työtoverit, harrastuskaverit, ensin on sanoma vietävä Jeesuksesta lähiympäristöön, ei Jumala lähetä heti kaukaisiin maihin. Kaikki eivät koskaan saa kutsua lähetyskentille. Kaikilla ei siihen ole edes mahdollisuuksia, kuitenkin kaikille meille on annettu lahjamme ja siunaukset, joita voimme jakaa. Elävä vesi Jeesus, täyttäköön Pyhällä hengellään niin, että saamme alttiuden kengät, viedä rauhan evankeliumia, lähelle ja kauas. Meidän tulee saaduista siunauksista, antaa vaikka vähästäkin, niin hengellistä, kuin henkistä apua, sekä konkreettista apua. Sillä vähästäänkin antamisen, mikäli se tapahtuu iloisella mielellä, on Jumalan lupaus, Hän siunaa antajan. Jumala ei jätä ketään velkaan. Seisovat siunaukset alkavat löyhkätä kuin seisova vesi, sillä siunaukset ovat kierrätystavaraa. Jeesus antoi ja auttoi, samoin tulee meidän tehdä, emme ole täällä itseämme varten vaan lähimmäisiämme varten. Meidän kristittyjen on poistuttava mukavuusalueelta, mentävä lähimmäistemme luokse, kärsivien luokse. Leiviskämme jonka olemme saaneet, ei ole tarkoitettu kätkettäväksi, varamme eivät ole tarkoitetut pankkitilille, kaikki ylimääräinen joka jää yli oman tarpeen, on tarkoitettu annettavaksi. Ylimääräinen on siunaus Jumalalta, lähimmäisiä varten. Uskovan tulisi tyytyä alhaisiin oloihin. Teemme kaikesta kerran tilin Jumalalle, kuinka leiviskäämme olemme käyttäneet. Pyydetään nyt jo armoa ja viisautta, osata käyttää ne oikein. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, kuten usko Jeesukseenkin, ei ole pakko, ellei tahdo uskoa ja antaa. Rakennamme iankaikkista elämää, jo täällä maanpäällä.

Maailmassa myrskyt lisääntyvät, taloustaantuma tulee syvenemään. Hätä lisääntyy, avun tarve lisääntyy. On alkaneet synnytystuskat ja poltot tihenevät, Jeesuksen toinen tuleminen lähenee. Sodat, rutot, epätoivo kansoilla, epätoivo ihmisillä lisääntyy. Kaikki entinen turvallisuus otetaan pois. Monien rohkeus pettää. Mutta me Jeesuksen omat, nostamme päämme kaiken keskellä ja katsomme uskomme alkajaan ja täyttäjään Kristukseen. Hän on meidän turvamme, tässä ajassa. On rohkeutta tietää, että tämän pimeän ajan jälkeen häikäisevä valo kajastaa. Toivottomuuden keskellä ja masennuksen laaksossa saamme huutaa Herraa avuksemme, rukouksessa. Lankeemuksen ja epäonnistumisien jälkeen, saamme mennä Golgatan ristin juurelle, armoa pyytämään.

Me kristityt, Jeesuksen omat luotetaan Jumalan sanaan, kuunnellaan Golgatan kummulta kuulunutta huutoa, joka on edelleen voimassa. ”Se on täytetty!” Jeesuksen kuolema on meille iankaikkinen voitto. Onko Jeesuksessa sinun turvasi tässä ajassa, hyvä lukijani?

@LR.

This entry was posted on 23.11.2014. Bookmark the permalink.