Olet tarpeellinen

Hyödytön

”Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen
.” 1. Piet. 1. 6-9. Kr. 33/38.

Riemuitseminen murheen keskellä, kuulostaa vähintäänkin omitukselta. Omin voimin toteutettuna, tuo onkin mahdoton tehtävä, murhe saa aikaan ahdistusta ja itkua. Koetukset ja synnin aiheuttamat kiusaukset, lyövät mielen maahan. Uskovan uudestisyntyneen ihmisen elämä on kilvoittelua ja taistelua, syntiä ja kiusauksia vastaan, koska tässä elämässä emme ole vielä missään kohdin täydellisiä, ihmisinä ja etenkin Jeesuksen seuraajina. Paljon on valuvikoja ja säröjä, luonteemme heikkoudet tulevat herkästi pintaan, kaikki meistä olemme jollakin tavoin ”viallisia”, täysin ehjää ihmisistä ei ole. Jopa lääketiede tukee ajatustani, ihminen on siihen saakka terve, kunnes tutkitaan läpikotaisin, vikoja löytyy jokaisesta, jos ei aivan sairauksia, kuitenkin synnin tuottamia haavoja, sielunelämässä ja luonteenpiirteissämme.

On hieno asia, jos tunnemme omat vikamme, silloin Jumala saa niitä työstää ja parantaa sanan avulla, Pyhän hengen tehdessä työtään. Valitettavasti kaikki eivät tahdo nähdä omia vikojaan tai eivät tahdo tunnustaa, etten ole täydellinen, enkä sellaiseksi tässä elämässä tulekaan. Monilla on ylpeys pahin este, nähdä oma tilansa, toisista ne viat löytyvät herkästi ja niitä osoitellaan. Ylpeyden synti, kulkipa se missä puvussa tahansa mukanamme, on synti joka on tunnistettava ja tehtävä siitä parannus.

Samaan kategoriaan saa laittaa myös hengellisen ylpeyden, se esiintyy monesti kaikki tietävän ja omahyväisen uskovan hahmossa. Monet pitkään uskontietä vaeltaneet saattavat pikkuhiljaa kasvaa kieroon, sokeutua, ettei nähdä omia vikoja. Kuitenkaan pitkäkään uskossa olo, ei ole tae, että sisin olisi edelleen yhtä puhdas, mitä oli uudestisyntyessä, ellei ole välillä siivottu sydämen kaappeja.

Synnin pölyä ja likaa varmasti tulee, jotenka paikallaan olisi rukous, että Pyhän hengen valo saisi paljastaa, likatahrat elämästä, sieltä sydämen kellarikerroksistakin. Veren puhdistava vaikutus tekee ihmeitä, uskon elämä saa uutta virvoitusta ja Jeesuksen läsnäolo tulee läheisemmäksi, rukouselämä elpyy samalla. Kuivuus lähtee ja erämaa saa puhjeta uuteen kukoistukseen.

Kaikki koetukset ovat tarkoitetut meidän parhaaksemme, vaikka eivät hyvältä tunnukaan. Koska tiedämme, että ne ovat meille vain hyväksi, me kestämme. Pyhä henki antaa voimansa, silloin voimme koetusten keskelläkin iloita, jospa voisimme jopa riemuita, meistä hiotaan kuonaa pois, puhdistuminen tuottaa, lopulta hyvän olon. Lopulta kun nämä koetukset kestävät iäisyysnäkökulmasta katsottuna hyvin lyhyen ajan. Koska Jeesuksen ilmestyessä me koetuksen läpi menneet viimeistään iloitaan ja kiitetään sekä ylistetään Kristusta. Saamme nähdä rakkaimpamme, Jeesuksen, sekä sielumme pelastuu kadotukselta. Jotenka tässä syy, miksi voimme riemuita koetustenkin keskellä. Voitto tulee kaikesta Jeesuksessa Kristuksessa, viedään meidät sitten kuinka syvään koetuksen kuoppaan tahansa.

Teini-ikäisenä 13 vuotiaan lapsen uskossa ollessani, sain kokea elämäni kovimman nöyryytyksen, minulla oli erittäin omalaatuinen opettaja, hän oli saanut päähänsä kiusata minua. Hänen silmätikkunsa, sain kaikista tapahtumista jotka olivat toisten aiheuttamia, syyt niskoilleni. Kuulovammaisena tietysti saatoin olla erityisoppilas, hän tuskin sitä tiesi. Enhän tiennyt itsekään tuolloin vammani olemassa oloa, huulioluku pelasi hyvin, jotenka oppi meni perille vaikka kuuloaistit eivät olleet priimatavaraa. Jotenka tällainen oppilas oli helppo kohde purkaa aggressiot.

Nöyryytykseni tapahtui erään flunssa jakson jälkeen, olin ollut koulusta poissa viikon. Tuohon aikaan oli luokassa jako kahteen osaan, tässä tapauksessani, oppilaat oli jaettu ääneen lukeviin, toinen puoli luokkaa kirjoitti. Olin tässä kirjoittavien puolella. Opettajan tapa oli aamuisin kysyä, poissa olojen syytä, heiltä jotka olivat olleet poissa tunneilta. Tuona päivänä opettaja poikkesi tavastaan, eikä kysynyt aamulla minulta, eikä toisiltakaan syitä poissa oloihin. Olin syventynyt kirjoittamiseen, kunnes kuulin opettajan kysymyksen. Kesti hetken, ennen kuin tajusin mistä on kyse. Olin aikeissa vastata kysymykseen, mutta kaikki oli liian myöhäistä.

Opettaja alkoi läksytyksensä kaikkien oppilaiden aikana. Uhkaili koulukodilla, poliiseilla, lastenkodilla, nimitteli pinnariksi ja lintsariksi, ei luvannut koskaan enää uskoa minun olevan sairauden tähden pois koulusta. Ajattelin tuossa hetkessä, en itke enkä punastu, purin hammasta, koko luokka tirskui vahingon ilosta. Lopputunti tähän minun sanansäilällä hakkaamiseen menikin ja oli päivän viimeinen tunti, jotenka pääsimme tuon jälkeen kotiin. Kotiini kävellessäni ajattelin, ettei tämän jälkeen elämälläni ei ole mitään merkitystä. Häpeän leima oli lyöty, tästä en ole täysin vieläkään eheytynyt. Tätä ei tuolloin käsitelty edes kotona, saatikka olisi kriisiterapiaa saanut.

Sain tulla uskoon rippikoulussa ja näin sain kokea, että olen Jumalalle arvokas, Jeesukselle rakas. Hän paransi pahimmat haavat, näin elämäni jatkui normaalisti. Kiitos Herralle, että Hän etsii särjetyt ja tahtoo antaa synnit anteeksi ja uuden elämisen arvoisen elämän. Olen antanut opettajalle anteeksi, hän on jo poistunut tästä ajasta, toivottavasti Jeesuksen omana. Aiheuttiko tuo kokemukseni uskoon tuloni, en usko, vaan Jeesus oli Pyhän hengen avulla tehnyt työtään minussa salassa. Saatoinpa olla myös esirukousten lapsi, kuten useat ovat olleet ennen uudestisyntymää.

Tämänkin jälkeen olen saanut koetuksia kokea, enkä usko että niistä pääsen kokonaan, ennen kuin olen perillä voittajana. Kilvoittelu jatkuu, ristiä kannetaan mutta parasta on ollut, ettei tarvitse kantaa taakkoja yksin, Jeesus on kanssani. Hyvää on myös se, että koetuksissa usko kasvaa ja kuonat poistuu, hiomista tapahtuu. Savenvalajan pajassa ollessa, työstämistä tehdään, kunnes astia on käyttökelpoinen. Jokainen meistä kristityistä uudestisyntyneistä on astia Jumalan käytössä, yksikään ei meistä ole turha astia. Kaikille on käyttöä, joko jaloina astioina tai arkisemmassa käytössä. Kaikki meitä tarvitaan, Jumalan suuressa taloudessa. Kaikilla meillä on oma tehtävä, jos et vielä ole löytänyt omaa paikkaasi Jumalan pöydällä, rukoillen Jumala sen osoittaa ja johdattaa sinulle.

Uskovia verrataan myös lamppuun, meistä tulisi heijastua Kristuksen valo. Olemme tälle maailmalle valo. Olkaamme lamppuja tai soihtuja, pää asia on että palamme ja heijastamme valoa. Lamppu tuottaa myös lämpöä ympäristöönsä, jotenka saakoon Kristuksen lämpö ja rakkaus myös säteillä meistä itse kustakin, sinne missä olemmekin. Näin maailmassa elävät, synninkahleissa raahaantuvat ihmiset, vihollisen talutusnuorassa olevat, voisivat nähdä valomme ja kokea lämpömme ja etsiytyisivät hakemaan apua, elämänsä ongelmiin. Koska yksin Jeesus Kristus, voi vapauttaa synnin kahleista, irrottaa vihollisen otteesta. Kahden välinen sota kiihtyy, valkeus ja pimeys etsivät omiaan. Jeesus tuli valkeudeksi maailmaan, vedetään ihmisiä Jeesuksen yhteyteen, valoon ja voittajan puolelle. Meidän Herramme on voittaja, kulkenut on läpi kuoleman. Hänen voitostaan saamme kertoa. Halleluja!

"Te olette maailman valo. – Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. ”Matt. 5. 14, 15–16. KR. 33/38.

Jotenka rakastetaan Jeesusta, rakastutaan uudelleen Jeesukseen, iloitaan koetuksissa, lauletaan ylistystä Korkeimmalle Jumalalle Karitsalle. Me lunastetut Jeesuksen veren hinnalla ostetut, olemme kallisarvoisia, liian hyviä tälle maailmalle, me saamme olla Jumalan työtovereita. Olemme kuninkaallisia, pyhää heimoa ja omaisuuskansaa, me pakanat olemme saaneet armon Jumalan silmissä. Nostetaan päämme ja katsotaan kuinka vaivan aikamme on päättymässä. Maailmassa on ahdistus, meri ja aallot pauhaavat. Ihmiset pelkäävät, koska mikään ei ole enää kuten ennen. Synnytystuskat ovat tihenneet, Jeesuksen toinen tulo on lähempänä kuin koskaan ennen. Morsian iloitsee koska Ylkä on saapumassa. Kohta aivan pian, me saamme nähdä Jeesuksen. Halleluja! Tahdothan sinäkin lukijani nähdä Jeesuksen?

@LR.

This entry was posted on 20.2.2015. Bookmark the permalink.