Golgatan veressä voima on

ristinpuu

”Hän kasvoi Herran edessä niin kuin vesa, niin kuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.”
Jes. 53. 2-5. KR. 33/38.

Profeetta Jesaja kuvaa yllä olevassa Raamatun kohdassa Hänestä, ihmisestä joka kasvoi kuin juuri kuivasta maasta. Kuivassa maassa kasvaneen juuren meistä jokainen on nähnyt, tällainen juuri on vahva, sitkeä, puu joka kasvaa kuivassa maassa joutuu imemään vettä syvältä saadakseen elinvoimansa myös kasvuolosuhteista johtuen, voi puun muoto olla myös kärsineen ja kituliaan näköinen, kasvu on vaatinut niin paljon ponnisteluja, että runko ja ulkonäkö ovat jääneet sivuasioiksi.

Jesaja kuvaa edellä tulevaa Jeesusta, Jumala Poikaa, kristittyjen Vapahtajaa. Vanhassa testamentissa jo kerrottiin siitä, mitä tuleman pitää, näin Sana osoittaa että Vanhan testamentin profeetat ennustivat vuosituhansien kuluttua tapahtuvista asioista. Siksi Vanhaa testamenttia ei voida irrottaa Uudesta testamentista. Uusi testamentti on jatkumoa Vanhan testamentin sanomalle, Raamatun alusta sen loppuun, punaisena lankana kulkee Jumalan laatima iäisyysnäkökulma ja – suunnitelma.

Jeesuksen syntymä ja elämä maanpäällä oli laadittu Jumalan ennakkosuunnitelmaan, aikojen alussa, silloin kun mitään ei vielä ollut olemassa, ennen maailmankaikkeuden luomista, ennen ihmisistä. Jumala loi maan ja taivaan, kaiken mitä on olemassa, myös ihmisen Hän loi ja tiesi, että ihminen tulisi lankeamaan syntiin, kaikki oli Jumalan tiedossa etukäteen. Myös Hän tiesi että Saatana tulisi maailmaan ja syntiin lankeemuksen jälkeen tulisi kiusaamaan ihmisiä loppuun saakka. Monesti olenkin miettinyt, miksi Jumala salli kaiken tämän tapahtua, vaikka Hän kaikkinaisessa viisaudessaan ennakkoon tiesi, miten Hänen luotujensa tulisi käymään? Ehkä minua viisaampi osaisi antaa tähän vastauksen, minulla sitä ei ole. Kuitenkin Jumalan tarkoitus kaikissa asioissa on tehdä hyvää, Hän on sulaa rakkautta, vaikka inhimillisesti meistä ei siltä tuntuisi.

Jeesuksen maapäällinen vaellus alkoi härkien syöttökaukalosta, se oli Jumalan Pojan kehto, mistä Hän varttui aikuiseksi ja elämäntehtäväksi maanpäällä annettu Jumalan pelastus-suunnitelma toteutui, ja päättyi ihmiskunnan hirvittävämpään kärsimystragediaan. Jeesus Jumalan Poika, joutui petturi Juudaksen kavaltamaksi 30 hopearahasta. Rahanhimo on kaiken pahan alku, rahasta tehdään mitä hirvittävimpiä tekoja, mikäli himo saa vallan. Ihminen on aina ollut taipuvainen rahanhimoon, ei riitä se että on kohtuullinen toimeentulo ja elämisentaso, vaan tavoitellaan aina vain enemmän ja enemmän, keinoina mitä tahansa, kunhan vain rahaa saadaan lisää. Juudaksen synti alkoi pikku kavalluksista, olihan hän rahastonhoitaja, lopulta kuten aina tietoisesti jatkettu synnin harjoittaminen kasvaa, lopulta kaikki keinot ja motiivit synnin harjoittamiseen ovat sallittuja. Tavoite on, että himo tulee täytetyksi. Siksi olisi parempi, ettei synnin kanssa alettaisi leikkiä, koska jatkuessa se vie mukanaan. Mikäli näin kävisi, parasta on heti tehdä täyskäännös ja parannus, mikäli huomaa langenneensa, näin sydän ei pääse pikkuhiljaa paatumaan ja omantunnon ääni vaikenemaan.

Juudaksen synti johti Mestarinsa ja Opettajansa kavallukseen ja Juudas ei tahtonut katua tehtyä syntiä, jotenka hänen lopullisen kohtalonsa tietää yksin Jumala, mutta maanpäällinen elämä päättyi itsemurhaan. Tämä kaikki oli Jumalan tiedossa, aikojen alussa mutta miksi juuri Jeesuksen oma opetuslapsi joutui tähän osaan, että profeettojen ennakkoon antamat Jumalan ilmoitukset kävisivät toteen, se jää avoimeksi kysymykseksi. Jumala olisi voinut varjella Juudasta tekemästä syntiä, Jeesus tiesi Juudaksen vilpillisyyden, Hän olisi voinut nuhdella Juudasta synnistä, kehottanut tekemään parannuksen, pysäyttää Juudaksen. Mutta Raamatussa sanotaan, usko ei ole joka miehen (naisen.) Eivät kaikki pysy Jeesuksen omina loppuun saakka vaikka alkuun lähdetään Jeesuksen seuraajiksi, koko sydämisesti. Viimeisellä ehtoollisella ollessa Jeesus selkeästi osoitti kuka tulee Hänet kavaltamaan, Juudas oli jo sokeutunut hengellisesti. Otettuaan leivän ja viinin meni Juudakseen Saatana. Jumala sallii Saatanan koetella ihmisistä mutta mikäli Jeesuksen oma kulkee puhtaalla omallatunnolla, ei Saatana pääse ihmiseen tekemään hirmutekoja, Jumala varjelee omiaan. Kuten Jobin kirjasta voimme lukea, miten Jumala salli Saatanan koetella Jobia, mutta Job ei tehnyt syntiä Jumalaa vastaan.

Viimeisinä aikoina, ennen Jeesuksen toista tuloa, Jumala tulee koettelemaan jokaisen Jeesuksen seuraajan. Jobin kirjaa ei ole Raamattuun kirjoitettu turhaan, ei hänen kärsimystään ja menetyksiään. Ne ovat meille annettu ennakkotiedoksi, mitä vielä saamme kokea, mikäli olemme elossa ennen kuin Jeesus tulee noutamaan omansa tuuliin ja pilviin. Nämä tapahtumat ovat jo alkaneet, yhä suurempi on se uskovien joukko, jotka ovat saaneet kokea monenlaisia menetyksiä. Tuntuu kuin kaikki otettaisiin pois, mitä olemme saaneet. Avioliitot hajoavat, Saatanan annetaan käydä juuri yhteiskunnan perusyksikön, perheen kimppuun. Myös materiaan kiinnittyneet joutuvat ongelmiin. Rahan arvo romahtaa, ne joilla on sydän kiinni rahassa, rahat korkoja kasvamassa, pörssiosakkeissa, ne romahtavat, raha menettää ostovoimansa. Tämä kaikki on jo tätä aikaa. Meitä koetellaan, kestääkö usko kun Jumala antaa Saatanalle luvan koetella uskoamme? Jumala koettelee kuinka kiinni olemme maallisessa omaisuudessa, yleensäkin kaikessa mikä jää kerran tänne. Kiellämmekö Jeesuksen ja kiroamme, kuten Jobia kehotettiin tekemään, kiellämmekö Jumalan ja Hänen hyvyytensä kun meidät laitetaan ahtaalle. Kun kaikki otetaan lopulta pois, mitä jää meistä jäljelle? Jääkö sittenkin usko ja rakkaus Jeesukseen, luottamus Hänen hyvyyteensä. Kiitämmekö Häntä kaikesta? Tämä testi annetaan meille, Jumala testaa, voiko Hän antaa meille monin verroin enemmän, kun pääsemme perille taivaaseen, Jeesuksen luokse. Jumala on Jeesuksessa luvannut antaa loppuun saakka taistelleille, mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut, eikä ole ajatuksiimme tullut. Tämän pitää olla jotakin hyvin, hyvin valtavan hyvää.

Jeesus Jumalan Poika, pyhä ja viaton kärsi ihmisten pilkan ja häpeän, ihmisten julmuuden. Häntä ruoskittiin, syljettiin Hänen päällensä, Häntä piinattiin monella tavalla. Hänet ripustettiin ristille, lyötiin naulat käsistä ja jaloista läpi, ristinpuuhun. Orjantappura kruunu asetettiin päähän, Hän on ainut Kuningas maailmassa, jolla on orjantappura kruunu ollut päässä. Hän koki ristillä koko maailman pahuuden, kaikki ihmisten sairaudet olivat Jeesuksessa. Sanotaan, että orjatappura kruunu symbolisoi, mielenterveysongelmia ja -sairauksia Jeesuksessa. Skitsofrenia, depressio, bipolaarinen mieliala häiriö, paniikkihäiriö, mitä ikinä ihmisellä onkin psyykkisiä ongelmia, kaikki Jeesus kantoi ristillä, samalla Hän kantoi myös kaikki fyysiset sairaudet. Kaikki synnit, aivan kaikki Jeesus kantoi ruumiissaan, lopulta Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. Sovitustyö täytettiin, mitä varten Jeesus syntyikin ihmisen osaan. Hän antoi henkensä, sitä ei Häneltä otettu pois. Hän kuoli meidän puolestamme, että meillä olisi iankaikkinen elämä, mikäli Jeesus on meidän Herramme ja Vapahtajamme. Mikäli olemme tehneet tietoisen ratkaisun seurata Jeesusta, tunnustaneet syntimme ja hylänneet ne, tehneet täyskäännöksen vanhasta elämästä, missä ennen elimme. Jos kaikkiin näihin voit vastata kyllä, olet Jeesuksen oma lapsi, Hänen seuraajansa.

Jeesuksen kuoltua, sotamiehet puhkaisivat keihäällä Jeesuksen kyljen, tämä siksi että kuolema varmistettiin tapahtuneeksi. Jeesuksen kylki vuoti verta ja vettä. Jeesuksen pyhä veri, maahan vuotanut veri sovitti syntimme ja veri puhdistaa tänäkin päivänä jokaisen katuvan syntisen omantunnon lunta valkeammaksi. Veri vuosi maahan että Jeesuksen veri puhdistaa myös maan kerran ja luodaan uusi maa, missä vanhurskaus asuu. Jeesuksen tuskan huudot ja verenvuodatus nähtiin taivaassa, Jumala tulee kerran luomaan uuden taivaan ja uuden maan. Jumala Jeesuksessa puhdistaa kaikki siihen olotilaan, missä ihminen oli alkuun. Näin ympyrä täyttyy.

Jeesus nousi kuolleista, Jeesus voitti kuoleman meidän vihollisista viimeisen. Vaikka jokaisen ihmisen osa on kuolla fyysinen kuolema, sielumme elää iankaikkisesti. Jeesukseen uskovien ruumiit saavat kerran katoamattoman ylösnousemusruumiin. Tämä vanha liha ruumis muuttuu maaksi, mistä se on lähtöisinkin. Jeesus ensimmäinen kuoleman voittaja sai ylösnousemusruumiin, mekin Hänen seuraajansa ja Häneen uskovat, saamme samoin uuden puhdistetun ruumiin, kun meidät herätetään Jeesuksen tulessa takaisin toisen kerran, Jeesus palaa takaisin, kuten Hän on luvannut. Jeesuksen toinen tulo on yhtä varma kuin auringon nousu.

Pääsiäinen on kristityille suuri juhlan aihe, saamme muistella Jeesuksen täytettyä työtä. Saamme kiittää Jeesuksen Kristuksen rakkauden tekoa, joka on suurta armoa meille syntisille ja niin monella tapaa vajavaisille ihmisille. Ellei Jeesus olisi armossaan sovittanut meidän syntejämme ja kantanut sairauksiamme, olisimme tuhon omat. Mutta nyt me saamme rauhan Hänessä, Puhdistuksen veressä, ja Pyhän hengen vesi antaa meille voimaa vaeltaa Jeesuksen seuraajina. Kaikki tämä ilman meidän omaa minkäänlaista ansiotamme, mikään tekomme eivät riitä saavuttamaan tätä lahjaa. Kaikki annetaan meille armosta ja ilmaiseksi.

Sinä joka sairastat, saat luottaa siihen että kipujesi ja tuskasi keskellä, et ole yksin vaikka kokisit itsesi yksinäiseksi. Jeesus on vierelläsi ja näkee tuskasi ja kipusi, Hän lohduttaa sinua ja tahtoo parantaa sinut, hyvän tahtonsa mukaan. Jeesuksen voitto Golgatalla takaa tämän sinulle. Ellet parane täällä ajassa, tiedä kuitenkin Jumala tahtoo aina vain meidän parastamme, jotenka mikäli Hän tahtoo antaa osaksemme parantumisen, se on suurta armoa kaikki, kiitä siitä. Parantumista saamme rukoilla, se on luvallista mutta Jumala päättää, mikä on meidän parhaaksemme. Joskus sairaus pitää meidät Jeesusta lähellä ja jopa säilymme sairaana uskossa, on tapauksia että parantumisen jälkeen maailma on alkanut houkutella takaisin, jotenka Jumala näkee mikä on meidän parhaaksemme ja tekee sen mukaisesti. Kuitenkin parantumisen armon kokenutkin on vain saanut elinaikaa lisää, kuoleman kohtaamme jossakin kohtaa kuitenkin. Kuolema on Jeesukseen uskovalle voitto, vaikka kaikki me rehellisiä ollaksemme, pelkäämme jonkin verran sellaista mitä emme ole ennen kokeneet. On luonnollista pelätä jopa kuolemaa, uskovankin – ihminen on tunteva yksilö ja monesti kipu on pahin jota pelkäämme kuolemassa. Kuitenkin Jeesukseen uskova saa luottaa siihen, että kuoleman voittanut Jeesus Kristus kantaa meidät kuoleman virran ylitse, emme silloinkaan ole yksin. Meillä Jeesuksen omilla on hieno etuoikeus saada turva niin täällä eläessämme kuin täältä lähtiessämmekin. Hän antaa sisäisen rauhan lupauksensa mukaan.

Olipa sinulla mitä ongelmia tahansa, Jeesus näkee ja tietää kaikki ongelmasi ja Hän antaa Pyhän hengen voiman kantaa ne tai poistaa jos hyväksi katsoo. Jeesukseen uskovalle käy aina hyvin ja paras on aina edessäpäin. Jotenka Golgatan täytetty työ on voimassa tänäänkin, turvaa siis Jeesukseen. Ellet vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajana, ala etsiä Häntä. Hänet löydät parhaiten Raamatun sanasta, koska Jeesus itse puhuu Raamatun sanan kautta sinulle. Myös hengelliset tilaisuudet johdattavat sinua Jeesuksen omaksi ja Häneen uskovaksi, sillä usko tulee kuulemisesta. Etsiydy sinä joka etsit Jeesusta, kristittyjen yhteyteen, seurakuntaan. Jokainen etsivä löytää Jeesuksen jos etsii vilpittömällä mielellä. Jeesuksen omana, Pääsisäisen ylösnousemusvoima muuttaa sinut ja saat kokea vapauden, ilon ja rauhan, jonka vain Jeesus voi antaa, ei mikään muu. Kukaan ei voi sinua riistää Jeesuksesta, ellet itse tahdo lähteä Hänen luotaan pois.

Golgatan veressä voima on,

Voima niin siunattu verraton.

Pyhässä veressä Jeesuksen

Voima on suuri ja ihmeellinen.

Golgatan veressä voima on,

Voima niin siunattu verraton.

Veri voi puhdistaa syntisen,

Veri voi uudistaa jokaisen.

Pyhässä veressä Jeesuksen

Voima on suuri ja ihmeellinen.

Veri voi puhdistaa syntisen,

Veri voi uudistaa jokaisen.

.

Väsyneet kulkijat tulla saa,

Sairaat ja heikot hän parantaa.

Pyhässä veressä Jeesuksen

Voima on suuri ja ihmeellinen.

Väsyneet kulkijat tulla saa,

Sairaat ja heikot hän parantaa.

Karitsan häihin jo kutsu soi,

Karitsan häät kohta alkaa voi.

Pyhässä veressä Jeesuksen

Voima on suuri ja ihmeellinen.

Karitsan häihin jo kutsu soi,

Karitsan häät kohta alkaa voi.

Hengellinen laulukirja nro 187

Tekijä tuntematon

Paavo Virtanen 1967

@LR.

This entry was posted on 3.4.2015. Bookmark the permalink.