Rakastatko?

rakkaus vuoriaOpettaja, mikä on suurin käsky laissa?”
Niin Jeesus sanoi hänelle: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’.
Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’
. Matt. 22: 36 -39. KR. 33/38.

Tunnetko, minkälainen olet? Itsetuntemuksemme on joskus hyvin hataralla pohjalla. Moniko meistä viitsii vaivautua istumaan alas ja miettimään itseään, minkälainen ihminen minä olen? Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, niin rakastatko itseäsi?

Itserakkaus sehän on pahinta mitä kristityssä voi olla, joku saattaa tuhahtaa. Mutta itsensä rakastamisesta lähtee tie, lähimmäisen rakastamiseen. Kuinka tämä onnistuu, nähdä oman sisäiseen maailmaan ja rakastakaa sitä vielä? Ei, onnistu omin voimin, edes itsensä rakastaminen mutta Jumalan rakkauden kautta se onnistuu. Jumala on rakkaus, sen me kaikki hyvin tiedämme, tiedämme myös sen, että olemme jokainen ihminen luotu Jumalan kuvaksi. Meistä pitäisi näkyä Jumalan kuva ja persoona. Entä rakkaus, näkyykö se meistä?

Monet meistä ovat haavoitettuja jo lapsuudesta saakka, kuka mitenkin, tuskinpa täysin ehjää ihmistä on olemassa, jos psykiatri saisi meidät tutkia, löytäisikö hän ainutta tervettä ihmistä, ei edes tutkiva psykiatri ole täysin terve, sillä moni hakeutuu juuri siksi toisten auttajiksi, koska itse ovat olleet rikkinäisiä mutta eheytyneet tai eheytymisprosessi jatkuu edelleen.

Jeesus oli täysin terve ihmiseksi tullut Jumalan Poika. Lukiessamme Hänen tapaansa kohdella lähimmäisiä oli rakkaudellinen mutta toisaalta Hänestä löytyi vahvuutta sanoa, mielipiteensä ankarastakin jos oli aihetta, siltikään Hän ei koskaan sanoillaan murskannut ihmistä. Kaikessa Jumalan rakkaus tuli esille, ankarassakin puhuttelussa. Jeesus heijasti Jumalan agape-rakkautta, syvällisintä rakkauden muotoa, mitä voi koskaan olla. Kristittyinä meidän tuli heijastaa Jeesukselta saatua rakkautta, koska Jumalan henki asuu meissä jotka olemme uudestisyntyneet Hänen lapsikseen. Siksi meidän tulisi myös rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme.

Moni meistä suorastaan vihaa itseään. Voiko tämä olla totta, vihata itseään? Kyllä vain, ihminen voi vihata itseään ja siksi hän ei voi rakastaa lähimmäistään, sillä sisäisesti vihainen ei voi rakastaa lähellä olevia. Monesti viha on täysin tiedostamatonta itseltä. Toiset sen ehkä tiedostavat siitä, että ihminen joka ei ole sisäisesti vihasta vapaa, heijastaa sitä ympärilleen ja hänen läheisyydessä on vaikeaa olla, ahdistus tarttuu. Meidät opetetaan lapsesta saakka, ettei tunteita saa näyttää, ei ainakaan negatiivisia tunteita, ne ovat pahasta. Myös kristittyjä opetettiin aikaisemmin ettei uskova saa suuttua. Suuttumus on luonnollinen reaktio, Jeesuskin suuttui ja jopa otti ja hosui ruoskan kanssa. Kristitystä ei tule, kaiken sisäänsä patoavaa ruutitynnyriä, missä on kyltti, ”räjähdysvaara”.

Kristityksi tultuamme meissä alkaa kasvu, kohti Kristuksen kaltaisuutta. Jokaisen uskoon tulevan tulisi saada sielunhoitoa, niin että hän saisi vapautua menneisyyden katkeruudesta, mistä vähitellen kasvaa sisäinen viha, ellei sitä hoideta pois. Lapsuuden sisaruskateudesta saattaa kasvaa katkeruus, siitä vähitellen viha, joka patoutuu sielunsyövereihin. Hyvä esimerkki olivat veljekset Aabel ja Kain, veljeskateus johti murhaan. Tämän ajan monet traagiset tapahtumat nuorten ja varttuneempien keskuudessa, ovat monesti patoutuneen katkeruuden ja vihan loppuhuipentuma. Myös useat traagiset parisuhde ongelmat ovat kasvaneen ja patoutuneen vihan päätepiste. Uskovat kristityt harvoin päätyvät näin pahaan lopputulokseen, mutta montako sisäisesti murhattua keskuudessamme onkaan, se ei näy välttämättä ulospäin, eikä tilastoissa. Eivät ne kaikki kristityt kodit ole onnen tyyssijoja, seinien sisällä saattaa olla niin fyysistä kuin hengistä väkivalta, mistä vaietaan, kulissien pitää ulospäin näyttää hyvältä. Vain Jumala yksin näkee, kodin seinien sisällä tapahtuvan väkivallan.

Nykyajan kristillisyys on mennyt siihen, että uskoon tullaan massakokouksessa kättä nostamalla, sielunhoito jää puolitiehen jos sitä on ollenkaan, ihminen ei saa uskonelämän alussa hoitoa, sisäinen rikkinäisyys jää päälle ja näkyy jatkossa käytöshäiriöinä. Ei kasvu lähde käyntiin Jumalan lapsella, kuten sen pitäisi lähteä. Lapsi jää vaille hoitoa. Seurakunnissa ei välitetä enää hoitaa vasta uskoon tulleita, on lähdetty mukavuusvyöhykkeelle, seurakunnan jäsenmäärän kasvua tavoitellaan hoidon kustannuksella. Onko oikein, jos seurakunnassa on runsaasti jäseniä mutta keskenkasvuisia, hoitamattomia kituvia taimia? Mikä ihme sitten on, etteivät kristityt enää rakasta toisiaan, jos oma sisin on vanhaa vihaa täynnä ja katkeruutta. Jumala hoitaa ihmisiä mutta käyttää välikappaleenaan toista ihmisistä. Liikaa on yksinäisiä uskovia, seurakunnista ei käydä katsomassa, eivätkä yksilöseurakuntalaiset välitä kuin korkeintaan omasta ystävä piiristään ja läheisistään, jos aina heistäkään. Onko tämä yksi nukkumismuoto uskovien keskuudessa?

Kristittyjen keskuudessa ilmenee myös tiedostettua tai tiedostamatonta kateutta, tällaisen kateuden omaava tahtoo, sulkea ulkopuolelle kadehtimansa sisaren tai veljen. Kateus on synti ja siitä tulisi tehdä parannus, ennen kuin on liian myöhäistä. Mikään synti kun ei mene taivaaseen, tekipä kuinka hyviä ulkoisia tekoja tahansa. Omilla teoillamme emme voi kuitata syntejä, ne pitää pyytää katuen Jumalalta ja lähimmäisiltä anteeksi. Mikäli sisin ”kiehuu” joka päivä tai jos ei jokapäivä, kuitenkin melko usein,  pysähdy miettimään, onko suhde Jeesukseen etääntynyt, onko sydämesi vapaa synnistä, ruokitko kenties jotakin salaista syntiä sydämessä, oletko sisäisesti haavoilla ja pahaolosi purkaantuu, kiukkuna ja pahantuulisuutena, jos yhteenkään vastasit myöntävästi, rukoile että Jumala lähettäisi vierellesi luotettavan sielunhoitajan ja kenties tarvitset jopa lääketieteen apua. Tilaisi ei ole normaali, se tarvitsee hoitoa, tarvitset Jumalan Pyhän hengen kosketusta ja uutta voitelua entisen loppuun käytetyn tilalle. Tarvitset Jumalan agape-rakkauden uutta kosketusta.

Jumala on rakkaus, agape-rakkaus on suurinta rakkautta, toivo ja usko jäävät toiseksi. Uskon kohde on agape ja toivon suurin halu on agape. Täydellisesti agape-rakkaus toteutuu ikuisuudessa, silloin usko ja toivo ovat tehtävänsä tehneet. Täydellistyminen on edessäpäin mutta se on seuraava tapahtuma joka on tulossa. Kristus palaa takaisin, noutaa omansa ja täydellisyys alkaa, silloin Jumalan rakkaus saa täyttymyksensä, vajavaisuus lakkaa. Silloin kristityt ovat täydellisesti vapaita synnin seurauksista, liharuumiimme muuttuu ylösnousemusruumiiksi. Silloin on jokainen Jeesuksessa uudestisyntynyt, täysin terve, rikkinäiset Jeesuksen omat ehjiä, kaikki vajavaisuus on poissa ja täydellisyys alkaa. Kuitenkaan viha ja minkäänlainen synti ei mene taivaaseen, sitä ennen on syytä tehdä parannus, kaikesta minkä omatunto sanoo, Pyhän hengen kautta synniksi. Siihen saakka kunnes tämä tapahtuu, niin toteutetaan Jeesuksen käskyä, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, sen armon avulla jonka saat Jeesuksessa, ollessasi hänen läsnäolossa ja hoidossa. Näin me täytämme kaiken vanhurskauden, ei omin voimin vaan Hengellä Jumalan.

Ja lopuksi. ”Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.” Room. 12. 18. KR. 33/38.

@LR.

This entry was posted on 30.7.2015. Bookmark the permalink.