Iankaikkisuuteen takaovesta

…”Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?”
Niin he sanoivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”. Apt. 16: 30–31. KR. 33/38.

Apostoli Paavalin ja Siilaan jouduttua vankilaan, Jumala ilmestyi heille hetkellä, jolloin he vankityrmässä, rukoilivat, ylistivät Jumalaa ja veisasivat kiitosvirsiä. Jumala lähetti maanjäristyksen, ovet aukesivat ja niin vangit olivat vapaita. Vartijalle tuli hätä, olihan hän vastuussa vangeista, joita hän vartioi, hädissään hänen aikeensa oli tehdä vahinkoa itselleen, koska selvää oli, ettei kiinni joutuessaan vanginvartijalle kävisi hyvin. Olivathan vangit päässeet vapaaksi, häntä tultaisiin syyttämään huolimattomuudesta. Pelkoon oli vartijalla aihetta.

Paavali huomasi tilanteen vakavuuden, hän sanoi vartijalle:” älä tee itsellesi mitään pahaa.”Tällöin, vartija kysyi:” Herrat, mitä minun pitää tekemään, että minä pelastuisin?”

Lukiessani tätä Raamatusta, heräsi ajatus, minkälainen maanjäristys pitää tämän ajan ihmisille tulla joko ulkonaisesti tai elämää mullistava tapahtuva, mikä saisi herätettyä kysymään, ” miten minä pelastuisin?” Tämän ajan ihmisillä ei ole huolta sielunsa pelastumisesta. Huolia kuitenkin on, ulkonaisia uhkia, jotka pelottavat ja huolettavat, miten selvitään kaikista velvoitteista joita ihmisellä on, vuokrat, velat, monet säännöllisesti juoksevat maksut ect. Nämä huolet syntyvät koska tämä maailma on muutosten kurimuksessa, mikään ei enää ole niin varmaa kuin epävarmuus tulevaisuudesta. Ulkonaisesta hyvinvoinnista ja toimeentulosta on hätä, kaikesta sellaisesta, joka kerran jää tänne, kun päivämme tulevat täyteen ja muutto tästä elämästä on vääjäämättömästi edessä, lähdetään tyhjin käsin. Minne joutuu eläväksi jäävä sielu, sitä harvoin kysellään?

Viimeaikoina olen lähipiirissäni kuullut, monesta lähdöstä tästä ajasta, jotka inhimillisesti ovat tulleet yllättäen. Piilevänä ollut sairaus on tullut esille ja mitään ei ole ollut tehtävissä, lähtö on tullut, sellaisillekin, joilla ulkonaisesti oli kaikki jopa ylellistä. Raha ei auta kun päivät täyttyvät. Useat ajattelevat nuorelle ei voi sattua mitään yllättävää. On lähtenyt ikuisuuteen parhaassa iässä oleviakin, ulkonaisesti täysin terveitä ihmisiä. Mitään varoitusmerkkejä ennakolta ei ollut, lähtö tuli yllättäen. Olivatko näillä lähteneillä iäisyys-asiat kunnossa, oliko Jeesus saanut pelastaa heidän sielunsa? Vain Jumala yksin tietää, heidän kohtalonsa. Toivoa saa, mikäli ns., perimmäisiä kysymyksiä ei ole selvitetty, jospa saivat ”ryövärin armon” ja viimehetkellä saaneet armon luovuttaa elämä Jeesukselle, saaneet synninpäästön.

Sinapinsiemen usko

”Ja apostolit sanoivat Herralle: ”Lisää meille uskoa”. Niin Herra sanoi: ”Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: ’Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen’, ja se tottelisi teitä.” Luuk. 17. 5 – 6. KR. 33/38.

Kreikkalaisissa ja Roomalaisissa sekä Juutalaisissa sananlaskuissa sinapinsiementä käytettiin vertauksissa, verrattaessa jotakin pientä suureksi. Joidenkin tietojen mukaan Jeesuksen sinapinsiemen vertauksessa olisi käytetty mustasinapin siementä vertauksena, joka on kasvaa nopeasti yli kolmen metrin korkuiseksi kasviksi, millä on suuret lehdet. Jeesuksen aikaan tunnettiin myös sinapinsiementä pienempiä siemeniä, koska sinapinsiemen on vain noin millimetri halkaisijaltaan, on se hyvä vertailu kohde, etenkin verrattaessa, miten pienikin usko saa suuria aikaan. Apostolien rukous, ” lisää meille uskoa” on varmasti monen kristityn huulilta kohonnut Jumalan puoleen. Monesti koemme uskomme pieneksi, etenkin jos rukouksiimme ei heti vastata tai monet ongelmien vuoret, eivät ota siirtyäkseen, uskon lisäys olisi tarpeen.

Voin kokemuksesta sanoa, jos rukoilee että saisi lisää uskoa, tietää se lisää ongelmia. Koska usko lisääntyy vain kärsivällisyyden koulussa, Jumala lisää uskoa siten että, koetellaan ensin entisen uskon lujuus. Mikäli usko joka jo on olemassa, on kyllin vahva ja koetuksen kestävä, sen jälkeen saamme lisää uutta uskoa. Toimiiko uskon lisääntyminen kaikkien kohdalla näin, vaikea tietää? Itse rukoiltuani tuon edellä olevan rukouksen, jouduin koetusten ahjoon, missä olen edelleenkin. Luulenpa ettemme itse tule näkemään uskon lujuutta konkreettisella tasolla, elämän arjessa ja palvelutehtävissä, se näkyy. Mikäli kokisimme itse olevamme lujia uskossa, helposti ylpistyisimme ja elämä lähtisi pyörimään omavoimaisena uskona, Jumala jäisi vähitellen taka-alalle. Käsitän, että Jumala lisää uskoamme meiltä salatulla tavalla.

Jumala ole armollinen

”Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden…” Ps. 51:3 Kr. 33/38.

Armo ja armollinen, mitä nämä sanat pitävät sisällään? Avaava määritelmä on löydettävissä.

”Hyväksyvä, rakastava suhtautuminen toiseen silloin kun tämä on tehnyt väärin; ansaitsematon hyvyys, jotakin mikä saadaan lahjaksi ilman omia ansioita. Virheiden katsominen sormien läpi eli piittaamattomuus toisen erehdyksistä ja rikoksista ikään kuin niillä ei olisi mitään merkitystä.
Jumalan pelastusteko eli Jeesuksen ristinkuolemassa ja sovintoveressä tarjolla oleva armahdus, syntien anteeksiantamus. Jumalan rakastava asenne ja suhtautumistapa ihmiseen; asenne jota Hän odottaa kristityiltä näiden suhteessa toisiin ihmisiin.” (Urbaani sanakirja.)

”Jumala ole minulle armollinen hyvyytesi tähden,” Daavid rukoilee. Rukous on lyhyt ja ytimekäs. Jumala on juuri kaikkea tuota, mitä armo ja armollisuus merkitsevät. Hän on 100 % täynnä armoa ja laupeutta. Kaikkien kristittyjen tulisi rukoilla Daavidin tavoin, emme oikeastaan yksikään voi lähestyä Jumalaa kuin rukoilemalla armoa itsellemme. Olipa kristittynä oloaika kuinka pitkä tahansa, olemme aina vain Jumalan silmissä armon kerjäläisiä. Vain Jumalan lahjoittama armo säilyttää meidät lähellä Kristusta, vain armosta me pelastumme, armosta saamme syntimme anteeksi, armoa on että saamme kasvaa Kristuksen tuntemisessa. Joka hetki elämme Jumalan armon varassa, jokainen uusi päivä, jonka saamme elääksemme, on vain armoa Herralta. Arvokkainta on kokea olevansa vain ihminen, ei sen suurempaa.

Ne ihmiset jotka puhuvat uskostaan, kehuvat hengellisyydellään, ovat kuin tyhjiä veneitä ulapalla, ne kelluvat pinnalla. Jumalan lapsi joka kokee, ettei ole kuin vajavainen ihminen, huutaa avukseen Jumalaa ja Hänen armoaan. Mikäli, olemme raskaassa lastissa, meidän veneemme on syvissä vesissä. Monella tapaa olemmekin ihmisenä painojen alla, ei Jeesuksen seuraajan risti ole kevyt kantaa.

Pääsisit voittajana perille

”Minä sanoin menestykseni päivinä: ”En minä ikinä horju”. Ps. 30: 7. KR. 33/38.

Kristityt eivät poikkea menestyksen päivinä ei kristityistä paljoakaan. Kaiken mennessä myötämäkeä elämässä, kristitty kokee nämä Jumalan siunauksena ja uskosta osaton, pitää hyvänä tuurina. Pidetään elämää kuin se olisi omissa käsissä, ainakin osittain. Voidaanpa menestyksen päivinä sanoa kuin Daavid, ” en minä ikinä horju.” Saatat tuntea itsesi kristittynä, olevasi etuoikeutetussa asemassa, omasta turvallisuudesta et suostu hievahtamaankaan. Tasaiset elämäntien osuudet ovat vaarallisimpia.

Mikäli, elämä olisi aina menestyksestä toiseen kulkemista, hyvän onnen tuuditusta, taivaalla ei koskaan olisi synkkiä pilviä, jos elämässämme ei koskaan olisi katkeria pisaroita, me juopuisimme helposta elämästä. Vuoren jyrkänteellä seisoessa voi huudahtaa: ” Minä seison! Alla olisi kuitenkin jyrkkä rotko, tilanne olisi vaarallinen.

Jos nyt elät aikaa, että tie on hankala ja vaikeakulkuinen, kiitä siitä. Kiittäminen ei ole helppoa vaikeuksien keskellä, kokemuksesta tiedän sen, kuitenkin kiitosmielellä vaikeudetkin puolittuvat. Siksi kannattaa kiittää vaikka ei sitä saisi kunnolla edes ääneen lausuttua. Jumala ansaitsee kiitoksen kaikesta. Mikäli emme ajoittain saisi Jumalalta kuritusta, elämästä tulisi liian varmaa. Jos elämä maallisesti on jatkuvaa menestystä, se on vakava asia.

Viime vuodet tähän päivään saakka on ravistellut ihmisten turvallisuuden tunnetta. Näyttää että aina huonompia aikoja kohden mennään. Poliitikot yrittävät saada olosuhteita muuttumaan paremmiksi, kuitenkin kaikki yritykset kariutuvat ja yhdestä ongelmasta kun tunnutaan selviävän jaloilleen, toinen on jo odottamassa neuvotteluja. Myös yksilö ihmiset alkavat mennä tätä samaa muutosta kohti, kiihtyvällä vauhdilla. Kaikki maailmassa tuntuu olevan muutoksen ja myllerryksen kynsissä. Mikä ennen tuotti turvaa, otetaan nyt pois, etenkin taloudellinen huolettomuus, ei ole itsestään selvyys. Ihmiset ovat hämillään ja syystäkin. Huoli tulevasta painaa lähes jokaista jo.

Käskyt elämän tienviittoja

”Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: ”Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?”
Niin hän sanoi hänelle: ”Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.”
Hän sanoi hänelle: ”Mitkä?” Jeesus sanoi: ”Nämä: ’Älä tapa’, ’Älä tee huorin’, ’Älä varasta’, Älä sano väärää todistusta’,
’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Matt: 19: 16 -19. KR. 33/39.

Luultavasti kaikki aikuiset kristityt tietävät edellisessä jakeissa olevat käskyt, jotka Jeesus sanoi, iankaikkiseen elämään pääsyn ehdoksi. Harvoin kuulee saarnattavan käskyistä, vaikka niihin perustuu kaikki kristillisyys, Jeesuksen uhrikuoleman lisäksi. Vain Golgatan täytetty työ ja pelastuksen vastaanottaminen, sekä käskyjen noudattaminen vie meidät sisälle iankaikkisuuteen. Käskyt oletetaan kuuluvaksi vain vanhan testamentin aikaan ja siten oletetaan uuden liiton uskovien olevan niistä vapaita. Näin ei kuitenkaan ole, Jeesus ei kumonnut käskyjä vaan täytti ne lopullisesti käytäntöön. Kaikki käskyt on tarkoitetut noudatettaviksi myös nykyaikana, käskyt Mooses sai Jumalan kirjoittama, Israelin kansalle erämaavaelluksen aikana.

Kerran eräs henkilö tullessaan uskovaksi, sanoikin rehellisesti: ” Olen kaikki käskyt rikkonut.” Vaikka hän tuli Jeesuksen seuraajaksi täysin ”pystymetsästä” kuitenkin hän oivalsi tämän totuuden itsestään, kaikki käskyt oli rikottu.

Mietitäänpä hetki käskyjen sisältöä. ”Älä tapa”, monet tunnustavat tappaneensa ketään. Tappaminen mielletään vain fyysiseksi lähimmäisen surmaamiseksi. Väittäisin ettei tappamiseen eikä surmaamiseen tarvita teräasetta, eikä välttämättä lähde edes henki ihmisestä vaikka murha tapahtuu. On myös olemassa henkistä tappamisen lajia olemassa. Käytän nyt ehkä kärjistettyä kieltä mutta mietitään, mitä meidän kielemme saakaan aikaan? Monesti nöyryyttävät, loukkaavat sanat saattavat olla kuin miekan iskuja, ne lävistävät sydämen ja siten ihminen saattaa ”kuolla” henkisesti.

Hän menettää elämänhalunsa ja sairastuu depressioon, koska sanat ovat haavoittaneet niin pahasti. Elämä saattaa jatkua fyysisellä tasolla kuten ennenkin mutta ihminen kantaa sisällä sellaisia haavoja ja tuskia, ettei normaali elämä enää luista niin kuin pitäisi. Sielu on lyöty haavoille tai lähes kuoliaaksi. Kuinka paljon psyykkisistä sairauksista, onkaan ihmisillä vain siksi, että oireet ovat alkaneet, läheisen, opettajan, työnantajan tai hengellisen työntekijän sanan säilällä sivaltamisesta. Ei ole osattu hillitä vihaa, vaan annettu tulla sanoja, jotka liian kovia ja siten herkkä sielu lyöty hajalle. Mitä nuorempana tai lapsena nämä sivallukset ovat tulleet, sitä pahempaa jälkeä ne tekevät. Siksi Raamattu sanoo osuvasti, ” kielellä on hallussa kuolema ja elämä.”