Pääsisit voittajana perille

minä ralasat

”Minä sanoin menestykseni päivinä: ”En minä ikinä horju”. Ps. 30: 7. KR. 33/38.

Kristityt eivät poikkea menestyksen päivinä ei kristityistä paljoakaan. Kaiken mennessä myötämäkeä elämässä, kristitty kokee nämä Jumalan siunauksena ja uskosta osaton, pitää hyvänä tuurina. Pidetään elämää kuin se olisi omissa käsissä, ainakin osittain. Voidaanpa menestyksen päivinä sanoa kuin Daavid, ” en minä ikinä horju.” Saatat tuntea itsesi kristittynä, olevasi etuoikeutetussa asemassa, omasta turvallisuudesta et suostu hievahtamaankaan. Tasaiset elämäntien osuudet ovat vaarallisimpia.

Mikäli, elämä olisi aina menestyksestä toiseen kulkemista, hyvän onnen tuuditusta, taivaalla ei koskaan olisi synkkiä pilviä, jos elämässämme ei koskaan olisi katkeria pisaroita, me juopuisimme helposta elämästä. Vuoren jyrkänteellä seisoessa voi huudahtaa: ” Minä seison! Alla olisi kuitenkin jyrkkä rotko, tilanne olisi vaarallinen.

Jos nyt elät aikaa, että tie on hankala ja vaikeakulkuinen, kiitä siitä. Kiittäminen ei ole helppoa vaikeuksien keskellä, kokemuksesta tiedän sen, kuitenkin kiitosmielellä vaikeudetkin puolittuvat. Siksi kannattaa kiittää vaikka ei sitä saisi kunnolla edes ääneen lausuttua. Jumala ansaitsee kiitoksen kaikesta. Mikäli emme ajoittain saisi Jumalalta kuritusta, elämästä tulisi liian varmaa. Jos elämä maallisesti on jatkuvaa menestystä, se on vakava asia.

Viime vuodet tähän päivään saakka on ravistellut ihmisten turvallisuuden tunnetta. Näyttää että aina huonompia aikoja kohden mennään. Poliitikot yrittävät saada olosuhteita muuttumaan paremmiksi, kuitenkin kaikki yritykset kariutuvat ja yhdestä ongelmasta kun tunnutaan selviävän jaloilleen, toinen on jo odottamassa neuvotteluja. Myös yksilö ihmiset alkavat mennä tätä samaa muutosta kohti, kiihtyvällä vauhdilla. Kaikki maailmassa tuntuu olevan muutoksen ja myllerryksen kynsissä. Mikä ennen tuotti turvaa, otetaan nyt pois, etenkin taloudellinen huolettomuus, ei ole itsestään selvyys. Ihmiset ovat hämillään ja syystäkin. Huoli tulevasta painaa lähes jokaista jo.

Kristittyinä me tiedämme että tämä ovat niitä ”synnytystuskia” joista Jeesus kertoo Raamatussa. Ennen uuden syntymistä, tuskat lisääntyvät ja tulevat tiheämpään tahtiin, aikaamme seuratessa tätä ei voi olla huomaamatta. Joilla ei ole turvaa Jumalassa, he ajautuvat epätoivoon, he kyselevät, kuinka selviän ja mitä tästä kaikesta lopulta seuraa? Raamatusta löytyy näihin vastaus, siksi kehotan ottamaan esille pölyttyneen Raamatun, tutkimaan asiaa sieltä. Siellä on selkeät vastaukset näihin ongelmiin.

Talouden ahdinko on pahin joka tuottaa ongelmia ihmisten elämässä. Leivän turva otetaan pois, kuten Raamattu on ennustanut. Työttömyys, irtisanomiset työpaikoilta lisääntyvät. Palkka ja muu turvattu toimeentulo, ei ole itsestään selvää, joka kuukausi turvallisesti tulevaa, koska tahansa saattaa tulla päivä, jolloin työ ja ansiotulot on menetetty. Yhteiskunnan rakenteet ovat kaikki muutosten kurimuksessa, jotenka ei edes täysin työelämässä palvellut eläkeläinen ole turvassa eläkkeensä takana, siihen tehdään leikkauksia ja ostovoima heikkenee. Köyhyys lisääntyy, eriarvoisuus ihmisten välillä kasvaa, vähävaraiset köyhtyy ja varakkaat rikastuvat entisestään. Jumalan lapsissakin on köyhiä ja lisää tulee. Toisaalta Jumala antaa joillekin edelleen varakkuuden lisääntyä tai entinen varallisuus pysyy ennallaan. Mistä tämä kaikki johtuu?

Jumala voisi tehdä kaikista vähävaraisista rikkaita, onhan Hänellä kaikki kullat ja hopeat. Hän voisi maallisen ahdingon aikoina siunata köyhiä ja vähävaraisia, antamalla kotiin ruokaa ja säännöllisen toimeentulon, Hänelle on kaikki mahdollista, miksi Hän ei näin tee?

Hän antoi kerran israelilaisille sataa mannaa ja leirin täyttää viiriäisillä. Hänen omansa ei tarvitsisi elää köyhänä ja puutteessa jos Hän tahtoisi niin. Hän voisi tämä maailman suuret ja rikkaimmat lähettää tuomaan kaikki, suuret varansa ja kalleutensa vähävaraisille ja köyhille lapsilleen. Hän ei tee niin, vaan antaa heidän olla puutteessa. Miksi näin on?

Hän tahtoo rikkaudessa eläville mahdollisuuden osoittaa rakkautensa Jeesukseen. Me laulamme ja palvomme Jeesusta, näin osoitamme rakkautta Jeesukselle, mutta on Jeesukselle rakkauden osoitusta sekin, että autamme puutteessa olevia. Mikäli ei keskuudessamme olisi köyhiä, vähävaraisia sisaria ja veljiä, ei olisi mahdollisuutta osoittaa Jeesukselle rakkautta, auttamalla vähäosaisia. Jeesus tahtoo että osoitamme rakkautta niin sanoillamme kuin teoillamme. Jos me kristityt rakastamme todella Jeesusta sydämestämme, me tahdomme huolehtia myös niistä, jotka rakastavat myös Kristusta ja joita Kristus myös rakastaa. Jotka ovat Kristukselle rakkaita, ovat meillekin rakkaita, ainakin näin pitäisi olla. Tässä meillä on suuri etuoikeus ja velvollisuus, meillä joilla on varallisuutta ja maallista hyvää suotu ja suodaan, silloinkin kun koetusten aika on maailmassa. Näin uskoamme koetellaan, mitä teemme lähimmäiselle, Jeesuksen omalle joka elää puutteessa ja tiedämme sen? Helppoa on antaa kauas maailmalle, kohteisiin jotka eivät edes saata tunnustaa Jeesusta Herrakseen. Käsitykseni on että on hienompaa osoittaa apunsa ulkomaille, en sano että se olisi väärää olla antamatta. Kuitenkin kaikki lähetystyö ja auttaminen lähtee aina, ensin lähiympäristöstä. Tämä koskee kaikkia maailman kristittyjä, kaikilla on oma elinympäristö omassa maassaan.

Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Matt. 25: 40. KR. 33/38.

Tässä on syytä auttamiseen, jos vain siihen on mahdollisuutta. Kaikki mikä tehdään puutteessa olevien hyväksi, se tehdään Jeesukselle, Hän ottaa sen rakkauden lahjana itselleen. Tässä kristityille on koetuksen paikka, koetus on aina kaksisuuntainen. Koetus on hänen koetus joka on puutteessa ja tarvitsee apua, mutta koetus on myös niiden jotka tietävät puutteessa olevan, auttavatko he vain eivät. Molempien usko tulee näin koeteltua ja Jumalan silmä valvoo lapsiensa tekemisiä.

Koska ”synnytystuskat” lisääntyvät, emme voi sanoa, ettemme voisi horjua kristittyinäkin, menestyksen päivät on ohitettu. Ennen Jeesuksen toista tuloa, meidän uskomme koetellaan monella tavalla, yksi koetus on tämä mistä kirjoitin. Rakastanko lähimmäistäni niin kuin itseäni? Annetaan kuolleitten haudata kuolleensa, seurataan me Mestarimme opetuksia ja eletään niiden mukaan.

Herätys joka vielä tulee, on itkuherätys. Koska aika vain entisestään kovenee, tulee aika että kaikki kristityt itkien tekevät parannusta ja tekevät tilinsä selviksi Jeesuksen kanssa. Jeesukseen uskovat heräävät synnin unesta, johonka useat ovat hyvinä aikoina nukahtaneet. Synti on saanut nukkumaan syvää unta, ei huolta mistään. Jos paatumus on päässyt pahaksi, eivät edes koetusten ajat herätä pahimmin nukahtaneita, he jatkavat nukkumistaan. Ylkä saapuu, öljy puuttuu astioista, silloin ei enää ole aikaa lähteä hakemaan öljyä, eivätkä ne joilla on öljyä astioissa, heillä ei ole antaa, koska jokaisella kristityllä tulee olla oma öljynsä lampussa. Getsemanen puutarhassa Jeesuksen taistellessa tuskissansa, Jeesus käski opetuslapsia valvomaan ja rukoilemaan Hänen kanssaan. Opetuslapset valtasi uni ja he nukkuivat. Nyt Jeesuksen tullessa toisen kerran, on sama tilanne. Kristittyjen tulisi valvoa ja rukoilla, auttaa lähimmäisiä pelastaa sieluja mutta kristityt nukkuvat. Osa valvoo mutta heille tanssit, hengellinen viihde, eksyttäjät, ihmeiden perässä juokseminen ovat tärkeitä. Jumalisuuden ulkokuoren alla ei ole todellista Kristuksen elämää eikä rakkautta. Siksi Jumala armossaan vielä herättää ihmisiä, kun ei hyvä auttanut, kurituksen kautta, että edes pieni lauma pääsisi voittajana perille.

Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon
.” Matt. 7: 20 – 21. KR. 33738.

@LR.

This entry was posted on 18.8.2015. Bookmark the permalink.