Synnin ydin

jos sinä tunnustat

Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi, että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta. ” Room. 5. KR. 33/38.

Uutisista kuulemme, mies tappoi vaimonsa. Terrori-isku surmasi kymmeniä. Vaarallista huumetta takavarikoitu salakujettajilta. Nuori löydettiin kuolleena, hänet oli raiskattu. Olemme eron partaalla, huoltajuus kiista vielä ratkaisematta. Vanhemmat pahoinpitelivät imeväisikäisen vauvansa sairaalakuntoon.

Mistä nämä ihmisten teot kertovat? Teot aiheutuvat ihmisen syntisestä luonnosta. Paljon ihminen on tehnyt suuria tekoja mutta suurin ihmisen teko on synti, se on omaperäisin keksintö, minkä koskaan ihminen on keksinyt. Ihmisestä on kaikki paha lähtöisin, sen todistaa evankelista Jaakob kirjeessään. ”Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
1 Jaak. 14.

Mistä ihminen kehitteli tämän omaperäisen ainutlaatuisen keksintönsä? Kaikki lähti ihmisen omasta ylpeydestä. Ensimmäinen ihminen tahtoi olla kuin Jumala, tietää hyvän ja pahan. Näin paholainen käärmeen muodossa ihmiselle houkutteli, siitä kertoo Raamattu Jumalan sana.

Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: ”Onko Jumala todellakin sanonut: ’Älkää syökö kaikista paratiisin puista’?” Niin vaimo vastasi käärmeelle: ”Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: ’Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi’.”
Niin käärme sanoi vaimolle: ”Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”.
Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
1. Moos. 1. 1. – 6. KR. 33/38.

Paratiisissa ihminen oli vapaa, hänellä oli vapaus, mutta myös vastuu. Ihminen käytti vapauttaan väärin ja heti ensimmäisen paholaisen houhutuksen tullessa, ihminen meni ansaan, luonnollisen ihmisen ansaan, ylpeyteen. Paholainen tiesi tämä heikon kohdan ihmisen luonnossa ja sitä paholainen käytti nyt hyväkseen. Onnistui houkutuksessaan ja sai ensimmäisen ihmisen lankeamaan ylpeyden syntiin. ”ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”.

Luonnollisella ihmisellä on sydämessä ylpeyttä ja kunnianhimoa. Nämä molemmat tässä tulivat nyt esille. Koska ihminen on yhtä tietävä kuin Jumala, hän tahtoi olla ylpeä ja kunnianhimoinen saavutuksestaan. Olihan ylpeydenaihe ja kunniallista olla yhtä tietävä kuin Jumala on. Mutta ylpeys on vaarallinen synti, siksi ylpeyttä ei oteta vakavasti. Synnin ydin on ylpeys, siitä lähtee kaikki toiset synnit, jotka ihmistä kiusaavat, ajatukset, sanat ja teot.

Mikäli ihminen ei ole elävässä uskossa, ei tunne Jumalaa, hän on niin ylpeä, ettei voi myöntää olevansa syntinen, ei voi myöntää tehneensä mitään väärää. Ihminen on omasta mielestään hyvä ja kaikessa onnistunut, hänellä on aina ollut tuuria. Kristityiksi sanovat voivat vielä elää tilassa, etteivät näe omaa syntisyyttään Jumalan edessä. Mikäli kristitty uskovaksi itseään sanova, sanoo, ” ettei ole tehnyt syntiä.” On elänyt aina hyvän ihmisen elämää, tehnyt hyviä tekoja, Jumalan sana sanoo, ettei tällainen ihminen ole vielä tullut tuntemaan totuutta, Jeesusta Kristusta. Heistä Jeesus sanoi, ” he ovat ulkokultaisia, heillä on jumalisuuden ulkokuori mutta Kristuksen sisäinen tunteminen puuttuu. He harrastavat kristillisyyttä.

Kuunnellessani tämän ajan saarnoja, monesti ihmettelen puheen jälkeen, miksi puhuja ei sanallakaan maininnut synnistä, parannuksesta, Jeesuksesta, Golgatan täytetystä työstä, kallista pyhästä verestä, jonka Jeesus ristillä vuodatti. Pään silityksellä, ei mennä taivaan helmiporteista sisälle. Taivaaseen ei mene yksikään syntinen ihminen, syntisessä tilassa. On vaarallista, ettei puhuta enää synnistä, sen oikeilla nimillä.

Raamattu kertoo paljon synnistä, siellä on pitkät syntiluettelot, mitä ihminen ei saa tehdä. Kaikki syntiluetteloissa mainitut asiat, rikkovat Jumalan pyhää tahtoa vastaan. Eikä ainutkaan yksittäinen teko ole vain syntiä, vaan koko ihmisen elämäntyyli ja moraali, on synnin turmelemaa. Tätä kaikkea Jumala vihaa. Ihminen on itse vastuussa synneistään ja tekemisistään Jumalan edessä. Paholainen ei aiheuta ihmisen syntiä, on harhakuvitelmaa ajatella näin.

Kaikki synnit, olivat ne pieniä tai suuri ovat Jumalan silmissä yhtä pahoja. Jumala vihaa syntiä. Synti on kaikkialla maailmassa samanlaista, eivät edes kulttuurierot muuta syntiä laimeammaksi, kaikki joka sotii Jumalan tahtoa vastaan on syntiä. Luonnollinen ihminen kapinoi Jumalaa vastaan, asuipa hän missäpäin maailmaa tahansa. Yhden ihmisen syntiinlankeemuksesta tuli yleismaailmallinen ongelma. Maailma on täysin synnin turmelema. Toki ihmisestä löytyy hyvää mutta se ei palvele Jumalaa, koska mikään hyvä teko ei ihmistä pelasta, eikä puhdista synninturmeluksesta.

Ihmisen viha ja katkeruus sekä kateus, monet muut synnit aiheuttavat alussa mainittuja tekoja, joita uutiset suoltavat ulos päivittäin. Ihmisen viha tulee synnin seurauksena. Jumalan viha on, synnin ja sen seurauksien vihaamista.

Ihmisen kohtalo olisi hyvin lohduton, mikäli tämä edellä kuvattu ei olisi muutettavissa paremmaksi.

Apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä meille lohduttavaa tekstiä.

Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.” Room. 5. 8 – 11. KR. 33/38.

Jumala vihaa syntiä mutta ei syntistä ihmistä. Jumala osoitti meille syntisille rakkautensa, antoi ainokaisen Poikansa, Kristuksen syntiemme sovitusuhriksi. Meidän syntisten ei tarvitse vaipua toivottomuuteen, jos tunnemme sydämessämme, olevamme syntisiä. Sillä Jumalan Poika tuli ihmiseksi, eli ihmisen elämän maanpäällä ja kantoi kaikki syntimme ja sairautemme ristille. Kuoli puolestamme, että meillä olisi iankaikkinen elämä. Hän nousi kuolleista ja elää Isän Jumalan oikealla puolella. On kerran tuleva tuomistsemaan eläviä ja kuolleita. Häneen uskomalla ja syntimme tunnustamalla, meillä on pääsy taivaaseen, ikuiseen elämään. Jumalan armo vie meidät taivaan kotiin. Kristuksen vapauttamat voimme laulaa iloisesti. ”On armo suuri ihmeinen/ se muutti sydämen /mä kuuro sokea /sain ihmeen kokea

nyt kuulla nähdä voin.Tää armo poisti tuomion/ toi rauhan tuntohon/ sen hetken muistan ain/ kun

Herran armon sain /nyt siihen luotan vain. /Kun vaarat vaanii tiellä maan,/ saan käydä suojassaan.

Tää armo varjelee ja tieni valaisee,/kun kuljen taivaaseen….” ( Hengellinen laulukirja,.279. John Newton. 1725- 1807)

Synnissä elävien palkka on kuolema, toinen kuolema, ikuinen ero Jumalasta. Mutta toisella kuolemalla ei ole valtaa hänen, joka uskoo Jeesukseen ja tunnustaa Hänet Herrakseen ja Vapahtajakseen. Tunnustaa syntinsä ja kääntyy syntielämästä, Kristuksen puoleen, joka on syntisten Vapahtaja. Jumalan rakkaus täyttyi Kristuksen uhrikuolemassa. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon. Oletko koskaan tuntenut itseäsi syntiseksi?

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi, että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
” Room. 5. 18 – 21. KR. 33/38.

LR.

This entry was posted on 16.1.2016. Bookmark the permalink.