”Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla, ” 2. Kor. 7. 6. KR. 33/38.
Ainutlaatuinen Raamatun jae, missään toisaalla ei Raamatussa mainita masennuksesta, näin kuin Paavali tuon mielentilan ilmaisee. Masennus oli tuttua Raamatun aikana, nyt masennus on kansantaudiksi luokiteltu Suomessa, varmasti masennusta on kaikkialla missä ihmisiä elää. Jotenka koska Paavali koki masennusta, ei voi sanoa, etteikö uskova voisi kohdata masennusta. Uskova ei ole erityisasemassa tässäkään suhteessa, maailmassa elävä ihminen kokee maallisia asioita. Usko ei suojaa sairauksilta, eikä lihallinen syntiin langennut ihminen, pääse eroon tästä kuoleman ruumiista. Kuolema tekee jatkuvasti työtään kehossamme. Ainut asia, joka lohduttaa uskovaa fyysisen ja sielullisen ruumiin ongelmissa on, se että Jeesus antaa voimaa kantaa sairaudet ja raihninaisuudet. Uskovan ei tarvitse vaipua epätoivoon. Ikääntyessä elimistön rappeutuminen lisääntyy, silti ikävuosien lisääntyessä, ei tarvitse pelätä tulevaa, Jeesuksen omalla on hyvä tulevaisuus edessäpäin. Lopulta pääsemme Jeesuksen luokse kirkkauteen. Uskovan elämä kirkastuu päivä päivältä, sydänpäivänä olemme kirkkauden maassa.
Sairaudet kuuluvat luonnollisena osana kristityn elämään. On ihmisiä joilla on menestysteologinen ajatus, että Jeesus parantaisi kaikki sairaat. Hän teki näin maanpäällisen vaelluksensa aikana, sen Raamattu todistaa. Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, Hänen mentyään taivaaseen, eivät kaikki sairaat parane. Eivät parane siltikään, vaikka Pyhä henki toimii nykyisin kuten ennenkin. Raamatussa sanotaan. ”Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi. ” Jaak. 5. 14 15. KR. 33/38.
Tässä Jaakobin kirjeen jakeessa, kutsutaan seurakunnan työntekijät sairaan luokse ja voitelevat hänet öljyllä. Uskon rukous pelastaa sairaan, pelastaa ja jos sairas on tehnyt syntejä ne annetaan anteeksi, Herra antaa nousta sairaan sairasvuoteelta. Jaak. 5. 16. jatkuu. ”Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.”
Öljyllä voitelu on samalla ”lääkinnällinen” toimepide, Pyhä henki, öljyä välikappaleena käyttäen parantaa ja antaa synnit anteeksi, sen jälkeen kun synnit ensin on tunnustettu. Tästä huolimatta vaikka näin Jaakobin kirjeessä luvataan, eivät kaikki parane. Tarkka lukija huomaa, ei tässäkään luvata paranemista vaan nousemista sairasvuoteelta. Välttämättä sairasvuoteelta nousu ei merkitse, täydellistä parantumista. Parantuminen uskon rukouksella saattaa merkitä kaikkein pahimmasta sairaudesta paranemista, syntisairaudesta. Joillekin Jumala antaa armonsa, niin että vaiva lähtee sairaasta ja hän saa elää tervettä elämää. Saadaan jatkoaikaa elämään. Aina ja kaikissa tapauksissa, rukous tuo vahvistusta elää sairautensa kanssa, ellei parantumista tapahdu. Tämä on Jumalallinen salaisuus, miksi näin on, etteivät kaikki parane. Raamattu anna tyhjentävää vastausta, miksi Jumala sallii toisten sairastaa ja toiset paranevat jatkoajalle? Kaikkien osa lopulta on kuolema.
Koskaan ei ole turhaa rukoilla sairaiden puolesta, mutta katteettomia lupauksia ei saa antaa. Jumala tekee työnsä, Hänen kädessään on paraneminen tai sairauden jatkuminen. Toisaalta on aivan looginen ajatus sekin, jos kaikki paranisivat, iäkkäitä ihmisiä olisi tällä telluksella liikaa, koska nyt jo alkaa olla ylikuormaa. Tästä näkökulmasta katsottuna on selvää, että Jumala kaikessa viisaudessaan, sallii sairauden jatkua koska useimmiten jonkin sairauden kautta lähdemme tästä ajasta. Näin on hyvä, ehdimme selvittää asiamme lähimmäistemme ja Jumalan välillä, mikäli siihen on tarvetta. On tärkeää että kaikki on valmista lähdön hetkellä, etenkin sielun pelastumisen tieto on tärkeintä. Jumala-suhteen tulee olla kunnossa. Ikuisuudessa ei enää korjata asioita, valinnat tehdään tässä ajassa. Siksi elämä on kaikilta osin koeaikaa ja valmistautumisen aikaa, ikuisuutta varten.
Jaakob jatkaa seuraavassa jakeessa Eliasta, kuinka vajavainen hän oli. Elia kärsi myös masennuksesta, hän meni kinisteripensaan juurelle, toivottamaan itselleen kuolemaa. Vanha testamentti jo todistaa, ettei masennus ollut edes profeetalle vierasta. Vajavainen ihminen oli hänkin, Jumala monesti käyttää vajavaisia jopa sairaita välikappaleenaan, evankeliumin työssä. Ehkä sairauden pistin pitää nöyränä, jolloin Jumala voi käyttää ihmistä. Ylpeys niin helposti vaanii, mikäli menestymme jossakin tehtävässä. Kaikki on kuitenkin suurta Jumalan armoa, jos Hän siunaa toimintamme, ihminen itsessään ei voi mitään tehdä. Mikäli otamme kunnian itsellemme onnistumisesta, pian on nokka porossa ja ylpistymme.
Vain masennuksen läpikäynyt ihminen tietää, mitä tämä tunnetila pitää sisällään. Hetken alakulo ei ole vielä masennusta, vaan masennus on pidempiaikainen voimia kuluttava, vakava sairaus. Hoitamattomana se johtaa kuolemaan. Siksi kristittyjen tulisi tunnistaa herkästi tämä sairaus. Seurakunnassa nähdessämme masentuneen henkilön, pitäisi hienotunteisesti pyrkiä antamaan apuaan. Masentunut vetäytyy mielellään pois seurakunta yhteydestä, jotenka tästäkin syystä olisi diakonin tai jonkin sielunhoitajan, lähimmäisen, tarkkailtava, onko joku jäsen seurakunta perheestä, pitkään poissa? On uskallettava kysyä rohkeasti syytä poissaoloon. Yksin jättäminen on masentuneelle myrkkyä. Vaikka hän ei jaksaisi seurustella, eikä ole siten parhaassa hapessa, kristittyjen olisi jaksettava olla rinnallakulkijana. Tähän meidät on velvoitettu, kantamaan toinen toistemme kuormia.
Monesti lääketieteellinen terapia ja lääkitys helpottavat oloa, näin pikkuhiljaa voimat palautuvat ja masentunut voi käsitellä masennukseen johtaneita syitä. On osuvasti sanottu masennuksen olevan pimeyden kuva, henkinen pimeys ja toivottomuus ovat hallitsevina oireina, väsymyksenä lisäksi. Kuitenkin kristitty Jeesuksen oma on turvallisissa käsissä masentuneenakin, Kristus-valo loistaa sieluun vaikka siellä tunnetasolla on vain pimeyttä ja toivottomuutta.
Paavalin masennuksen syynä oli Korinttin seurakunnan tila. Lukijan huomaa tilanteen, jokin Korintin seurakunnan sisäinen ongelma taakoitti Paavalia, masentumiseen asti. ( 2. Kor. 7. 15 – 16. ) Paavalin palvelutehtävässä oli muutoinkin raskas vaihe: ”Olimme kaikin tavoin ahdistettuja: ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoja”, hän tunnustaa jakeessa 5.
Paavali kirjoitti kirjeen korinttilaisille ja pian tämän jälkeen jotakin muutosta seurakunnan tilassa tapahtui, seurakunnassa tehtiin parannusta. Tämä myönteinen kehitys seurakunnan tilassa sai aikaan parantumista myös Paavalin masennuksen tilaan. Ehkä seurakunnan parannuksen teko sai aikaan, sielunhoidollisen yhteisön, joka hoiti myös apostolia ja auttoi häntä toipumaan masennuksesta.
”Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa
vitsan alla. Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.
Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää. Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni. Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla. Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.
Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin. Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.” Valitusvirret. 3. 1 – 8. KR. 33/38.
Näin tuntee profeetta Jeremia. Koko Valitusvirsien kolmas luku, kertoo siitä, mitä masentunut tuntee. Jeremia kuvitteli että Jumala on häntä vastaan. Monesti masennus saa vääristymään ajatusmaailman ja kuvittelee sellaista, mikä ei ole totta. Tällainen masennus on jo lähellä psykoottista masennusta, kaikkein raskainta masennusta. Jumalan läsnäolo on kadonnut tyystin ihmisen elämästä.
Opetuslapset kokivat syvän masennuksen, Jeesuksen ristin kuoleman aiheuttamana. ”Me toivoimme, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin”, he huokailivat. Luuk. 24:2. KR. 33/38.
Jos sinusta lukijani tuntuu, että olet syvissä masennuksen syövereissä, muista opetuslapset aloittivat työnsä, ”lukittujen ovien takana juutalaisten pelosta. Silloin Jeesus tuli, astui heidän keskelleen ja sanoi heille: ’Rauha teille” Joh. 20:19. KR. 33/38. Miehet jotka aloittivat maailman suurimman tehtävän, olivat masentuneita ja pelokkaita. Jeesus mursi heidänkin masennuksen muurin, Hän voi tehdä sen saman sinun kohdallasi. Elämä on kovaa ja Jumalan tiet ovat tutkimattomat, miksi Hän sallii pimeitä päiviä omilleen? Kuitenkin meillä on turva ahdingon aikana. Olipa sairaus masennus tai jokin muu, ehkä fyysinen sairaus, kaikki on kerran ristille Jeesus kantanut. Hän on ne voittanut ja Hänen kanssaan jaksamme kantaa sairautemme. Meillä on turvana ikiaikojen Jumala, turva kaikissa elämämme vaiheessa. Terveinä tai sairaana, kerran Hänen omanaan pääsemme perille, missä on kaikki ajan vaivat poissa. Viimeinenkin kyynel on siellä pois pyyhitty.
Herra on minun valoni ja pelastajani, ketä minä pelkäisin! Herra on elämäni turva, ketä minä kauhistuisin! Ps. 27. 1. KR. 33/38.
LR.
Liisa Rantasaari 