Etsitään muinaisia polkuja

”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” Luuk. 2. 14. KR. 33/38.

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto, miten on, onko toteutunut? Syntiinlankeemuksessa ihminen menetti rauhan omassa sydämessään ja yleismaailmallinen rauhantila menetettiin samalla. Rauhan kaipaus jäi ihmisen sydämeen ja maailmaan sitä toivotaan erilaisin neuvotteluin saada. Joskus kansojen johtajien neuvottelut saavat aikaan rauhantilan, jonnekinpäin maailmaa mutta toisaalla taas rauha menetetään ja konflikteja syntyy. Toivotaan rauhaa mutta pysyvää rauhaa ei ole saatu. Todellisuus rauhan saamiseksi maailmaan jää toiveeksi, rauhan neuvottelijoiden ponnisteluista huolimatta.

Jumalan tahto on myös, että maailmassa olisi rauha, evankelista Luukas ilmaiseen sen selvästi. Taivaalliset sotajoukot, enkelit, julistivat sitä paimenille, Jeesuksen syntymäyönä. Jeesus, itse vuorisaarnassa myös julisti rauhantekijöistä. ” Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.” ( Matt. 5. 9. KR. 33/38. ) Tätä ylevää ajatusta kansainvälisiin poliittisin keinon rauhaa ajaviin henkilöihin, on vaikeaa verrata. Ongelma on siinä että rauhan asioita ajavat ihmiset, ovat kokonaan muuta kuin autuaita. Joku poikkeus saattaa olla näiden ihmisten joukossa, joka on Jeesuksen seuraaja, ei kuitenkaan yksi ihminen tee koko joukkoa autuaaksi.

Länsimainen kulttuurimme on muotojumalallinen ollut jo vuosisatoja. Tämä muotojumalisuuden hapatus, on toistanut tätä enkelien julistusta. ” Maassa rauha ja ihmisten kesken.” näyttää siltä, että yleismaailmallinen rauha on etäämpänä nyt, kuin koskaan ennen. Kansainvälisestä rauhasta puhutaan mutta ne samat jotka puhuvat rauhasta, kilpavarustelevat kiivaasti. Tilanne on ristiriitainen ja Raamattu antaa tähän vastauksen. ”—ja rauhan tietä he eivät tunne.” ( Room. 3. 17. KR. 33/38.) Voidaan puhua rauhasta, vaikka ei tunneta edes rauhan tietä. Koska todellista rauhan tietä ei tunneta, pidetään keinotekoista rauhaa aseellisesti yllä. Näyttäisi siltä etteivät lauseet ”maassa rauha ihmisten kesken” ja ” autuaita ovat rauhantekijät” tarkoittaisikaan, näitä nykyajan rauhantekijöitä, tällä tarkoitetaan jotakin aivan muuta.

Tutkittaessa Raamattua, sitä selkeämmäksi tulee esille, ettei rauha yleismaailmallisesti ole mahdollista, ennen kuin Jumala aloittaa rauhan valmistelut ja Kristuksen hallitsema rauhanvaltakunta tulee maapäälle. Tähän saakka toiveet pysyvästä rauhasta, tuottavat aina vain pettymyksen. Edellytyksiä pysyvään rauhaan ei ole, koska langennut ihminen ei hyvistä yrityksistä huolimatta, voi saada rauhaa aikaan, vain Jumala yksin voi sellaisen rauhan tehdä.

Todella vapaa on vain ihminen joka elää Jumalan sanan valossa. Tällaisen ihmisen sydämessä on kestävä rauha. Jumalan antamaa rauhaa, ei voi mikään horjuttaa. Kristitty uudestisyntynyt ihminen ei ole ihmisten orja, ei yleisten mielipiteiden vanki, eikä propagandankaan uhri. On kuitenkin huomioitava, jos uskaltaa olla Raamatun sanan takana ja puhua sen, mitä Raamattu opettaa, ei ole ihmisten suosiossakaan. Enemmistö ihmisistä kulkee yleisen mielipiteen talutusnuorassa. Enemmistö ihmisistä ei siedä ” vastarannan kiiskejä” jotka uskaltavat sanoa Raamatun totuuden sanoja, joka yleiseen mielipiteeseen verrattuna ovat jyrkkiä lausuntoja.

Hiottavana

”Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa.” Ef. 4. 1 -2. KR. 33/38.

Ollessamme vielä ulkopuolella uskovien joukosta, meillä saattaa olla sekä negatiivisia että postiivisia kuvitelmia kristityistä. Positiiviset olettamukset saattavat liittyä siihen, kuinka kristittyjen yhteisö on täydellisten ihmisten joukko. Ovat niin pyhiä ja kauniita, kuin enkeleitä. Negatiivisesti varautunut ajattelee, uskovat ovat tiukkapipoisia tuomitsijoita, joitka elävät synkkää elämää, vailla iloa.

Itselläni ei ole ollut kumpaakaan ajatusmallia, koska olin pyörinyt kristittyjen piireissä niin pienestä kuin muistan, enkä liikoja seurannut kristittyjen elämäntapaa. Vasta herätyksen tilassa, avautuivat silmäni ja näin ne postiiviset asiat kristityissä. Lauluryhmä seurakunnassa lauloi kauniisti. Vapaakirkon telttakokuouksessa naiset olivat kuin enkelikuoro, laulut olivat puhuttelevia, laulajat iloisia ja onnellisia. Monesti ajattelin, kumpa saisin itsekin olla tuollainen. Löydettyäni Jeesuksen pelastajana ja uudestisyntymäni jälkeen, sain kokea iloa ja onnea, juuri sitä, mitä olin kaivannut ja toivonut saavani kokea. Sainpa laulaa kuorossakin. En itse tiedä, näytinkö niin enkeliltä ja onnelliselta, kuin ne naiset olivat olleet, siinä toisessa kuorossa, joita ihailin ennen uskoon tuloani. Kuitenkin oli ihanaa laulaa sydämen kyllyydestä Jeesus-lauluja. Tuolloin ei kuuloni häirinnyt laulamista, nyt en voi laulaa kuin ajatuksissani, koska kuulovammani on vaikea, oman äänen kuuleminen ja sävelten eri korkeutta ja sävyjä ei korvani erota, laulut ovat laulettu.

Nyt vuosien kuluttua ruusuiset oletukset meistä kristityistä on karisseet. En ole päässyt täydellisten joukkoon vaan armosta pelastuneiden joukkoon, joka kilvoittelevat kohti täydellisyyttä, joka saavutetaan ajan rajan tuolla puolella. Täällä me olemme syntiinlangenneen ja turmeltuneet ihmis-suvun jälkeläisiä, joihin vastustajamme saatana, sai meihin kylvettyä vihan siemenen. Yhdessäkään ihmisessä ei itsessään ole kuin turmeltunut luonto. Siitäkin huolimatta, että olemme jokainen Jumalan kuvaksi luotuja. Siksi tämä Paavalin kirje efesolaisille, sopii nyt opetustekstiksi, niin minulle kuin meille kaikille kristityille. On anottava Jumalalta pitkämielisyyttä kärsiä toisia kristittyjä rakkaudessa. Kovempi koulu on rukoilla lähimmäisille armoa, että he sietävät minua rakkaudessa. Suurin vaikeuksien kenttä uskovien kivoittelussa on ihmis-suhteet. Kaikki ihmiset eivät tietenkään ole yhtä vaikeita, on hienoja ihmisiä jotka näyttävät sopeutuvan, minkälaisiin olosuhteisiin tahansa ja vaikka heitä toiset ahtaisivat nurkkaan, he eivät välitä siitä, eteenpäin menevät vain, iloisin mielin. Jotkut taas alkavat kukkoilla ja pörhistelevät reviirillään, mikäli toinen sinne eksyy. Tästä syystä tarvitsemme erityistä pitkämielisyyttä ja kärsivällisyyttä, että luonteenpiirteet hioutuisivat vähän sileämmiksi. Hiomista tarvitaan etenkin uskosta osattomien tähden, sillä meidän kristittyjen käytöstä ja tekemisiä luetaan kuin avointa kirjaa, Jumalaa tuntemattomien taholta. Heille me olemme viidesevankeliumi. Minkä kuvan annamme näille, jotka eivät ole vielä omakohtaisesti löytäneet uskontietä?

” Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo.” Sananl. 27.17. KR. 33/38.

Kuka on lähimmäiseni?

”Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: ”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?”
Niin hän sanoi hänelle: ”Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?”
Hän vastasi ja sanoi: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”.
Hän sanoi hänelle: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää”.
Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Luuk. 10. 25 – 29. KR. 33/38.

Evankelista Luukkaan muistiin merkitsemä teksti, Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen tapahtumista, edellä olevat jakeet kertovat, eräästä tavasta lähetyä Jeesusta. Jeesuksen päiviin taisi sopia monenlaista tapahtumaa ja monenlaisten ihmisten kohtaamisia, sellaisia joita ei Raamatussa kerrota. Jotakin erikoista oli tässä kohtaamisessa, koska tämä on kirjoitettu Raamattuun. Lainoppinut sivistystä saanut mies, nousi ja kysyi kiusaten Häntä. Lainoppinut sivistynyt mies, kiusaaminen mielessä lähestyy Jeesusta, tämä osoittaa kaikkea muuta kuin sivistyneisyyttä.

Kiusaaminen on hyvin yleinen ihmisten tapa kohdata lähimmäisiä, joista ei pidetä. Uskovalta kiusaaminen on aina lihallista toimintaa. Ilmeisesti lainoppinut, piti itseään niin sivistyneenä ja kaikki tietävänä, että uskalsi kiusata Jeesustakin. Jeesus ei ollut aikanaan ihmisten suosiossa, eikä ole vielä tänäänkään. Mitä ilmeisemmin lainoppinut kuvitteli, ettei Jeesus tietäisi lainoppineen motiiveja, siksi hän esittää tuon hyvin vetoavan kysymyksen Jeesukselle. ”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?” Nyt lainoppinut mielessään hykertelee, ” saan varmasti kiitosta Jeesukselta ja suosion osoituksia, koska kysyn näin tunteisiin vetoavan kysymyksen, ”kuinka perin iankaikkisen elämän?” Olihan Jeesus ” alansa asiantuntija.”

Jeesus osasi kohdata ihmisiä oikealla tavalla, jotenka Hän esitti heti lainoppineelle vastakysymyksen. Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?” Lainoppineen piti tähän kysymykseen tietää vastaus, koska nyt lainoppinut oli ” alansa asiantuntija.” Lainoppinut oli lukenut läksynsä ja tiesi oikean vastauksen: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Vuoropuhelu jatkuu nyt Jeesus vastaa, ” Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää.”

Jeesus ei opeta, miten pelastutaan, ei vaadi parannuksen tekoa, ei mitään sellaista, jota me uudestisyntyneet uskovat, evankelistat tekisimme, vastaavassa tilanteessa. Jeesus vain kysyy, ” mitä laissa on kirjoitettu? Tuo vastaus jonka lainoppinut tiesi ja jonka Jeesus sanoi olevan oikean vastauksen sisältää kaiken, mitä pelastumiseen tarvitaan. Pyhä henki antaa halun rakastaa Jeesusta. Tämän jälkeen tulee Jeesuksen pelastava rakkaus ihmisen sydämeen, joka saa aikaan tarpeen tehdä parannus synneistä ja armon pyytäminen Jeesukselta. Omassa tunnossa herää synnintunto, silloin kun Jeesuksen rakkaus koskettaa ihmistä. Ihminen herää näkemään, ettei iankaikkiseen elämään mennä  synnit tunnolla, ei kova sydämisenä, rakkaudettomana, lähimmäiselle kylmäsydämisenä. Silloin kun terve synnintunto ihmiselle tulee, oma ylpeys murenee, oma kaikki tietäminen loppuu, vaikka osasi lainkirjaimet ulkoa. Mutta  mikäli puuttuu Jeesuksen rakkaus ja Pyhän hengen osallisuus ihmisen sydämestä, silloin puuttuu inhimillisyys, se minkä syntiinlankeemuksessa menetimme. Tällainen ihminen on köyhääkin köyhempi, vaikka olisi maallista omaisuutta kuinka runsaasti tahansa. Tullessaan Pyhän hengen koskettamaksi, ihminen kokee, minä en ole mitään, minun oma vanhurskauteni on kuin saastainen vaate Jumalan silmissä. Minä tarvitsen Jeesuksen armoa, anteeksiannon, veren puhdistuksen.

Minä en omassa voimassani ja viisaudessani voi pelastua. Kovakin ihminen murtuu, ylpein kaikki tietävä ihminen murtuu, Pyhän hengen moukaroidessa ihmisen sydäntä. Kovinkin kallio halkeaa. Yksin Jumalan armo pelastaa, ei parhaatkaan omat tekomme vie meitä iankaikkisuuteen. Ihmisellä on luontaisesti hitusen rakkautta jäljellä, koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Siksi uskosta osatonkin voi tehdä hyviä tekoja jos tahtoo. Ne parhaimmatkaan teot, eivät ole pelastavia tekoja. Vain Jeesus pelastaa syntisen ihmisen, Golgatan täytetyn työn vastaanottaminen ja Jeesuksen tunnustaminen Herrakseni ja Vapahtajakseni ja armon pyytäminen, siinä on avoin tie iankaikkiseen elämään. Dialogia lainoppineen kanssa jatkuu, eikä minkäälaista murtumisen merkkiä hänessä havaitse.

Istutettu seurakunta

”Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä men pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. ” Joh. 16. 7. kr. 33/38.

Ystävän tai läheisen pois lähtö tästä ajasta, saa aikaa ahdistuksen ja murheen tunteita. Kristityille ero läheisestä on tilapäinen, jälleen näkemisen toivo  on aina olemassa. Tästä huolimatta koemme menetyksen erittäin suureksi, sitä suuremmaksi, mitä läheisempi ystävä meille oli. Eron ikävä on suuri. Mikäli ystävämme kertoo etukäteen pois lähdöstään, me suremme ja ahdistumme etukäteen. Teemme kaiken mahdollisen selvittääksemme kaikki asiat selviksi, lähtevän ollessa keskuudessamme, mikäli selvitettäviä asioita on. Jos läheinen sanoisi, ” että teille on hyväksi, että minä menen pois”, kuuloistaisi tällainen lausuma, omituiselta, loukkaavaltakin. Lähellä on rakastavia läheisiä ja pois lähtijän mielestä, hänen pois lähtönsä on vain hyväksi kaikille. Ajatuksena jo mainittu lausuma on epärealistinen. Jeesus sanoi, ” teille on hyväksi, että minä menen pois.” Opetuslapsille Jeesuksen läheisille Hän tämän sanoi – mitä opetuslapset mahtoivatkaan tuon kuultuaan ajatella mielessään?

Raamatusta lukiessa, nämä Jeesuksen sanat, kohdistuvat kaikkiin ihmisiin, meihin kristittyihin ja niihin jotka eivät vielä ole kristittyjä.

Tutkiessamme nyt näitä Jeesuksen sanoja lähemmin, huomaamme että Hänen sanansa ovat loogiset ja järkevät. Sillä mikäli Jeesus olisi jäänyt maanpäälle, Hän olisi sidottu aikaan ja paikkaan. Lihan ruumiissa ollessaan Hän oli aina kulloinkin olevaan paikkaan sidottu. Lihan ruumis ei voi olla kuin yhdessä paikkassa yhdellä kertaa. Inhimillisesti ajateltuna olisi mitä ihanin asia ollut, että Jeesus asuisi Galileassa ja me tämän ajan ihmiset matkustaisimme Galileaan tapaamaan Jeesusta kasvoista kasvoihin.

Ongelmaksi muodostuisi vain, että Jeesuksen tapaaminen olisi rajallista, eivätkä kaikki voisi matkustaa Galileaan, jotka tahtoisivat tavata Jeesuksen ja keskustella Hänen kanssaan. Jumala ei ollut suunnitellut, että Jeesuksen asuinpaikasta tulisi turstikohde ja Hänellä olisi vastaanotto Galileassa. Hänelle pitäisi etukäteen varata vastaanotto aika ja väkeä olisi niin runsaasti, että sovittu tapaaminen jäisi yhden henkilön kohdalla vain joidenkin minuuttien pituiseksi. Taivaan Jumala näki, ettei tällainen käytäntö onnistuisi mitenkään.

Siksi, Jeesus meni ylös taivaaseen ruumiissaan ja Hän on nyt siellä. Maanpäällisen vaelluksensa aikana Hän lupasi lähettää toisen puolustajan olemaan omiensa kanssa. Näin Hän teki, Hän lähetti Pyhän henkensä, olemaan omiensa kanssa ikuisesti. Ymmärryksemme ei tätä voi käsittää, kuinka Jumala, Jeesus ja Pyhä henki voi olla kristittyjen kanssa. Ei vain olemaan meidän kanssamme, vaan asumaan meihin. Jeesuksen omina Pyhä henki opettaa ja ohjaa meitä. Pyhä henki tekee työtään meidän kauttamme. Siksipä usko Kristukseen ei ole järjen asia, eikä pääntiedolla tulla Jeesukseen uskoviksi.

”Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.”
Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: ”Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.” Joh. 14. 20 – 26. KR. 33/38.