Kaksi veljestä

on jeesus ystäväsi

Vielä hän sanoi: ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa.
Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva’. Niin hän jakoi heille omaisuutensa.Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti.Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta.Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja.
Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. Niin hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!”
Luuk. 15. 11 – 17. KR. 33/38.

Lapselle kuuluu perintöoikeus. Joskus annetaan ennakkoperintöä. Tavallisesesti perintö jaetaan vanhempien kuoltua. Evankelista Luukkaan kertomana on tallennettu tapaus, jolloin nuorempi tahtoi perinnön ennakkoon.

Poika oli nuori ja taloudenhoito oli vielä opetteluvaiheessa. Niinpä pojan saatuaan isältään omaisuuden, lähti tämä sitä tuhlaamaan. Kerrotaan että irstas elämä vei pojan mukanaan. Mielikuvin voimme maalata ajatuksia, miten poika eli elämäänsä vieraalla kaukaisella maalla. Omaisuus on aina rajallinen määrä rahaa, materiaalia tai molempia. Pitkään tuhlailevaa elämää ei tarvitse elää, sillä runsaskin perintö väärin käytettynä, loppuu aikanaan. Alkaa ahdistaa, miten tässä nyt selvitään? Kaikki meni, eikä riittänytkään.

Kurjuudessa ollessankin elämää piti yrittää jatkaa. Sisukkuus ei sallinut, palata takaisin kotiin. Oli lähdetty ylpeänä taakseen katsomatta kotoa, vaikeaa oli perääntyäkään…häpeällistähän se olisi ollut. Työtä oli etsittävä. Oli talouden lamakausi meneillään, poika ei löytänyt muuta työtä kuin mennä sikapaimeneksi. Sikapaimenen ammatissa ei kertomuksen mukaan palkkaa saanut, ei edes ruokaa palkaksi. Sian ruoka olisi pojalle kelvannut nälän tyydyttämiseksi, sitäkään ei hänelle annettu. Nälän kasvaessa ja kurjuuden lisääntyessä, tuli jo isä mieleen ja koti, mistä oli lähdetty. Poika meni itseensä, eli hän pysähtyi miettimään, minne hän oli menossa ja mitä olisi tulevaisuus vieraalla maalla, mikäli jatkaisi samaa elämäntyyliä?

Nuorempi poika, on kuvaus, hulttiopojasta ja vanhempi poika, on isän kodissa kunnollista elämää elävä poika. Luukkaan evankeliumin ” tyhlaajapoika” kertomus on Jeesuksen vertaus. Jeesuksen vertaus kuvaa itsekkyyden seurauksista, oman eduntavoittelusta. Vertaus kertoo myös tunne-elämän haavoista ja ihmisen rikkinäisyydestä, sekä kahden veljeksen luonteesta ja toisaalta samanlaisuudesta. Vertaus kertoo myös, Jumalan armosta ja rakkaudesta, joka tahtoo vetää rakkaudessaan takaisin kaikki Jumalan yhteydestä pois lähteneet. Tämä kertoo, Isänkodista pois lähteiden takaisin paluun ihanuudesta. Syntiinlankeemuksen tilan seurauksista, ihmisen keskeneräisyydestä. Jumalan Isän loppumattomasta rakkaudesta, meihin synnin maailmassa ja syntisellä luonteella varustettujen taistelusta, hyvän ja pahan välillä. Tämän maailman tuomasta hetkellisestä onnellisuuden illuusiosta. Vertaus on, kuvaus kahden veljeksen ihmisuhde ongelmasta. Jeesus tahtoo osoittaa vertauksella, mitenkä täynnä Hän on armoa ja laupeutta. Hän on hyvä katuvalle syntiselle ihmiselle. Jumala vihaa syntiä mutta itkee syntisen ihmisen surkeaa tilaa, ilman Isää, ilman Jeesusta. Toisaalta Hänen huolenaiheena ovat myös ne ihmiset, jotka ovat jo pitkään olleet Isän lapsia, Jeesuksen seuraajia.

Maailmalla elävällä nuoremmalla pojalla oli kielteinen minäkuva. Tätä minäkuvaa hän tahtoi nyt kohentaa näyttämällä isälleen kuinka tässä nyt pärjätään omillaan ja itsetehosti uhmakkaasti omaa itseään. ”Kun saan vain, osan omaisuudestani, niin näytän kuka olen ja miten pärjään”, näin nuorempi poika ajatteli itsestään. Hän kuvitteli saavan arvostusta ostamalla materiaalia tai eläen muuten irstaasti, maailmallisissa riennoissa ja sen huveissa. Hän kuvitteli saavansa ystäviä ja vaikutusvaltaa rahan voimalla.

Tarkkaan lukiessamme tässä vertauksessa näemmekin, kaksi kadotettua poikaa, yhden sijaan. Nuorempi poika kadotti yhteyden Isään maailmallisessa elämässä eläessään. Rakastaen maailmaa ja sen antamaa hetkellistä rakkautta, joka lopulta johti täydelliseen umpikujaan. Vanhempi poika oli kotonaan kadottanut yhteyden Isään. Kotitilalla Isän kanssa eläessä hän oli kadottanut yhteyden Isään omavanhurskautta harjoittaessaan ja elämällä hyvin ahdasmielielisen uskovan elämää. Uskovan ilo oli poissa.

Vanhempi poika oli koko ikänsä elänyt lähellä isää, saanut kaikki mitä isä vain voi hänelle antaa. Kuitenkin hän koki elämänsä myös ilottomaksi. Jotenka hänellä oli myös kielteinen minäkuva, hänen elämänsä, oli uhrautuvaa itsensä kieltämistä. Hän isän kodissa ollessaan ei koskaan suonut itselleen oikeutta nauttia kaikista niistä rikkauksista, joita isä olisi hänelle tahtonut antaa. Jotenka vaikka kumpikin pojista eli erilaista elämää, he kumpikin kärsivät oman minäkäsityksensä seurauksista. Väärät ihmissuhteet, särkyneet ihmissuhteet, orjuuttavat asenteet elämään ja todellisuuden vääristyminen, ovat aina seurausta, jos näemme itsemme kielteisesti. Toisin sanoen, emme osaa rakastaa itseämme siten kuin Kristus tahtoisi meidän tekevän. Miten he ajattelivat itsestään vaikutti heidän ihmissuhteisiinsa. Tässä ei ole mitään erikoista, kaikki tämä johtuu syntiinlankeemuksen seurauksesta. Jokaisella meillä on omanlainen minäkuva itsestämme, joko myönteinen tai kielteinen. Aadamin ja Eevan langettua syntiin ja rikottua Jumalan käskyn, he saivat heti kokea näitä samoja ongelmia elämässään. Useimmat ihmiset eivät tunne itseään ja eivätkä tiedä, keitä he todellisuudessa ovat? He eivät vielä ole oppineet rakastamaan itseään eivätkä sitä kautta, myöskään lähimmäisiään.

Nuorempi poika aikansa maailman teillä oltuaan pysähtyy miettimään. ”Niin hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.’ Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Luuk. 15. 17 – 20. KR. 33/38.

Hän herää näkemään kuinka tyhjää elämää hän oli elänyt, kuinka isältä saatu omaisuus oli loppuun käytetty, oli vain tyhjyys sydämessä. Nälkäisenä hän tahtoo niellä oman ylpeytensä ja päättää palata takaisin isän kotiin. Väärä minäkuva tulee vieläkin esille hänen sanoessaan, ” en ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan. ” Hän oli tähän saakka pyrkinyt omilla ansioilla ja töillään saamaan hyväksynnän, niin omassa mielessään kuin lähimmäisten silmin katsottuna. Rehvakkaan ulkokuoren sisältä paljastuu omahyväinen ja ylpeä ihminen, joka nyt oli tehnyt täydellisen konkurssin elämässään. Omasta mielestään nuorempi poika ei ansaitse enää isän hyväsyntää.

Itsensä vihaaminen ja laiminlyöminen ovat Jumalan tahdon rikkomista, siten syntiä. Emme näe Jumalan kuvaa itsessämme, emmekä lähimmäisessä. Koska Jumalan rakkauden kokemus puuttuu tai ei ole kunnolla koskaan saatu sitä kokea. Jeesuksen antama rakkauden kaksoiskäsky, kehottaa rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseä. Miten rakastamme ja huolehdimme itsestämme, siten kohtelemme myös läheisiämme, läheisiämme. Jos Kristuksen rakkaus on saanut sisäistyä sydämeemme, sama rakkaus vaikuttaa vastarakkautta lähimmäisiämme kohtaan. Nyt näemme mitä rakastava isä tekee. Isä edustaa tässä vertauksessa Jumalaa. ”Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.” Luuk. 15. 20. KR. 33/38.

Jumala rakastaa ihmistä, jokaista tuhlaajapoikaa ja -tyttöä. Hän näkee jo kaukaa milloin syntiin langennut ihminen on kääntymässä takaisin Isän luokse. Jumala kaikkitietävänä tietää pojan hädän ja tietää että hän on kotiinpaluu matkalla. Hän näkee etäälle, rakas poikani on tulossa takaisin kotiin tuhlaaja matkaltaan. Tämä osoittaa, miten paljon Jumala rakastaa luotujaan. Niitä ihmisiä jotka ovat vielä kaukana eli elävät synninsiteissä. Syntinen saa tulla ensimmäisen kerran tai pidempää poissa olleena, takaisin Isän luokse sellaisena kuin on, ja Isä juoksee vastaan ja suutelee hellästi. Isä ei missään kohdin ala nuhdella synnin retkillä ollutta katuvaa lastaan. Suutelu on erityinen rakkauden osoitus lähimmäistä kohtaan. Jeesus tietää ettei sanallinen nuhtelu auta tekemään yhtään paremmaksi jo muutenkin huonoa omaatuntuntoa kantavaa, kärsivää. Suuri rakkauden osoitus on, hellyys syliin otto, halaus silloin kun on paha olla. Meillä ihmisillä liian monella on vihainen Jumalakuva. Jumala on rakkautta täynnä mutta vihaa syntistä elämää.

Jälleen kerran nousee kielteinen minäkuva pintaan, tuhlaajapojan sanoissa, ”Mutta poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan.” Luuk. 15. 21. KR. 33/38.

Nuori poika, edelleen etsii hyväksyntää ansaitsemisen kautta. Hän ei vieläkään näe Isää, joka hyväksyy hänet juuri sellaisena kuin on, ilman omia ansioita ja hyviä tekoja. Kaikki on mennyt pahasti pieleen mutta uusi puhdas elämä on aluillaan, tätä ei vielä poika huomaa. En ansaitse Jumalan Isän hyvyyttä, ajatteleeko liian moni synninsiteissä oleva ihminen näin?

Silloin isä sanoi palvelijoilleen: ’Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa;
ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa,
sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.’ Ja he rupesivat iloa pitämään
.” Luuk. 15. 22 – 24. KR. 33/38.

Jokainen syntiin langennut ja Jumalan luota pois poikennut, otetaan ilomielin vastaan, mikäli maailmassa tuhlattua mennyttä elämää kadutaan. Jeesus antaa puhtaat vaatteet, jotka Karitsan veri on puhdistanut. Sormus joka symbolisoi Pyhän hengen sinettiä, laitetaan sormeen ja uudet kengät puetaan jalkoihin. Kengät ovat alttiuden kengät, jotka antavat alttiuden palvella Jumalaa ja lähimmäisiä. Sillä jokaisen uudestisyntyneen tehtävä on olla lähimmäisen palvelija. Kristuksen rakkaus tulee sydämeen ja silloin iloiten alamme palvella Jumalaa sekä verellämme olevia lähimmäisiä. Meihin tulee jumalallinen rakkaus sydämeen. Sama rakkaus joka Jeesuksella Kristuksella on. Nuorempi veli sai täydet oikeudet olla Isän lapsi. Lukijani mikäli koet olevasi samassa tilanteessa kuin tuhlaajapoika, palaa Isän luokse, palaa Jeesuksen syliin takaisin. Isä rakastaa sinua, kietoo kätensä sinun ympärille ja halaa sinua. Golgatalla ristillä levitetyt kädet ovat yhä auki, ottaakseen syliin kaikki maailmassa olevat ihmiset. Arpiset haavoitetut kädet ja lempeä katse, säälii täällä synnin maailmassa eläviä ihmisiä. Nämä kädet tahtovat siunata, ei lyödä. Jeesuksen kädet parantaa eivätkä haavoita lisää. Jeesus ei lyö koskaan ihmistä.

Pidot alkaa kun syntinen tuhlaajapoika tai -tyttö palaa maailmasta isän luokse takaisin. Mitenkä vanhempi poika suhtautuu uuteen tilanteeseen? Vanhempi poika tulee tiluksiltaan ja kuulee ilon ja karkelon. Hän alkaa marista isälleen: ”’Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.” Luuk. 15. 29 – 30. KR. 33/38.

Huomaatko, kuinka katkera vanhempi poika on Isälleen? Hän ei ole koskaan saanut mitään isältään, vaikka on kuuliaisena palvellut vuosia isäänsä. Hän oli jatkuvassa yhteydessä Isään Jumalaan, hänellä olisi ollut jokapäivä mahdollisuus iloita Isän antamista rikkauksista. Hän olisi voinut pitää itselleen ” pitoja” jokaisena päivänä. Mutta hän ei nähnyt asioita oikeassa valossa. Hänen minäkäsitys oli samanlainen kuin nuoremman pojan, kaikki mahdollisuudet olisivat olleet käytössä mutta katkeruus, ominvoimin ponnistelu, iloton uskonnon harjoittaminen, kaikki olivat pilanneet vanhemman pojan elämän. Nyt vanhempi veli kadehti tätä nuorempaa veljeään, joka sai huomiota osakseen, palattuaan kotiin. Nähdessään nuoremman veljensä uudistuneena, ehetyneenä, löytäessään yhteyden Jeesukseen, uudelleen ja ilon elämäänsä. Hän oli joutunut kokemaan kovia maailmalla ollessaan. Hän oli oppinut näkemään ettei maailma tarjoa mitään hyvää. Isän kodissa on kaikki parhaiten, vaikka lähtikin sieltä uhmakkaana, omavoimaisena pois. Kaikki entiset siunaukset, entiset ” perinnöt” olivat tuhlattu, Jeesus ei kuitenkaan ole häntä hylännyt, entiseen syntielämään. Hän oli saanut aloittaa alusta, uudistuneena ja vapaana ylpeydestä. Hän osasi nyt iloita Pyhässä hengessä, Jeesuksen jumalallinen rakkaus sydämessä. Hän näki itsensä nyt sellaisena kuin Jumala hänet näkee, rakastettavana ihmisenä. Ei tarvita omia ansioita, vaan ansiottomana saa olla täysivaltainen Jumalan lapsi, vilpittömästi, Kristuksen oma. Vanhempi veli ei osannut ajatella asioista, oikeasta näkökulmasta katsottuna. Kaikki rikkaudet olivat läsnä ja saatavilla, eikä osannut nauttia niistä, kadehtia hän osasi koska sydän oli täynnä katkeruutta.

On vain tahdon kysymys, tahdotko sinä ja minä seurata Jeesusta, puhtaalla sydämellä ja omallatunnolla. Tahdotko elää täyttä elämää jo täällä maanpäällä, joka kerran on täydellistä iankaikkisuudessa? Omasta elämästä olemme jokainen itse vastuussa, meille on annettu järki ja tahto. Voimme täällä ajassa eläeessämme tehdä valintoja. Iankaikkisuudessa ei voida valintoja tehdä. Kuoleman jälkeen meitä kohtaa se, miten olemme tässä ajassa tehneet valintamme. Jos olemme valinneet tahdon seurata Kristusta loppuun saakka, silloin emme ole enää kadotukseen johtavalla tiellä. Me menemme Isän luokse kirkkauteen. Jos täällä olemme välinpitämättömiä, emmekä näe tai tahdo etsiä Kristuksen rakkautta, meillä on kuoleman jälkeen kadotus edessä. Jumalan sana on näin säätänyt elämänlait. Ne eivät muuksi muutu. Kuitenkin, armoa ja rakkautta Jumala tarjoaa loppuun saakka, ihmisen elinaikana. Saamme löytää Kristuksen jos vain tahdomme etsiä Häntä kokosydämisesti. Hän tahtoo kadonneet löytää ja eksyneet palauttaa elämäntielle, Kristus-tielle.

Vanhemmalle pojalle Isä sanoo. ”Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun. Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.” Luuk. 15. 31 – 32. KR. 33/38.

Kuinka helposti käy niin, että pitkään uskontietä vaeltanut, aina Isän lähellä ollut, sokeutuu näkemään, mitenkä suurien taivaallisten rikkauksien omistaja hän on. Kaiken aikaa Jeesus tarjoaa Pyhän hengen voimaa ja iloa. Hänellä on kaikki täydet oikeudet omistaa ne omalle kohdalleen. Kuitenkin niitä ei huomata, eikä osata olla kiitollisia. Pidetään itsestään selvyytenä, että Jeesus pitää omanaan vaikka sydän olisi etäällä Hänestä. Sydämessä voi olla katkeruutta, kateutta, kapinamieltä, vikoilumieltä, paljon paljon muuta. Minäkäsitys on vääristynyt, palvellaan Kristusta palvelun velvollisuudesta. Sydämen ollessa etäällä Isästä Jumalasta. On vieraannuttu Kristuksesta, eikä nähdä omaa minäkuvaa, sellaisena kuin Jeesus meidät näkee. Toivottavasti tämä vertaus avaa näkemään, miten tärkeää on ajoittaa tarkistaa, oma Jumala suhde. Vieläkö olen Kristuksen oma vilpittömällä mielellä ja ensirakkaus sydämessä? Onko ensirakkaus Jeesukseen jäljellä ja nähdäänkö Jeesus rakastavana, jota on ilo palvella ja nauttia Hänen suomistaan lahjoistaan. Onko vielä täysi lapsioikeus jäljellä ja mielellämme toteutamme Kristuksen tahtoa elämässämme? Ettei Kristuksen seuraamisesta olisi tullut vain tapa, hyvä harrastus, velvollisuus. Osaammeko iloita uusista Jumalan perheeseen syntyvistä armahdetuista syntisistä vai kadehdimmeko, jos he saavat kokea iloa ja juhlahumua? Uudestisyntyneen Jumalan lapsen noustua ylös likaisesta liejuisesta synninkuopasta, sikakaukaloilta, Jumalan lapsen vapauteen. Jos tästä syntyy ilo taivaassa enkeleillä, eikö meidän vanhempien poikien ja tyttärien, tulisi myös iloita. Voimmeko me jo Isän kotiin matkalla olevat, yhtyä iloon ja riemuun, kun syntinen on saanut kohdata Jeesuksen? Näemmekö toinen toisissamme Kristuksen kuvan ja rakkauden? Näemmekö terveen minäkuvan itsessämme ja lähimmäisissä, minkä Jumala on meille antanut? Jääkin itselle mietittäväksi, kumpi näistä veljeksistä kuvaa minua paremmin?

@LR.

This entry was posted on 1.7.2016. Bookmark the permalink.