Odotus palkitaan

”Sillä ”vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen”.
Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.” Heb. 10. 37 – 39. KR. 33/38.

Alkuseurannan alusta saakka ovat Kristukseen uskovat odottaneet, Hänen takaisin paluutaan. Vielä odotus jatkuu, seurakunta on maanpäällä. Vain Jumala yksin tietää milloin Hän antaa kehotuksen Pojalleen Jeesukselle, lähteä noutamaan kaikki Hänen omansa täältä maailmasta. Jumalan aikataulu ja ajoitus ovat eri kuin meidän ihmisten on. Jumalan sanan lupaukset Jeesuksen takaisinpaluusta, seurakunnan ylöstempauksesta, ovat silti täyttä totta. Jumalan sana pysyy aina totena. Me ihmiset tahtoisimme, että Jeesus jo palaisi takaisin, niin kuin hän meni ylös Isän luokse, ristinkuoleman voitettuaan.

Sanotaan että odottavan aika on pitkä. Odottaessa lentokoneen, junan tai muun kulkuneuvon saapumista, vilkuilemme vähänväliä aikataulua. Pienikin viivästyminen aikataulusta saa hätäisimmät hermostumaan. Sama on nähtävissä ostoskeskusten kanssajonoissa, odottaminen käy hermoille. Ihmisen luonne ratkaisee, riittääkö kärsivällisyys odottamiseen. Hätäisimmät, jättävät tavarakärrynsä ja lähtevät kesken pois. Muutama edellä oleva henkilö olisi enää odotettava, omavuoro tulisi ja tavarat maksettu. Lähdetään vain siksi pois, ettei kärsivällisyys riittänyt loppuun saakka. Meidän kristittyjen kärsivällisyys on koetuksilla, koska Jeesuksen paluu mielestämme viipyy. Koska Kristuksen omat, rakastavat sydämestään Jeesusta, siksi heillä on kaipuu nähdä Hänet, mahdollisimman pian.

Pakanakansoihin luetaan kaikki muut kansat, ainoastaan Israel, on Jumalan valittu kansa. Vaikka israelilaiset kuuluvat Jumalan valittuun kansaan, pieni joukko heitäkin, on vasta ottanut Kristuksen pelastajakseen ja tunnustavat Hänet, Messiaaksi. Jotenka joudutamme Kristuksen paluuta, viemällä evankeliumin ilosanomaa kaikille luoduille. Kun Jumalan sana on viety kaikille kansoille, kaikkialle, Jeesus saa lähtömääräyksen, lähteä hakemaan morsiusjoukkonsa, Karitsan Ylkämme hääaterialle. Vain Jumalan tiedossa on, milloin kaikki kansat tietävät, mistä pelastus on löydettävissä? Hebrealaiskirjeen kirjoittaja mainitsee, ” minun (Jeesuksen) vanhurskaani on elävä uskosta.” Joka on Kristuksen omakseen ottanut, on Hän vanhurskautettu Kristuksessa ja Kristus asuu pelastuneen sydämessä. Hänen sielunsa elää jo iankaikkisuus elämää, täällä ajassa ollessaankin. Pyhä henki tekee synnin vallassa olleen hengellisesti kuolleen sielun eläväksi.

Hebrealaiskirjeen kirjoituksista huomaa, mitenkä Poika Jeesus, korotetaan ainulaatuiseen asemaan maailmassa. Lukiessamme havaitsemme, mitenkä Jumala on puuttunut maailman asioihin erikoisella tavalla. Jumalan asioihin puuttumisella on meille jokaiselle ihmiselle ainutlaatuinen merkitys. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja tuo selkeästi esille, Vanhan liiton kirjoitusten merkityksen Uuden liiton ihmisten tietoisuuteen. Kaikki se, mitä Hebrealaiskirjeessä kirjoitetaan, on erittäin ajankohtaista myös tämän ajan kristityille. Tässä korottaa ainutlaatuisella tavalla Kristusta ja Hänen sovitustyön merkitystä. Lukijan tulee olla uudestisyntymän kokenut ja uskoon tullut. Kristityn tulee olla kasvanut uskossaan, näin kirje avautuu parhaiten sitä luettaessa. Hyvä olisi jos uskovan elämää olisi jo eletty jonkin aikaa, sillä Kristuksessa kasvaminen ja Hänen sisäinen tunteminen, eivät tapahdu hetkessä. Kasvua jo jonkin verran ollessa, on ensirakkauden huuma jo kadonnut. Uskovan arki alkanut, tähän arkeen Hebrealaiskirje tuo runsaasti uutta opittavaa. Varoitus uskon menettämisestä on mainittu. Hengellinen ravinto jota tarjotaan, on vahvaa ja monipuolista.

” …mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen”.

Ensirakkauden huuman kadotessa tavallisesti tunteet, eivät enää ole niin palavia kuin vasta Kristukseen rakastuneella on. Siksi ei uskoa pidä koskaan rakentaa pelkästään tunteiden pohjalle. Nykyajan kristilliseen ilmapiiriin on tullut virtauksia, joissa tunteet näyttelevät suurinta roolia. Profetiat ja monet muut armolahjat ovat oikein käytettynä, hengellisen elämän kasvun tukipilareita. Kuitenkaan näiden armolahjojen varaan, ei uskoa pidä yksistään rakentaa, eikä lähteä profetioiden sanomaa yksin noudattamalla, tekemään elämän ratkaisuja. Kaikki on koeteltava Raamatun sanalla. Raamatun sana on Jumalan sanaa mutta profetia tulee vajavaisen ihmisen välityksellä. Monesti mukaan tulee myös ihmisestä itsestään lähtöisin olevaa tai seurakunnan keskellä tullut profetia, on toistoa jo saarnatulle sanalle. Näin eivät kaikki profetiat ole suoraan noudatettavia elämänohjeita. Vasta kaksi tai kolme, samansuuntaista profetiaa, jotka tulevat toisistaan tietämättä, vahvistaa profetian aidoksi. Tästä huolimatta, kaikki pitää koetella Raamatun sanalla. Näyt ja ilmestystieto samoin, ovat vajavaisia, näiden kohdalla on toimittava samoin. Vajavaisuus lakkaa vasta kun täydellisyys alkaa, tämä tapahtuu vasta, iankaikkisuudessa. Ihminen on aina loppuun saakka vain ihminen. Ihmisen sana, ei koskaan ole samaa kuin Jumalan sana.

Uudistuneen uusi alku

”He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.” Ps. 78. 35. KR. 33/38.

Ihmiselle on Jumala viisaudessaan kehittänyt aivot, jotka tallentavat päivän tapahtumia sekä antanut kyvyn oppia erinäisiä asioita. ”Kyky muistaa asioita alkaa jo ennen syntymää, mutta tarkkaa alkuhetkeä tai muistin pituutta ei ole tiedetty. Nyt Maastrichtin yliopiston tutkijat ovat osoittaneet, että jo 30 viikon ikäisillä sikiöillä on lyhytkestoinen muisti. Tutkijat mittasivat ultraäänellä miten sikiöt reagoivat toistuvaan ärsykkeeseen. Kun ärsyke toistetaan useita kertoja, sikiö ei enää huomioi sitä yhtä vahvasti, jolloin sen oletetaan tottuneen ärsykkeeseen. Kun, testi toistetaan nähdään muistaako sikiö ärsykkeen. Testi tehtiin sadalle sikiölle ja tulosten perusteella 30 viikon ikäiset sikiöt pystyvät muistamaan kymmenen minuuttia vanhoja asioita. 34 viikon ikäiset puolestaan kykenevät painamaan asioita mieleensä ja muistamaan ne neljä viikkoa myöhemmin.” ( Uutispalvelu Duodecim. 2009.)

Muisti ja oppimiskyky ovat parhaimmillaan elämänkaaren alkuvaiheessa Ikääntyessä oppiminen ja muistiin jäävän tiedon tallentuminen hidastuvat. Monet aivoja rappeuttavat sairaudet, jotka ihmisen ikääntyessä lisääntyvät, aiheuttavat vähitellen muistin heikkenemistä. Kognitiiviset taidot vähitellen heikkenevät. Tämäkin on ihmisen riisumista, ennen lähdön hetkeä tästä ajasta. Fyysiset sairaudet puolestaan riisuvat ajallista kehoamme, joka on alistettu kuolemalle.

On väärin saarnata täydellisestä terveydestä täällä ajassa ja näin loukata ihmisiä. Raamattu kyllä lupaa, ”että uskon rukous parantaa sairaan ja jos hän on tehnyt syntiä, ne annetaan anteeksi.” Ihmisenä ollessaan Jumalan Poika, Jeesus paransi kaikki sairaat. Hän käski myös Hänen seuraajiaan rukoilemaan sairaiden puolesta. Rukouksen kautta, Jeesus edelleen parantaa ihmisiä. Ylösnousemusvoiman kosketus tekee terveeksi. Parantuminen on Kristuksen antama siunaus ja todiste siitä, ettei, ihmisen elinpäivät, ole vielä täynnä ja häntä tarvitaan täällä ajassa. Muistisairaudet kuuluvat osana ikääntymiseen ja elimistön rappeutumisprosessiin. Jumala antakoon viisautta heille jotka rukoilevat sairaiden puolesta, mitä rukoillessaan lausuvat. Vaikka olemme Kristukseen uskovia, silti monet ikääntymiseen liittyvät lainalaisuudet kuuluvat kristityn, uskovan osaan. Me olemme täällä vain sen ajan, kuin Jumala on ennen syntymäämme meille säätänyt päivien määräksi. Niitä ei ylitetä. Kehittyneestä lääketieteestä huolimatta, meille on määrätty ajat ja asumisemme rajat, joiden ylitse emme pääse.

Ollessamme vielä terveitä ja täynnä elinvoimaa, kannattaa tankata Jumalan sanaa Raamatusta. Koska tiedämme, että vanhetessamme elintoimintomme alkavat heiketä, viimeiseksi yleensä tapaa jäädä kaikki nuoruudessa opittu ja se muistetaan. Silloin Raamatun sanaa on muistissa ja voimme ruokkia sieluamme, tällä ”vanhalla leivällä” jota on varastossa. Jumalan sananleipä säilyy iäti tuoreena.

”Joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.” Ps. 103. 5.

Ihmisen, hänenkin joka on pitkään uskontiellä vaeltanut, on hänen välillä koettava uudistuminen. Uudistuminen on tahdon asia. Uskossa säilymisen ja kasvamisen sekä uskon vahvistuminen kulkee uudistumisen kautta. Uudistuminen on mielenlaadun muuttumista. Tahtoelämän muuttumista vanhasta uudeksi. Ellei tahtoelämämme uudistu, syvältä sydämestä lähtien, ei todellista uudistumista ole tapahtunut. Tahtoelämän uudistuessa myös tunne-elämä uudistuu. Vain Herran Jeesuksen kohtaaminen sanassa ja Pyhän hengen koskettaessa, rukouksessa, Jumalan kasvojen edessä, tapahtuu todellinen uudistuminen. Usein lähdetään etsimään uudistusta jostakin uudesta ilmiöstä, joita syntyy hengellisellä kentällä, tänäaikana, kuin sieniä sateella. Väristykset, tärinät, vapinat, nauraminen, monenlainen muu epämääräinen kokemusperäinen tunne, eivät uudista. Koska ne ovat vain tunteita, jotka haihtuvat kun tilaisuus on ohitse. Pyhän hengen uudistava voima tekee pysyvää työtään meissä.

En minä sinua hylkää

”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”;” Heb. 13. 4. KR. 33/38.

Ihmisen pahimpia kokemuksia ovat hylkäämiskokemukset. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä vakavampia vaurioita läheisen ihmisen hylkääminen tuottaa. Aikuisellekaan ei läheisen hylkääminen ole helppo läpikäytävä. Hylätyksi tullut, särkyy tavalla tai toisella. Haavoitettu tuntee olevansa epäonnistunut ja kelpaamattomuuden tunne on vahvana läsnä. Toipumisprosessi saattaa olla pitkätie, kaikki eivät pääse koskaan tasapainoon itsensä kanssa. Katkeruus saattaa jäädä loppuelämää häiritseväksi ongelmaksi. Muistot jäävät monesti pysyviksi, anteeksiannosta huolimatta.

Ihmiset ovat läpikotaisin synnin turmelemia ja ihmisen lihallisuus ei kuole, uudestisyntymässäkään. Uskon kasvaessa, lihallisuudesta aiheutuneet teot tulee vähetä ja Kristuksen kasvaa meissä. Uskossa olo on lihan kuoleman tietä. Ei ole helppoa taistella, synnin olemassaoloa vastaan meidän lihallisessa olemuksessa. Lihan ruumis ei pyhity, vaan se on alistettu kuoleman valtaan. Meissä oleva sydän, sielu pelastuu synninvallasta, Jeesuksen ristin kuoleman ansiosta. On vain tahdon asia, kelpaako meille pelastuksen armo, jota Kristus meille syntisille tarjoaa? Kelpaako Golgatan täytetty työ, jonka Kristus teki puolestamme? Ristin sanoma Kristuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus, ovat lahjat jotka meidän edestämme Jumala Kristuksessa teki puolestamme,että meillä olisi tie Jumalan yhteyteen. Kristus tuli synniksi koko maailman puolesta. Hän joi maljan joka sisälsi kaikki synnit maailman alusta lähtien, mitä ikinä ihminen oli tehnyt ja tulee tekemään. Tässä on pelastuksen armo meille ihmisille tarjolla. Iankaikkisen elämän lupaus, jos vain otamme Kristuksen vastaan elämäämme ja katuen teemme täyskäännöksen maailmantieltä, joka johtaa kadotukseen. Ikuiseen eroon Jumalasta. Ikuinen ero Jumalasta on pahin mahdollinen hylkääminen, jonka ihminen voi kokea, ellei Kristuksen tarjoama armo kelpaa. Tästä hylkäämiskokemuksesta ei toivu koskaan, se on pysyvä olotila.

Jumala Kristuksessa sanoo jokaiselle, ” minä en hylkää sinua enkä jätä.” Eikö ole ihana lupaus? Jeesuksen oma on turvattu elämässä ja kuolemassa. Kuoleman jälkeen yhteys Kristukseen säilyy entistä tiiviimpänä, saamme katsoa Häntä kasvoista kasvoihin ja olla aina Hänen kanssaan. Saamme kiittää ja ylistää Hänen pyhää nimeään, aina ja ikuisesti. Jos hengellinen puoli sinussa on vielä tietämätön Jumalan armolupauksista, olet hengellisesti jäässä. Sinulla on mahdollisuus päästä Kristuksen armo auringon lämpöön. Pääset Hänen valoonsa, pimeys sinussa muuttuu valoksi, Kristuksen tullessa elämääsi. Sinusta sulaa synnin jää ja kovuus sydämestäsi ja Kristus valaisee sinua. Sinusta tulee uusi luomus Kristuksessa, joka kulkee kohti ikuista valoa, taivaan kirkkautta. Sinun ei tarvitse pelätä että Jeesus sinut hylkäisi, koska Hän pitää lupauksensa. Sinä vain voit omalta puoleltasi hylätä Jeesuksen. Kaikki entiset hylkäämiskokemukset, joita olet elämässäsi kokenut, voit nyt Kristuksen kanssa käydä rukouksessa lävitse ja Hän antaa voimansa, niistä vapautumiseen. Saat kokea vapauden kaikesta menneestä. Ikävät muistotkin hälvenevät vähitellen pois mielestäsi.

Tutki minua Jumala

” Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle. ” Ps. 139. 23 – 24. KR. 33/38.

Daavidin virressä kehoitetaan Jumalan tutkia minua. Rukous on rohkea. Kuka tosiaan uskaltaa vilpittömästi pyytää Jumalaa, aloittamaan minun sisinpäni tukimisen? Jumalan silmä valvoo meitä pyytämättäkin. Hän tutkii jokaista meidän liikettämme jatkuvasti. Jumalan valvontakamerat ovat joka hetki toiminnassa.

”Katso, Herran silmä valvoo niitä, jotka häntä pelkäävät ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa,” Ps. 33. 18. KR. 33/38.

Jumala tutkii meidän tekojamme, ajatuksiamme ja sanojamme. On myös erittäin tärkeää tutkia joskus myös itseämme. Kuinka helppoa on mennä elämää eteenpäin eläen, tutkimatta omaa sisintään. Oman sisimmän tutkiminen on tärkeää. Totuuden näkeminen itsestä on uskossa ja kristittynä kasvamiseksi tärkeää. ”Totuutta minä tahdon salatuimpaan saakka,” Jeesus sanoo Sanassaan. Uskallammeko nähdä totuuden itsestämme? Toiset ihmiset laukovat ” totuuksia” meidän käytöksestämme tai ulkonäön perusteella, sen perusteella mitä teemme. Toisten tekemisistä ollaan herkästi sanomassa, mikä on oikein tai väärin. Etenkin jos teet jonkin virheen, siitä sanotaan herkästi.

Lähimmäisen hyviä ominaisuuksia harvoin tuoda esille. Onko meidän kristittyjen vaikea nähdä toisessa myös se hyvä, jota jokaisessa meissä on? Läpeensä viallista ei ole. Kaikissa ovat hyvät ominaisuudet jossakin olemassa. Parhaiten ne tulevat esille tehdyn työn kautta ja innostavat jatkamaan hyviä tekoja, jos annetaan kannustusta. Miksi kannustuksen ja rohkaisun antaminen on ihmisille kovin vaikeaa?

Omia virheitä ja heikkouksia ei tahdota nähdä, eikä tuoda julki. Kivuliasta on nähdä, etten ole virheetön ihminen. Vaikeneminen omista heikkouksista on helpoin tie. Monet kehuvat omia saavutuksiaan, joka on tietysti tervettä määrättyyn mittaan saakka. Oman arvonsa näkeminen itsessä on hyväksi sekin. Mutta anna arvo myös toiselle ihmiselle. Jokaisella meistä on ihmisarvo, sitä tulee kunnioittaa. Mitä Jumala ajattelee meistä, jos jatkuvasti olemme moittimassa itseämme? Olemme Hänen kuvansa, jos moitimme itseämme, moitimme myös tekijäämme. Miksi minusta tällaisen teit? Miksi moitimme lähimmäistämme, joka myös on Jumalan kuva?  Eikö tällöin me moitita itse Jumalaa, kaiken tekijää?  Omilla teoilla ei kuitenkaan opita itsetuntemusta. Toisen ihmisen arvostaminen lähtee aina itsensä arvostamisesta terveellä tavalla. Sairaanloista narsimia on liikaa. Narsisti ei tahdo tutkia itseään. Omasta mielestään hän on täydellinen. Jumalan ”Nobel-palkittu.” Toiset ihmiset ovat narsistin ongelma. Tällaisen ihmisen lähellä ahdistaa. Lannistava kommentti on aina valmiustilassa. Narstisti tietää asian, ennen kuin ehtii sen loppuun kertoa ja oikea vastaus löytyy kuin hyllyltä. Suuri minä on aina oikeassa ja tietää kaiken. Tämä ei ole totuus kenestäkään. Liiallinen suuruuden kuvittelu itsestä ei ole tervettä, kuten ei aliarvioiminenkaan. Kukaan ihminen ei tiedä kaikkea, eikä osaa kaikkea. Olemme yksilöitä. Erilaisuus on Jumalan antamaa rikkautta. Yksi osaa yhtä asiaa, toinen toista ja nämä kaikki yhdessä saa aikaan kokonaisuuden. Jos sopivassa määrin osataan arvostaa toinen toistamme, kunnioittaa ja hyväksyä toinen toistemme erilaisuus. Elämä on tällöin ihanaa vuorovaikutusta ja näin jaamme osaamistamme, kukin tavallamme.

Toisen onnistuminen jossakin tehtävässä, on ilon aihe. Osaammeko aidosti iloita lähimmäisemme menestymisestä? Osaammeko mennä puolitiehen vastaan ja kulkea rinnalla vaikeuksien kohdatessa? Osaammeko iloita iloitsevien kanssa ja itkeä itkevien kanssa? Mestarimme Jeesus osasi, Hänestä tulee ottaa oppia. Tämän taidon hankkimiseksi tarvitsemme itsetutkistelua ja sen myötä tulevaa viisautta. Jotenkin vain tuntuu, että toisen onneen ei osata yhtyä. Onko tämä kateutta? Seurakunnassa ja muissa yhteisöissä, pitäisi jokaisen löytää oma paikkansa. Mahdollisuus toteuttaa käytännössä, niitä lahjoja joita on Jumala antanut. Narsisti seurakunnan johdossa, ei hyväksy että toisetkin osaavat tehdä jotakin. Narstisti tekee kaiken itse tai on tekevinään, koska ei hänkään voi yksin kaikkea tehdä vaikka näin kuvittelee voivansakin.

Psykiatri koulutuksessa suositellaan oman psykoanalyysin läpikäymistä, opiskelujen ohessa. Monet näin tekevät, heille itsensä tuntemisen oppiminen on erittäin tärkeä prosessi. Ellei tunne itseään ja käy läpi omia kipujamme sisimmässämme, on vaikeaa eläytyä lähimmäisen osaan. Lähes kaikki me tutkimme maailmaa ja sen menoa, sekin on tietysti hyvä asia. Tämän lisäksi meidän on tukittava myös itse tutkijaa, minua itseäni. Monet ovat kirjoista opittujen tietojen varassa päteviä ihmisiä, mutta eivät viisaita käytännössä. Itsensä tuntemisen kautta oppii myös sellaista viisautta, joka käytäntöön laitettuna on vasta aitoa viisautta. Henkilökohtaisten kokemusten kautta kasvaminen, antaa parhaat valmiudet lähimmäisten kohtaamiseen. Herkästi huomaa keskusteluista, eläytyykö kuuntelija kuuntelemaan aidosti. Ollaan kuuntelevinaan, vaikka omat ajatukset harhailevat omia reittejään? Hyvistä kuuntelijoista on pula. Viisaita neuvoja osataan antaa ongelmien kanssa kamppailevalle lähimmäiselle. Toimivatko ne ja auttavatko ne ongelmissa olevaa, on toisen asia. Jobin kirja Raamatussa on hyviä esimerkkejä täynnä, miten ” kirjoista” oppineet neuvovat menetysten kanssa kärvistelevää Jobia. Nämä eivät varmasti ole tutkineet omaa sisintään tarpeeksi.

Kristuksen sisäinen tunteminen

”Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” Joh. 17. 3. KR. 33/38.

Meitä kristittyjä vaivaa usein epäilys, olemmeko Jumalan lapsia, olemmeko pelastettuja? Sanaa opettavia, näiden lisäksi vaivaa monesti ajatus. Opetanko niin, että uskoon tuleminen ja Kristuksen löytäminen, tulee ymmärretyksi oikein? Maailmassa on paljon uskontoja, joiden jumala on lähes samanlainen kuin kristittyjen Jumala on. Siksi on vaikeaa tietää, mikä Jumala on oikea?

Alussa olevassa Raamatun jakeessa sanotaan, ” että he tuntevat sinut, joka olet totinen Jumala.” Totinen Jumala, oikea Jumala. Jae on ote Jeesuksen rukouksesta, jonka Hän rukoili, ennen kuin aloitti viiimeisen palvelustetävänsä maanpäällä. Jae jatkuu, ” Hänet jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.”

Immanuel, Jumala meidän keskellämme, Hän itse rukoilee Jumalaa, että ihmiset tuntisivat Hänet, Jeesuksen Kristuksen. Hän oli ihmisen osaan tullut Jumalan Poika, Jumala keskellämme. Missä toisessa uskonnossa opetetaan näin? Missä toisessa kirjassa on tällainen rukous, kuin kristittyjen Raamatussa on?

On uskontoja, joissa opetetaan Kristus suurena profeettana. Opetetaan Jeesus Messiaana ja Marian poikana ja että Häneen tuli Henki. Jeesuksesta opetetaan, että Hän oli suuri Jumalan sanansaattaja. Jumalan Pojaksi Häntä ei tunnusteta. Jeesuksesta opetetaan että Hänet ripustettiin paaluu. Joidenkin uskontojen mukaan, Jeesus oli väärä profeetta joka epäonnistui tehtävässään, vapauttaa Rooman valtakunta. Monia muita yhtäläisyyksiä löytyy, jotka sivuavat kristittyjen Jeesusta. Isä, Poika ( Jeesus) ja Pyhä henki eivät ole yhtä, opetetaan eräässä uskonnossa. Lukiessamme opetuksia Jeesuksesta, kristittyjen Jumalan pojasta, Jeesuksesta. Löydetään eroavaisuuksia, jotka on syytä ottaa vakavasti.