Kiitävi aika

armonvirta

Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.” Saarnaaja 3. 1. ”Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.
” Apt. 17. 30 – 31. KR. 33/38.

Vuosi 2016 , on päättymässä. Gronologinen ajanlasku on eri kulttuureissa erilainen. Nolla vuosi on aloitettu, jostakin merkittävästä historiallisesta tapahtumasta. Länsimainen kalenterimme, nolla vuosi alkaa Kristuksen syntymästä. Kristuksen syntymä on kristityille merkittävä tapahtuma. Kristuksen syntymä on historiallisesti ja maallisesti merkittävä, mutta kristityille hengellisenä tapahtumana erityisen tärkeä. Ajan lasku käsittää vuorokautta pidemmät ajanjaksot, kuukaudet ja vuodet. Ajan mittaamiseen kuuluu vuorokautta lyhyemmät ajanjaksot. Järjestäytyneelle yhteiskunnalle on ajanlasku tärkeää monista erisyistä.

Raamatussa todetaan Vanhan liiton aikaan jo tosiasia, ” kaikella on määräaika ja aikansa joka asialla.” Vuoden vaihtuessa ihmisillä on tapana miettiä mennyttä aikaa ja tapahtumia ja pohtia tulevaisuuden näkymiä. Vuodenvaihde on monissa eri yhteyksissä tilinteon aikaa. Jotenkin, vuoden vaihtuminen pysäyttää ihmisen ajattelemaan ajankulkua ja sen käyttöä. Monesti koetaan, miten aika kuluu liian nopeasti. Erityisesti ajan kulun nopeutumisen huomaa ikääntyessä. Ajanmittari on sekunnilleen vakio. Aikaa on vuorokaudessa, tasan saman verran, iästämme huolimatta. Vanhempana ihminen hidastuu, eikä siten työn tekeminen ole tehokasta, tuotoksemme vähenevät. Tulee illuusio, päivien pituuden lyhentymisestä. Samoin meidän kehomme toiminnat hidastuvat ikääntymisen myötä. Lohdutaneeko tieto, ensivuoteen, lisätään senkunti aikaa lisää. Atomikelloon, jota pidetään kaikkein tärkimpana ajan mittaajana, siirretään sekunti lisää. Lyhyt sekunti, silmänräpäys, on myös Raamatullinen aikayksikkö. Silmänräpäyksessä Kristuksen toisen tulon yhteydessä, temmataan Hänen omansa Hänen mukaansa, taivaan hääjuhliin. Kristus Veri-ylkämme, noutaa morsiamensa, seurakunnan pois maanpäältä.

Elämämme pituus, on Jumalan tiedossa. Jumalan siunauksena ihmiselle annettu viisaus, on kehittänyt lääketiedettä siten, että elämänkaaren keski-ikää on saatu nostettua. Ihmiset elävät aiempia aikoja pidemmän ajanjakson. Kuitenkin, johonkin tapahtumaan, jonain päivänä jokaisen elämä päättyy. Maanpäällä ei ole ainutta kuolematonta ihmistä.

Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. ” Ps. 139. 16. KR. 33/38.

Voimme joskus ihmetellä, miksi asun jollakin paikkakunnalla tietyn ajan ja muutan toiseen paikkaan? Joidenkin ihmisten asuinpaikka pysyy koko eliniän ajan samana. Miksi näin?

Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,..” Apt. 17. 26. KR. 33/38.

Me synnymme tänne maailmaan, siksi että löytäisimme tämän elämän aikajakson aikana pelastuksen, Jeesuksessa Kristuksessa. …”että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;” Apt. 17. 27. KR. 33/38.

Hämmästyttävän tarkkaan Raamatun sana tietää ihmisestä kaiken. Jumalan sana on täysin luotettavaa Sanaa.

Mikäli elämme uskossa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ennalta meille suunnittelemat tehtävät saavat kauttamme toteutua. Uskoon tuleminen ja Kristuksen sisäinen tunteminen, yhdessä Pyhän hengen täyteyden kanssa, toteuttaa Jumalallisen suunnitelman elämässämme. Tärkeintä on ensin löytää Jeesus Kristus ja vastaanottaa pelastustyö lahjana vastaan. Jos emme pääse uskoon sisälle, emmekä ota Jeesusta vastaan elämäämme. Meidän maallinen elämäntehtävä ei toteudu Jumalan suunnitelman mukaisesti.

Jokaiselle ihmiselle on annettu erityinen etsikkoaika, jolloinka Jumala vetää erityisesti ihmistä yhteyteensä. Jumalan Pyhä henki vetää ihmistä puoleensa ja tarjoaa armoaan ja rakkauttaan tuona aikana. Jumalan kutsuu seuraamaan Jeesusta Kristusta Vapahtajaa voimallisesti. Jumala puhuu eritavoin tai erinäisten tapahtumien kautta tuolloin ihmiselle. Tässä tilanteessa tulee huomioida, että kyse on Jeesuksen erityisestä ajasta kutsua ihmistä yhteyteensä ja seuraajakseen. Jeesus on Pyhän henkensä kautta, aktiivisesti kolkuttamassa syntisen sydämen ovella. Saadakseen sijan ihmisen sydämessä, saisi asunnon ihmisessä. Hän sanoo, ”rauhan minä annan sinulle.” Hänen armoansa ja rakkauttaan Kristus tarjoaa ilmaiseksi. Kaikki maksettiin Golgatan ristillä ja Jeesus toteutti Isänsä, Jumalan tahdon. Etsikkoaikana Hän tahtoo muuttaa elämäntyyliin, joka vie muuten kadotukseen, ellei tarjousta huolita ja se pidetään liian halpa-arvoisena.

Hän tahtoo antaa levon rauhattomaan syntien rasittamaan omaantuntoon. Ennen kaikkea, Hän tarjoaa puhdistusta ja anteeksiantoa, kaikista synneistä ja elämästä, joka on rikkonut Jumalan tahtoa vastaan. Murehduttanut Pyhän hengen.

Ristin uhrikuoleman ja verenvuodatuksen Kristus toteutti, että jokaisella ihmisellä olisi pääsy Isän luokse ja Jeesuksen yhteyteen. Kun Pyhä henki toimii ja Kristus saa tehdä puhditustyönsä ihmisen elämässä. Raamatun lupauksen mukaan Kristuksen kallis maahan vuotanut pyhä veri, puhdistaa kaikesta synnistä. Ihmiselle on tarjolla erityinen etuoikeus, ilmaistarjous päästä synninsiteistä vapauteen. Annetaan tilaisuus kylpeä armonvirrassa. Gogatan veressä on voima, jokaiselle sidotulle, haavoitetulle, paholaisen orjuudessa elävälle. Jeesus antaa armahduksen vapauteen. ”Oi, siunattu Golgatan virta, min rannalle tulla sain”, lauletaan eräässä hengellisessä laulussa. Tähän siunattuun armonvirtaan kutsutaan ihmistä etsikkoaikana. Tämän erityinen kutsu tarjotaan kahdesti tai kolmesti elinaikana. Kristus armossaan voi useamminkin kutsua ihmistä, vaikka tämä torjuisi kutsun toistamiseen. Jumala on pitkämielinen ja suuri armossaan, ei Hän tahdo yhdenkään ihmisen joutuvan kadotukseen.

Tahdothan puhdistua ja uudistua? Jerusalemin kaupukia lähetystyessä, Jeesus itki, tämä kaupunki ei tuntenut etsikkoaikaansa. Kuinka paljon enemmän Jeesus itkee ihmisiä, jotka eivät tahdo tuntea etsikkoaikaansa?

Apostoli Paavali kirjoittaa Filippon seurakuntalaisille.

Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen” ristin vihollisina;
heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
” Fil. 3. 18 – 19. KR. 33/ 38.

Paavalin totemus Filippon seurakuntaisista, on ajankohtainen tänäkin aikana. Ristin tietä ja Kristuksen sanaa vihataan. Kristukseen uskovia ei pidetä täysijärkisinä.

Tätä kuvaa eräs todenperäinen tilannekohtaus, kymmenien vuosien takaa. Eräs nyt jo edesmennyt saarnaaja oli rakastunut Raamattuun ja ruokki sillä itseään, aina jos oli tilaisuus lukea. Erään kerran hän on jälleen matkalla pitämään hengellistä tilaisuutta. Hän matkusti junalla ja siinä oli hyvää aikaa ja tilaisuutta lukea rakastaamaansa Sanaa. Lukieessaan Raamattua, toinen matkustaja oli menossa tupakkahuoneeseen. Kulkiessaan junan käytävällä, tämän saarnamiehen ohitse. Ohikulkijan katse havaitsi saarnaajan lukemiston olevan Raamattua. Kiusoitellakaseen lukijaa, tämä ohikulkija kyseli elämän tarkoituksesta ja muusta, minkä lukija tunnisti epäaidoksi kiinnostukseksi. Hänellä oli armoitus havaita, milloin joku henkilö on aidosti kiinnostunut hengellisistä asioista. Niinpä tämä saarnaaja, ei antanut kuin suuntaa antavia vastauksia kysymyksiin. Vaunu oli pitkä ja ohikulkija totesi, vähän etäämpänä istuvalle matkustajalle, ” on se ihmeellistä, että vielä nykyisin on ihmisiä, jotka uskovat tonttuihin.” Tämä saarnamies kuuli kommentin ja totesi ääneen. ” Vielä ihmeellisempää on, että näkee tänä aikana tonttuja.” Raamatun lukija on, nyt jo voittajana kilvoituksensa päättäyt, Arthur Kukkula helluntaiherätyksen pioneeriveljiä. Hän oli mies täynnä Raamattua. Oli lukenut, Raamattun parituhatta kertaa kannesta kanteen. Osasi lukemansa ulkoa. Hän oli Jumalan käytössä väkevästi ja tuhanissa lasketaan Suomessa henkilöt, jotka ovat hänen armoituksen kautta saaneet Pyhän hengen kasteen. Myös ulkomailla mies oli käynyt ja ihmeet ja merkit seurasivat julistusta, aina minne hän meni.

Pyhän hengen kaste on tärkeimpiä asioita, jos tahdotaan uskossa kasvaa. Kristuksen oma menee kaikkialle, missä on uudestisyntyneitä Jeesukseen uskovia. Jumalan perhe ei ole kirkon tai uskonnollisen kirkkokunnan seinien sisällä kokoontuva joukko. Jumalan seurakunta on sydämestä sydämeen liitetty kristittyjen yhteys, joka tunnustaa Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen, sekä seuraa Hänen jalanjäljissä. Tunnustaa ristillä kuolleen ja kuolleista heränneen sekä taivaaseen astuneen, Jeesuksen omakseen.

Jumalan seurakunta ei ole karsinaan ahdettu lammaslauma. Yksimielisyys, nöyryy, rakkaus ja toisen kunnoittaminen ovat merkkejä elävästä, terveestä kristillisyydestä. Kristuksen rakkaudella täytetty ihminen, toteuttaa Jeesuksen antamaan kaksoikäskyä, mihin on kiteytettynä kaikki toiset käskyt ja hengelliset lait. Rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Auttaa tarvittaessa, täyttäen lähimmäisen tarpeet. Jos tämä saa toteutua silloin lähimmäinen tulee autetuksi ja Kristus saa siunata yhä enemmän antajia.

Parhainta on, mikäli tämä toteutuu, niin kuin Jeesus opetti. Tällöin tästä maailmasta tulisi paljon parempi paikka elää. Jumala voi täyttää omansa Pyhän hengen voimalla, ja voitamme sanoittakin ihmisiä Jeesukselle. Siunausten sateet pisaroivat ja leviävät. Saadaan hengellinen herätys. Täytytään Pyhällä hengellä, niin saamme kokea siunauksia elämäämme. Vahvistumme uskossa ja Kristuksen tuntemisessa.

Pyhällä hengellä täyttynyt Jeesuksen oma ei pala loppuun, sillä Pyhä henki antaa uutta elvyttävää voimaa, entisen käydessä vähiin. Vieraat kielet ovat merkki Pyhän hengen kasteesta. Joka tämän on saanut jo kokea, neuvon käyttämään tätä armolahjaa mahdollisimman runsaasti. Sillä kielillä puhuva rakentaa itseään ja siten puhuttaessa kielillä, on kuin kävisimme bensatankilla tankkaamassa sieluumme uutta Pyhän Hengen energiaa. Näin matka jatkuu ja Pyhällä hengellä täyttynyt uskova on sielujenvoittaja. Pyhästä hengestä voimansa saava puimuri, Herran elopellolla. Pelto on maailma ja eloa on paljon. Herää Herran seurakunta!

Alkava vuosi alkaa levottomissa tunnelmissa. Maailmassa on paljon erilaisia uhkatekijöitä. Maailmassa oleva levottomuus on myös, Jumalan puhetta ihmiskunnalle. Kristittyjen Jumala johtaa myös kansakuntien asioita. Maa missä Jumalan sanaa kylvetään, siellä niitetään satoa taivaan aittoihin. Jumalan sana on rauhan sanomaa levottomalle maailmalle. Rukoillaan rauhaa maailmaan. Jumala yksin auttaa ihmisiä ja kansakuntia. Hänen kädessään olemme kaikki. Hänen omien turvana on ikiaikojen Jumala. Vuodet vierivät ja sukupolvet vaihtuvat, mutta meidän Jumalamme pysyy aina muuttumattomana polvesta polveen.

Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole. Minä olen vannonut itse kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman. Ainoastaan Herrassa – niin pitää minusta sanottaman – on vanhurskaus ja voima…” Jes. 45. 22 – 24. KR. 33/ 38.

Sillä hän sanoo: ”Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut”. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.” 2. Kor. 6. 2. KR. 33/38.

@LR.

This entry was posted on 31.12.2016. Bookmark the permalink.