Oi, armo ja rakkaus suuri

armo1Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.” Luuk. 6. 45. KR. 33/38.

Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää. Jos ihminen on hyvä, hän tuo sydämen runsaudesta esiin hyvää. Onko ihminen hyvä?

Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” Sanal. 4. 23. KR. 33/38.

Elämä lähtee sydämestä. Kaikella elollisella on ydin. Ytimestä ohjataan kokonaisuutta.  Jos ydin lopettaa toimintansa, loppuu elämä. Ihmisen ydin on sydän. Mikäli sydän lakkaa toimimasta, ihmisen kaikki elintoiminnot lakkaavat toimimasta. Ihmisen Luoja, Jumala kaikessa viisaudessaan opettaa meille ihmisille, miten tärkeä elin sydän on.

Raamattu on joidenkin ihmisten mielestä satukirja. Satukirjoissa kerrotaan sepitettyjen fiktioiden kautta, elämän viisauksia ja ihmisen tyhmyyksiä. Monet sadut opettavat käytöksen kultaisia sääntöjä. Hyvin vähän, jos ollenkaan on satuja, missä kerrottaisiin Jumalasta, Luojastamme. Ihmiset, jotka pitävät Raamattua satukirjana, luulevat olevansa viisaita. Jumalan kieltäminen ja Hänen suuruuteensa poissulkeminen elämästä, ei ole osoitus viisaudesta.

Jumalan pois sulkeminen elämästä, osoittaa kuinka pimeää on sellaisen henkilön sydämessä ja ajatusmaailmassa. Ihminen ilman Jumalan tuntemusta ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen tuntemista, on köyhä, sokea ja alaston ihminen. Apostoli Paavali, kristittyjen entinen vainooja, tutki juutalaisia kirjoituksia, Vanhaa testamenttia. Varmasti hän sai opetusta viisailta tuon ajan oppineilta. Kuitenkin hän toteaa Roomalaiskirjeessään. ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet...” Room. 1. 22. KR. 33/38.

Kohdatessaan Jeesus nasaretilaisen, mies huomasi oman tyhmyytensä. Hän näki oman sydämensä tilan. Hän pääsi näkemään, oman minän, egon ytimeen. Havaitsi tosiasian, ettei hän ollut lähelläkään viisasta ihmistä. Entistä vähemmän hän näki, Jeesuksen kohtaamisen jälkeen, olevansa hyvä ihminen. Hän koki syvästi ja aidosti, olevansa tyhjä, tyhmä ihminen. Ollessaan Jumalan kieltäjä ateisti, hän luuli olevansa viisas. Luulo, ei ole kuin olettamus totuudesta. Jeesuksen Kristuksen kohdatessaan, hän näki oman likaisuutensa. Hän näki totuuden itsestään. Hän näki, ettei hänen moraali ja elämäntapa olleetkaan viisaita. Ne osoittivat, hänen olevan tyhmän. Hän ei muuten olisi todennut, että ne jotka kehuvat olevansa viisaita, ovatkin tyhmiksi tulleita.  Paavali kertoi omasta kokemuksestaan, lausuman itsestään. Hänen pahuuden ja synnin täyttämä sydämensä, tuotti huonoja hedelmiä. Katkeria, happamia, syntisen luonnon hedelmiä. Hedelmiä, jotka oli kuorutettu ulkokultaisuuden ja tekopyhyyden kuorrutuksella.

Paavalin teot kiilsivät hengellistä ylpeyttä ja farisealaista oikeassa olemista. Mutta Kristuksen pysäyttämänä, hän näki todellisen Paavalin. Paavali oli hengellisesti kuolleessa tilassa. Hänen sydämensä oli pysähtynyt. Se ei sykkinyt rakkautta ja lämpöä.

Elävä sydän on sykkivä, lämmin sydän. Elävästä sydämestä pulppuaa rakkaus lähimmäisiin. Puheet ja teot kertovat, mikä sydämen tila on? Elävästä sydämestä, virtaa siunausta ja rakkautta ympäristöön. Jokaisessa solussa on Pyhän hengen happea. Kristus Jeesus, antaa kuolleen kivi sydämen tilalle, elävän sydämen. Pyhä henki pehmittää ihmisen ja kovuus, sekä viha katoavat ihmisestä. Jumalan lapsista, Jeesuksen omista, tämän jälkeen tulee,  sisaria ja veljiä. Syntyy Jumalan lasten perhe, missä välitetään toinen toisistaan. Näin tehdään perheissä, missä synti ja viha ovat poissa, kiivaus ja katkeruus ja kaikki, mikä ei ole Isästä Jumalasta.

Paholainen tuottaa huonoja hedelmiä. Yrittää kaikin keinoin, saada Jumalan lapset, maailmalliseen ajattelumalliin takaisin. Osoittain jo yrityksissään aikaan saanut epäsopua.

Sydämen kuntoa on valvottava, ettei Jumalan vihollisen pesäkkeitä pääse sydämeen. Hoidammehan kehoamme ja sykkivää sydäntä monin tavoin. Hengellistä sydäntä on myös hoidettava. Jos vaurioita on päässyt tulemaan, kuntous on paikallaan. Pyhä henki ja Jumalan sana, ovat tehokkaita sydämen korjaajia.

Pyhä henki ja Kristuksen kohtaaminen, näyttävät ihmisen oikean tilan, Jumalan ja ihmisten edessä. Paavali ei ole ainut tämän kokenut ihminen. Jokaisen ihmisen kokemus, joka on kohdannut Kristuksen, on sama. Minä ja minussa ei ole mitään hyvää. Jumala yksin on hyvä ja rakastava Jumala.

Kristus, Jumalan Poika, ihmiseksi tullut Jumala, näytti ja näyttää edelleen, ihmiselle ja koko ihmiskunnalle. Mitä kaikkea syntiinlankeemus sai meissä aikaan. Meissä oleva sydän, ydin kovettui.  Paholainen käärmeen hahmossa, teki meistä läpeensä turmeltuneita. Ilman Kristusta ihminen voi tehdä vain vähän hyviä tekoja. Ilman Kristuksen tuntemista, motiivit hyviin tekoihin, lähtevät aina itsekkäistä pyrkimyksistä. Ihminen pyrkii osoittamaan, olevansa hyvä ihminen. Kiitoksen kipeys on eräs merkki. Se osoittaa, miten ihminen ottaa kunnian itselleen.  Kiittäminen aina on  hyvä asia ja sivistyneen ihmisen merkki. Mutta kunnia kuuluu kaikesta hyvästä yksin Jumalalle. Miten usein me Jeesuksen seuraajat otamme, kiitokset ja aplodit itsellemme. Kuitenkin kaikki hyvä on Jumalan työtä meissä.

Koska ihmisen sisimmässä on Jumala-kaipuu. Hän tahtoo rauhoittaa omilla teoillaan rauhatonta omaatuntoa. Jokasella meillä, on sydämessä Jumalan suuruinen aukko. Pyrimme  paikkaamaan sitä, hyvillä teoilla ja uskonnollisilla rituaaleilla. Jotka kumpikaan, eivät anna rauhaa sydämeen.

Puhdas omatunto saadaan vain näkemällä, ettei minussa ja minun lihassani, ole mitään hyvää. Omilla hyvilläkään teoilla en saa pysyvää rauhaa levottomuuteen. Jumalaa tuntemattoman sydän värisee ja on levoton. Vääristä lähteistä etsitään lääkettä sydämen rauhattomuuteen. Langenneessa tilassa oleva ihminen, yrittää itse olla jumala ja tietää kaikki. Käärmeen hahmossa esiintynyt paholainen, korostetusti tähdensi, ensimmäisille ihmisparille, ” tulette kuin Jumala, tietämään kaikki.” Tätä samaa valehtelua paholainen jatkaa edelleen. Valheen isänä, hän ei osaa muuta tehdä, kuin valehdella ihmiselle.

Ellei Kristus olisi syntynyt maailmaan. Jos Hän, ei seimen allennustilasta, olisi korotettu ristinpuulle, kärsimään meidän syntiemme ja pahain tekojemme tähden. Jos Hän ei olisi tullut eläväksi Uhriksi. Kuollut puolestamme ja ylösnoussut kuolleista. Meillä ihmisillä ei olisi mitään mahdollisuutta päästä takaisin Jumalan yhteyteen ja saada rauhatonta sydäntä rauhalliseksi. Pahat, likaiset teot ja elämäntapamme moraallittomuus, poistuvat vain, Kristuksessa Jeesuksessa ja Hänen kalliissa veressään. Mikään toinen teko, ei poista meidän syntisyyttämme Jumalan edessä. Jumalan rakkaus ja armo ovat ainut tie onneen ja autuuteen.

Ongelmia, kristityillä Jeesuksen omilla tulee olemaan, mutta niitä on helpompi kantaa.  Jeesus kantaa kuorman raskainta osaa. Emme ole yksin ja toivottomia. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon tähän maailmaan ja yksilöihmisen elämään.

Hän on tie, totuus ja elämä. Hän on mailman valo ja toivo, rauhattoman rauha ja murheellisen kestävä sisäinen ilo. Paavali, entinen kristittyjen vainooja toteaa rohkeasti: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: ”Vanhurskas on elävä uskosta”.
Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.”
Room. 1. 16 – 21. KR. 33/38.

Mitä pidempään seuraa Jeesusta, sitä syntisemmäksi ja huonommaksi kokee itsensä. Ei tarvitse kaivaa lihaansa ja pohtia mielessään, miten kelvoton olen. Pyhä henki kirkastaa, ettei ihminen itsessään, tässä ajassa ikinä tule täydelliseksi. Jeesus Kristus tekee työtä meissä ja korjaa meitä. Hänen uskollisuus on ikuista ja Häneen saamme luottaa. Maailmassa pimeys lisääntyy mutta lunastuksen päivä lähestyy. Siksi iloitaan kristityt. Kunnian Kuningas tulee. Rauhan ruhtinas saapuu. Maailman keskipiste on maantieteellisesti Jerusalem. Onko se myös maailman sydän? Nyt se on levoton, mutta tulee aika, jolloin siellä on loppumaton rauha. Taivaasta laskeutuu uusi Jerusalem, missä asuu vanhurskaus. Uusi taivas ja maa luodaan tämän saastuneen planeetan päälle. Synti ja sydämettymyys katoavat. Satukirjat eivät selitä itse itseään. Jumalan sana, Raamattu tekee niin.
Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.”
Ilm. 21. 2. KR. 33/38.

Kristittyinä Jeesuksen omina voimme laulaa.

”Oi armo ja rakkaus suur’,
jolla Jeesus meit johdattaa juur!
Hän neuvoillaan taluttaa uskoviaan
tässä muukalaisuuden maass’.
Hän lyöpi ja tukee,
hän riisuu ja pukee,
hän lymyy, vaan ilmestyy taas.
Hän tyhjentää tyhjäks
ja alentaa köyhäks,
mutta tyhjän ja köyhän taas täyttääpi hän
juuri armonsa rikkaudella.
Hän sumuhun kätkey vähäiseksi hetkeks,
vaan paistaa taas kirkkahana.

Jos hengessä köyhäksi vaan
hän armossaan sielumme saa,
ett’ Jeesusta halaamme, halulla näin
käymme armonsa istuinta päin,
jos hätämme painaa
sen juurella aina,
niin auttaa meit armonsa näin.
Vaikka synnin myös juuret
on syvät ja suuret,
ja nostavat myrskyn ja kiusauksen
aina vastoin ajatuksen,
niin koska mä janoon,
puhdistusta anon,
suo Jeesus myös pelastuksen.

Juuri armosta tulee se vaan,
että sielut tiellä matkustaissaan
myös joutuvat yhteen ja yhdessä näin
saamme kulkea Siioniin päin,
tässä toisiaan hoitaa
jos väsymys voittaa
ja huutaa: Jo raukka nyt jäin!
Niin Siionin retkill’,
näillä valmistushetkill’,
saa elää, ihastua muistakin viel’,
jotka kulkevat samalla tiell’;
tässä useesti näkee
niin harrasta hääväkee,
ett’ oikein on iloinen miel’. ”

Hengellisen laulukirja, virsi. 696. Acrenius.

@LR.

This entry was posted on 11.1.2017. Bookmark the permalink.