Jeesus antaa sopivan taakan

”Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.
Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.” Juud. 1. 2 – 3. KR. 33/38.

Kilvoittelu kristillisyys, mitä se on? Joidenkin mielestä usko ja uskossa eläminen on ”pakkouskoa.” Etenkin vapaiden suuntien kristityistä ja herätyskristillisistä ajatellaan, heidän on pakko tehdä parannus. Pakko käydä kasteella. Pakko puhua kielillä, saada henkikaste. Pakko uhrata, pakko tehdä yhtä ja toista pelastuakseen. Onko kristillinen uskonvaellus, pakonsanelemaa? Teemmekö me ihmiset Jeesuksen seuraamisesta vaikeamman, kuin mitä se todellisuudessa on?

”He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.” Matt. 23. 4. KR. 33/38.

Edellä oleva Raamatunjae, on Jeesuksen omaa sanaa. Otin jakeen pois Raamatusta asiayhteydestään, saadakseni avattua edellisiä kysymyksiäni. Jeesus sanoi edellä olevat sanat, aikansa fariseuksille ja kirjanoppineille. Sopivatko Jeesuksen sanat tämän ajan kristillisyyteen?

Jeesuksen seuraamisesta voi tehdä kivireen, jota vedetään perässä. Kasvoista ja katseesta näkee, kenelle Jeesuksen seuraaminen on raskasta. Miksi, Kristuksen morsiamet ovat surumielisiä ja ilottomia. Mistä ilottomuus johtuu?

Jos Jeesuksen seuraajaksi on lähdetty vain tätä aikaa ajatellen. Raamattu sanoo, että silloin ollaan kaikkea surkuteltavimmassa asemassa. Seurakunnat tarjoavat työmuotoja. Seurakunta voi olla työpaikka. Pidetään jumalanpalveluksia palkan edestä. Kaikkia hengellisiä työmuotoja, voi tehdä rahan kiilto silmissä. Jos Raamatun sanaa pitää noudattaa omassa lihallisessa voimassa – kyllä se on raskas taakka. Jos kristityn nimeä on kannettava vain omanedun tavoitteet mielessä, raskaaksi käy elämä. Jos herätyskristillisyys lähtee pakosta käsin, ei olla sillä tiellä, mitä Jeesus opastaa kulkemaan. Lakihenkinen kristillisyys on raskasta kristillisyyttä.

Jeesus itse sanoo: ”Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” Matt. 11. 30. KR. 33/38.

Jeesus antaa jokaiselle seuraajalleen sopivan kuorman kannettavaksi. Ei liian painavaa, ettei näänny kuorman alle. Eikä liian keveää, ettei liitele ilmassa ja mene jokaisen tuulen mukana. Omassa voimassa ei kenenkään tarvitse Jeesusta seurata. ”Vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani…” Apt. 1. 8. KR. 33/38.

Pyhä henki on voiman lähde. Pyhä henki kirkastaa Kristuksen sanan ja opettaa meille, miten kuljetaan Jeesuksen viitoittamaa tietä. Pyhä henki johdattaa kaikkeen totuuteen. Pyhä henki kuiskaa omalletunnolle, milloin on opasteista menty ohitse. Pyhä henki kasvattaa meitä Kristuksen tuntemisessa. Hän antaa meille halun, rukoilla, lukea Sanaa ja todistaa Jeesuksen rakkaudesta. Pyhä henki antaa ilon ja rauhan.

”Matkalaulu. Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin
unta näkeväiset.
Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä; silloin sanottiin pakanain keskuudessa: ”Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan”.
Niin, Herra on tehnyt suuria meitä kohtaan; siitä me iloitsemme.” Ps. 126. 1 – 3. KR. 33/38.

Kuka meistä on suurin?

”Ja heidän mieleensä tuli ajatus, kuka heistä mahtoi olla suurin.
Mutta kun Jeesus tiesi heidän sydämensä ajatuksen, otti hän lapsen ja asetti sen viereensä
ja sanoi heille: ”Joka ottaa tykönsä tämän lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa tykönsä minut, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. Sillä joka teistä kaikista on pienin, se on suuri.” Luuk. 9. 46 – 48. KR. 33/ 38.

Suuruuden ja vallantavoittelu on perin inhimillistä. Kuka meistä on suurin, kysellään äänettömästi myös hengellisissä piireissä. Joka on suurin, hänellä on valta muihin yhteisön jäseniin. Opetuslapset eivät välttyneet myöskään, ajatukselta. ” Kukahan meistä on suurin?”

Jeesus soutaa aina vastavirtaan. Hän oli ” vastavallankumouksellinen.” Hän oli ”uudistusmielinen, radikaali.” Opetuslasten ajatukset Jeesus kaikki tietävänä tiesi, ennen kuin opetuslapset, ääneen lausuivat omia pohdintojaan.

Jeesuksen ympärillä kansaa liikkui. Uskon että lapsia Jeesus kiinnosti erityisesti. Koska lapset pyörivät Jeesuksen jaloissa, Hän otti yhden lapsista luokseen. Jeesus opettaa aina selvästi. Kyseenalaistamisille ei jää tilaa, sitäkin vähemmän filosofien pohdinnalle. Jeesuksen silmissä pienin on aina suurta. Nöyrä ja kuuliainen on Jeesukselle rakas. Yksin pieni koko, ei tehnyt lapsesta erityisen suurta. Lapsi on viaton ja puhdas. Viattomuus ja puhtaus tekevät lapsesta suuren.

Pieni lapsi on siihen saakka täysin puhdas, kunnes hän erottaa hyvän pahasta.

Lapsella on perisynnin turmelema luonto. Pieneen lapsen tehdessä kepposiaan, se ei ole tahallista pahantekoa. Vaatii varttumista, ennen kuin opitaan hyvän ja pahan välinen ero. Vanhemmat voivat käsittää monesti lapsen uhmakkaan käytöksen tahalliseksi. Kaikki kasvu on kipuilua. Lapsi kasvaa omaksi yksilöksi. Monesti pienen lapsen protestointi vanhempiaan vastaan, on kokeilua. Miten pitkälle voi mennä, ennen kuin tulee ” seinä” vastaan? Äiti tai isä, aikuinen viheltää pelin poikki. Tämä kasvuprosessi kehittää, ihmisessä olevaa omaatuntoa. Teini-iän uhmaa sisältävä käytös, on eriytymistä auktoriteeteistä. Tässä iässä omatunto jo erottaa hyvän pahasta. Nuori, hoippuu lapsuuden ja aikuisuuden rajalla. Teini ei koe vielä olevansa aikuinen, mutta lapsen kenkiin ei enää ole menemistä. Tämä kehittymisvaihe, on erityisen haastava, sekä nuorelle itselleen, että vanhemmille. Aikuisuuteen astuminen vaatii kodista saadut siivet ja juuret. Jos koti on antanut hyvän ponnahdus alustan, murrosvaiheen kriisi, johtaa omillaan pärjäävään aikuiseen. Kodin hengellinen kasvatus on voimavara, tässä ihmisen elämänvaiheessa. Kysymykset Jumalasta ja hengelliset asiat yleensäkin, kuuluvat nuoruuden kehityskaareen. Siemen joka lapsuuden vuosina on kylvetty lapsen sieluun, alkaa orastaa. Lapsen usko alkaa näkyä hengellisenä kasvuna. Lapsuuskoti on antanut, tilaa hengellisille asioille. Kaveripiirin houkutukset saattavat olla kompastuskivi ja luovutaan kodin hengellisistä arvoista. Kuitenkin aina kerran kylvetty Jumalan sanan siemen, jossakin elämän vaiheessa tuottaa hedelmää.

Hengellinen varhaiskasvatus on erityisen tärkeää lapsille. Tämä aika pyrkii tekemään hengellisestä kasvatuksesta vaarallista. Jos kaikki tehdään rakkauden hengessä ja lapsen kehitystasoa vastaavasti, ei vahinkoa ole, päinvastoin hyötyä. Kirjoittaja on käynyt pyhäkoulussa ja kerhoissa, siitä saakka kuin jaksan muistaa. En tunne, että olisin traumatisoitunut siitä. Päinvastoin olen saanut elämälle vahvan perustan, joka johti uskoon ja uudestisyntymän kokemukseen rippikuluiäisenä. Raamatun sana kehottaa,”muista Luojaasi nuoruudessasi,” Saarnaaja 12. 1. KR. 33/38.

Jeesuksen kädet siunaavat pienet eväät

”Kun Jeesus nosti silmänsä ja näki paljon kansaa tulevan tykönsä, sanoi hän Filippukselle: ”Mistä ostamme leipää näiden syödä?” Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse hän tiesi, mitä aikoi tehdä. Filippus vastasi hänelle: ”Eivät kahdensadan denarin leivät heille riittäisi, niin että kukin saisi edes vähän”. Niin toinen hänen opetuslapsistansa, Andreas, Simon Pietarin veli, sanoi hänelle: ”Täällä on poikanen, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa, mutta mitä ne ovat näin monelle?” Jeesus sanoi: ”Asettakaa kansa aterioimaan”. Ja siinä paikassa oli paljon ruohoa. Niin miehet, luvultaan noin viisituhatta, laskeutuivat maahan. Ja Jeesus otti leivät ja kiitti ja jakeli istuville; samoin kaloistakin, niin paljon kuin he tahtoivat. Mutta kun he olivat ravitut, sanoi hän opetuslapsillensa: ”Kootkaa tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan”.
Niin he kokosivat ne ja täyttivät kaksitoista vakkaa palasilla, mitkä olivat viidestä ohraleivästä jääneet tähteeksi niiltä, jotka olivat aterioineet.” Joh. 6. 5 – 13. KR. 33/38.

Nälänhätä on tämän päivän ongelma. Monissa maissa kärsitään ruoan puutteesta.

Johanneksen evankeliumissa kerrotaan eräs maailman historian kuuluisin ” ruoanpuute” ongelma. Kyseinen tapahtuma on kerrottu kaikissa Raamatun evankeliumikirjoissa. Näin laajan huomion saanut tapahtuma, ei voi olla merkityksetön. Nykyaikainen media ei tällaista tiedottaisi, se pitäisi tätä vähäpätöisenä asiana. 5000 miestä, naiset ja lapset päälle, joukko ei ole aivan mitätön, silti tänä aikana, mediaa ei tämä kiinnostaisi. Sanotaan, ei ole uutisarvoa. Uutisen arvo mitataan katsoja – ja lukijamäärällä.

Tämä noin 2000 vuotta sitten tapahtunut asia on uutisarvoinen, koska jokaiseen maailmassa olevaan Raamattuun tämä on kirjoitettu. Lukijamäärät ovat huikeat.

Jeesus kysyy Filppukselta: ” Mistä ostamme leipää näiden syödä?” Suuri väkijoukko nälkäisenä, Jeesuksella oli aihetta olla huolissaan. Tästä näemme, miten Jeesus eli ihmisen elämää ja huolehti ihmisen tavoin. Huolimatta siitä, että Hän oli Jumalan Poika, ja Hänellä olivat kaikki keinot ratkaista ongelma. Opetuslasten 200 denarin rahoilla, ei paljoa ruokaa hankita. Ongelma oli todellinen.

Löytyy väenpaljouden keskeltä pikkupoika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Ohra oli köyhän perheen viljaa, varakkaat söivät vehnää. Kaksi kalaa. Kaloista ei kerrota, mitä lajia olivat. Olipa, laji mikä tahansa, mahdotonta kahdella kalalla on ruokkia, tuo ihmismäärä. Andreas, oli realisti ja tokaisi, ” mitä ne ovat näin monelle?” Jeesus ei ihmettelyyn vastaa mitään. Käsky kuuluu, kansan on istuuduttava alas maahan. Paikassa oli paljon ruohoa, siihen väkijoukko asettuu istumaan. Pieni poika on hämmentynyt. Hän seuraa mitä tapahtuu hänen leivilleen ja kahdelle kalalle, Jeesuksen kädessä.

Poika ei itse tuonut esille eväitään. Poika taisi olla väkijoukon keskellä, piilossa. Kuitenkin hänet havaittiin ja tuotiin Jeesuksen luokse. Poika sovinnolla tahtoi antaa eväänsä Jeesukselle. Vähäiset eväät.

Meillä ihmisillä, jokaisella on omat eväämme. Omat lahjamme. Olivat ne miten mitättömät tahansa, Jeesus tahtoo ottaa ne käyttöönsä. Meillä kristityillä on armoituksensa jokaisella. Jokainen meistä osaa tehdä jotakin. Jeesukselle ei ole vähäpätöistä lahjaa, mitä ei Hän ottaisi käyttöönsä. Monesti Jeesus pyytää meidän lahjojamme, että Hän voisi käyttää niitä. Me Hänen omansa emme tahdo antaa niitä Jeesukselle. Omistamisen halu on monesti liian tiukasti meissä kiinni. Mitä tapahtuisi, jos jokainen Jeesuksen oma, antaisi lahjansa Hänen käyttöönsä? Teemme maallista työtämme. Monet ajattelevat tekevänsä työn maalliselle työnantajalleen. Kuitenkin oli työ mikä tahansa, kaikki on tarkoitettu tehtäväksi, niin kuin Jumalalle, eikä ihmisille. Jos meillä olisi tämä asenne, Jumala saisi siunata työmme. Olisiko niin, ettei työttömyyttä tunnettaisi, jos Jeesus siunaisi työmme – työpaikat lisääntyisivät?

Pienestä purosta kasvaa iso meri. Näin käy, kun Jeesus siunaa pienet tehtävämme. Pienet meidän mielestämme mitättömät eväämme. Tehdessämme työtä tunnollisesti Jeesukselle, eikä ihmisille. Jeesus huomaa meidät ja Hän antaa työllemme siunauksensa. Hän nostaa väen joukosta ja siunaa tekomme, niin että moni tulee siunatuksi. Pieni poika, joka ohraleivistä päätellen oli köyhäntalon lapsi. Hän ehkä tunsi alemmuutta köyhän kodin lapsena. Hän oli oppinut olemaan nöyrä. Köyhyys ei tee ihmisestä nöyrää. Paljon on vähävaraisia mutta ylpeitä, omillaan toimeentulevia. Vaikka Jeesus voisi siunata heitä ja osoittaa laupeuttaan. Synnillisen elämäntapansa vuoksi, alas vajonneita, mutta heille ei kelpaa Jeesus Vapahtaja. Auttaja. He ovat sydämeltään ylpeitä. Kurjuutensa keskelläkin, heille ei kelpaa parempi elämä, eikä Jumalan armo. Se on liian nöyryyttävää. Pienelle pojalle kelpasi Jeesuksen opetus, koska hän oli seurassa joka kuunteli Jeesuksen opetuksia. Raamatussa onkin selkeä ohje, ketä Jumala käyttää ja siunaa. ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” Jes. 66. 2. KR. 33/38.

Jeesus rukoili ruokarukouksen. Hän siunasi leivät ja kalat. Hän alkoi jakaa leipiä ja kaloja. Kaikki tulivat ravituiksi. Jeesus on tarkka siunaamistaan asioista. Hän ei tahdo, että ylimääräiset palat menevät hukkaan. Tähteet koottiin ja kotiin vietäväksi jäi 12 vakallista. Mitä mahtoikaan pieni poika nyt ajatella?

Sokeat saavat näkönsä

”Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä.
Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua”. Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: ”Daavidin poika, armahda minua”.
Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: ”Kutsukaa hänet tänne”. Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: ”Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua”. Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö. Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: ”Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?” Niin sokea sanoi hänelle: ”Rabbuuni, että saisin näköni jälleen”. Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut”. Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.” Mark. 10. 46 – 52. KR. 33/38.

Yllä on tilannekuvaus, Jeesuksen ja opetuslasten matkasta Jerikossa. Missä Jeesus kulki ja liikkui, siellä kansanjoukko seurasi Jeesusta. Jerikon tie ei ollut leveä. Kävelijät saivat kulkea rauhassa. Tievarsi reunus oli vapaana, siellä sai istua ja katsella kulkijoita.

Tien pientareelle oli tullut istumaan mies. Mies oli tunnettu istuja, koska evankelista Markus tietää kertoa, miehestä nimen ja kenen poika istuja oli. Pienellä paikkakunnalla tiedetään ja tunnetaan asukkaat. Niin Raamatun aikana kuin nykyaikana. Bartimeus, Timeuksen poika, sokea, kerjäläinen. Kaiken kattava, tyhjentävä tieto miehestä. Adjektiivit, sokea ja kerjäläinen antavat henkilöön lisäväriä. Herää mielikuvat, avuttomasta surkeasta miehestä, joka ei voi elättää itseään kuin kerjäämällä. Jeesus sanoo toisessa yhteydessä, ” Köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina.” (Matt. 26. 11. KR. 33/38.)

Jeesus ja opetuslapset saapuivat miehen kohdalle. Miehellä ei ole käytöstapoja. Hän alkaa huutaa, kuullessaan Jeesuksen olevan paikalla. Huutaminen ei ole hyvä tapa esittää asioita. Bartimeus ei nyt välittänyt tai tietänyt, ettei huutaminen ole sivistyneen ihmisen käytöstä. Hän huutaa: ” Jeesus, Daavidin poika, armahda minua! Missä tahansa olemmekaan, jos joku alkaa esittää asiaansa huutamalla, hänet pyritään vaientamaan. Bartimeusta yritetään vaientaa ja rauhoitella. Monesti henkilö jonka huutaminen estetään, huutaa entistä lujempaa. Näin kävi nytkin. Daavidin poika, armahda minua!

Jeesus ei sulje korvia avunpyynnöiltä. Bartimeuksen huuto on rukousta Jeesuksen puoleen. Hänen hätäänsä, eivät ihmiset ole tahtoneet kuulla. Tästä syystä, hän tuo asiansa esille huutaen. Bartimeus olettaa Jeesuksesta samaa. Hän luulee, ettei Jeesus kuulisi hänen avunpyyntöään. Hänen pitää huutaa Jeesukselle. Jeesus on erilainen kuin me ihmiset olemme. Hän kuulee avunpyynnöt, sanottiin ne huutaen tai kuiskaamalla, ajatuksin tai lausuen tavallisella äänellä. Jeesus näkee, Jeesus kuulee. Hän auttaa ja vastaa. Hän kuulee rukoukset, jotka tulevat sydämestä. Hädässä vilpittömästi pyydettyyn hätään, Jeesus antaa aina apunsa. Hän ei heitä ketään pois luotaan. Jeesus ei sulje korvia hädässä olevalta. Jeesus pysähtyy ja käskevästi sanoo väkijoukolle: ” Kutsukaa hänet tänne.”

Kirkasta oi, Kristus meille

”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.” Gal. 3. 27 – 29. KR. 33/38.

Jokainen uudestisyntynyt, joka on Kristuksen oma, on Abrahamin siemenen perillinen. Mihin perustuu tämä lupaus? Jumala kutsui Abrahamin ja teki hänen kanssaan liiton. Lupasi hänen jälkeläisilleen siunauksen. Pelastushistoria alkaa Abrahamista. Israelin, valitun kansan historia alkaa Abrahamista.

”Ja Herra sanoi Abramille: ”Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista
siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” 1. Moos. Genesis. 12. 1 – 3. KR. 33/38.

Abrahamin suuri usko Jumalaan, toteutui siinä, että hän noudatti Jumalan käskyä. Hän lähti tutusta ja turvallisesta ympäristöstä, omasta maasta, isän kodista ja suvun keskeltä, maahan, jonka Jumala tulisi osoittamaan hänelle. Luottaen Jumalaan kaikessa. Abraham palveli yhtä Jumalaa. Hän oli nöyrä Jumalan palvelija. Kuuliaisuus oli Abrahamin, vahvuus jota Jumala arvosti. Kaikki nämä hyvät ominaisuudet luettiin Abrahamille vanhurskaudeksi. Abrahamin perintö on se, että me saamme luottaa ja uskoa Jumalan lupauksiin. Kristus vahvisti tämä Abrahamin siunauksen ja Häneen uskovina saamme omistaa samat siunaukset, kuin mitä Abraham sai. Jos, otamme ne uskossa vastaan, silloin Jumala saa näyttää, että Hän on suuri Jumala. Jeesus tahtoo kasvattaa omilleen suuren uskon. Tahdommehan kasvaa uskossamme?

On, iso uskon askel toteuttaa, Pyhän hengen kutsua, ja lähteä Jeesuksen seuraajaksi. Miten pitkään me painimme ja pyristelemme vastaan, ennen kuin luovutamme elämämme Kristukselle. Paholainen kuiskuttaa, ” mitä ne toiset ihmiset sanovat, jos minusta tulee uskova?” Miten vaikeaa on irrottautua, tutusta maailmallisesta elämäntavasta. Monista synneistä jotka sitovat meitä. Niistä me pidämme kynsin hampain kiinni. Ne ovat meille tuttuja ja turvallisia asioita ja tietysti luonnollisiakin. Ihminen luonnollisessa tilassaan, toteuttaa synnillisiä taipumuksiaan. Pyhän hengen tehdessä työtään ja omatunnon syyttäessä tehdyistä Jumalan tahdon vastaisista teoista. Meitä alkaa ahdistaa… meidät asetetaan ahtaalle. Vaihtoehdot, ratkaisuihin käyvät vähiin. Kristuksen kutsun edessä, tuntee itsensä, syntiseksi ja likaiseksi. Pyhän koskettaessa omaatuntoamme, ei voi kuin nöyrtyä. On polvistuttava ristin juurelle ja tunnustettava – ”olen syntinen ihminen. Kuka pelastaa minut tästä syntisestä tilasta?”