Kuka meistä on suurin?

”Ja heidän mieleensä tuli ajatus, kuka heistä mahtoi olla suurin.
Mutta kun Jeesus tiesi heidän sydämensä ajatuksen, otti hän lapsen ja asetti sen viereensä
ja sanoi heille: ”Joka ottaa tykönsä tämän lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa tykönsä minut, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. Sillä joka teistä kaikista on pienin, se on suuri.”
Luuk. 9. 46 – 48. KR. 33/ 38.

Suuruuden ja vallantavoittelu on perin inhimillistä. Kuka meistä on suurin, kysellään äänettömästi myös hengellisissä piireissä. Joka on suurin, hänellä on valta muihin yhteisön jäseniin. Opetuslapset eivät välttyneet myöskään, ajatukselta. ” Kukahan meistä on suurin?”

Jeesus soutaa aina vastavirtaan. Hän oli ” vastavallankumouksellinen.” Hän oli ”uudistusmielinen, radikaali.” Opetuslasten ajatukset Jeesus kaikki tietävänä tiesi, ennen kuin opetuslapset, ääneen lausuivat omia pohdintojaan.

Jeesuksen ympärillä kansaa liikkui. Uskon että lapsia Jeesus kiinnosti erityisesti. Koska lapset pyörivät Jeesuksen jaloissa, Hän otti yhden lapsista luokseen. Jeesus opettaa aina selvästi. Kyseenalaistamisille ei jää tilaa, sitäkin vähemmän filosofien pohdinnalle. Jeesuksen silmissä pienin on aina suurta. Nöyrä ja kuuliainen on Jeesukselle rakas. Yksin pieni koko, ei tehnyt lapsesta erityisen suurta. Lapsi on viaton ja puhdas. Viattomuus ja puhtaus tekevät lapsesta suuren.

Pieni lapsi on siihen saakka täysin puhdas, kunnes hän erottaa hyvän pahasta.

Lapsella on perisynnin turmelema luonto. Pieneen lapsen tehdessä kepposiaan, se ei ole tahallista pahantekoa. Vaatii varttumista, ennen kuin opitaan hyvän ja pahan välinen ero. Vanhemmat voivat käsittää monesti lapsen uhmakkaan käytöksen tahalliseksi. Kaikki kasvu on kipuilua. Lapsi kasvaa omaksi yksilöksi. Monesti pienen lapsen protestointi vanhempiaan vastaan, on kokeilua. Miten pitkälle voi mennä, ennen kuin tulee ” seinä” vastaan? Äiti tai isä, aikuinen viheltää pelin poikki. Tämä kasvuprosessi kehittää, ihmisessä olevaa omaatuntoa. Teini-iän uhmaa sisältävä käytös, on eriytymistä auktoriteeteistä. Tässä iässä omatunto jo erottaa hyvän pahasta. Nuori, hoippuu lapsuuden ja aikuisuuden rajalla. Teini ei koe vielä olevansa aikuinen, mutta lapsen kenkiin ei enää ole menemistä. Tämä kehittymisvaihe, on erityisen haastava, sekä nuorelle itselleen, että vanhemmille. Aikuisuuteen astuminen vaatii kodista saadut siivet ja juuret. Jos koti on antanut hyvän ponnahdus alustan, murrosvaiheen kriisi, johtaa omillaan pärjäävään aikuiseen. Kodin hengellinen kasvatus on voimavara, tässä ihmisen elämänvaiheessa. Kysymykset Jumalasta ja hengelliset asiat yleensäkin, kuuluvat nuoruuden kehityskaareen. Siemen joka lapsuuden vuosina on kylvetty lapsen sieluun, alkaa orastaa. Lapsen usko alkaa näkyä hengellisenä kasvuna. Lapsuuskoti on antanut, tilaa hengellisille asioille. Kaveripiirin houkutukset saattavat olla kompastuskivi ja luovutaan kodin hengellisistä arvoista. Kuitenkin aina kerran kylvetty Jumalan sanan siemen, jossakin elämän vaiheessa tuottaa hedelmää.

Hengellinen varhaiskasvatus on erityisen tärkeää lapsille. Tämä aika pyrkii tekemään hengellisestä kasvatuksesta vaarallista. Jos kaikki tehdään rakkauden hengessä ja lapsen kehitystasoa vastaavasti, ei vahinkoa ole, päinvastoin hyötyä. Kirjoittaja on käynyt pyhäkoulussa ja kerhoissa, siitä saakka kuin jaksan muistaa. En tunne, että olisin traumatisoitunut siitä. Päinvastoin olen saanut elämälle vahvan perustan, joka johti uskoon ja uudestisyntymän kokemukseen rippikuluiäisenä. Raamatun sana kehottaa,”muista Luojaasi nuoruudessasi,” Saarnaaja 12. 1. KR. 33/38.

Jeesus opetti ja sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.” Matt. 18. 3. KR. 33/38.

Taivasten valtakuntaan pääsevät lapsen kaltaiset. Edellä kerroin, minkälaisia lapset pohjimmiltaan ovat. Viattomia ja eivät tee tietoisesti pahaa. Me aikuiset emme osaa olla lapsia. Meidän turmeltunut luontomme, syntiinlankeemuksen seurauksena on kasvanut kieroon. Luonnollisessa tilassa elävä ihminen, ei tiedosta enää hyvän ja pahan välistä eroa. Lapselle ominainen herkkyys, on muuttunut kovuudeksi. Jumalan tahdon vastainen elämäntapa on luonnolliselle ihmiselle normaali olotila. Lapsena ollut herkkä omatunto on aikuisuudessa vaiennut. Varoitus äänet ovat vaienneet. Emme ole totelleet omantunnon ääntä, silloin kuin se on vielä ollut herkkä ja varoittanut. Lopulta ääni hiljenee ja vaikenee. Mutta, vain lapsen kaltaiseksi tulemalla päästään sisälle taivasten valtakuntaan.

Jumalalla on aikataulunsa, jolloin Hän erityisesti kutsuu ihmistä yhteyteensä. Jumalan hyvyys ja rakkaus ovat eräs vetonaula, millä Jumala erityisesti tahtoo herättää ihmisen. Hän osoittaa meille hyvyyttään jokaisena päivänä. Jokainen aamu herättyäsi unesta, on yksi osoitus Jumalan hyvyydestä. Hän on antanut meille jokaiselle elämän. Elämä yksin on Jumalan lahja. Uusi päivä on Jumalan hyvyyden osoitus meille. Terveys, elanto, ruoka vaatteet, koti, läheiset, ystävät ja moni muu itsestään selvänä pidetty asia, on osoitus Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä. Hän antaa aurinkonsa paistaa niin väärille kuin vanhurskaille. Luonnon monimuotoisuus ja luonnonantimet, ovat Jumalan rakkauden ja hyvyyden tuotoksia. Luonnollinen ihminen ottaa nämä itsestään selvinä asioina. Jumala puhuu luonnossa eritysesti. Huomaammeko tämän?

Koska monikaan ihminen ei osaa arvostaa hyviä päiviä. Eikä tahdo tehdä silloin parannusta, Jumalan vastaisesta elämäntyylistä. Jumala ei hylkää meitä ja jätä meitä Jumalan vastustajan paholaisen käsiin.

Jumala rakastaa ihmistä, eikä tahdo, että yksikään ihminen hukkuu ja joutuu kadotukseen. Hän alkaa vetää puolensa järeimmillä aseilla. Joillekin pysäyttävä tekijä on yhteiskunnassa tapahtuva muutos. Tulee työttömyys ja menee työpaikka. Ahdingon aika herättää ihmistä näkemään, ettei kaikki ole itsestään selvää. On jokin joka ohjaa meidän elämämme kulkua. Tässä saattaa tulla Jumalan olemassaolo mieleen ja aletaan etsiä apua Häneltä. Jollekin toiselle sairaus on pysäytys. Sairauden edessä on elämän arvot laitettava uudeksi. Mitä vakavammasta sairaudesta on kyse, sitä suurempi remontti on tehtävä elämässä. Tällöin Jumalan olemassaolo tulee mieleen. Onko auttajaa, onko parantajaa, lohduttajaa? Jumalalla on keinot vetää puoleensa. On armoa, että Jumala kutsuu lapsekseen. On armoa, huomata että nyt on Jumalan käsi elämän yllä ja Hän vetää parannukseen. Monesti nukkuva omatunto herää, vastoinkäymisten edessä. Uskovien elämä alkaa kiinnostaa ja tulee jokin ystävä mieleen, joka on jo Jeesuksen oma. Lähdetään Jeesuksen omien yhteydestä hakemaan apua. Tämä on jo iso askel ja merkki, Jumalan kutsusta.

Synnintunnon herätessä, hätä on kova. Omatunto syyttää. Tällöin joillakin vielä herää ajatus, turruttaa syyttävä omatunto, päihteillä tai viihteellä. Maailmasta löytyy hetkellistä helpotusta. Hetkellistä helpotusta, ei pysyvää. Kaikki kokeillut, lopulta nöyrtyy Jeesuksen ristin juurelle. Tunnustaa synnilliset taipumuksensa ja hylkää ne. Jeesuksen kallis maahan vuotanut veri puhdistaa syntisen sydämen. Synnin annetaan anteeksi ja Jumalan rauha joka on kaikkea ymmärrystä ylempänä, täyttää sydämen. Jeesus lupaa. ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” Joh. 14. 27. KR. 33/38.

Nyt ihminen on siirtynyt pimeydestä valkeuteen ja Jeesuksen omaksi. Omantunto on puhdas. Sydämessä on rauha ja Jumalan vastasyntynyt lapsi, on viaton ja puhdas. Hän on uusi luomus Kristuksessa, kaikki entinen on poissa ja uusi on sijaan tullut. Hän voi sanoa, ”Abba, Isä.”

On alkanut lapsen kaltainen elämä, joka on kuuliaisuutta ja rakkautta Jeesusta Kristusta kohtaan. Sydämeen tulee Jeesuksen rakkaus ja kovuus väistyy. Kivisydän muuttuu eläväksi lihasydämeksi. Joka rakastaa ja tulee rakastetuksi. Jeesuksen Jumalan Pojan rakkaus saa tämän muutoksen aikaan.

Joka ottaa omakseen Jeesuksen ottaa omakseen myös Jumalan, koska Jumala on Kristuksessa. Uusi elämä Kristuksessa, tekee meistä pieniä ja nöyriä. Muutos tähän alkaa vähitellen ja enentyy, mitä pidempää olemme Kristuksen seuraajia.

”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä
.” Matt. 11. 29 -30 KR. 33/38.

Seura tekee kaltaisekseen, tämä pätee Jeesuksen seuraamiseenkin. Mitä lähempänä elät Jeesusta, sitä enemmän sinusta alkaa näkyä muutos, jonka Jeesus saa aikaan.

Meillä jokaisella on itsemme kanssa tarpeeksi tekemistä, pysyäksemme Jeesuksen seuraajina. Meidän ei tarvitse mennä toisten tiluksille. Liian herkästi osoittelemme läheisiämme. Heidän vikojaan ja virheitä on joidenkin mukavaa kaivella ja osoitella.Oman takin puhtaus pitää ensin hoitaa ja sitten on oikeudet mennä toisen takkia pesemään. Koska jokainen on luonnostaan taipuvainen syntiin. Jumalan lapsena ollessakin, synti vaanii meitä, kuin kiljuva jalopeura. Kenet saisi takaisin maailmaan ja eroon Jumalan yhteydestä. Siksi meidän on valvottava omaa vaellustamme. Jokainen on vastuussa itsestään Jumalan edessä. On hengellistä ylpeyttä ja ylimielisyyttä, olla vikoilija ja toisia parempi. Koska Jumalan silmissä olemme kaikki tasa-arvoisia. Olemme vain armosta pelastettuja syntisiä, jotka tarvitsemme uutta armoa päivittäin ja hetkittäin säilyäksemme uskossa loppuun saakka.

”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko.” Matt. 26. 41. KR. 33/38.

Joka tahtoo olla suurin Jumalan valtakunnassa, hän olkoon kaikkien palvelija. Jeesus ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Palvelijaksi meidätkin on kutsuttu, lähimmäisille avuksi ja tueksi. Jeesuksen rakkaus vaatii meitä palvelemaan, ellemme rakasta lähimmäisiä, ei Jumalan rakkaus ole vielä täydellisesti meissä. Joka on paljon anteeksi saanut, hän paljon rakastaa. Jumala on rakkaus.

Suo mun Herra, huolta vailla
tehdä matkaa lapsen lailla.
Isän saattaessa, tiellä varjellessa.

Täysi rauha rinnassani,
matkan määrä toivonani.
Lapsen onnen syvyys, Isän hellä hyvyys.

Joskus sataa, joskus paistaa,
saan mä riemut, vaivat maistaa.
Isä tietää kyllä, pitää voimat yllä.

Näen loiton tumman rannan,
senkö säikyttää mä annan?
Ei, ei turman yötä, Isä seuraa myötä. Aamen.

Hengellinen laulu (Runoilija tuntematon.)

@LR.

This entry was posted on 23.3.2017. Bookmark the permalink.