Instrumenttisi ääni?

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.” 1. Kor. 13: 1. KR. 33/ 38.

Apostoli Paavali kirjoittaa rakkaudettomista kristityistä. Hän vertaa tällaisia kristittyjä helisevään vaskeen tai kilisevään kulkuseen. Kulkuseen voisi verrata soitinta, josta vain soittamisen taidot omaava voi saada kauniita sointuja. Soinnut menevät sydämeen ja innostavat ihmisiä. Raamattu kertoo tällaisena soittimena kymbaalin. Soittimen soinnut ovat sitä kauniimpia, miten taitava soittaja on. Soittimessa ei ole kuitenkaan elämää, muuten kuin soittajan välityksellä.

Ihminen voi puhua kauniita sanoja, liikuttavia sanoja, tunteisiin vetoavia sanoja. Jos näitä puhuu henkilö, joka ei tunne elävää Kristusta, on tällaisen ihmisen puheet, kuin helisevän kulkusen helinää. Sanoista puuttuu Pyhän Hengen voima ja voitelu. Ihminen joka itse ei ole kokenut Jumalan armoa ja anteeksi antoa, ei voi sitä antaa toisillekaan. Armo on Kristuksessa, kuin soitin Daavidilla. Daavid soitti Jumalan palveluksessa, ja siten sai kuuliansa ylentämään sydämensä Jumalan puoleen. Kristuksen armon ja rakkauden koskettamat ihmiset, voivat olla Jumalan käytössä, kuin hyvä instrumentti.

Saatuamme armon tulla Jumalan lapsiksi ja saimme syntimme anteeksi, meihin tuli Jumalan rakkaus, sen saa Pyhä Henki aikaan. Raamattu sanoo tätä ensimmäiseksi rakkaudeksi. Tuolloin ihminen rakastuu Jeesukseen ja tämä rakastuminen heijastuu ympäristöön. Lähimmäiset näkevät muutoksen. Jumalan rakkaudella täytetty ihminen tahtoo ”halata” kaikkia. Hän ei erottele ihmisiä. Vuodet kuluvat ja rakkauden huuma vähitellen häviää. Näin käy myös, ihmisen rakastuessa vastakkaiseen sukupuoleen. Hurmio muuttuu tasaiseksi olotilaksi.

Rakkaus on Jumalan lahja. Jumalan antamilla lahjoilla, meidän pitää auttaa lähimmäisiä. Lahjat ovat tarkoitettu annettavaksi eteenpäin. Jos rakkaus viilenee tai kylmenee, emme ole enää oikeassa suhteessa Jumalaan. Jumala antaa omilleen monia lahjoja työvälineiksi. Kaikki Jumalan antamat lahjat annetaan armosta, ei ansioista. Armolahjat ovat moninaiset mutta Henki on sama. Pyhä Henki jakaa armolahjoja, kuten parhaaksi näkee. On muistettava, vaikka meillä olisi miten paljon armolahjoja käytössä, mutta jos meiltä puuttuu Jumalan antama rakkaus. Meidän armolahjat ovat turhia, ne ovat kuin helisevää vaskea.

”Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.”
1. Kor. 13. 2 – 3. KR. 33/ 38.

Jeesus sanoo, että lopunaikana kylmenee useimpien rakkaus. Miten kylmeneminen näkyy kristityistä? Rakkauden kylmenemisen ensimmäisenä merkkinä on välinpitämättömyys lähimmäisistä. Jeesuksen rakkauden täyttämä ihminen, tahtoo että lähimmäisellä olisi yhtä hyvin asiat, tai paremmin, kuin itsellä on. Käskyistä tärkein on, rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi. Ihmisen rakkauden kylmentyessä, ei voi enää rakastaa lähimmäistä. Miten kylmä voisi rakastaa? Rakkaus antaa lämpöä ja lämpö saadaan Kristukselta. Hoitamattomassa Jumalasuhteessa elävät kristityt, eivät enää lämpene Kristuksen läsnäolosta. Monelta olen kuullut, ettei kristityn tarvitse jatkuvasti miettiä, miten Jumala-suhde toimii. Joka on tullut Kristuksen omaksi, niin Jeesus pitää omistaan huolen. Kuitenkaan kerran pelastettu, ei ole aina pelastettu. Välillä pitää tarkistaa suuntaa. Ihminen helposti ajautuu pois oikeasta kurssista.

Hiillosta hoidettaessa tarvitaan kohennuskeppiä. ” Uskon hiillosta” on hyvä myös välillä kohentaa, muuten palaminen loppuu. Uskoa voimme kohentaa, tutkimalla itseämme, olemmeko vielä uskossa ja oikealla tiellä? Onko meillä läheinen suhde Kristukseen? Seurustelemmeko rakkamme kanssa, vai onko keskustelu jäänyt vähälle? Rukouksessa seurustelemme Kristuksen kanssa. Hänelle voimme puhua kaikki asiamme, ne arimmatkin. Kuitenkin pitää hiljentyä kuuntelemaan, onko Jeesuksella meille sanottavaa? Monesti tuomme pitkän tarveluettelon rukouksessa Jeesukselle ja aamen. Hätäinen seurustelu ei auta, jos tästä tulee tapa. Kristus Jeesus ei voi meitä auttaa, ellemme tahdo kuunnella Hänen ääntänsä. Kristus puhuu Sanassaan Raamatussa. Kristuksen läheisyydessä, meihin tarttuu Hänen lämpönsä ja rakkautensa, lempeys ja laupeus, ja armo. Kylmenevässä uskossa, nämä ominaisuudet vähitellen haalistuvat ja poistuvat.

Toinen kylmenevän uskon merkki on, kovuus. Kovuus on vastakohta laupeudelle. Kristitystä voi tulla kova ja armoton Kristuksen palvelija. Välinpitämätön ja kova kristitty, ei tuota kunniaa Jumalalle, eikä välitä lähimmäisistä. Nimikristitty, ei takaa vielä, että olisi kristitty. Ihminen voi olla entinen kristitty, vaikka vielä kulkee seurakunnassa ja puhuu paljon Raamatun sanasta. Tapakristillisyys on kylmää. Kova kristitty näkee toisissa vain vikoja ja virheitä, mutta ei vaivaudu tutkimaan omaa vaellustaan. Kova kristitty käyttää Raamatun sanaa lyömiseen. Raamatun sana on oikein käytettynä, hoitavaa ja rakastavaa. Totuus ihmisestä tulee myös Raamatusta esille. Näin pitää olla. Ihminen näkee itsensä syntisenä Raamatun sanan valossa. Mutta Sanasta loistaa Kristuksen valo ja lämpö. Armollinen Jumala, joka pois ottaa maailman synnit, minun ja sinun synnit. Jeesuksen veren evankeliumi puhdistaa ja parantaa.  Se ei lyö eikä haavoita. Kylmenevän tai kylmän kristityn suulla puhuttu Raamatun sana lyö ja haavoittaa.  Evankeliumi on tällöin  surusanomaa, se saa paljon murhetta ja pahaa aikaan. Sydämeltään lämmin ihminen tuo esille, Evankeliumin ilosanomaa. Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, synneistä vapauttava Jeesus Kristus. Tässä on ilosanoma.

Kylmyys tuottaa myös tottelemattomuuden. Jumalan Sana ei ole enää auktoriteetti. Kuuliaisuus Jumalan Sanan ohjeiden noudattamiseen löystyy. Rakkauden täyttämä kristitty on myös kuuliainen Jumalan Sanan ohjeille. Kylmä kristitty ei ole kuuliainen Pyhän Hengen äänelle. Olemme jokainen saaneet pelastuksen armon lahjana, Hän on vetänyt meidät puoleensa armosta. Kuitenkin voimme olla rakkaudettomia ja kovia. Tämä tekee Pyhä Hengen murheelliseksi. Kulissiuskovaisuus, itsekkyys, oman kunnian tavoittelu, ovat armottoman palvelijan ominaisuuksia. Tosille ei anneta velkoja ja vikoja anteeksi, vaikka itse olemme saaneet paljon anteeksi. Pysähdytään miettimään, vieläkö olemme palavia?

Loistaako meidän lamppumme kirkkaana pimenevässä illassa? Vai, onko uskostamme tullut savuava hiillos, joka kytee viimeisiä henkosia? Näkyykö meistä ensirakkauden tekoja, vai olemmeko menneet maailmallisuuteen mukaan? Maailmassa on kovuus kova sana. Mitä itsekkäämpi ja välinpitämättömämpi olet lähimmäisistä, sitä parempi. Koskaan ei tiedä, milloin joutuu huijatuksi. Älä siis välitä avunpyytäjistä, parempi on olla varovainen, kuin antaa. Näin maailmassa opetetaan ja tätä opetetaan kristityille. Jos joudut huijatuksi hyvän asian puolesta, kyllä Jumalalla on tapansa korvata menetetty. Hän siunaa jokaista vilpitöntä auttajaa, tässä ajassa ja kerran ikuisuudessa ojennetaan vanhurskauden seppele palkaksi palveluksesta. Sinä kysytkö palvelus hintaa? Hilja Aaltonen runossaan kyselee. Kristitty on kutsuttu palvelemaan.

On tullut joidenkin tavaksi, mottia seurakuntia ja Jumalan palvelijoita. Kylmenevän rakkauden merkki on tämäkin. Jos haukkuu ja moittii seurakuntia, samalla haukkuu ja moittii itseään, koska me olemme seurakunta. Jumala on työntekijänsä kutsunut ja  asettanut tehtäväänsä, heitä tulisi siunata ja rukoilla heille voimaa.  Virheitä tekevälle tulee, se on varma.  Arvioida saa, missä hengestä tehtävää suoritetaan? Kuitenkaan kaikki ei ole väärästä hengestä lähtöisin, tämän saa jokainen uskoa. Mistä tiedämme, oikean ja väärän? Jumalan Sanaa tutkimalla, opimme erottamaan hyvän pahasta. Pyhä Henki on paras opettaja.  Jumalan Sanaa tutkimalla eivät eksy ” hullutkaan”, lupaa Sana. Jos Jumala näin sanoo, tähän on uskottava ja luotettava.  Jumala ei valehtele.  Jos emme usko Jumalan Sanaan, emmekä Jeesukseen – olemmeko enää uskovia? Arvostella on eri asia, kuin arvioida,  arvostelu on vikoilua.  Kysymys voidaan asettaa muotoon, minkälainen minä olen seurakunnassa ja kristittyjen keskuudessa, sellainen on seurakunta? Kristus Jeesus näkee syvälle sydämeen, ihminen näkee vain ulkokuoren. Minkä hengen viemme seurakuntaan, sellainen henki siellä vallitsee. Jotenka oman takin alta löytyy seurakuntamme. Moittija on täydellinen omasta mielestään, silloin pitää viedä seurakuntaan täydellisyyden esimerkki. Näin asiat seurakunnissa korjaantuvat. Parannuksen on lähdettä meistä itsestämme. Joka on täydellinen kristitty, tuokoon esille täydellisen kristityn mallin. Raamatun mukaan kukaan ei ole synnitön. Jeesukseen uskovanakin, meissä asuu syntiin taipuva liha ja siksi me Jeesusta tarvitsemme. Lihan mieli ja kovuus kulkevat käsityksin. Katkeruuden sappea täynnä oleva kristitty on hapan, kuin sappineste. Kateus ja kauna ovat aisaparina kylmenneen uskovan sielunmaailmassa. Teot ja puheet ovat sitä, mitä sydän on täynnä. Sydämen kyllyydestä suu puhuu.

Pyhä Henki, on armon Henki. Pyhä Henki uudistaa kristityt. Pyhä Henki sytyttää uskon liekin, uudelleen palavaksi. Tahdommehan uudistua uskossamme? Välttämättä ei tarvitse olla vielä  ”pakastettu” uskova, jokainen tarvitsee armoa ja anteeksiantoa. Jeesuksen rakastettuja saamme olla.  Kylmiä kristittyjä kehotetaan tekemään parannus ja tekemään ensimmäisiä tekoja. Moitimmeko ja haukuimmeko Jumalan työntekijöitä ja seurakuntia, uskoon tultuamme?  Parannuksen armoa edelleen tarjotaan. Olemme vielä matkalla, ja kilvoittelu jatkuu. Taistelu varusteet eivät ole lihallisia, vaan Hengellä kuoletamme lihan teot. Meillä ei ole taistelu ihmistä vastaan, vaan paholaista vastaan, joka tahtoo viedä meidät etäälle Kristuksesta.

Juoksuradan laidalla kulkevat eriseuraiset, jotka yrittävät erinomaisella uskollaan, viedä vilpittömät Jeesuksen seuraajat pois oikealta tieltä. Kenestäkään meistä ei tule yli-ihmisiä, eikä toisten yläpuolella olevia Jeesuksen seuraajia. Olemme kaikki Jumalan silmissä samalla viivalla. Kukaan ei ole toistaan parempi, ei edes seurakunnan työntekijät, voi nousta korokkeelle tuulettamaan uskoaan. Jumalan seuraajien pitää olla tasavertaisia. Jumala Kristuksessa käsittelee meitä jokaista tasavertaisesti. Uskon kasvu voi olla eri asteella, mutta kuitenkin Kristuksessa olemme jokainen samanarvoisia, armahdettuja syntisiä. Jotka edelleen tarvitsemme armoa ja anteeksiantamusta. Pyhän Hengen uutta voimaa, siten voimme kirkastaa Kristusta ja Hänen hyvyyttään ja rakkauttaan.  Minkälainen sointu lähtee sinun ja minun istrumentista? Apostoli Paavali kirjoittaa, Efesolaiskirjeessä. ”Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä,
josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä,
että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta
ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa,
hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Aamen.”
Ef. 3. 14 – 21. KR. 33/38.

@LR.

This entry was posted on 29.12.2017. Bookmark the permalink.