”Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat! Sen tähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.” Matt. 7. 9 -12. KR. 33/38.
Kivi on eloton ja kuollut kappale. Sanotaan, on kova kuin kivi. Kivestä tehdään arvokkaita patsaita. Kivi ei ole hyödytön kappale. Kivi on hyödyllinen, mutta sillä voidaan tehdä vahinkoa. Minkä vuoksi Jeesus puhuu kivestä antamisen yhteydessä? Kiven antaminen leivän sijaan, on rajua puhetta. Kivi ei tarkoita yksin leivän korviketta, kyse on paljon laajemmasta asiasta. Ihminen voi olla kova kuin kivi. Jeesus vertaa tunteettomuutta kiveen. Hengellisesti, terve ihminen kykenee rakastamaan, kykenee vastaan ottamaan rakkautta. Osaa eläytyä toisen osaan ja pystyy tekemään työtä. Jos jokin näistä neljästä osasesta ontuu, ihminen ei ole tasapainossa. Kova ihminen torjuu lähimmäisen, eikä osaa nähdä lähimmäisen hätää, tuskaa tai kärsimystä. Kova ihminen ei voi myöskään iloita, sillä tunteet ovat kivettyneet. Itkekää itkevien kanssa ja naurakaa nauravien kanssa, on Raamatussa. Teemmekö näin?
Sanoessamme itseämme kristityiksi, olemmeko tuo edellisen määritelmän ulkopuolella? Voiko meillä olla kivi sydän? Ei, ei ja vielä kerran, ei, moni ajattelee. Mehän olemme Jeesuksen seuraajia, emme me ole kovia. Mutta kovuus voi olla piilossa. Hurskas elämä ei aina kerro totuutta meistä. Voimme viilata linssiin ja näyttää täydellistä ulospäin. Pidämme hyvän ihmisen kulisseja yllä. On yksi joka näkee meidän sisimpäämme. Kristus Jeesus tietää, mitä meidän sisällämme on. Häneltä emme voi salata mitään. Hän on laskenut kaikki luurangot kaapeistamme.
Hedelmistään puu tunnetaan. Hedelmistä tunnetaan myöskin kristitty. Hyvä ihminen tuottaa hyvän runsaudesta esiin hyviä hedelmiä. Paha ja kova ihminen tuottaa pahan runsaudesta kovia hedelmiä. Kristitty, joka seuraa Jeesusta – miten tällainen voi olla kovaa hedelmää tuottava? Jeesus opettaa. ”Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria”. Matt. 9: 13. KR. 33/38.
Jos olemme eläviä kristittyjä, tunnemme Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanamme. Me muutumme Hänen kaltaisekseen. Hän oli täynnä laupeutta ja armoa. Uudestisyntymässä, uskoon tullessamme. Elämän suunnan kääntyessä Jeesuksen seuraajaksi, me muutumme. Kristuksen tullessa Pyhän Henkensä kautta sydämeen asumaan, kivi sydämestä tulee lihasydän. Armo ja laupeus muuttavat meihin asumaan, yhdessä rakkauden kanssa. ” Tee asunnoksesi sydämemme,” lauluntekijä rukoilee. Jeesuksen nimessä ja veressä ovat paljot syntivelat anteeksiannetut. Syntien velka vankeudessa ollut pääsee vapaaksi synnin kahleista. Meistä tulee tämän jälkeen Kristuksessa rikkaita. Jeesuksen rakkaus ja laupeus tulevat tilalle. Mitä se laupias sydän antoikaan? Antoi Elävää leipää, ja elämän leipää.
”Laupeutta Minä tahdon, enkä uhria”, Jeesus sanoo. Vanhassa Testamentissa papit uhrasivat eläinuhreja. Uhreilla sovitettiin ihmisten synnit. Uhrit eivät muuttaneet ihmistä. Eläväksi uhriksi tullut Jeesus, Jumalan Poika, muuttaa ihmisen. Hän Jeesus täytti lait ja profeetat. Hän on kaikkien lakien täyttäjä. Jeesus tekee uutta. Hän muuttaa kaiken uudeksi.
Muuttaako? Muuttuko ihminen? Ihminen joka on vilpittömästi lähtenyt Jeesuksen seuraajaksi, hän ei voi olla enää kova ja tunteeton. Hänessä oleva Pyhä henki, avaa silmät ja korvat näkemään ihmisen hädän, kuulemaan hätähuudot, jotka tulevat ahdingossa olevan huulilta. Onko meillä näkevät silmät ja kuulevat korvat? Onko armoa ja laupeutta, rakkautta ja halua auttaa?
Ihminen on taitava keksimään verukkeita, keksitään tekosyitä, miksi emme voi auttaa? Jeesuksen ajan ihmiset suuttuivat, jos Jeesus puhui antamisesta. Yhtä arka aihe se on vieläkin. Villapaidan antamisesta puhuttaessa, ei vielä karvat nouse pystyyn. Ei vielä siitäkään, jos pitää antaa kuivaa leipää ja silakkaa.
Rahan antamisesta, siitä on puhuttava hiljaa. Parempi kuin ei edes kuiskata. Raha on jumala väärässä paikassa. Pankkitilillä, korkoa korolle kasvamassa. Juuri, päinvastoin kuin Raamattu opettaa. Siellä sanotaan, ” ei laita rahaansa korolle.” Raha pankissa lisääntyy parhaiten, ja sitten voidaan toteuttaa hyvä projekti. Kenellepä muulle, kuin itselle. Rahan ollessa piilossa pankissa, silloin sitä ei ole. Ei tule edes valehdelleeksi, jos joku sattuisi pyytämään. Voidaan todeta kylmästi, ” en ole sosiaaliluukku.” Monille raha on suurempi kuin Jumala. Voiko olla?
Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa. Köyhiä ja rikkaita oli jo Raamatun aikana. Mietitään, oliko Salomonin ulkonainen vauraus mennyt hänen sydämeensä? Palvoiko Salomon rikkauksiaan, vai Jumalaa? Köyhän lesken ropo, oli arvokas, hän antoi puutteestaan. Hän antoi koko omaisuuden, mitä hänellä oli. Hänestä tuli esimerkillinen antaja. Vaikka hän antoi kaiken, hänestä ei tullut kerjäläistä, koska iloista antajaa Jumala rakastaa. Jumala siunaa jo tässä ajassa, ja kerran iankaikkisuudessa, jokaisen iloisen antajan.
Kirkoilla on varallisuutta yllin kyllin. Sen jäsenistä osa tekee vääryyttä. Raha on kaiken pahan alku ja juuri, monet sitä himoitessaan, ovat joutuneet turmioon. Kristityt vetoaan, ”mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.” 1. Tim. 8. KR. 33/38. Mietitään vähän. Mitä, elatukseen ja vaatteisiin kätkeytyy? Mitä ihmisten tarpeita? Alikehittyneissä maissa on paljon puutetta. Rakkauden tekoja tarvitaan. Kotimaassamme, Suomessa on työttömyyttä, sairaita ja vähävaraisia eläkeläisiä. Monenlaista puutetta. Työelämässä olevat lapsiperheet, ei heilläkään ole leveä leipä. Lama puree kaikkialla. David Wilkerson NÄKY-kirjassa profetoi tätä jo vuonna 1975.
Wilkerson profetoi, yhteiskunnan ja valtioiden avustus määrärahat loppuvat. Jumala on luvannut pitää omistaan huolen pahoina päivinä. Jumala käyttää toista ihmistä avun antajana. Näytetään me Jeesuksen seuraajat, että välitämme toisistamme ja autamme. Näytetään tälle maailmalle, että me rakastamme toisiamme. Siitähän meidät maailmassa olevat tuntevat, Jumalan lapsiksi. Mutta Jeesus sanoi lopunajasta puhuessaan, ” uskovien rakkaus Häneen kylmenee.” Mitä tämä merkitsee? Merkitsee sitä, että Jeesukseen uskovista tulee, välinpitämättömiä lähimmäisilleen. Heistä tulee kovia tosilleen. Laupeus ja auttamisen halu katoavat. He kaikki nukkuvat. Nukkuessa pää entisten siunaustensa tyynyllä, kylmenee rakkaus ja sammuu lamppu. Pimeässä ei näe pimeyttä. Vain päivitetty uskon liekki palaa ja rakastaa Jeesusta ja lähimmäisiään. Kuka antaa lapselle kiven ja käärmeen? Olemme lapsia. On olemassa kaksi Jumalaa. Taivaan Jumala ja maailman jumala paholainen. Jompikumpi, on jumalamme. Kumpaa jumalaa sinä palvelet? Jumalaa jota palvelet, sydämestäsi ja mielelläsi, on sinun Herrasi ja Jumalasi. Sitä annat, mitä saat Jumalaltasi. ”Kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!”
Rakastava lämmin sydäminen ihminen, osaa näyttää hellät tunteensa. Raamatussa sanookin, ” Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa.” Pehmeä sydäminen katsoo lähimmäistään, niin kuin Jeesus katsoo minua. Peili heijastaa kuvan takasin. Ellei Jeesus ole muuttanut sydäntäni, en voi olla rakastava ihminen. Tunteettomuus ja välinpitämättömyys heijastuvat kovasta sydämestä. Olkoonkin, että on kristityn nimi, jos ihminen on vasta herännyt synnin unesta, mutta ei vielä valvo. Hän on herännyt, mutta ei ole noussut seuraamaan Jeesusta. Heränneellä ei ole vielä Kristus-valoa. Hän ei ole noussut ylös ja lähtenyt seuraamaan Jeesusta. Hänen pitää uudestisyntyä Ylhäältä. Hedelmät joita tuotamme, osittavat kumpia olemme, heränneitä, vai valvovia kristittyjä?
”Kaikki on luvallista”, mutta ei kaikki ole hyödyksi; ”kaikki on luvallista”, mutta ei kaikki rakenna. Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta. 1. Kor.10. 23 – 24. ”Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille älkääkä Jumalan seurakunnalle, niin kuin minäkin koetan kelvata kaikille kaikessa enkä katso omaa hyötyäni, vaan monien hyötyä, että he pelastuisivat.” 1.Kor. 10. 31 – 33. KR. 33/ 38.
@LR.
Liisa Rantasaari 