”Näin on Herra sanonut: ”Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne”. Mutta he vastasivat: ”Emme vaella”.” Jer. 6: 16. KR. 33/38.
Kaikki tiet olivat ennen kapeita polkuja. Useimmat polut olivat metsässä. Kuljettiin kaitaa tietä. Poluilla oli puiden juuria ja kiviä. Näitä piti väistää, ettei kaatunut. Kesällä saattoi käärme luikertaa polulla. Vähitellen tiet saivat leveyttä. Tuli härkä- ja hevosteitä. Auton keksimisen jälkeen, teitä piti edelleen leventää. Nykyaikainen tie on monikaistainen ja asfaltilla päällystetty. Kivet, kannot ja puiden juuret ovat saaneet väistyä. Nyt ihminen kiitää autollaan paikasta toiseen. Ihminen ei kompastu kiviin ja puiden juuriin.
Muinaiset polut eivät tämän ajan ihmisille kelpaa. Profeetta Jeremia kehottaa katsomaan ja kysymään muinaisia polkuja. ” Mutta he vastasivat: ” Emme vaella.” ” Emme vaella”, on monen vastaus tänä aikana. Vanha on mennyt, eikä muinaiseen aikaan ole paluuta. Sananlasku sanoo, ” joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään.” Vanhoja ei saa tämän sananlaskun mukaan muistella. Jeremian vahva sanoma on, ”Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä.”
”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” Matt. 7. 13 – 14. KR. 33/38.
Vanhan Testamentin Jeremia kehottaa katsomaan ja kysymään muinaisia polkuja. Uuden Testamentin Jeesus lisää kaidalle tielle, ahtaan portin. Jeremian asettamat kysymykset saavat vastauksen. Hyvä tie on kaita ja menee ahtaan portin kautta. Jeremia käskee, ” vaeltakaa sitä.” Eteemme tulee kaksi tietä. Kapea- ja laveatie. Muinainen polku johtaa elämään. Ahtaasta portista ryömimällä menemme kaidalle tielle, joka johtaa elämisen arvoiseen elämään. Tämän tien päätepisteenä on ikuinen elämä taivaassa. Ehdotetaanpa tätä tietä tämän ajan ihmisille, jotka elävät kiireistä elämää. ” Emme vaella”, on vastaus. Emme vaella, koska pitää pysähtyä. Pitää mennä itseensä, kuunnella sisäistä ääntämme. Tämä kaikki vaatii nöyrtymistä. Liian vaikeaa tällainen on toteuttaa. Hyvä tie ei kelpaa. Iankaikkiseen elämään johtava tie tuntuu vastenmieliseltä ajatukselta. Mieluusti eteenpäin kiireesti- vauhdilla. Pysähtymisen aika on tuntemattomassa tulevaisuudessa.
Mihin kiire ja leveäntien kulkeminen johtaa?Kadotukseen. Koska vaadittavaa pysähtymistä ja nöyrtymistä ei tehdä. Ahtaasta portista polvillaan ryömiminen on vaikeaa. Pystypäin ei ahtaasta portista pääse sisälle. Kapean tien löytäminen johtaisi sielun rauhaan. Ihmisten vaivana oleva levottomuus ja ahdistus, paranisi. Sielunrauha olisi tarjolla, mutta se ei kelpaa.
Kapeilla poluilla oli kiviä ja puiden juuria, joskus luikerteli käärme. Kapea tie on hengellisessä mielessä osuva vertaus. Uskovan elämä on monesti kivisen tien kulkemista. Pitää kiertää kiviä ja juurakoita, ettei kaadu. Synti ja moraalittomuus, ovat kiviä tiellämme. Käärme luikertelee ja saamme paholaisen myrkkypiikin jalkaamme. Pistoksesta seuraa uskossa ontumista. Käärmeen myrkky, myrkyttää ajatusmaailman ja katkeroidumme. Leveä tie alkaa houkutella. Jos emme heti ota vasta-ainetta…Jumalan sanaa. Käärmeen myrkky saa aikaan uskonelämän kylmenemisen. Alamme kyseenalaistaa, onko Jumala todella sanonut, ettei syntiä saa tehdä? Synnistä tulee vaaratonta. ” Mitäs pienistä, näin tekee toisetkin.” Tämän jatkuessa, maailmaan ei ole enää pitkästi matkaa. Jeesus sanoo: Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; Monet menevät laveaa tietä, joka vie kadotukseen. Monet…kadotukseen – omasta tahdostaan.
Jeesus söi ennen maanpäällisen tehtävänsä päättymistä viimeisen ehtoollisen. Jeesuksen oma opetuslapsi Juudas nautti toisten kanssa ehtoollisen. Tämän jälkeen Juudakseen meni perkele. Juudas poistui Jeesuksen seurasta. Hän ilmiantoi sotamiehille, missä Jeesus oleskeli. Jeesus oli yrttitarhassa. Keihäät ja miekat kalisten sotilaat ryntäsivät Jeesuksen kimppuun. Jeesus ei tehnyt vastarintaa. Hän alistui Isänsä määräämään viimeiseen koettelemukseen. Kärsimystie Golgatalle alkoi. Jeesuksen tie oli Pyhän hengen viitoittama tie. Monien kuulustelujen, hakkaamisten ja solvaamisten jälkeen, todettiin Jeesus syyttömäksi. Kuitenkin Hänelle langetettiin tuomioksi ristinkuolema. Kaikkien Raamatun ennustusten piti mennä toteen. Jeesus omaa ristiään kantaen, ryömi teloituspaikalle. Kahden ryövärin väliin Hänet asetettiin. Hän kärsi ja kuoli puolestamme. Näin Hän sovitti kaikkien meidän ihmisten synnit. Uhrasi itsensä elävänä uhrina.
Jumala antoi ylösnousemusvoiman vaikuttaa. Jeesus astui elävänä haudasta ulos. Hauta on tyhjä ja Jeesus elää nyt, aina, iankaikkisesti. Hän antaisi kaikki synnit anteeksi ja rauhan levottoman ihmisen sielulle…valitaan kuitenkin mieluummin kadotus, kuin iankaikkinen elämä. Jeesus ei sovittanut meidän syntejämme ja pahoja tekojamme turhaan. Hän teki sen suuresta rakkaudesta ja armosta. Kuinka kova voi olla ihminen, syntiin langennut ihminen? Synnin sokeus on pahinta, mitä ihmisessä voi olla. Jeesus tuli maailmaan, avatakseen sokeiden silmät. Valaistakseen pimeyden, joka on maailmassa. ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.” Joh. 1. 4 – 5. KR. 33/38. Jeesus oli ihmiseksi tullut Jumalan Poika, joka pois otti maailman synnit. Jeesus on tänäänkin Pyhän Henkensä kautta maailmassa. Jeesuksessa on tie, totuus ja elämä. Jeesus elää!
Vanhanaikainen evankeliumin ilosanoma. Pyhän Raamatun sana, on kirja, joka näyttää synnit. Tuomitsee ne. Jumalan sana myös neuvoo, kuinka vapaudutaan synnistä ja kaikesta väärästä. ”Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus”. Joh. 8: 12. KR. 33/ 38. Jeesus puhuu tämän saman meille jokaiselle. Jeesuksen kanssa emme vaella pimeydessä.
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.” Joh. 3. 16 – 21. KR. 33/38.
@LR.
Liisa Rantasaari 