Koetusten siunaus

” Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee.” Ps. 32: 8. KR 33/38.

Elämässämme kohtaamamme vaikeita tilanteita, ne pysäyttävät meidät. Olemme ajassa, missä kiirehdimme paikasta toiseen. Ihmistä ei ole tarkoitettu koneeksi ja koneetkin pitää joskus huoltaa. Monesti kaikki tietävä ja näkevä Jumala pysäyttää, asettaa tiellemme esteen, ymmärtääksemme levon merkityksen. Monesti jokin elämän ongelma tai sairaus, on pysäyttäjä. Jumala ei anna meille tahallisesti ongelmia, eikä tee meistä sairaita. Hän sallii ne meille, ettemme unohda, mikä on elämässämme lopulta tärkeää.

Ongelmien edessä tunnemme itsemme pieneksi. Sairauden kohdatessa olemme avuttomia. Itse emme voikaan itseämme auttaa. Tarvitsemme apua selvitäksemme. Avun pyytäminen ja avuttomaksi itsensä kokeminen, ovat nöyryyttäviä asioita. Tahtoisimme selvitä kaikesta omatoimisesti, tämä on ihmisen luonteeseen asetettu ominaisuus. Useimmilla meillä on käsitys, jokaisen pitää itse huolehtia itsestään. Kuinkaan tämä ei onnistu, koska Jumalan tarkoitus on, että olemme toistemme lähimmäisiä. Olemme toistemme taakkojen kantajia, silloin kun emme itse jaksa. Omat resurssit ovat loppuun käytetyt, silloin vahvemmat tulevat apuun. Jokainen joutuu jossakin elämänsä vaiheessa toisen avun varaan.

Kristus Jeesus Jumalan Poika, alensi itsensä ja tuli ihmisten keskuuteen. Hän, vaikka oli Jumala, tahtoi alennustilansa avulla, auttaa meitä ihmisiä. Jumala näki taivaasta, että me ihmiset olemme täysin mahdottomassa tilanteessa. Olemme aikojen alussa langenneet syntiin, ja tämä perisynti on meidän jokaisen olemuksessa. Emme selviä syntisyydestämme ja pahuudesta omin voimin. Tarvitsemme auttajan.

Syntisyys ja pahuus ja siihen lisättynä elämän tuomat haasteet, ovat painava kuoma harteillamme. Tähän hätäämme, Jumala Kristuksessa tuli avuksemme. Hän kärsi Getsemanen puutarhassa tuskissaan, meidän jokaisen tuskat. Kristus kantoi kehossaan meidän kipumme ja sairautemme. Kenellä on ollut suuremmat vaivat, kuin olivat Jeesuksella Kristuksella? Kristuksen kärsimykset kärjistyivät uskonnollisten ihmisten ruoskan iskuihin, ja lopulta ristinpuulle. Kuolemalla ristillä, Kristus sovitti, osaksemme tulevan iankaikkisen kuoleman ja kadotuksen kauhut. Isän Jumalan hylkäämiskokemus, oli Jeesukselle kovin hetki. ” Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit! ” Kaikui huuto, meidän jokaisen puolesta. Olisimme ilman Kristuksen sovitustyötä, kaikki Jumalan hylkäämiä. Lopulta Jeesuksen kärsimyksen huippuhetki oli, Hän kallisti piikkikruunu päänsä, ja antoi Henkensä Isälle. Kalliot halkeilivat ja temppelin esirippu repesi. Ristin ympärillä pilkkahuudot vaimenivat. Kolmantena päivänä tapahtui se, mitä Jeesus oli itse luvannut tapahtuvaksi. Hän heräsi kuolleista, ja elää nyt, aina ja iankaikkisesti. Kaikki tämä Jumalan vihollisten puolesta, koska synti on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Jos emme tunne omaa syntisyyttämme, olemme liitossa paholaisen kanssa.

” Sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas Sinun edessäsi.” Ps. 143: 2. KR 33/ 38.

Jumalan edessä ei yksikään elävä ihminen ole syyttömäksi julistettu. Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen ottanut ihminen, julistetaan syyttömäksi. Synnin painot poistetaan ja kaikki millä olemme rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan, annetaan anteeksi. Elämän tarkoitus ja mielekkyys löydetään vasta, kun ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä. Jumalan sanan valossa ja Jumalan koulussa ihminen vähitellen oppii näkemään, kuinka turmeltunut on, ja miten synti sitoo ihmistä. Tanskalainen herätysjohtaja Wilhelm Beck, uskalsi olla rehellinen. Uskovat ystävät ja hänen läheiset työtoverinsa sanoivat hänelle: ”Sinä et arvaa, Wilhelm, kuinka me rakastamme sinua”. Silloin tämä valvova Jumalan ihminen sanoi: ”Kuulkaa ystävät, jos te tietäisitte millainen minä todellisuudessa olen, te ette edes hiilihangolla koskettaisi minua.”

Meidän jokaisen on nähtävä, että olemme syntisiä, vaikka olisimme olleet uskossa vuosia. Pyhä Henki meissä näyttää aina uusia asioita, mitkä murehduttavat Kristusta. Kasvaminen hengellisesti saa aikaan, että meissä oleva lihallinen luontomme muuttuu vähitellen Kristuksen kaltaiseksi. Oma suuri minä pienenee, ja Kristus saa kasvaa meissä.

Jumalan Sanan ja Pyhä Hengen tehdessä meissä työtään, meidän elämämme tulevat ongelmat ja vaikeudet, saavat oikeat mittasuhteet.

Oletko valmis palvelukseen?

 

”Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.” Matt. 16: 18. KR 33/38.

Pietari oli opetuslapsista antautunein Jumalan valtakunnan työlle.
Hän luotti itseensä. Lähtökohtana oli oma voima, oma päättäväisyys, rohkeus, viisaus, kunnianhimo.
Pietarin piti oppia, mikä on oikea motivaatio, vaikutin Jumalan valtakunnan työssä, minkä varassa voi tehdä hengellistä työtä. Jumala laittoi Pietarin teho kurssille. Pietari kävi ”Hiilivalkeaksi” nimetyn koulun.

Ensimmäisellä luokalla hän istui yössä kylmissään, orpouden tunne sydämessä, hän oli keskellä vihamielisiä ihmisiä. Hänen rohkeus oli pettänyt, mihin hän luotti se sortui. Kylmyys oli ympärillä eikä hiilivalkea edes anna lämpöä. Pietarin oma lujuus osoittautui vääräksi.
Omassa voimassa yksin jääneenä Pietari ei olekaan enää mitään. Hän huomaa olevansa pelkuri raukka. Hän tuntee itsensä täysin luuseriksi. Kukko kun kiekuu, ihmiset nauravat ympärillä ja pilkkaavat häntä. Jeesus kääntyy katsomaan häntä. Jeesuksen katse uppoaa syvälle Pietariin ja näkee läpi. Pietari on hengellisesti ja moraalisesti alaston. Hänet valtaa häpeä, jonka syvyyttä ei voi kuvailla. Pietarin ajatuksissa liikkuu, olen yksin eksyksissä, aivan hukassa läpivalaistuna. Hän lähtee pakoon, epätoivoisena itku kurkussa.
Tällä luokalla hän oppi, ettei omaan voimaan voinut luottaa. Vakaumus, joka oli oma ja jonka hän luuli lujaksi, se ei kestänyt. Usko, jota hän kehui lujaksi ja jota toisetkin piti lujana, ei kestänytkään, tässä tilanteessa, kun pimeys on kaiken yllä. Kaikki sortuu omavoimaisuudessa.

Jumalan tehtäviin ei ryhdytä käymällä jokin maallinen koulu, mistä saadaan arvosanat ja läpäistään tentti, missä mitataan oma viisaus, oma kunnianhimo, oma uskollisuus olla Jeesuksen seuraaja.

Pietari luuli olevansa Jumalalle otollinen mies, mutta hän ei läpäissyt edes ensimmäistä luokkaa. Pietari piti itseään parhaimpana uskovana, mutta nyt hänet oli testattu ja todettu luokalle jääneeksi.
Jumala ei jätä asioita puolitiehen. Hänen toisen luokan koulutus alkaa tästä ja sekin on vain suurta armoa, että toiselle luokalle pääsee.

Toisella oppivuodelle lähdetään täysin pohjalta. Hiilivalkea sytytetään uudelleen. Sytyttäjä on Jeesus Kristus. Jeesus paistaa hiilloksilla kalaa ja kutsuu opetuslapsensa syömään. Syödessä Hän neuvoo, kuinka saadaan kunnon kalansaaliita. Pääajatus on, kalaa tulee, jos Jeesus saa olla johtamassa kalastusta. Pietari on nyt hiljaa, tai ei ainakaan suupalttina äänessä. Pietari ei valita, hän on hiljaa ja odottaa.

Herra on turvamme

”Toiset turvaavat vaunuihin, toiset hevosiin, mutta me tunnustamme Herran, Jumalamme, nimeä.” Ps. 20: 8. KR 33/ 38.

Ihminen on kautta aikojen etsinyt itselleen turvaa. Pieni lapsi saa turvan vanhempien sylistä ja läsnäolosta. Vanhempien antama huolenpito on lapsen ensimmäinen kokemus turvallisuudesta. Se on perusta, mihin luodaan turvallinen tulevaisuus. Turvallisessa kodissa, vanhempien läsnäolossa varttuu tasapainoinen lapsi. Kodin lämpö ja rakkaus, ovat pohja, myöhemmin rakentuvalle hengelliselle pohjalle. Isä on lapsen ensimmäinen Jumalan kuva. Vahva isähahmo, isän turvallinen olemus, luovat lapselle kuvan, Jumalasta. Taivaallinen Isä on turvamme, johon myöhemmin turvaudumme elämämme aikana.

Vartuttuamme aikuiseksi, elinympäristömme laajenee, kodista kodin ulkopuolelle. Turvaverkostomme laajenee. Lähellä olevat ihmiset, joko lisäävät turvallisuutta, tai saavat meidät varautuneeksi jopa pelokkaiksi. Jos varhainen kokemus turvallisuudesta on ollut ontuvaa, huonot kokemukset ihmisten kanssa, kasvattavat lisää turvattomuutta.

Jos varhaiseen lapsuuteen on kuulunut, myös turvallinen opetus hengellisistä asioista ja perheessä on lapselle annettu tietoa, rakastavasta taivaan Isästä. Silloin lapsi tietää varttuessaan, mistä löytää turvapaikan, silloin kun maailma murjoo. Monet aikuisena ovatkin sanoneet, että iltarukous on kuulunut hengelliseen kasvuun jo varhaislapsuudesta saakka. Onko turvallisempaa syliä, kuin Jumalan syli? ”Jumalan kämmenellä, ei pelkää lintunen.” lauletaan lasten hengellisessä laulussa. Laulu jatkuu, ”Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen, kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä, ei kukaan ole turvaton.” Jumala rakastaa jokaista luomaansa ihmistä.

Harvoin lapsen usko ja turvallinen Jumala-suhde säilyvät aikuisuuteen saakka. Meidän synnillinen olemus on taipuvainen etsimään, omanlaisia jumalia. Monet etääntyvät lapsuuden uskosta ja joidenkin tie vie hyvin etäälle rakastavasta Jumalasta. Unohdetaan lapsuuden kodin antamat opetukset. Ihminen on kapinallinen ja tahtoo kokeilla, sen, mitä käärme sanoi Eevalle paratiisissa. ” Onko Jumala todella sanonut, ettei saa ottaa oikean ja väärän tiedon puusta?” Utelias ihminen lähtee kokeilemaan, miten tässä minun käy? Pärjäänkö omillani? Jos tässä vaiheessa on lapsuuden kodista saadut, juuret ja siivet, ja ne kestävät, ei kokeilu pääse ryöstäytymään pahasti väärille urille. Kokeilu johtaa hengelliseen etsikkoaikaan ja hengelliseen herätykseen. Löydetään rakastava Jeesus Kristus, ja luodaan uusi kestävä pohja elämälle. Saadaan usko, että Jumala valvoo omiaan. Hän hoitaa ja vahvistaa, kuivissa elämän erämaissa. Vaikeuksien kohdatessa on turva, luotetaan suureen Jumalaan.

”Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva.
Sentähden emme pelkää, vaikka maa järkkyisi ja vuoret meren pohjaan vajoaisivat, vaikka sen vedet pauhaisivat ja kuohuisivat ja vuoret vapisisivat sen raivosta.” Ps. 46. 2 – 4. KR 33/38.

Jumala on ihmisen paras turva. Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Pyhän Henkensä kanssa, on Hänen omiensa kanssa. Hän istuu Isän Jumalan oikealla puolella, ja rukoilee meidän jokaisen puolesta. Maailmassa ei ole toisia jumalia, jotka rukoilevat. Kaikki toiset jumalat ovat kuolleet, Jeesus Kristus elää. Hän on väkevämpi kuin kuolema. Väkevämpi kuin Hänen vastustansa paholainen on. Kristus Jeesus murskasi paholaisen pään. Jotenka ei ole toista Jumalaa, joka tämän voi tehdä. Hän on herrojen Herra ja kuningasten Kuningas, Jeesus Kristus.

”Toiset turvaavat vaunuihin, toiset hevosiin, mutta me tunnustamme Herran, Jumalamme, nimeä.” Ps. 20: 8. KR 33/ 38.

Kautta aikojen, on etsitty jotakin lisäturvaa elämään. Sotaan on varustauduttu, hevosin ja ratsuin. Ainut, joka luotti kivilinkoon, oli pieni poika Daavid. Hän voitti väkevän Goljatin kivenmurikalla. Toiset ihmiset ovat tarvinneet kiveä järeämpiä aseita, turvatakseen itsensä ja läheisensä, maansa ja kansansa. Yksilö ihminen turvautuu huonojen aikojen varalle, sijoittamalla varojaan pankkitilille, maatiloihin, metsiin, osakkeisiin ja vakuutetaan omaisuus ja hankitaan sairauden varalle vakuutuksia.

Sama voima on Herran

”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” Hepr. 11: 1. KR 33/ 38.

Ihmisen on vaikeaa luottaa näkymättömään. On helpompi luottaa siihen, mikä näkyy silmillämme. Minkä on aistittavissa aisteillamme. Näkymättömään uskominen, menee oman ymmärryksemme ohitse, sehän siitä tekee niin vaikeasti uskottavan. Usko onkin uskoa, jota ei nähdä, mutta luotamme että kerran näkymätön tulee näkyvästi esille. Täysin päätöntä ajattelua, voi joku lukijani nyt ajatella. Hullun puheita, lisäisi toinen. Usko onkin hullutus tämän maailman näkökulmasta katsottuna.

”Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.” 1. Kor. 1. 21 – 25. KR 33/38.

Ihmiset eivät Jumalan viisaudesta oppineet tuntemaan Jumalaa. Kaikkivaltias Jumala, loi taivaan ja maan. Kaikki elollisen ja elottoman luonnon Hän on luonut. Ihmisen, Hän muovasi omin käsin, maan tomusta. Puhalsi sieraimiin Elämän hengen. Tässä kaikessa tarvitaan viisautta, joka käy yli ymmärryksemme. Ihminen ei omassa viisaudessaan, voi tehdä mitään tällaista. Kuitenkin ihminen on omasta mielestään viisas, eikä voi uskoa, Jumalaan ja antaa auktoriteettia ja kunniaa Jumalalle.

Juutalaisille olivat näkyvät tunnusteot tärkeitä. He uskoivat siihen, minkä näkivät tapahtuvaksi. Jeesus tuli maailmaan näkyvällä tavalla. Jumala tuli ihmiseksi ihmisten keskuuteen. Nyt oli juutalaisille näkyvällä tavalla todistusaineistoa. Jeesuksen palvelutyössä tapahtui ihmeitä, mykkä alkoi puhua. Kuuron korvat aukenivat. Sokeat saivat näkönsä, rammat lähtivät hyppien liikkeelle. Halvaantuneet samoin. Riivatut tulivat täysiin järkiinsä. Jeesuksen vaipantupsuun koskettanut nainen parani, verenvuototaudista. Kuolleita virkosi eloon. Ihmisille näytettiin, että Jeesus Jumalan Poika teki ihmeitä. Mutta eipä ihmeet saaneet juutalaisia uskomaan Kristukseen. Tunnusteot olivat vain juutalaisille veruke, olla uskomatta, että Jumala on Kaikkivaltias.

Jeesus saarnasi synagogassa, Hän saarnasi niin kuin se, jolla on valta, ei niin kuin kirjanoppineet, viisaat juutalaiset papit. Hänen puheessa oli Pyhän Hengen voima. Monet suuttuivat Jeesukselle, Hänen puheensa sai syntiä tehneissä, omantunnon rauhattomaksi. Papit olivat juutalaisista kirjoituksista ammentaneet, kaiken tiedon, mitä ihmiset tarvitsivat. Mooseksen laki oli heille tärkeä. Kuitenkaan ihmiset eivät muuttuneet paremmiksi. Heissä kaikissa oli syntiinlankeemuksessa jäänyttä pahuutta. He eivät itse sitä huomanneet itsessään. Olivat omasta mielestään puhtaita ja hyviä ihmisiä. He olivat niitä valkeaksi kalkittuja hautoja, joista Raamattu kertoo. Ulkoa päin puhtaita, mutta sisällä heillä oli kaikkea saastaa. he tuomitsivat niitä, jotka elivät julkisissa paheissaan. Antoivat lain määräyksiä, joita ihmisten tuli noudattaa. Kuitenkaan heillä ei ollut keinoja, auttaa raskaiden taakkojen uuvuttamia ihmisiä.

Löysivät naisen itse teossa, mutta olivat valmiita hänet kivittämän. Heillä ei ollut armoa, armahtaa langennutta naista. Toivatpa hänet Jeesuksen luokse. Olettivat että Jeesus tuomitsee naisen, ja saattoivat jopa luulla, että Jeesus heittää ensimmäisen kiven naista kohti. Jeesus teki yllättävän liikkeen. Hän sanoi näille tuomitsijoille, ” Jos joku teistä on synnitön, niin heittäköön, ensimmäisen kiven.” Kivet jäivät heittämättä. Nainen sai syntinsä anteeksi, ja kehotuksen ettei tästä lähtien enää syntiä tekisi. Jeesus oli ja on aina syntiin langenneen puolella. Hänellä on armoa ja anteeksiantoa. Varmasti nainen levitti tietoa eteenpäin, Jeesus on hyvä, Hän antaa synnit anteeksi. Menkää Hänen luokseen ja kuulkaa Häntä. Varmasti Jeesuksen kohtaaminen muutti naisen. Hän sai kokea uudestisyntymisen ja sai tulla Jumalan lasten perheeseen jäseneksi. Hänen ei tarvinnut tämän jälkeen elää synnillistä elämää, Hänen sydämeensä tuli Pyhä Henki asumaan.