Synti on sielun syöpä

” Varmasti luottaen siihen, että Hän, joka on teissä alkanut hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. ” Fil. 1: 6. KR 33/38.

Uskoon tuleminen ja uudestisyntyminen Jumalan lapseksi, on elämämme tärkein asia. Usko ei ole meidän tekomme, vaan Jumala Pyhän Henkensä kautta, aloittaa meissä hyvän työnsä, joka johtaa Kristuksen läheiseen yhteyteen. Saamme kaikki, Jumalan tahdon vastaisen elämämme teot anteeksi, ja pääsemme uuden elämän alkuun. Meidän tehtävänä on vastata myöntävästi Jumalan kutsuun. Usko on lahja, se annetaan meille. Otammeko uskon lahjan vastaan, silloin kuin se meille tarjotaan, tai hylkäämmekö sen, valinta jää meille. Väkisin Kristus ei ketään pelasta. Myönteinen vastaus puoleltamme, antaa Kristukselle tilaisuuden, aloittaa hyvä työnsä meissä. Syntyminen Jumalan perheeseen, on alkua elinikäiselle prosessille, jonka päämääränä on ikuinen elämä Kristuksen kanssa. Tämän elämän aikana, meitä valmistetaan ikuiseen elämään.

Kristuksen löytäminen aloittaa uuden elämänvaiheen. Monilla on kuvitelmia, ja monesti opetetaan, että uskoon tulemisen jälkeen, kaikki ongelmat pyyhitään pois. Kuten rakkaussuhteessa ainakin, alku on ihanaa ja Kristukseen rakastunut, tuntee onnea ja iloa. Likainen entinen elämä on poissa, se tietysti keventää elämää. Syntitaakkaa on raskasta kantaa tunnolla.

Lapsi se on Jumalan lapsikin, ja Kristus aloittaa työnsä meissä. Olemme armahdettuja syntisiä. Kristuksella on tekemistä, saadakseen näkyviin meissä Jumalan kuvan. Se on synnin seurauksena, kaikkea muuta, kuin kaunista katseltavaa. Meissä ja meidän luonnossamme on synnin seuraukset lujasti kiinni. Jumalan Sanan puhdistavaa voimaa tarvitaan. Jumala on Pyhän Hengen avulla ensin herättänyt, näkemään, ettemme me omassa voimassamme voi tulla paremmiksi. Vaikka kävisimme minkälaista terapiaa lävitse, ne eivät poista meistä syntiä. Maton alle lakaistu syyllisyys ei poista ongelmia. Tarvitaan kirkas valo, näyttämään synti ja syyllisyys. Minkä valo paljastaa, sen Jumalan Pojan veri puhdistaa. Kristus on ihmisen valo ja Hänen Sanansa on lamppu, joka näyttää meille synnin ja pahat tekomme.

” Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.” Joh. 8: 12. KR 33/38.

Valossa elävä Jumalan lapsi, alkaa oppia tuntemaan itseään. Jumalan Sana Raamatussa, on tarkoitettu meidän parhaaksemme. Lukiessamme sitä, se näyttää meissä olevat viat ja virheet. Sana hioo meitä. Jumalan Sanan kaksiteräinen miekka, näyttää mitä tekoa me olemme. Kristukseen uskovina ja Hänen ominaan, me joudumme toteamaan Sanan valossa. ” Minussa, sen on minun lihassani, ei asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei. ” Room. 7: 18. KR 33/38.

Aikojen alussa käärmeen pettäessä, ensimmäiset ihmiset, syyttivät toisiaan ja käärmettä. Me myös huomatessamme omat viat ja virheemme, alamme syyttää niistä toisia ihmisiä. Vanhemmat olivat niin läpikotaisin kurjia tapauksia, sen tähden olen tällainen. Isäni rakasti olutta ja alkoholia enemmän, kuin minua. He riitelivät ja lopulta erosivat, siksi minusta tuli tällainen. Verukkeita löytyy, miksi olen tällainen. Tietenkin lapsuuden kokemuksilla on osuutensa ihmisen myöhemmälle kehitykselle. Tätä ei voi tehdä olemattomaksi. Kaikesta huolimatta, aikuinen ihminen ottaa vastuun omasta elämästään.

Luonnollisesti aikuinen ihminen ” katkaiseen” napanuoran” äitiinsä ja isäänsä. Tämä ei tietysti tarkoita inhimillisten välien katkaisemista.

Ihminen alkaa jo melko varhaisessa vaiheessa ottaa etäisyyttä vanhempiinsa. Reviiri kasvaa vähitellen ja lopulta aikuisena eletään omaa itsenäistä elämää. Vastuu itsestä ja lähimmäisistä kasvaa. Terveellä tavalla kehittynyt, ei ole väärällä tavalla riippuvainen toisesta ihmisestä. Läheisriippuvuus ongelmat, juontavat juurensa varhaislapsuuteen. Vanhemmat ovat tiedostamattaan pitäneet kiinni lapsesta. Hänelle ei ole kehittynyt luonnollista mahdollisuutta, vähitellen ottaa etäisyyttä ja kasvattaa reviiriään. Ylihuolehtiva vanhempi tekee karhun palveluksen lapselleen. On osattava antaa lapselleen juuret ja siivet, jotka kantavat aikuisena. Muuten aletaan roikkua toisissa ihmisissä väärällä tavalla. Toista ihmistä ei voi omistaa, eikä kahlehtia itseensä. Tällainen ihmissuhde on tuhoon tuomittu. Tunne oma arvosi ja anna arvo toisellekin. Ihmisarvoa ei voi toinen ihminen riistää. Olemme yhdessä, mutta yksilöitä jokainen.

Raamattu on jälleen hyvänä opettajana. Jeesuksen kerrotaan lähteneen ”omille teilleen” 12 vuotiaana. Hän oli temppelissä kuuntelemassa opetusta kirjanoppineilta. Luonnollisesti Maria ja Joosef huolestuivat, ja etsivät lasta. Mutta tämän jälkeenkään ei kerrota, että he olisivat alkaneet liiaksi seurata, missä Jeesus liikkui. He antoivat tilaa lapsen luonnolliselle tiedonhalulle ja uteliaisuudelle. Jeesus oli Jumalan Poika ja Jumala, silti Hän eli, niin kuin ihminen elää. Jeesuksen lapsuus ei siten poikennut muiden lasten elämästä. Syntiin ja pahuuteen Hän ei mennyt milloinkaan mukaan. Vähitellen Jeesus otti etäisyyttä Mariaan ja Joosefiin, koska Hän tiesi, minkä vuoksi oli tullut maailmaan. Palvelustyö kutsui Häntä.

Uskoon tuleminen ja Kristuksen saadessa valtuudet ihmisen sydämessä, tästä syntyy turvallisuuden tunne. Elämä on isommissa käsissä, eikä mitään tapahdu, Jumalan sallimatta.

” Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva.” Ps. 46: 2. KR 33/38.

Jumalan Sana antaa meille turvallisen Jumala kuvan. Syntiinlankeemus sai ihmisessä aikaan, vihan ja katkeruuden. Jos uskoon tullessamme, emme tee täyttä totta myös, katkeruudesta ja vihantunteista. Emme tunnusta näitä synniksi, emmekä pyydä niitä anteeksi. Jeesuksen veri ei ole saanut puhdistaa tunne-elämäämme. Ne jäävät jäytämään sydämeen ja uskossa olemisesta puuttuu voima. On tunnistettava itsessämme olevat väärät tunteet. On annettava anteeksi, myös lähimmäisille, joita kohtaan tunnemme katkeruutta ja vihaa. Uskon elämä on kitukasvuista, koska viha ja katkeruus ovat syntejä. Eikä synti ja Pyhä Henki asu samassa temppelissä. Jos pidempään elätämme vihaa ja katkeruutta sydämessämme, lopulta ne ottavat jälleen täydet valtuudet. Pyhän Hengen voima puuttuu, ja uskonliekki alkaa hiipua. Katkeruus on kuin sielun syöpä, joka jäytää ihmistä. Katkera ihminen levittää myös ympäristöönsä katkeruutta.

” Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa; ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ” ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä.” ja monet sen kautta tule saastutetuiksi.” Hep. 12. 14 – 15. KR 33/38.

Viha, joka kääntyy sisäänpäin, tekee ihmisestä masentuneen. Hän ei näe itsessään olevaa ongelmaa. Viha lamaannuttaa ihmisen. Huonommuuden tunteet, riittämättömyys, ja itsesääli nostavat päätään ja ongelmat kasvavat. Koska usko on kitukasvuista, olo on huono, aletaan syyttää Jumalaa. Uskovien yhteys jää pois, joka olisi tällaisessa tilanteessa enemmän kuin tarpeellista. Yksinäisyys kasvaa ja paholainen syöttää ajatuksiin epäuskoa. Onkohan Jumalaa olemassakaan, ja pian maailma vie mukanaan.

Koska katkeruudella ja vihalla on näin suuret voimat olemassa, pitää nöyrtyä pian tunnustamaan nämä. Sielunhoidossa näitä solmuja avataan, Jumalan Sanan ja rukouksen avulla. Valkeudessa ja totuudessa Jumalan kanssa yhteistyössä tehty työ tuottaa hyvää hedelmää. Puhumalla asiat selviävät ja ongelmat ratkaistaan. Kaikessa saakoon tapahtua Jumalan hyvä tahto, mikä on aina kaikkein paras ratkaisu. Kaikki tapahtuu meidän parhaaksemme, silloinkin, kun se meidän mielestämme on huono ratkaisu. Jumalalla on silloin parempaa tarjolla.

Ihmissuhteet korjaantuvat, jos tehdään täyttä totta elämässä. Pakenemalla asiat eivät korjaannu. Rehellinen itsetutkistelu ja itsensä tunteminen, johtavat eheyteen. Jumalan Sanalla on uutta luova voima, joka puhdistaa ihmisen syvältä. On vain omasta halusta kiinni, suostutaanko Jumalan työpöydälle ja puhdistettavaksi. Paholainen tietää, että ihmisen heikkolenkki on ylpeys. Jos me emme taistele lihallista ylpeyttä vastaan ja alistu Jumalan Sanan ohjeita noudattamaan, paholainen saa pian saaliin itselleen. Ilman Pyhän Hengen voimaa, ei pitkään säilytä uskossa. Sydämessä oleva Pyhä Henki murehtii ihmisessä, joka palaa hiipuvalla liekillä. Jumala lupaa Sanassaan, antaa voimaa niin, että Jumalan työ ei jää kesken.

” Varmasti luottaen siihen, että Hän, joka on teissä alkanut hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. ” Fil. 1: 6. KR 33/38.

” Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niin kuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että sen kautta kasvaisitte pelastuksessa, jos ” olette maistaneet, että Herra on hyvä. Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hylänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.” 1. Piet. 2. 1 – 5. KR 33/ 38.

@LR

This entry was posted on 27.1.2019. Bookmark the permalink.