Tahdotko vapaaksi katkeruuden juurista?

” Ja pitäkää huoli siitä, ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä; ja monet sen kautta tule saatutetuiksi.” Hep. 12: 15. KR33/38.

Ihminen muuttuu jatkuvasti, elämänkaaren eri vaiheissa. Voimme kehittyä lämpimiksi ja helposti lähestyttäviksi ihmisiksi, tai vastaavasti persoonallisuus muuttuu katkeran happamaksi. Joistakin meistä tulee luotaantyöntäviä.

Pahinta on jos, kokemamme vääryydet alkavat jäytää sieluamme. Kukaan meistä ei voi säästyä elämän kolhuilta. Jostakin se ” kivi” lentää ja osuu meihin. Jos osuma on raju, kokemamme vääryys saa isot mittasuhteet. Mielemme pahoittuu ja alamme hautoa vääryyttä. Mitä pidempää sitä haudomme, sitä isommaksi mielessämme vääryys kasvaa. Lopulta vääryys hautaa meidät alleen ja ahdistus lisää tuskaa, ja katkeruus vääryyden aiheuttajaa kohtaa lisääntyy. Olemme katkeruuden suossa. Katkeruus upottaa syvälle itsesääliin. Mielemme alkaa hapantua, ja lopulta meistä tulee, itsesäälin vankeja. Alamme purkaa itsesäälin aiheuttamaa huonoa oloa toisiin ihmisiin. Hankala käytös lisääntyy hallitsemattomaksi. Saastutamme itseämme ja ympäristöämme, katkeruuden hapolla. Katkeran mielen tuotoksia näemme vähän kaikkialla. Viha purkaantuu, pienestä asiasta, vihan ruuti on räjähdysherkkä. …Räjähtänyt syyttää aina toista, itsessä ei milloinkaan ole syytä.

Katkeruus on meidän omaa syytämme. Kukaan ei käskenyt hautoa kokemaamme vääryyttä liikaa. On hyödytöntä jäädä hautojaksi, koska mitä enemmän meihin juurtuu katkeruutta, sitä enemmän me saamme aikaan asioita, jotka saavat meidät kokemaan vääryyttä. Katkeruus kasvaa kuin lumipallo. Se suurenee ja suurenee, kerros kerrokselta tulee lisää aiheita katkeroitua. Mikä ihmeellisintä, aina syyksi löytyy huonot vanhemmat ja kotiolot, tai muut ikävät lapsuuden- ja nuoruuden kokemukset. Syitä katkeruuteen ja vääryyden kokemuksiin löytyy muualta, mutta milloinkaan emme pysähdy miettimään, olisiko mahdollisesti minullakin osuutensa asioissa? Loppu viimein, se syyllinen on oman takin sisällä asuva, minä itse. Pakko ei ole vihastua ja tehdä syntiä, ei katkeroitua, eikä kantaa kaunaa.

Mietitään hetki. Saamme aiheen riidellä. Usein turhasta lähtee mehevä riita. Riidellessämme sanomme ilkeitä sanoja. Sanomme sanoja, joita emme saa enää takaisin. Katkaisemme välejä pahoilla sanoillamme. Aiheutamme kärsimyksiä. Omatunto herää, ja pyydämme anteeksi. Kuitenkaan emme tee syvää parannusta, emme tee elämäntavoissamme U-käännöstä. Joidenkin viikkojen kuluttua, on uusi riita pystyssä. Vaadimme toiselta mahdottomia asioita. Mielestämme olemme itse oikeassa, ettei myönnytyksiin ole aihetta. Kuvittelemme olevamme ” maailman napa.” Jälleen ilkeät sanat sinkoilevat. Mielet pahoittuvat, puolin ja toisin. Haavat syvenevät ja sanojamme emme saa takaisin. Pyydetään anteeksi, ja annetaan anteeksi. Mutta kuitenkaan, emme tee täydellistä mielenmuutosta. Vääryyden kokemukset lisääntyvät, katkeruuden sappi väkevöityy. Liian usein monien ihmissuhteiden rikkoutumisen syynä, on oma itsekäs luonteemme, joka ei näe omaa syytään mihinkään. Vähitellen olemme niin luotaantyöntävän happamia, ettei kukaan tahdo olla kanssamme. Vain siksi, ettei vanha ihmisemme, se vanha liha, ei ole pysynyt haudassa. Olemme ruokkineet lihallista mieltämme ja lihallisia halujamme, ja seuraukset näkyvät ihmissuhteiden rikkinäisyytenä. Olkoon varhainen lapsuutemme ja kotiolot olleet, miten huonot tahansa, aikuisina kannamme itse itsestämme vastuun. Vanhempamme eivät meitä määrää aikuisena. Monesti omat kärsimyksemme aiheutamme itse.

”Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, heidän kielensä puhuu petollisesti, huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä, heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia.” Room. 3:13–14.

Adam ja Eeva syyttivät teoistaan Jumalaa. Jumala karkotti heidät pois paratiisin ihanuudesta. He joutivat eroon Jumalasta. Paratiisista poistaminen tiesi heille erämaahan astumista. Jumala oli etäällä heistä. Pahuus lisääntyi. Tämä sama erämaa jatkuu jokaisen ihmisen elämässä. Ihmisen omat ratkaisut ja teot, saavat aikaan vääriä valintoja, vääriä tekoja, aina näitä ei voi välttää, mutta jos nousemme kapinaan Jumalaa vastaan. Rikomme Hänen Pyhän Sanansa neuvot. Aina tämä tie johtaa vaikeuksiin ja ongelmiin. 10 käskyä, ja Jumalan Sana on annettu noudatettaviksi. Jumalan Sanan noudattamatta jättäminen, johtaa aina ongelmiin. Mitä kylvät, sitä niität, tämä on asia, jota emme voi tehdä tyhjäksi.

Elävät ja kuolleet

” Minä tiedän sinun tekosi; sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.” Ilm. 3: 1. KR 33/38.

Edellä olevat sanat ovat Ilmestyskirjasta. Apostoli Paavalin lähetyskirjeestä, jonka hän sai lähetettäväksi, Sardeen seurakunnan johtajalle. Seurakunnan johtaja on elävien kirjoissa, mutta todellisuudessa hän on kuollut. Varsin erikoista!

Jokainen Raamattua lukenut tietää, että tässä puhutaan hengellisestä kuolemasta. Seurakunnan johtaja, voi hyvin johtaa seurakuntaansa, hengellisesti kuolleena. Hän on nimikristitty, ” sinulla on se nimi, että elät., mutta sinä olet kuollut.” Nimikristitty on uudestisyntymätön ihminen. Hän on kuollut hengellisille asioille, vaikka kantaakin kristityn nimeä. Hengellinen ”kuolema”, voi tapahtua myös uskossa olevalle, jos laiminlyödään hengellisen elämän hoitaminen. Silloin ihminen voi edelleen elää niin, kuin uskossa oleva kristitty, mutta sisäinen elämä on kuolleessa tilassa. Hengellisen elämän kulissit ovat pystyssä ja naamiona kristityn elämä, vailla todellista hengellistä elämää.

Seurakunnan johtaja, on vain ihminen, ei yhtään sen parempi tai huonompi. Hän on saanut kutsun johtajuuteen, tai hän on kunnian- ja vallanhimoisena, hakeutunut tehtävään. Johtajan tehtävä on vastuullinen, sitä se on seurakunnassa ja maallisessa yhteisössä. Johtaja on alamaisilleen esikuva ja hän pitää ohjat oikeissa käsissä. Hyvä johtaja, hoitaa tehtävänsä mallikkaasti. Siten seurakunta, tai yritys menestyy hyvin. Miten menestyy seurakunta, jonka  johtaja on hengellisesti kuollut?

Seurakuntaan kuuluvat ” alamaiset” seurakunnan jäsenet. He ottavat opikseen johtajan neuvoista. Ulkoisella elämäntyylillä ja käytöksellään, johtaja, antaa sanattomia ohjeita, saarnojensa lisäksi. Meistä jokainen omalla käytöksellämme, tuomme esille sisäistä elämäämme. ” Sydämen kyllyydestä suu puhuu.” Verbaalinen viestintä on vain yksi osa viestintää. Olemuksemme ja käytöksemme, kertovat enemmän ihmisestä, kuin se mitä, sanallisesti tuodaan julki. Jos puheet ja käytös ovat pahasti ristiriidassa toistensa kanssa, ihminen menettää uskottavuutensa. Ihmisen lähellä olevat, tulevat epävarmaksi, mikä on totta ja mikä oikeaa? Sanotaankin, että nähdessämme ensimmäisen kerran vieraan henkilön, ensimmäiset sekunnit kertovat ihmisestä eniten. Tutummaksi tullessaan, täydentyy ensivaikutelma, joko myönteiseen tai kielteiseen suuntaan.

Kuollut ihminen ei hengitä, sydän ei syki. Hänessä ei kierrä veri. Kuollut on eloton ja kankea. Ilmeetön…haudan vakava. Lämpöä ei ole. Sardeen seurakunnan johtaja oli kuollut, nimikristitty. Mitenkä on nykyajan seurakunnissa, onko samanlainen tilanne? Kuolleet johtajat johtavat seurakuntia? Kristityn nimi, mutta ei kristityn elämää.

Johtajista alamaiset ottavat mallia. Tehokkaimmin oppii mallia seuraamalla. ” Mitä isot edellä, sitä pienet perästä.” Seurakuntalaiset, mitä he oppivat kuolleelta johtajaltaan? Kuollut, ei anna mitään … hengellisesti kuollut, on tyhjä. Hänessä ei ole Kristuksen antamaa Elämää. Hengellisesti kuollut, uudestisyntymätön seurakunnan johtaja, on nykytermin mukaan. Oman elantonsa eteen työtään tekevä pappi. ” Leipä pappi.” Tällaisen papin pääasiana on saada kerran kuussa rahallinen korvaus työstään. Hän on kylmä ja kova, tunteeton ja välinpitämätön. Seurakuntalaistensa hyvinvoinnista hän ei pidä huolta. Kirkolliset toimitukset tehtyään, hän on huoleton. Lepotuolissa nautitaan kaikesta muusta, kuin Raamatun lukemisesta. Oma hengellinen huolto jää olemattomaksi. Yksityiset rukoukset, ja Herran kanssa seurustelu ei kiinnosta. Puhumattakaan, että kiinnostaisi rukoilla seurakuntalaisten puolesta. Kotikäynnit seurakuntalaisten luona puuttuvat. Jos ihmisellä on hätä, on toimistoaika, silloin voi tulla toimistolle, annetaan neuvoksi. Kaikki eivät pääse seurakunnan toimistoon keskustelemaan. Seurakunnan palvelijan, johtajan pitää muistaa nämä sanat.

” Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä. ” Matt. 20: 28. KR 33/ 38.

Hoitamattomista uskovista tulee, heikkoja, aneemisia, nälkiintyneitä, ilottomia. He eivät kasva hengellistä kasvua. Ei kehity juurta Kristukseen ja latvaa taivasta kohti. Oksat ovat liian hentoja, tuottaakseen Hengen hedelmiä. He ovat saaneet maistaa Jumalan voimaa ja Pyhä Henki on heidät johdattanut Kristukseen uskoviksi. Mutta heillä ei ole kasvattajaa. He kuihtuvat pois seurakuntayhteydestä. Tästäkö syystä nykyaikana on paljon hengellistä kotia vailla olevia uskovia? Kiertolaisena elävä kristitty, ei kasva terveellä tavalla, Kristuksen tuntemiseen. Kitukasvuinen kristitty, turvautuu oman ymmärryksensä varaan. Ihmisen viisaus ja ymmärrys, tuottavat huonoa hedelmää.

” Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Älä ole viisas omissa silmissäsi. pelkää Herraa ja karta pahaa.” Sananl. 3. 5, 7. KR 33/ 38.

Yön hiljaisuudessa saatuja sanoja

Jalokivi olet Minun kruunussani, hohtava helmi valtikassani.
Kultainen säie viittani tupsussa.
Rakkauden, sen ansiottoman, olet peitoksi päälleni vetänyt.
Vanhurskauden sen lahjaksi saadun, olet voimaksi vyöttänyt.
Ei se vahvojen vahvuus ole heitä itseä varten, se on niitä varten, niitä jotka kompastelevat ja kompuroivat.
ja se rakkaus, se on niitä varten, jotka eivät sitä ansaitse, jotka eivät kykene itse antamaan rakkautta.
Katsokaa ettei kukaan Minun omistani, niistä jotka Minä olen valinnut, ei uupuisi eikä jäisi matkan varrelle.
Sillä ette te valinneet Minua, vaan Minä valitsin teidät.
Onko Minun armoni mitalla mitattavissa?
Kenenkä tiedossa ovat rakkauteni rajat?
Loppuuko laupeuteni tähän tai tuohon?
Armoni viittaan kiedoin ristinryövärin, rakkauden liepeillä peitin syntisen naisen, laupeuteni alle mahtui murhamieskin.
niin kuin Minä oli maailmassa, niin olkaa tekin;
Helläsydämisiä, laupiaita, armahtavaisia.
Vielä Minä kirkastan kruununi jalokivet,
ne kiillotetaan, että niiden loiste näkyy pimeässäkin.
helmet hiotaan, että niiden hohde häikäisee.