Yön hiljaisuudessa saatuja sanoja

Jalokivi olet Minun kruunussani, hohtava helmi valtikassani.
Kultainen säie viittani tupsussa.
Rakkauden, sen ansiottoman, olet peitoksi päälleni vetänyt.
Vanhurskauden sen lahjaksi saadun, olet voimaksi vyöttänyt.
Ei se vahvojen vahvuus ole heitä itseä varten, se on niitä varten, niitä jotka kompastelevat ja kompuroivat.
ja se rakkaus, se on niitä varten, jotka eivät sitä ansaitse, jotka eivät kykene itse antamaan rakkautta.
Katsokaa ettei kukaan Minun omistani, niistä jotka Minä olen valinnut, ei uupuisi eikä jäisi matkan varrelle.
Sillä ette te valinneet Minua, vaan Minä valitsin teidät.
Onko Minun armoni mitalla mitattavissa?
Kenenkä tiedossa ovat rakkauteni rajat?
Loppuuko laupeuteni tähän tai tuohon?
Armoni viittaan kiedoin ristinryövärin, rakkauden liepeillä peitin syntisen naisen, laupeuteni alle mahtui murhamieskin.
niin kuin Minä oli maailmassa, niin olkaa tekin;
Helläsydämisiä, laupiaita, armahtavaisia.
Vielä Minä kirkastan kruununi jalokivet,
ne kiillotetaan, että niiden loiste näkyy pimeässäkin.
helmet hiotaan, että niiden hohde häikäisee.
Viittani tupsut oiotaan,
ne puhdistetaan säie kerrallaan.
Silloin on RAKKAUS tullut täydelliseksi teissä.
Ja se mitä on vajavaista, katoaa.

 

@LR

This entry was posted on 3.2.2019. Bookmark the permalink.