Tahdotko vapaaksi katkeruuden juurista?

” Ja pitäkää huoli siitä, ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä; ja monet sen kautta tule saatutetuiksi.” Hep. 12: 15. KR33/38.

Ihminen muuttuu jatkuvasti, elämänkaaren eri vaiheissa. Voimme kehittyä lämpimiksi ja helposti lähestyttäviksi ihmisiksi, tai vastaavasti persoonallisuus muuttuu katkeran happamaksi. Joistakin meistä tulee luotaantyöntäviä.

Pahinta on jos, kokemamme vääryydet alkavat jäytää sieluamme. Kukaan meistä ei voi säästyä elämän kolhuilta. Jostakin se ” kivi” lentää ja osuu meihin. Jos osuma on raju, kokemamme vääryys saa isot mittasuhteet. Mielemme pahoittuu ja alamme hautoa vääryyttä. Mitä pidempää sitä haudomme, sitä isommaksi mielessämme vääryys kasvaa. Lopulta vääryys hautaa meidät alleen ja ahdistus lisää tuskaa, ja katkeruus vääryyden aiheuttajaa kohtaa lisääntyy. Olemme katkeruuden suossa. Katkeruus upottaa syvälle itsesääliin. Mielemme alkaa hapantua, ja lopulta meistä tulee, itsesäälin vankeja. Alamme purkaa itsesäälin aiheuttamaa huonoa oloa toisiin ihmisiin. Hankala käytös lisääntyy hallitsemattomaksi. Saastutamme itseämme ja ympäristöämme, katkeruuden hapolla. Katkeran mielen tuotoksia näemme vähän kaikkialla. Viha purkaantuu, pienestä asiasta, vihan ruuti on räjähdysherkkä. …Räjähtänyt syyttää aina toista, itsessä ei milloinkaan ole syytä.

Katkeruus on meidän omaa syytämme. Kukaan ei käskenyt hautoa kokemaamme vääryyttä liikaa. On hyödytöntä jäädä hautojaksi, koska mitä enemmän meihin juurtuu katkeruutta, sitä enemmän me saamme aikaan asioita, jotka saavat meidät kokemaan vääryyttä. Katkeruus kasvaa kuin lumipallo. Se suurenee ja suurenee, kerros kerrokselta tulee lisää aiheita katkeroitua. Mikä ihmeellisintä, aina syyksi löytyy huonot vanhemmat ja kotiolot, tai muut ikävät lapsuuden- ja nuoruuden kokemukset. Syitä katkeruuteen ja vääryyden kokemuksiin löytyy muualta, mutta milloinkaan emme pysähdy miettimään, olisiko mahdollisesti minullakin osuutensa asioissa? Loppu viimein, se syyllinen on oman takin sisällä asuva, minä itse. Pakko ei ole vihastua ja tehdä syntiä, ei katkeroitua, eikä kantaa kaunaa.

Mietitään hetki. Saamme aiheen riidellä. Usein turhasta lähtee mehevä riita. Riidellessämme sanomme ilkeitä sanoja. Sanomme sanoja, joita emme saa enää takaisin. Katkaisemme välejä pahoilla sanoillamme. Aiheutamme kärsimyksiä. Omatunto herää, ja pyydämme anteeksi. Kuitenkaan emme tee syvää parannusta, emme tee elämäntavoissamme U-käännöstä. Joidenkin viikkojen kuluttua, on uusi riita pystyssä. Vaadimme toiselta mahdottomia asioita. Mielestämme olemme itse oikeassa, ettei myönnytyksiin ole aihetta. Kuvittelemme olevamme ” maailman napa.” Jälleen ilkeät sanat sinkoilevat. Mielet pahoittuvat, puolin ja toisin. Haavat syvenevät ja sanojamme emme saa takaisin. Pyydetään anteeksi, ja annetaan anteeksi. Mutta kuitenkaan, emme tee täydellistä mielenmuutosta. Vääryyden kokemukset lisääntyvät, katkeruuden sappi väkevöityy. Liian usein monien ihmissuhteiden rikkoutumisen syynä, on oma itsekäs luonteemme, joka ei näe omaa syytään mihinkään. Vähitellen olemme niin luotaantyöntävän happamia, ettei kukaan tahdo olla kanssamme. Vain siksi, ettei vanha ihmisemme, se vanha liha, ei ole pysynyt haudassa. Olemme ruokkineet lihallista mieltämme ja lihallisia halujamme, ja seuraukset näkyvät ihmissuhteiden rikkinäisyytenä. Olkoon varhainen lapsuutemme ja kotiolot olleet, miten huonot tahansa, aikuisina kannamme itse itsestämme vastuun. Vanhempamme eivät meitä määrää aikuisena. Monesti omat kärsimyksemme aiheutamme itse.

”Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, heidän kielensä puhuu petollisesti, huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä, heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia.” Room. 3:13–14.

Adam ja Eeva syyttivät teoistaan Jumalaa. Jumala karkotti heidät pois paratiisin ihanuudesta. He joutivat eroon Jumalasta. Paratiisista poistaminen tiesi heille erämaahan astumista. Jumala oli etäällä heistä. Pahuus lisääntyi. Tämä sama erämaa jatkuu jokaisen ihmisen elämässä. Ihmisen omat ratkaisut ja teot, saavat aikaan vääriä valintoja, vääriä tekoja, aina näitä ei voi välttää, mutta jos nousemme kapinaan Jumalaa vastaan. Rikomme Hänen Pyhän Sanansa neuvot. Aina tämä tie johtaa vaikeuksiin ja ongelmiin. 10 käskyä, ja Jumalan Sana on annettu noudatettaviksi. Jumalan Sanan noudattamatta jättäminen, johtaa aina ongelmiin. Mitä kylvät, sitä niität, tämä on asia, jota emme voi tehdä tyhjäksi.

Katkeruus on myrkkykasvi elämässämme. Samaa ovat myös viha, kauna, ylpeys, ja ahneus. Tyytymättömyys ja itsekkyys kuuluvat samaan kategoriaan. Jos koemme oikeudeksi vaalia näitä kasveja, se johtaa vaaralliselle tielle. Mielemme masentuu ja elämästä puutuu ilo. Fyysinen terveys alkaa reistailla. Ihmisen kemiat, eivät kestä näitä tunteita pitkään. Valitus lisääntyy. Elämästä tulee valitusvirsien kokoelma. Murheen murusten vakka. Näistä aineksista, ei voi hyvää tehdä, itsellemme, eikä lähimmäisillemme. Kuitenkaan omaa syyllisyyttämme emme voi myöntää. Olemme oikeita jääräpäitä. Kunnian kukko kiekuu oikeuksiensa perään. ”Kyllä Jumala kukkonsa kynii,” on joku viisas sanonut. Kynintä aika tulee jokaiselle enemmin tai myöhemmin. Aiheellista on rukoilla; ” Tutki minua Jumala ja tunne minut, jos tieni on vaivaan vievä, ohjaa minut oikealle tielle.” Terveen omantunnon omistava ihminen, kokee tekojensa seurauksista syyllisyyttä. Katumuksen katkeria kyyneleitä itketään. Mutta ei itku pese meitä syyllisyydestä, eikä vääryydestä. Sen tekee vain yksin Jumala armossaan. Syyllisyyden taakkaa on raskasta kantaa. Valitsemme erämaan, kun olisi mahdollisuus nöyrtyä ja tehdä parannus, tunnustaa, olen itse syyllinen ongelmiini.

” Pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” Hep. 12. 1-2. KR 33/ 38.

” Synti väijyy meitä, mutta hallitse sinä sitä.” Voimme hallita syntistä lihaamme, jos emme anna paholaiselle tilaisuutta voittaa meitä. Meillä jokaisella Jumalan lapseksi tulleella, on Pyhä Henki, joka on meidän voimamme. Hengellä me kuoletamme lihan teot. Jos uskomme on voimatonta, johtuu se siitä, ettemme ole kytketty voiman antajaan. Yhteys on jossakin kohdassa mennyt poikki. Voimaa emme saa maailmallisesta kirjallisuudesta. Monet uskovat lukevat niitä enemmän kuin Raamattua. Jos Jumalan Sana jää kirjahyllyyn, onko ihmeellistä, jos elämään tulee ongelmia. Televisiosta tulee rakkaampi, kuin Kristuksesta. Television ohjelmat koukuttavat katsojat, istumaan ja tuijottamaan fiktiosarjoja. Elävä todellinen Kristus, jää toiseksi tai kolmanneksi. Onhan olemassa urheilun jumala, Olympos, joka on monelle toisella sijalla, ennen Kristusta. Ihmetellään, miksi on kuivaa uskonelämä?

Niin pitkään, kuin vietämme aikaamme ruokkien itseämme, muulla kuin Jumalan Sanalla, saamme elää kuivuudessa. Kuiva korppu ritisee ja rätisee. Kuiva korppu, on hauras. Pienikin vääntö ja se napsahtaa poikki. Jeesuksen oma, joka elää, toinen jalka maailmassa on hengissä, ja sanoo olevansa uskossa. Kuitenkaan ei tarvita paljoa, kun tällainen kristitty älähtää. Itsekkäänä, hän on komentamassa, miten tehdään ja toimitaan. Joustavuus puuttuu. Kuiva kristitty on kylmän kankea kristitty. Hän on välinpitämätön. Hän etsii omaa parastaan ja omaa kunniaansa. Näyttämällä ja tekemällä tekoja, joista heijastuu farisealainen ylpeys. Minä näytän, kuinka suuria tekoja teen, tehkää toiset perässä samaa – jos osaatte. Minä, minä osaan, kiitelkää osaamistani. Jumalalle kuuluva kunnia ja kiitos jää viimeiseksi.

Maailman lähteet, eivät anna Elävää vettä. Vain Jeesus Kristus ja Jumalan Sana on Elävää vettä, joka virvoittaa meidän kuivaa sieluamme. Jumalan Sana on Elämän leipää, joka opettaa, miten kristityn pitää elää tämän elämän ajan. Pyhän Hengen väkevä voima, antaa voimaa, kuolemattomuuden lähteestä. Uudistaen jatkuvasti henkeämme. Pyhä Henki, virvoittaa, ja puhaltaa uskonliekin iloisesti palamaan. Katkeruuden hauta jää vähemmälle hoidolle. Lihan mieli on jäänyt taka-alalle, ei ole ollut aikaa hautoa kokemiamme vääryyksiä. Pyhä Henki on antanut parempaa ajateltavaa. ” Ilo Herrassa, on teidän väkevyytenne”. Jumalan Sana sanoo, ja näin se on. Ongelmat saavat oikeat mittasuhteet, eikä Jumala koskaan niitä järjestä, meidän kiusaksemme. Hän tahtoo, että ongelmien kautta, voisimme pysähtyä tarkastamaan elämämme suuntaa. Minne johtaa minun tieni?

Jumala on ainut apu kaikissa elämämme ongelmissa.

” Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi enää muista.” Jes. 43: 25. KR 33/38.

Jumalan Sana, lohduttaa jokaista syntiensä kanssa kamppailevaa. Tarvitsee, vain uudelleen palata lähtöpisteeseen, Golgatan ristin juurelle. Tunnustaa, että olen syntinen ja rikkonut Jumalan Pyhää tahtoa vastaan. Olen tehnyt syntiä, Jumalaa ja lähimmäisiä vastaan. Jokainen syntejään katuva saa armon ja mahdollisuuden uuteen alkuun. Jumala ei hylkää yhtäkään ihmistä, mutta monesti ihmisen oma ylpeys, estää pääsyn uudelleen armoistuimen luokse, ja Kristuksen yhteyteen. Nöyrtyminen on ihmiselle vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Kyse on aina omasta halusta, tahdonko muuttua? Jumala ei väkisin ketään muuta. Kristinusko on siitä hyvä usko, että kaikki on vapaaehtoista. Väkisin kristittyjen Jumala, ei vaadi uskomaan Häneen. Hän itse lupaa profeetta Jeremian kautta.

Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhahan eikä turmion ajatukset; minä annan tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä.

Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän teidän kohtalonne…” Jer. 29. 11 – 14. KR 33/38.

@LR

This entry was posted on 27.2.2019. Bookmark the permalink.