” Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi.” Room. 15: 2. KR 33/38.
Lähimmäiselleen mieliksi eläminen on laji, joka vaatii pitkän kasvuajan. Hengelliset puheemme voivat olla viisaita, ja Raamatulla höystettyjä. Kehumme, pitkää nimilistaamme henkilöistä, joidenka puolesta rukoilemme. Ulkonaisesti elämme hengellisesti moitteetonta elämää. Mielestämme olemme edistyneet hengellisessä kasvussa pitkälle.
Uskon kasvua ei mitata asteikolla 0 – 100.
Jeesuksen luokse tuli ihmisiä. Oli ongelmia, laidasta laitaan. Jeesus Kristus kohtasi ihmiset säälien. Jerusalemissa sijaitsevan Lammasportin luona oli Betesdan lammikko.
Sairaat uskoivat, kun lammikon vesi liikutettiin, lammikkoon ehtinyt sairas parani. Lammikon äärellä oli paljon sairaita ja rampoja. Siellä oli myös rampa mies, joka oli sairastanut 38 vuotta. Hän odotti pääsyä lammikkoon. Hän ei koskaan onnistunut pääsemään oikealla hetkellä lammikkoon. Itse hän ei päässyt siihen, eikä hänellä ollut henkilökohtaista avustajaa.
Jeesus saapui lammikolle. Jeesus näki, että rampa mies, ei itse pääse lammikkoon. Jeesus näki miehen vilpittömän halun tulla terveeksi. Siksi Hän kysyi rammalta: ” Tahdotko tulla terveeksi?” Mies alkaa selvittää Jeesukselle, minkälainen oli hänen elämän tilanteensa. ” Minulla ei ole ketään, joka auttaisi. Toinen pääsee lammikkoon ennen minua.” Rampa oli yksinäinen, ja tunsiko Jeesusta entuudestaan, sitä emme tiedä.
Jeesus ei aloita moraalisaarnaa. Jeesus ei ala moittia miestä, kuinka tämä elää, itsesäälissä, ja surkuttelee elämäänsä. Jeesus ei lyö lisää. Hän ei syyllistä miestä. Jeesus ei lisää taakkaa sairaan kannettavaksi. Hän tietää, 38 vuotta on pitkä aika olla rampa. Tuon ajan ihmisten elinikä ei kaikilla ollut näin pitkä. Hän oli koko ikänsä ollut rampa. Jeesus ei kysele, miehen tekemiä syntejä. Hän säälii syvästi, ja ajattelee, näin pitkä aika kärsimystä saa riittää. ” Nouse, ota vuoteesi ja käy.” Kehottaa Jeesus miestä. Mies tuli terveeksi ja sai uskon lahjan. Hänestä tuli Jeesuksen suurien tekojen todistaja.
Me, tapaamme avuntarvitsijan. Kyselemme kaikki mahdolliset syyt, miksi lähimmäinen on apua pyytämässä? Onko pyytäjän elämä ollut puhdasta ja moitteetonta. Onko tarpeeksi uskoa muutokseen? Tuleeko henkilö autetuksi kerrasta, vai jatkuuko avuntarve pidempään? Tuleeko avuntarvitsija riippuvaiseksi auttajasta? Epäilemme pyytäjän motiiveja viimeiseen saakka.
Jos auttamishalu on näin tiukassa, ja emme luota ihmiseen, eipä tallainen auttaja ole itsekään tasapainossa itsensä kanssa. Uskossa voidaan olla, mutta kasvamista pitää tapahtua, jos auttaminen lähtee itsekkäistä lähtökohdista. Parasta on pysyä pois auttamistyöstä. Kaikki avun antaminen on epäitsekästä työtä.
Jeesus auttoi pohtimatta, mitä autettavalle seuraavaksi tapahtuu. Onko uusi ongelma jo ovella odottamassa?
Voidaan sanoa, ettei ihmistä ei voi verrata Jeesukseen. Ei voida. Mutta Jeesuksen rakkaudella täytetty ihminen, elää niin kuin Jeesus opetti elämään. Jeesus oli täynnä laupeutta ja armoa. Kristitty, joka on uudestisyntynyt, ja saanut kaikki syntinsä anteeksi. Hän on saanut osakseen niin paljon armoa, ettei sitä voida mitata millään maallisilla mittareilla. Silloin rakastetaan lähimmäistä, yhtä paljon, tai enemmän kuin itseä. Toteutetaan suurinta käskyä, rakkauden kaksoiskäskyä. ” Rakasta lähimmäistä, niin kuin itseäsi.”
” Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” Joh. 13. 34- 35. KR 33/38.
Kristittyjen keskinäisen rakkauden puute on tämän ajan vakava ongelma. Uskoa on, ja kristittyjä. Missä on keskinäinen rakkaus? Uskosta osattomatkin auttavat toisiaan enemmän, kuin Jeesukseen uskoviksi sanovat tekevät. Kuinka paljon on heitä, joita toinen Jeesuksen omaksi sanova, on lyönyt ja haavoittanut? Auttamishalun puuttuminen, on tehnyt katkeraksi. Monelta usko Kristukseen on vähitellen hiipunut. Koska uskoviksi itseään sanovat, ovat kohauttaneet olkaansa, silloin kuin avuntarve on akuutti. On lisätty syyllistämällä lisää taakkaa kannettavaksi. Tämä ilmiö oli tuttua jo Uuden Testamentin aikana. Siksi siellä on kerrottu meille opetukseksi, kertomus laupiaasta samarialaisesta.
Paljon saarnataan auttamisesta ja antamisesta. Ovatko saarnaajat, papit, itse elävänä esimerkkinä? Onko saarnat vain huulilla pyöriviä sanoja, vailla pohjaa? Saarnataanko vain palkan edestä? Silloin ei toisten hätä paljoa kiinnosta, jos oma kukkaro lihoo saarnojen ansiosta. Mitäpä muista, minä saarnaan sunnuntaina, häissä ja hautajaisissa, ja palkka tulee. Leipänsä eteen saarnaavia on aina ollut.
”Köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua ei teillä ole aina,” Jeesus sanoo Sanassaan. Sairaat, köyhät, vähävaraiset, on laitettu koetukseksi. Miten me heitä käsittelemme, ja heille teemme, se tehdään Jeesukselle. Kristus on heikkojen puolella loppu viimein.
Katsotaanko avuntarvitsijat ihmisiksi, jotka eivät osaa hoitaa talouttaan? Ovatko eläneet huonoa elämää, ja siksi sairastavat? Näitäkin on, mutta monet etenkin tänä aikana, eivät ole itse aiheuttaneet elämänsä kurjuutta. Tämä aika koettelee nyt uskovien keskinäistä rakkautta. Onko meillä YYA-sopimus?
Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus. Näitä Kristus meiltä vaatii. Usko ilman tekoja on kuollutta uskoa.
” Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan.” Room. 15: 5. KR
33/38.
Monet uskovat kristityt, ovat jättäneet oman mukavuutensa ja uhrautuneet lähimmäisten hyväksi. He ovat kadottaneet elämänsä, Kristuksen nimen tähden. Ovat halunneet elää Mestarinsa Kristuksen opetuksen mukaisesti. Nämä mukavuuksistaan luopuneet, ovat saaneet elää yltäkylläistä ja onnellista elämää. Ulkoiset olosuhteet ovat olleet puutteelliset, mutta sisäinen elämä on ollut rikasta. Heidän elämänsä rikkaus ei ole lompakossa, vaan Kristuksessa. He tahtovat toteuttaa Isän Jumalan tahdon, Jumalan sanan mukaisesti.
Tinkimätön Jumalan Sanassa pysyminen onkin salaisuus rikkaaseen elämään Kristuksessa.
Ihmiset, jotka eivät vielä ole löytäneet uskon lahjaa, hekin ymmärtävät, ettei täältä oteta mitään mukaan lähtiessä. Eikö silloin olisi viisasta käyttää kaikki ylimääräinen lähimmäisten auttamiseen, että heillä, joilla on puutetta, voisivat elää kohtuullisen hyvää elämää. Taloudellisten- ja muiden taakkojen kantaminen, vuodesta toiseen on raskasta. Meille jokaiselle on annettu vastuunkantaminen lähimmäisistä. Vastuunkantamista on niin kotimaassamme, kuin ulkomailla.
Kristityille on annettu vastuuta. On viljeltävä ja varjeltava Jumalan luomaa maata. Meille on annettu vastuu lähimmäisistämme. Kerran tekomme punnitaan. Uskossa rakennetun rakennuksen kunto tarkastetaan. Onko rakennus Kristus-kallion maaperällä, ja vahvaa tekoa, vain heinistä ja oljista kyhätty hökkeli, joka hajoaa? Minkä laatuista hedelmää olemme elämällämme tuottaneet?
Ovatko hedelmät rakkauden hedelmiä, joiden kasvattajana on Jumalan Sanan voima ja Pyhän Hengen elävä vesi. Ihminen ei omassa voimassa voi tehdä hyvää.
Kristus Jeesus antaa meille voimansa, ja viisauden elää elämää, joka tuottaa siunausta lähimmäisille, ja kunniaa Jumalalle. Voimme kilvoitella hyvä uskon kilvoitus. Tartutaan siis kiinni iankaikkiseen Jumalan Sanaan ja pyydetään armoa, muuttua Kristuksen kaltaiseksi. Muutos on kaikille mahdollista, jos suostumme siihen.
Kristuksen lämpöä palava elävä kristitty, tuo lämpöä lähimmäisilleen. Uskossaan kylmä, tuo jäätävän ilmapiirin kaikkialle. Penseä kristitty, on kuvottava, hänen läheisyydessä alkaa voida pahoin. On kristittyjä, jotka ovat ottaneet Kristuksen henkilökohtaisesti Vapahtajakseen, mutta alkaneet vilkuilla taakseen. Maailmassa on jotakin, mikä alkaa uudestaan viehättää. Heillä on kristityn nimi, mutta ei enää kristityn elämää ja tekoja.
Jeesus sanoo:” Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taakseen, ole sovelias Jumalan valtakuntaan.” Luuk. 9: 62. KR 33/38.
” Joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.”Matt. 10. 38 – 39. KR 33/38.
Kaikki kristityt, me tarvitsemme uuden heräämisen!
” Hoivatkaa sen tähden toinen toistanne, niin kuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi. ” Room. 15: 7. KR 33/38.
” Mutta minä kehotan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.” 1. Kor. 1: 10. KR 33/38.
@LR
Liisa Rantasaari 