” Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.” Matt. 16: 17. KR 33/38.
Lukiessamme tuota Matteuksen evankeliumin jaetta, voisi kuvitella Jeesuksen osoittavan kädellä lähellä olevaa kalliota, ja lausuvan nuo sanat. ” Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.” Tarkempi jakeen tutkiminen osoittaa, ettei Jeesus osoittanut läheistä kalliota.
Hän puhui lähellä olleelle Pietarille. Pietarille, joka oli vakuuttanut uskovansa Jeesuksen Kristukseksi, elävän Jumalan Pojaksi. Jeesus oli vaikuttanut Pietarille tällaisen uskon ja Pietari sai kuulla nämä siunatut sanat.
Pietari sai ensimmäisenä helluntaipäivänä luvatun Pyhän Hengen. Hän sai Pyhän Hengen voiman. Hänet puettiin voimalla korkeudesta. Pyhällä Hengellä täyttynyt Pietari, saarnasi väkevän saarnan. Hän saarnasi ylösnousseesta Kristuksesta. Kolmetuhatta henkilöä sai piston omaantuntoonsa. Teki parannuksen synneistään, ja tuli elävään uskoon. Näin oli alkuseurakunta syntynyt. Kristuksen seurakunta. Pelastuneet olivat yksimielisesti koolla. He olivat yksimielinen taistelupartio. Heillä oli rohkeus ja uskon kilpi, johon kilpistyivät vastustajien pahimmatkin iskut. Jeesus oli Sanansa mukaan rakentanut tuon ainutlaatuisen varuskunnan. Jumalan seurakuntaa on koeteltu ja monia vaiheita se on saanut käydä läpi, mutta sitä ei ole saatu lyötyä maahan. Edelleen Jumalan seurakunta seisoo vahvana. Apostoli Paavali sanoi selityksen tälle: Kristus teissä.
Ensimmäiset kristityt olivat keskinäisessä yhteydessä. He olivat saaneet kokea tuoreen Pyhän Hengen kokemuksen. He olivat saaneet kokea tunnustekoja ja ihmeitä, jotka vahvistivat heille, että Jeesus oli heidän mukanaan. Pyhä Henki, Kristuksen Henki, varjeli heitä erimielisyyksiltä. Uskovien joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu. Yhden paimenen alaisuuteen, Jeesus asetti eheän ja puhtaan omakseen voittamansa lauman. Lauman, joka olisi maailman valkeus. Joka kirkastaisi Kristusta, syntisten Vapahtajaa. Seurakunta, joka olisi synnistä armahdettujen ja Kristuksen kalliilla verellä pestyjen, Kristuksen omien koti. Koti missä heitä opetetaan, Kristuksen tuntemiseen. Heille annetaan elämän leipää, joka ravitsee ja kasvattaa heitä vahvoiksi. Seurakunnassa heidät varustetaan hengelliseen sodankäyntiin. Puetaan sopivaan sota-asuun, joka ei ole yhdellekään liian iso tai pieni. Sota-asu on juuri sopiva. Uskova saa seurakunnassa oppia tuntemaan Pyhän Hengen armolahjat. Näillä Pyhän Hengen kullekin sopiviksi katsomillaan armolahjoilla, kristitty alkaa palvella lähimmäisiään. Jumalallinen agape-rakkaus on Kristuksen omien sydämessä. Pyyteetön halu auttaa lähimmäisiä, että kaikki saisivat kokea, hengellistä, henkistä, ja aineellista hyvinvointia.
”Ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa. Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.” 1. Kor. 12. 25 – 27.
Tänä aikana seurakuntaa halveksitaan. Monet sanovat olevansa Kristuksen seuraajia ja ovat laittaneet toivonsa Kristuksen sovitustyöhön. Kuitenkin he halveksivat Hänen asettamaa seurakuntaansa. Seurakunnan pitäminen tarpeettomana ja seurakunnan antaman Raamatullisen opetuksen hylkääminen, on seurakunnan halveksimista. Samalla halveksitaan seurakunnan päätä, Jeesusta Kristusta. Seurakunta on Jeesukseen uskovien yhteisö. Kristus-kallio on meidän henkilökohtaisen uskomme perusta, mutta se on myös seurakunnan perusta. Kristuksen seuraajat voivat seurakunnassa kokea hengellistä yhteenkuuluvaisuutta. Jos me olemme yksimielisiä ja meillä on keskinäinen rakkaus. Seurakunta on keskinäisen rakkauden ja kokoontumisen paikka, eikä paikka, missä riidellään, kuka on opillisesti oikeassa. Kukaan meistä ei tässä ajassa tule täysin virheettömäksi, että voisimme osoittaa sormella toisen virheistä. Oman takin alla on pahimmat viat, sieltä muutoksen pitää alkaa.
Koska tunnustamme, että ihmiskunnan keskuudessa on eri roduista, eri kielistä ja kansoista koostunut yksi pyhä, yhteinen seurakunta. Jos tunnustamme, minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, silloin me tunnustamme, että kerran Jumalan valtakunnassa on suuri kansanjoukko, eri kielistä ja heimoista. He veisaavat yhtä virttä, kiitosta ja ylistystä Jeesukselle Kristukselle.
Meidän on tässä ajassa hyväksyttävä tosiasia, ettemme tee karsinoita eri kristillisten seurakuntien jäsenten välille. On opeteltava jo tässä ajassa, elämään yhdessä ja iloitsemaan yhdessä. Olemmehan kaikki yhtä Kristuksen ruumista. Pyhä Henki yhdistää Jumalan lapset yhdeksi suureksi perheeksi. Jumala näkee lastensa sydämiin. Hän näkee yli valtakuntien rajojen, eri kansoissa olevat Jumalan lapset ja heidän sydämensä. Tämän pitää hieman laannuttaa eripuraisuutta keskuudessamme.
” Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että Hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet Hänelle.” 2. Aikak. 16: 9. KR 33/38.
Jeesuksella on sana. ” Minä tunnen omani ja minun omani tuntevat minut. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. ” Joh. 10: 1. 14, 27 – 28. KR 33/38.
Pietarin helluntaipäivän saarnan viimeinen vetoomus oli. ” Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta! Apt. 2: 40. KR 33/ 38.
Jumalan Pyhä Henki irrottaa meidät syntiset, maailmasta, metsäöljypuusta ja liittää jaloon öljypuuhun. Oksastus tapahtuu niin vahvasti, että päästään osalliseksi sen jalosta juuresta. ” Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljon ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa.” Room. 11. 24. KR 33/38.
Lajikkeiden nimilappuja on tämän jälkeen turha kiinnittää. Sillä ” te tunnette heidät heidän hedelmistään.”
Ilman yhteyttä mehukkaaseen juureen, ei ainoakaan ihminen voi kantaa Pyhän Hengen hedelmää, koska hedelmän tuottaja on Pyhä Henki. Uskova vahvistuu Jeesus-rungossa ja säilyy elävänä oksana. ” Joka Herraan turvaa, häntä ympäröi armo.” Ps. 32: 10. KR 33/38.
Seurakunta seisoo vahvasti Kristus-kalliolla. Seurakuntalainen on Jumalan Pyhä Henki herättänyt synnin unesta, ja hän on armahdettu syntinen. Nukkuvalle on turhaa opettaa, ensin pitää tapahtua herääminen. Paljon on vielä kirkkojen penkissä istuvia, jotka nukkuvat syvää synnin unta, ja noudattavat himojaan. Unilukkareita tarvitaan. Ensin pitää tulla synnintunto, nähdä että olen syntinen ja tarvitsen armoa. Ihminen ei voi omassa voimassaan tulla Jumalan lapseksi. Tarvitaan voima, toinen puolustaja, Pyhä Henki. Kristityn vaellus, kulkee polvitien kautta, armonkalliolle. Kristitty elää voittosaatossa Kristuksessa. Armahdettuna syntisenä. Jos lankeaa syntiin, niin tärkeää on nousta ylös, pyyhkiä synnin tahrat pois vanhurskauden vaatteesta, ja jatkaa matkaa iloiten. Golgatan ristinjuurella, Kristus ei laske, monestiko jouduit käymään syntejäsi tunnustamassa? Tärkeintä, että olet kerran voittajana perillä. Kristityn päämääränä on taivas. Vanhanaikaiset vankkurit vielä keräävät lyhteitä taivaan aittoihin, vielä on tilaa yhdelle syntiselle, joka tekee parannuksen. Jeesus sanoo, tule ja seuraa minua! Mitä sinä vastaat Jeesuksen kutsuun?
@LR
Liisa Rantasaari 