Elämän tarkoitus

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Jer. 29:11. KR 33/38.

Jännitys tiivistyy, kuuluu kimeä parkaisu. Helpotuksen huokaus…lapsi on elossa. Lämmin äidin kohtu jäi taakse, ja nyt uusi ihminen on maailmassa. Vastasyntyneen ensimmäinen enemmän tai vähemmän kuuluva huuto, on käynnistänyt hengityksen. Syntyminen maailmaan aloittaa elämän tässä maailmassa. Minkälaisen ja miten pitkän matkan tässä ajassa teemme, on Jumalan tiedossa. Hän tietää jo idussamme päiviemme määrän. Ylimmän rajan Jumala asetti 120 vuoteen, näin Hän sanassaan on ilmoittanut.

Lapsi varttuu ja aikuistumme. Alamme miettiä, mikä on tämän elämän tarkoitus? Miksi olen täällä? Monesti, kyselevälle annetaan vastaus, ettei elämälle ole ulkoapäin annettua tarkoitusta. Jumalan luodessa ihmisen, ihmiselle määrättiin tarkoitus, olla yhteydessä Jumalan kanssa ja ylistää Häntä. Ihmisen tulee elää toistensa kanssa sovinnossa ja viljellä ja varjella maata. Tehdä työtä ja hallita maailmaa. Tässä on ihmisen elämälle tarkoitusta tarpeeksi.

Jälleen syntiinlankeemus pilasi suunnitelmat. Yhteys Jumalaan katkesi. Työllä pitää elanto saada. Otsa hiessä ja vaivalla on leipä hankittava, sekä tarpeelliset hyödykkeet. Paratiisin täydellisessä levossa, olisimme voineet syödä ja nauttia paratiisin hedelmiä, kaikkea mitä Jumala meille iloksemme antoi. Pidimme tätä liian halpa-arvoisena.

Ihmissuhteen säröilevät. Maailmasta tuli hallitsematon paikka. Elämme langenneina, konfliktien maailmassa. On niin sanottu ”kauhun tasapaino.” Parempaan ei ihminen kykene, liian usein ” kauhun tasapaino” on järkkynyt. Pian synnin seurauksena, alkoivat sodat, jotka eivät näytä loppuvan. Elävään Jumalaan uskovina, ainut ratkaisu on yhteyden luominen Jumalan kanssa. Hänen yhteydessään saamme elämälle tarkoituksen ja päämäärän. Muuta kestävää vaihtoehtoa ei ole olemassa.

Vanhassa Testamentissa jo ihmiset etsivät elämälleen tarkoitusta. Siellä kerrotaan, viisaasta miehestä Salomonista. ” Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.” Saarnaaja 12. 13 – 14. KR 33/38.

Salomonin mielestä, Jumalan kunnioitus on ensimmäisenä ihmisen laitettava kuntoon. Toiseksi Jumalan käskyjä tulee noudattaa. Ajatuksemme ja elämämme on oltava Jumalan Sanan mukaista. Koska joudumme eräänä päivänä tuomiolle. Jumalan edessä on viimeinen tilinteon aika. Viimeisellä tuomiolla, paljastetaan kaikki ihmisen teot, olivat ne hyviä tai pahoja. Tuolloin salaisimmatkin asiat tulevat valoon.

Psalmissa 73 Aasaf oli kateellinen uskosta osattomille. Heillä ei ole mistään huolta ja kaikki menestyy, mitä he tekevät. He riistävät toisia ihmisiä. Käyttävät heitä hyväkseen, he ovat petollisia ja pettureita. He menestyvät vilpillisin keinoin. Aasaf pohtii, mikä on heidän loppunsa? Hän pohtii iankaikkisuus näkökulmasta, mikä on heidän kohtalonsa? Aasaf peilaa Jumalasta välittämättömien elämää, omiin elämänarvoihin vertaamalla. Hän toteaa. ” Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti. Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat, sinä tuhoat kaikki, jotka haureudessa sinusta luopuvat. Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen toivoni turvani herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.” Ps. 73. 25 – 28. KR 33/ 38. Suhde Jumalaan on tärkeitä Aasafille, ja kaikille ihmisille.

Uudessa Testamentissa apostoli Paavali miettii elämänsä tarkoitusta. Hän oli korkeasti oppinut juutalainen. Hän oli elänyt lain mukaisesti, oli juutalaisen lain mukaan nuhteeton mies. Kohdatessaan Kristuksen, hän näkee kaikki maalliset saavutukset ” roskan arvoiseksi.” Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen. Ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.” Fil. 3. 7 – 11. KR 33/38.

Apostoli Paavali oli nähnyt, ettei hän ole synnitön ja viaton, huolimatta kirjaimellisesta lain noudattamisesta. Kohdatessaan Kristuksen, hänestä tuli syntinen ja maalliset asiat menettivät merkityksensä. Laista tuli synnintunto. Kristuksessa hän sai armon ja sai menneisyyden synnit anteeksi. Hän pääsi armon alle, vapauteen lain kahleista. Uskon kilvoittelu oli alkanut. Uskoon tuleminen ja uudestisyntyminen olivat hänelle uusi alku. Hän aloitti kilvoittelun kohti Kristuksen sisäistä tuntemista. Uskoon tuleminen on jokaiselle uuden elämän alku. Prosessi, joka jatkuu loppuelämän. Kristus Jeesus, aloitti hyvän työnsä apostolissa ja saman hyvän työnsä Kristus aloittaa jokaisessa, joka antaa elämänsä Kristukselle. Apostoli Paavali totesi, usko tulee Kristuksen uskon kautta. Ei ihmisten kautta. Hänet vanhurskautettiin, julistettiin syyttömäksi menneisyyden teoista. Jokainen ihminen voi saada kaikki synnit anteeksi, hänet julistetaan armahdetuksi, syyttömäksi.

Lain mukaisessa uskossaan Paavali, noudatti armotonta uskoa, ja vainosi kristittyjä. Nyt hän sai kutsun saarnata armahtajasta, Kristuksesta Jeesuksesta. Ristiin naulitusta ja kaiken voittaneesta Kristuksesta. Hänestä joka kuoleman voittaneena, antaa ylösnousemisen voiman, jokaiselle Kristukseen uskovalle, jokaiselle, joka laittaa elämän turvaksi, Kristuksen. Apostolin virassaankaan Paavali ei vielä sanonut olevansa varma, kuoltuaan ylösnousemukseen pääsystä. Hän sanoi: ” Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut, tai että olisin jo tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.” Fil. 3: 12. KR 33/38. Tästä voimme vetää johtopäätöksen, että ei kerran pelastettu ole aina pelastettu. Parannusta pitää tehdä, ja valvoa uskoaan ja vaellustaan, päästäkseen pelastettujen joukkoon. Pyhä Henki antaa tähän voiman. Ihminen ei omilla teoillaan ja ponnistuksillaan, voi pelastua, eikä toisia pelastaa. Kaikki on suurta Jumalan ansiotonta armoa. Kristus on meidän pelastajamme, ja kuljettaa meitä kohti iankaikkista elämää. Pyhän Hengen voimassa vaellamme uskossa, sitä kohti, mitä emme vielä näe, joka on luvattu Kristuksen omakseen ottaneiden päämääräksi. Päämäärä on kuolleitten ylösnousemus, niin kuin Kristus on kuolleista herännyt. Vanhurskautettuina pääsemme takaisin Jumalan yhteyteen ja saamme aina olla Herran luona. Ympyrä sulkeutuu, tulemme takaisin sinne, mistä syntiin langenneet ajettiin pois. Armahdettujen syntisten erämaavaellus huipentuu pelastettujen iloon. Tähän iloon sinuakin kutsutaan. Syntimme annetaan anteeksi jokaiselle, joka tunnustaa ja hylkää syntisen elämän ja ottaa vastaan Jumalan lahjan. Kristuksen ristin sovitustyön.

Ihmisen elämän tarkoitus, on löytää Kristus pelastajana, ja saada yhteys Jumalaan. Menneisyys on puhdistettava Jumalan tahdon vastaisesta elämästä. On tarpeeksi elämän tarkoitusta, kilvoitella hyvä uskon kilvoitus, ja päästä kiinni iankaikkiseen elämään. Tähän meidät jokainen on kutsuttu.

Uudestisyntymän hetkellä, uskon lahjan vastaanottanut, saat kaikki menneisyyden synnit anteeksi. Tästä tulee sisäinen ilo ja vapaus. Silloin vastasyntynyt Jumalan lapsi, huutaa, kiitos Jeesus! Tunnustaa ensimmäisen kerran ääneen, Jeesus nimen. Uudestisyntynyt, on tullut elävään uskoon. Hän elää nyt Kristukselle. Ylistys kuuluu Jumalan lapsen etuoikeuteen. Uskoon tullut alkaa opetella elämistä, Jumalan lapsena ja kunnioittaa Jumalan sanaa elämässään. Tottelee Häntä, ja opettelee tuntemaan Kristusta. Jumalan tahto on, että ihminen elää täysipainoista yltäkylläistä elämää. Maalliset rikkaudet jäävät taka-alalle. Kristitty elää sydän taivaassa ja jalat maassa. Hän on kahden maan kansalainen. Todella rikas ja kaikella tavalla elämisen arvoinen elämä saadaan, Kristukselta. Elämälle tulee tarkoitus, ja päämäärä. On tulevaisuus ja toivo, ”kauhuntasapainon” maailmassa.

” Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.” Fil. 3. 20 – 21. KR 33/38.

@LR

This entry was posted on 20.10.2019. Bookmark the permalink.