”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?” Luuk. 10:25. KR 33/38.
Kiirettä riittää. Nyt, eteesi osui kysymys, mitä minun pitää tekemään, että iankaikkisen elämän perisin? On jo tarpeeksi haastetta, selvitä tästä elämästä, ei vähempää voisi kiinnostaa pohtia iankaikkista elämää. Mutta, jos, ja kun, nyt eksyit kysymyksen eteen, niin pysähdy hetkeksi. Työt eivät lopu tekemällä. Pieni tauko on hyväksi.
Kuka alussa esitetyn kysymyksen esitti? Lainoppinut, teologi, korkeasti koulutettu nuori mies, oli kysyjä. Opettajille esitetään kysymyksiä, eikä kysyvä tieltä eksy. Lainoppinut oli tullut Jeesuksen luokse. Viisas kysyy, jos ei tiedä. Opettaja, heittää vastakysymyksen. Näin teki Jeesuskin. Hän kysyi, ”Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?” Lainoppinut, vastasi ja sanoi: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Luuk. 10: 27. KR 33/38.
Lainoppinut mies oli mielestään vastannut erittäin viisaasti. Hän oli tyytyväinen itseensä. Oli läksyt luettu ja tunnilla kuunneltu. Jeesus antoi hyvää palautetta vastauksesta. ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää.” Lainoppinut tunsi onnistuneensa erittäin hyvin, ja siitä rohkaistuneena, hän jatkoi uudella kysymyksellä. ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Luuk. 10:29. KR 33/38.
Jeesus haastaa nyt lainoppineen ja esittää vertauksen. Jeesuksen tapa esittää vertaus, saa Hänen kuulijansa tarkastelemaan asioita uusista näkökulmista. Lisäksi vertauksilla, Jeesus pyrkii, aikansa fariseukset, kirjanoppineet, ja opetuslapset samastumaan vertauksen henkilöihin.
Jeesus kertoo vertauksen.
”Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse
Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.
Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan.’
Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?” Luuk. 10. 30 – 36. KR 33/ 38.
Samastutaan vertaukseen. Jerusalemista vievän tien varrella oli ryöväreitä, jotka pahoinpitelivät ihmisiä. Mies oli piestynä haavoilla, alastomana puolikuolleena tien vieressä. Pappi oli juuri saanut Jumalanpalveluksen toimitettua. Oli menossa kotiinsa. Pappi näki tien vieressä viruvan miehen. Hän havaitsi miehen puolikuolleeksi. Kuollut oli juutalaisen lain mukaan saastainen, ei pappi halunnut saastuttaa itseään. Parempi oli mennä puhtaana kotiin. Riskit olivat muutenkin liian suuret, jos olisi vaivautunut auttamaan. Vieras mies tien vieressä, oliko juutalainen, vain ulkomaalainen? Jos olisi ollut juutalainen ja hänelle läheinen, hän olisi auttanut. Miehestä ei tiennyt, mikä oli. Ulkoiset tuntomerkit puuttuivat, ei ollut vaatteita, joista olisi tunnistanut miehen. Puolikuollut, ei kyennyt kommunikoimaan, jotenka puheesta ei tunnistanut miehen kotipaikkaa ja taustaa, jotenka parasta mennä ohitse. Näin leeviläinen ajatteli. Avun tarve oli ilmeinen, mutta parasta on olla varovainen, eikä ottaa turhia riskejä.
Samarialainen saapuu paikalle. Hän näkee heti akuutin hädän. Hän ei laskelmoi, mahdollisia vaaroja ja riskejä, pysähtyä vaarallisella tieosuudella. Oliko samarialainen luonteelta edellisiä auttavaisempi, sitä ei mainita. Mutta samarialainen käyttäytyi, niin kuin hädässä olevan kohdalla pitää käyttäytyä. Samarialaiselle oli saman tekevää, oliko mies juutalainen tai joku ulkomaalainen. Tärkeintä oli auttaa akuutissa hädässä olevaa. Hänelle tuli sääli ryöstettyä miestä kohtaa. Samarialainen nostaa miehen juhtansa selkään ja vie majataloon. Lupaa maksaa paluumatkalla kaikki kulut. Samarialainen ei laske, paljonko hoito mahdollisesti tulisi maksamaan. Hän lupautuu maksamaan majatalon isännälle kaikki kulut, mitä hoidosta muodostuu.
Jeesus ei paljasta ryövärien käsiin joutuneen kansallista identiteettiä. Jeesus asettaa vaikean kysymyksen. ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?” ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Vastaa lainoppinut nuorukainen. Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene ja tee sinä samoin. Luuk. 10: 37. KR 33/38.
”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?” Luuk. 10:25. KR 33/38.
Jumala rakastaa jokaista ihmistä. Hän ei valikoi ihmisiä. ”Sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” Matt. 5:45. KR 33/38. Jumalan rakkaus ei tunne rajoja. Jumalan rakkaus on universaalia.
”Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.” Luuk. 6: 35 KR 33/38.
Jeesus tiesi lainoppineen tulleen luokseen, kiusatakseen Häntä, mutta Jeesus ei milloinkaan häpäise ihmistä. Hienotunteisesti Hän johdatti vertauksen avulla lainoppineen näkemään, mitä pitää tehdä, että perii iankaikkisen elämän. ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Luuk. 10: 27. KR 33/38.
On opittava rakastamaan ensin Jeesusta Kristusta. Pyhä Henki tulee, Kristuksen verellä puhdistetun sydämen valtaistuimen hallitsijaksi. Mielenmuutoksen on lähdettävä koko sydämestä. Kristuksen seuraajan, on elettävä kokonaan Kristukselle. Omin voimin ei tämä onnistu, mutta Kristus meissä on kirkkauden toivo. Pyhä Henki antaa voiman mielen muutokseen, ja Kristuksen seuraamiseen. Isä vetää näkemään, ettei omassa voimassaan voi syntiä selättää. Pitää pyytää nöyrästi Kristusta apuun. Hän tulee jokaisen katuvan syntisen luokse, ja pesee puhtaaksi synnin saastat. Hän antaa uudet puhtaat vanhurskauden vaatteet yllemme. Vanhurskautettu, syyttömäksi julistettu kulkee Kristuksen askelissa. Noudattaa Hänen opetuksiaan, jotka ovat luettavissa Raamatusta.
” Joka sanoo pysyvänsä hänessä, on velvollinen vaeltamaan, niin kuin hän vaelsi.” 1. Joh. 2:6.
Uhrautuvaa, lähimmäistä rakastavaa mieltä Kristus tahtoo, että Hänen lapsistaan löytyy. Laupiaan samarialaisen mieltä, joka tahtoo toistenkin parasta, eikä aina katso, vain omaa parastaan. Kasvamisen varaa on meissä jokaisessa. ”Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria.’ Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” Matt. 9: 13. KR 33/38.
Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria’, niin te ette tuomitsisi syyttömiä.” Matt. 12: 7. KR 33/38.
Helposti leimataan syyttömät syylliseksi, ja näin voidaan ohittaa avuntarvitsijat. Jumala näkee sydämet ja tutkii ajatuksemme. Hän tietää ja tuntee meidät jo kaukaa. Avun antaminen lähtee aina Jumalan lapsilla, Kristuksen rakkaudesta. Jos sydämessä ei asu täydellinen rakkaus, keksitään verukkeita, ja valheita, ettei tarvitse auttaa, avuntarvitsijaa. Laskelmoidaan riskit, ja mahdolliset vaarat, kuten tekivät pappi ja leeviläinen. Vedotaan oikeaan oppiin, ja Pyhän Hengen ilmoitukseen. Kaikki nämä ovat vain tekosyitä, koska Jumalan Sana Raamattu, on täynnä esimerkkejä, auttamisesta, ja antamisesta. Muita ilmoituksia ei tarvita. Jumalan Sana on kokonaan totuus. Jumala ja Kristus Jumalan Poika ovat täydellisiä, ainoita esimerkkejä, miten on elettävä kristityn elämää. Miten pääsemme iankaikkiseen elämään sisälle?
Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Matt. 7: 21.
”Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” Matt. 12: 50. KR 33/38.
”Olkoon rakkaus vilpitön, kammotkaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.
Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.
Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa.
Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät.
Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta.
Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko.
Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita.
Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.
Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.
Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ”Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.”
Vaan ”jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.”
Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. ” Room. 12. 4 -21. KR 33/38.
@LR
Liisa Rantasaari 