”Palvelijat menivät teiden varsille ja kokosivat kaikki, jotka tapasivat, sekä hyvät että pahat, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.” Matt: 22:10.
Koska, juhlat pidetään niin kutsut jaetaan.
Evankelista Matteus kertoo erikoisesta tavasta kutsua vieraita häihin. Palvelijat lähetettiin teiden varsille, ja kutsuivat kaikki, keitä tapasivat.” Tervetuloa häihin.” Juhlien isäntänä oli kuningas. Hän kehotti sanomaan.” Katso minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin.”
Palvelijat kävelivät pitkin teitä ja kutsuivat vastaantulijoita. Ihmiset kohauttelivat olkaansa ja menivät menojaan. Heitä eivät häät kiinnostaneet, oli tärkeämpää tekemistä. Pellolla olivat työt kesken. Pelto tuotti satoa, siitä sai elantonsa. Ylimääräinen sato myyntiin, siitä sai rahaa, se vietiin pankkiin. Rahat sijoitettiin osakkeisiin. Pitää vaurastua. Juhlissa kuluu kallista aikaa, ei ehdi, eikä jouda. Kauppiaita käveli vastaan. Tavaroita piti myydä, ja voittoa saada. Raha on tärkeintä. Häitä on usein, mutta asiakkaat eivät odota. Ihmiset suuttuivat, ja tappoivat palvelijoita. Häähuone oli saatava täyteen vieraita. Valmis pitopöytä odotti.
Vielä kerran, uudet palvelijat lähetettiin kutsumaan häävieraita. Kaikki saivat kutsun. Ketään ei valikoitu, hyvä, pahat, rumat, laihat, lihavat, tummaihoiset, vaaleaihoiset, miehet, naiset, lapset, juniorit, seniorit. Rikkaat ja köyhät, kaikki keitä palvelijat kulkiessaan kohtasivatkin. Kaikille kuului sama kutsu. Tervetuloa, Kuninkaan Pojan häihin! Joku varmasti miettii, miten iso juhlahuone on, jos kaikki kutsun saaneet saapuvat juhlimaan? Iso pitää olla häähuone, ja pitkä pitopöydän. Tulivatko kaikki kutsun saaneet?
… Ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.
Kutsujat onnistuivat tehtävässään. Kuningas meni katsomaan vieraitaan. Myhäili tyytyväisenä. Sali oli täynnä vieraita. Katseen kiertäessä salissa, kuninkaan katse pysähtyi erään vieraan kohdalle. Katse viipyi vieraassa. Tämä vieras ei ollut puettu häävaatteisiin. Kuningas meni vieraan luokse ja ystävällisesti kysyi. ” Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita? ” Mitäpä vieras tähän osasi vasta, hän jäi sanattomaksi. Hänet oli tieltä kutsuttu, niin kuin toisetkin olivat. Vaatteet olivat ne, mitä yllä olivat sillä hetkellä.
Kuningas vaati juhlapukua juhliin. Oli suuri loukkaus tulla ilman häävaatteita kuninkaan pojan häihin. Niin kuningas sanoi palvelijoille; Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen”. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
Jopas oli juhliin kutsuja. Ensin kaikkia kutsutaan, ja kun noudattaa kutsua, sidotaan jalat ja kädet, heitetään ulos, pimeyteen. Vain siksi, ettei omistanut häävaatteita. Evankelista Matteuksen taltioima Jeesuksen vertaus pysäyttää. Kaikkia kutsutaan, mutta kaikkia ei lopulta huolita juhliin. Ristiriitainen tilannekuvaus.
Jeesuksen vertausten tarkoitus on aina pysäyttää. Pysähtynyt, jää miettimään, mitä Jeesus kaikella tällä tarkoittaa? Pyhä Henki, Jumalan Henki on tänäänkin maanpäällä. Kristus Jeesus, Jumalan Poika on taivaassa. Kristus on valmistamassa häitään. Palvelijoita ovat Kristuksen omat. He ovat jo ottaneet Jeesuksen kutsun vastaan. Heillä on hääpuku valmiina. Kristuksen omat kutsuvat tänäänkin ihmisiä Kuninkaan Pojan häihin. Kaikkia kutsutaan Karitsan häihin.
Kuten, vertauksessa, on sama tänäänkin. Ihmiset eivät välitä kutsusta. On kiireitä. Peltoja ja tiloja hoidettava. Karjaa kasvatettava. Omaisuuden lisääminen on tärkeää, ja siitä on pidettävä huolta. Liike-elämässä olevat ihmiset, eivät välitä kutsusta, koska tavaroiden on löydettävä ostajansa. Ostovoimainen kuluttaja, on liike-elämän pystyssä pitävä joukko. Tuote vaihtaa omistajaa, ja rahalla hankitaan uusia hyödykkeitä. Raha ja valta, omaisuuden kartuttaminen, pitävät ihmiset kiireisinä. Kuninkaan Pojan häät, eivät kiinnosta. Tekosyitä tehdään, jos todellisia syitä ei ole tarpeeksi. Esteitä riittää. Kiire on hyvä tekosyy, sen taakse on helppo verhoutua. Aikaa ei ole hukattavaksi. Monet elävät, kuin aika ei loppuisi koskaan.
Tässä on kutsu häihin. Onko sinulla jo hääpuku hankittuna? Häihin ei mennä likaisena. Kristuksen ristin juurella on verilähde. Sinne on ensin tehtävä matka. Kaikki syntikuorma, on pudotettava ristin juurelle. Synti ei ole musta tai valkoinen, synti ei ole yksittäinen teko, se on elämäntapa. Moraaliton elämäntapa. Kielletyn puun hedelmästä haukataan edelleen. Kielletty puu kasvattaa runsasta satoa. Seksuaalinen siveettömyys, esiaviolliset suhteet, luonnonvastaiset seksuaaliset parisuhteet, kaikki nämä, ja paljon muuta, tuottaa kielletty puu. Pyhän Jumalan tahtoa rikkova ihminen, tekee syntiä elämäntavoillaan. Avioliitto on pyhä, jonka Jumala asetti jo paratiisissa. Adam ja Eeva ovat esimerkkinä. Mies ja nainen, eikä muuta vaihtoehtoa ole. Haureellisuus, on ihmistä itseään vastaan tehtyä syntiä. Koska ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli. Kielen synnit ovat oma lukunsa. Ihminen, joka ei usko Jumalaan, on surkuteltava. Reilusti tehty elämänmuutos, parannus on tehtävä, jos aikoo päästä sisälle Jumalan valtakuntaan ja Kristuksen hääsaliin.
Ristillä vuodatettu viaton Pyhä veri puhdistaa likaisimmankin ihmisen, lunta valkeammaksi. Tunnustetut ja hylätyt synnit, upotetaan armon mereen. Synnit anteeksi saanut, saa Pyhän Hengen sydämeen asumaan. Hänet julistetaan vanhurskaaksi, ja syyttömäksi. Syntisestä tulee armahdettu syntinen. Nimesi kirjoitetaan Elämän kirjaan. Ihminen ei omilla teoillaan voi pelastua, mutta voi halutessaan ottaa pelastuksen vastaan. Kristus Jeesus on kuollut ristillä, ja sovittanut kaikkien ihmisten synnit. Ovi Kristuksen luokse on auki. ”Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valehtelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.” Ilm. 21: 27. KR 33/38.
Palvelijoilla ei ollut oikeuksia valita, keitä häihin kutsutaan. Vasta Kuningas näkee, kuka on kelvollinen pääsemään häihin. Kuninkaan katse ei seuraa muita yksityiskohtia, kuin hääpukua. Vanhurskauden vaatteet pitää olla yllä. Pitää olla syyttömäksi julistettu. Jos syntien anteeksi saamisen armo ei kelpaa, silloin ihminen valitsee kuoleman tien. Pimeyteen johtavan tien.
Henkilö, jolta puuttui hääpuku, oli omilla teoillaan hankkinut itselleen omat vaatteet. Hän halusi esitellä omaa erinomaista pukuaan. Kristukselta lahjaksi saatu puku kelpaa vain Kuninkaan häihin. Kastepuku ei kestä Jumalan silmien katsetta. Se ei ole kelvollinen Jumalan edessä. Jumala vaatii meiltä, lahjavanhurskauden vastaanottamista. ” Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” Matt. 22: 14. KR 33/ 38.
Elämä on lyhyt ja arvaamaton. Silloin kun Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä, kannattaa ottaa kutsu vastaan. Tehdä häävalmistelut valmiiksi. Koska ei tiedetä, kuinka monesti Jumala ihmistä vetää puoleensa. Koskaan emme tiedä, milloin elämän lanka katkeaa, jotenka parasta on tehdä parannus, kun voidaan tehdä. Lähteä elämätielle, joka vie viimein taivaaseen, Jumalan Pojan hääsaliin. Kuoleman jälkeen ei enää tehdä valintoja. Ateistikin näkee, että Jumala on olemassa…valitettavasti liian myöhään. Ihminen, joka nyt olettaa, että ” mihin puu kaatuu, siihen se maatuu”, joutuu pettymään. Sielumme on kuolematon ja jatkaa elämää. Keho, ruumis lahoaa ja muuttuu maaksi jälleen. Meidän henkemme jatkaa ikuista elämää. Päättymätöntä elämää ajattomuudessa. Elämäntie, Kristuksen omien tie, johtaa ikuiseen iloon ja lepoon. Kristuksen lahjan hylänneet, joutuvat tuonelan kautta, kokemaan toisen kuoleman. Heidän tiensä päättyy, sinne minne päättyi sen häävieraan tie, jolla ei ollut häävaatteita. Pimeyteen, itkuun ja hammasten kiristykseen. Ikuiseen vaivan paikkaan. Helvettiin, joka ei ole ihmisiä varten, mutta liian monet valitsevat tämän loppusijoituspaikakseen. Kristuksen armoa pidettiin liian halpana.
Kristus Jeesus tuli maailmaan syntisiä pelastamaan. Tie Isän Jumalan yhteyteen on auki, se on täytetty Golgatan ristin sovitustyössä. Tarvitseeko olla huolissaan oman sielun tilasta? Tarvitsee, jos elät tietoisesti syntielämää. Jos et vielä tunne Kristusta Jeesusta henkilökohtaisesti. On vaara joutua ikuiseen eroon Jumalasta, jos et selvitä suhdettasi Kristukseen Jeesukseen, syntisten Vapahtajaan.
” Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” Room. 8:1. KR 33/38.
”Koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat,
ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa
tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta,
kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.
Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot,
että meidän Herramme Jeesuksen nimi teissä kirkastuisi ja te hänessä, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaan.” 2. Tess. 1. 6 – 12. KR 33/38.
@LR