Lunastuskunnossa oleva ihminen

” Vaan, sinä olet minua synneilläsi vaivannut, rasittanut minua pahoilla töilläsi. Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista. ” Jes. 43: 24 – 25. KR 33/38.

Kaikki mitä alussa luotiin, oli sangen hyvää. Sangen hyvien joukkoon kelpuutettiin myös ihminen. Kaikkivaltias Jumala piirsi ihmisen oman kätensä kämmeneen. ”Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt.” Jes. 49:16 Jumala olisi voinut piirtää käteensä norsun, leijonan tai jonkin muun, minkä Hän loi. Jumalalle kelpasi… ihminen, vain ihminen niin lähelle, iholle. Jumala näkee ihmisen arvokkaana kätensä työnä. Jumala loi ihmisestä uniikkikappaleen. Yksilön, joka on Hänelle erityisen rakas, arvokas. Arvokas saviastia, tehty jaloon käyttöön, ja hyviä töitä varten.

Jumalalle arvokas ihminen ei ymmärtänyt omaa arvoaan. Ei ymmärtänyt, tekijänsä arvoa. Lusifer, taivaassa langennut valkeuden enkeli. Viraltaan poistettu, ja maanpäälle heitetty langennut enkeli, häikäisi ja sokaisi ihmisen. Jumalan tekojen vastustaja tiesi, mitä tekoa ihminen on. Kyseenalaistamalla Jumalan sanat, ihminen on helppo saada pois Jumalan suosiosta. Paholaiselle oli myrkkyä, että Jumala rakastaa ihmistä. Paholainen voi pahoin, nähdessään Eevan ja Adamin käyskentelevän paratiisissa. Hedelmäpuiden ja kaiken kauniin keskellä oleskeleva aviopari, sai paholaisen muuttumaan sähiseväksi käärmeeksi. Syvästi Jumalalle vihamielinen käärme, aikoi tehdä tyhjäksi Jumalan työt. Jumalan vastustajan tarkoituksena oli nostaa itsensä uudelleen samaan asemaan, mitä oli ollut taivaassa. Ihminen olisi hyvä ” työtoveri,” jos saan uskomaan, ettei Jumalan sana ole kokonaan totta? ” Suunnitteli paholainen. Ylpistynyt enkeli halusi valtansa takaisin, hinnalla millä tahansa. Käärmeeksi naamioituneena, valheita kuiskimalla, ei voinut epäonnistua… onnistuiko suunnitelma?

” Onko Jumala todellakin sanonut?”, käärme kuiskutteli Eevalle. Eeva pyöritti kysymystä mielessään. Katsoi hedelmäpuun oksalla olevaa mehukasta hedelmää. Mitä pidempään Eeva kysymystä mietti, ja vilkuili hedelmää. Sitä vakuuttuneempi hän oli, ettei Jumala voinut olla tosissaan. ”Jumala ei todellakaan voinut kieltää, etteikö hedelmää saisi ottaa ja syödä. Jumala ei kuolemaan tuomitse, jos otan, ja maistan hedelmää”, Eeva pohti. Jumalan sana ei enää tuntunut ankaralta. Ajatus synnytti himon hedelmään. Kiellettyyn hedelmään. Hedelmän ottaminen, ja palasen haukkaaminen hedelmästä, saivat aikaan lankeamisen syntiin. Syntiin, joka johti kuolemaan. Jumalan Pyhä sana oli syrjäytetty. Yhteys Jumalaan katkesi. Onnellinen aviopari menetti onnensa. Pelko, häpeä, rangaistuksen pelko, saivat pakenemaan Jumalaa. Jumalan antama rauha oli poissa. Sielu itkee tehtyä, mutta mikä tehty, sitä ei saa tekemättömäksi. Tämä vain sen vuoksi, ettei uskottu Jumalan sanoneen niin, kuin Hän oli sanonut. Käärmeen lumoava sana painoi enemmän kuin se, mitä Kaikkivaltias Jumala on sanonut.

Jumala Sanassaan Raamatussa sanoo: ” Vaan, sinä olet minua synneilläsi vaivannut, rasittanut minua pahoilla töilläsi. Rakastava Jumala. Hänen, jonka kädessä on jokaisesta ihmisestä piirros, toteaa murheellisena. ” Olet synneilläsi vaivannut, ja rasittanut minua pahoilla töilläsi.” Olet arvokas saviastia, mutta rasitat minua. Pahat tekosi, elämän tapasi, kaikki mikä on vastoin pyhää Sanaani vastaan, ne minulla on sinua vastaan. Olemme jokainen lunastus kuntoon joutuneita, langenneita syntisiä.

”Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja.” Ilm. 1. 2: 5. KR 33/38.

Muista siis, mistä olet langennut? Aina puhutaan, uskoon tulemisesta, uskossa kasvamisesta. Voiko uskosta luopua? Voi!
Apostoli Paavali toteaa. ”Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas.” 2. Tim. 4: 10. KR 33/ 38.

Tämän maailman asioiden ollessa elämän arvoista tärkeimpänä, on luopumus lähellä. Jumalan Sana ei ole enää ainut elämän auktoriteetti. Eikä Sanan lukeminen ja – tutkiminen kiinnosta, silloin pitää hälytyskellojen alkaa soida. Jumalan sanan kyseenalaistaminen, on vakava merkki alkavasta luopumuksesta. Keskustelujen painopisteen muuttuessa yhä enemmän maailmassa elävien keskustelujen mukaisiksi. Hengelliset asiat alkavat olla vastenmielisiä. Näiden pitää olla merkkejä vaarasta. Hengellisten tilaisuuksien laiminlyöminen, kristittyjen yhteyden viilentyminen, ovat vakavia oireita alkavasta luopumuksesta. Ajatuksin, ja sanoin voidaan rikkoa Jumalan tahtoa. Luopumuksen edetessä tulevat mukaan tekojen synnit. Toiset ihmiset eivät välttämättä näe, missä tilassa olet, mutta Jumalalta et ole salassa. Hän näkee salatuimpaan saakka. Muista siis, mistä olet langennut ja tee parannus. Tee niitä ensimmäisiä tekoja. Pyhä Henki puhuu sinulle, ja muistuttaa sinua, mistä olet langennut? Omatuntosi soimaa sinua. Kuuntele omantuntosi ääntä, sillä se hiljenee ja vaikenee, ellet tee parannusta. Synnin tekemisestä tulee lopulta tapa, mistä ei ole helppoa päästä irti. Paatumus alkaa hitain askelin.

Jumalan rakkaus, vaatii meitä tekemään parannusta. Sillä Kristus Jeesus tuli syntisiä pelastamaan. Kuoli ristillä syntiemme puolesta, sovitti vihollisuuden, Jumalan ja ihmisten väliltä. Kristus Jeesus tuli syntisiä pelastamaan. Häneltä saa jokainen syntejään katuva, kaikki synnit anteeksi, Golgatan täytetyssä työssä. Kristuksen kalliissa nimessä ja veressä, saamme uskoa kaikki synnit anteeksi.

” Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista.” Jes. 43: 25. KR 33/38. Olemme jokainen kalliisti ostettu ja lunastettu. Martti Luther kiteyttää lunastuksen Katekismuksessa näin.

”Uskon, että Jeesus Kristus, Isästä ikuisuudessa syntynyt tosi Jumala ja neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen, on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän lunasti minut, jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän itsekin kuolleista nousseena hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.”

Emme saa katsoa ihmisiin, vaan Kristukseen. Ihmiset ovat vajavaisia, ja tekevät virheitä. Täydellisiksi emme ehdi tässä ajassa, täydellisyys alkaa vasta päästyämme, Isän kotiin. Ihmisiin katsomalla me suutumme, Kristukseen katsomalla me muutumme. Vähitellen kasvamme Kristuksen tuntemisessa. Uskossa eläminen on loppuelämän prosessi. Usko on liikettä eteenpäin, kasvamista, armossa ja Kristuksen tuntemisessa.

”Armon lapset riemuitkaa, / soittakaa ja veisatkaa, / kiitos tuokaa Herralle, / pelastuksen tuojalle.

Herrastanne kerskatkaa, / autuudesta iloitkaa, / kehottakaa kaikkia / ahkeroimaan uskossa.

Ilmoittakaa kaikille / vaivatuille sieluille: / Armon saa se armosta, / ken vain etsii Jeesusta.

Kaikille myös sanokaa, / että elämän se saa, / Jeesuksen ken veressä / turvaa etsii köyhänä.

Kiitos olkoon Jumalan, / Poikansa hän ainoan / maailmalle armostaan / antoi ristinkuolemaan.

Kiitos olkoon Jeesuksen / vaivoistansa iäinen, / hän on meidät ostanut, / kuolemasta nostanut.

Pyhälle myös Hengelle / kiitoksen me annamme, / kun hän meitä virvoittaa, / loppuun asti vahvistaa.

Pyhän Kolminaisuuden / kiitos soikoon iäinen! / Herran suurta kunniaa, / lunastetut, laulakaa!”

@LR

Melodia:

böömiläinen 1541

Teksti:

Halullisten sielujen hengelliset laulut 1790

Uudistaja:

VK 334

Siionin kanteleeseen tulovuosi:

1881

This entry was posted on 29.1.2020. Bookmark the permalink.