Arkin ovi on avoinna

” Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.” 1. Joh. 5:12. KR 33/38.

Vaara on, millimetrin kymmenestuhannesosan kokoinen, ja ihminen pelkää. Ihminen on yrittänyt nousta Jumalan asemaan. Eipä, Jumala anna kunniaansa ihmiselle. Ihmiset ovat liian pitkään aliarvioineet Jumalan. Jumala näyttää, miten paljon ihmisellä on valtuuksia? Jumalan väliintulo ihmisten mahtipontiseen elämään, ei ole ihmiskunnassa ensimmäinen. Kun ihmisten pahuus ylittää Jumalan sietokyvyn. Hän pysäyttää ihmiset, ihminen missä olet, minne olet menossa?

”Kaikki me kuolemme.” Tuntematon lähimmäiseni on todennut. Hän on oikeassa. Kaikki me, jotka olemme tänne maailmaan syntyneet, eräänä päivänä kuolemme. Kuningas Daavid on sanonut.
”Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi niinkuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. ” Ps. 39:6. KR 33/ 38.

”Sillä: ”kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee.”1. Piet. 1:24. KR 33/38.

Elämä on hengenvaarallista, kukaan ihminen ei ole elävänä täältä selvinnyt. Tämä tieto kieltämättä ahdistaa. Tuntematon ahdistaa. Asenteemme kuoleman jälkeiseen elämään ratkaisee, miten käsittelemme kuolemiseen liittyvän ongelman. Kristittyjä syytetään monesti ahdasmielisestä ajattelusta. Helvetillä pelottelusta, viimeisestä tuomiosta. Jumalalla pelottelusta, joka tuomitsee ihmiset. Kuulin erään lausahduksen, ” ei kuolema olisi niin pelottava asia, jos uskovaiset eivät pelottelisi helvetillä.”

Kerran Jumala on jo tuominnut maailman. Nooa niminen mies pelastui perheineen Jumalan tuomiolta. Ennen kuin Jumala laittoi käytäntöön tuomionsa. Hän käski Nooaa: ” Mene sinä ja koko perheesi arkkiin!”

”Ja Herra sanoi Nooalle: ”Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni.
Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras.
Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä.
Sillä seitsemän päivän kuluttua minä annan sataa maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä ja hävitän maan päältä kaikki olennot, jotka olen tehnyt.
Ja Nooa teki näin, aivan niin kuin Herra oli hänen käskenyt tehdä.
Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, kun vedenpaisumus tuli maan päälle.”
1. Moos. 7. 1 -10. KR 33/38. Nooan mentyä arkkiin Jumala sulki oven.

Oikeudenmukainen Jumala tuomitsee maailman. Olisi lohdutonta, jos kaikki päättyisi tuomioon ja rangaistukseen. Jotenka kristittyihin, Jumalaan uskoviin kohdistuvat syytökset helvetillä ja rangaistuksen pelottelulla, ovat osa totuutta. Ihminen kuolee, mutta ihmiseen asetettu kuolematon sielu jää fyysisen kuoleman jälkeen eloon. Minne tämä kuolematon sielu menee ikuisuuteen, ajattomuuteen… se pitää ratkaista? Taivaaseen, paratiisiin, mistä ihminen karkotettiin pois, vai helvettiin?  Paratiisin portteja vartoi, Jumalan Sana.  Jumalan Sanaan uskomalla, ja noudattamalla aukeavat kerran ovet paratiisiin. Luodaan uusi maan, missä oikeudenmukaisuus, ja vanhurskaus asuvat. Missä Jumala on, ja Jeesus Kristus, sekä Pyhä Henki, sinne menee Kristukseen uskovan sielu.  Helvettiin ei ihmisen tarvitse mennä, koska on armo. Armon arkki, jota tarjotaan Jeesuksessa Kristuksessa. Kurjaan maailmaan tuli Jumalan Poika Jeesus Kristus. Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen kuoleman puolestamme. Sovitti ristillä ihmiskunnan kaikki synnit. Hän sai kokea rangaistuksen puolestamme. Tämä on suuri iloinen asia. Kristuksen ristin kuoleman ansiosta, kaikkein kurjinkin syntinen voi pelastua.

Kristus Jeesus kuoli ja nousi ylös kuolleista. Jeesus Kristus on arkki. Kuten Nooalle sanottiin:” Mene sinä ja perheesi arkkiin!” Niin sinulle sanotaan: ” Mene sisälle Kristuksen armoon!” Jätä pois kaikki synnit, jotka estävät sinua menemästä pelastuksen arkkiin. Laske kaikki, mikä painaa syyttävänä omallatunnollasi, Jeesuksen ristin juurelle. Sano, ”olen suuri syntinen, ja tarvitsen armoa. Annan sinulle koko elämäni. Uskon, että kuolit puolestani.” Tämän tehtyäsi, pääset sisälle pelastuksen arkkiin.

Liian monet pitävät halpana armon, jota Jeesuksessa Kristuksessa tarjotaan. Kuljetaan kohti tuomiota, koska ei haluta tehdä parannusta synneistä. Ei haluta kääntyä pois synnintieltä. Askel Kristuksen luokse, on uskon askel, pääsy pois Jumalan tuomiosta. Jumalan armo pelastaa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hänen kalliissa maahan vuotaneessa veressä on suoja. Helppoa ei ole tehdä tätä ratkaisua, koska maailmassa palvotaan paholaista, ja kuljetaan kohti kadotusta. On kova koettelemus säilyä uskossa vahvana loppuun saakka. Mutta me saamme Pyhän Hengen voiman, heti astuttuamme armon ovesta sisälle. Pyhä Henki antaa voimaa taistella syntiä ja maailman viettelyksiä vastaan. Jumalan Sana Raamattu on Elämän leipää, joka vahvistaa. Jumala sanaassaan opettaa, mikä on oikein, ja miten pitää elää? Kuinka voi välttyä lankeamasta uudelleen syntiin. Pyhä Henki, Jumalan Henki opettaa meitä kaikkeen totuuteen. Taivastie on suora tie. Kapea tie, ei valtatie.

Jos ei sinulla ole Jumalan Poikaa, sinulla ei ole elämää. Rohkeasti sanottu, mutta elämänarvoinen elämä saadaan, uskossa Jeesukseen Kristukseen. Olet vapaa synneistä, koska Jeesuksen Kristuksen veri on sinut saanut puhdistaa. Silloin omistat Vapahtajan. Olet astunut todelliseen elämään.

Raamattu sanoo: ” Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.” 1. Joh. 5:12. KR 33/38.

Jumala rakastaa tätä kurjaa maailmaa.” Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3: 16. KR 33/38.

Tämä lause kumoaa syytökset, että Kristukseen uskovat tuomitsevat kadotukseen. ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” Room. 8: 1. KR 33/38.
”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room. 6:23. KR 33/ 38.

Jokainen Kristuksen Jeesuksen elämänsä Herrakseen ja Vapahtajakseen ottanut saa sanoa.
”Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto ” Fil. 1. 21. KR 33/ 38.

Jumalan tuomiot tulevat, ja ne ovat jo. Syntiin langennut maailma tuomitaan. Nyt vielä on armonaika. Tänään on pelastuksen päivä. ”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.” Jes. 55: 6. KR 33/ 38.

Olen rehellinen ja sanon, olen inhimillinen ihminen. Pelkään, millimetrin tuhannesosan kokoista vaara, joka nyt riehuu maailmassa. Teen sen mitä tehdä voin, kätkeydyn vaaralta, ja suojaudun. Rukoilen, että Herra armahtaisi vielä ihmisiä, ja poistaisi vitsauksen maailmasta.

”Mielevä näkee vaaran ja kätkeytyy, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja saavat vahingon.” Sanal. 22: 3. KR 33/38.

Luotan tähän, mitä apostoli Paavali sanoo:
”Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.” Room. 14: 18. KR 33/38.

@LR.

This entry was posted on 22.3.2020. Bookmark the permalink.