Meidän kanssamme on Jumala

”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Joh. 1:14. KR 33/38.

Kristityt valmistautuvat joulun viettoon. Joulua, joka on nimetty Jeesuksen, syntymäpäiväksi. Kristityt ovat eri mieltä Jeesuksen syntymän ajankohdasta. Onko syntymäpäivän tarkka ajankohta tärkeää tietää, eikö tärkeintä ole tietää se, että Jeesus on syntynyt maailmaan? Valo on voittanut pimeyden.

Evankelista Matteus aloittaa kertomuksen Jeesuksen syntymästä uhkaavalla häväistysjutulla. Kihlattu Maria tiedetään olevan raskaana. Juutalaiseen kulttuuriin kuuluu, että kihlaus on yhtä sitova asia, kuin avioliitto. Joosef päättää purkaa kihlauksen kaikessa hiljaisuudessa, eikä nosta oikeudellista syytettä Marian ”syrjähypystä.” Jumala puuttui asiaan ja ilmoittaa Joosefille unessa, että Marian on raskaus on alkanut Pyhästä Hengestä. Jumala nimeään lapsen Jeesukseksi. Vasta Jumalan ilmestyminen, saa Joosefin muuttamaan mielensä. Joosef ei jätä nuorta neitsyt Mariaa yksinhuoltajaksi. Tässä toteutuu Vanhan Testamentin ennustus.
”Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.” Jes. 7: 14. KR 33/ 38. Immanuel nimi merkitsee, ”meidän kanssamme on Jumala.”

Neitsyt Maria synnytti eläinten karjasuojassa. Karjan syöttökaukalosta tuli ensimmäinen lepopaikka Jumalan Pojalle. On sanottu, että syöttökaukalo kuvaa syntisen ihmisen sydäntä. Syöttökaukalo ei ole puhdas steriili makuupaikka vastasyntyneelle. Jeesus ihmiseksi tullut Jumalan Poika, sai alusta saakka kokea, miten likaiseen paikkaan Hänen oli tultava. Maailma oli tuolloin synnin saastuttama likainen pahuuden tyyssija, mitä se on tänäänkin.

” Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät:” Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt?” Matt.2:1. KR 33/38.

Tietäjät, jotka olivat tutkineet Vanhan Testamentin pyhiä kirjoituksia, paljastivat tietämättömyytensä. He myöntävät, etteivät tiedä, että messiaanisen kuninkaan on määrä syntyä Betlehemissä. Paljastuu myös se, etteivät he ole juutalaisia. Tietäjien olisi pitänyt tietää, nämä ennustukset Vanhasta Testamentista.

”Minä näen hänet, en kuitenkaan nyt, minä katselen häntä, en kuitenkaan läheltä. Tähti nousee Jaakobista, ja valtikka kohoaa Israelista.” 4. Moos. 24: 17. KR 33/38.

” Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi.
Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa.
Kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti, kuninkaat sinun koitteesi kirkkautta kohti.
Nosta silmäsi, katso ympärillesi: kaikki nämä ovat kokoontuneet, tulevat sinun tykösi; sinun poikasi tulevat kaukaa, sinun tyttäriäsi kainalossa kannetaan.
Silloin sinä saat sen nähdä, ja sinä loistat ilosta, sinun sydämesi sykkii ja avartuu, kun meren aarteet kääntyvät sinun tykösi, kansojen rikkaudet tulevat sinulle.
Kamelien paljous peittää sinut, Midianin ja Eefan varsat; kaikki tulevat Sabasta, kantavat kultaa ja suitsutusta ja Herran ylistystä ilmoittavat.
Kaikki Keedarin laumat kokoontuvat sinun tykösi, Nebajotin oinaat palvelevat sinua; minulle otollisina ne nousevat minun alttarilleni, ja minä kirkastan kirkkauteni huoneen.”
Jes. 60. 1 – 7. KR 33/38.

”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. ” Jer. 23:5. KR 33/ 38.

Tietäjien navigaattorina toimi Betlehemin tähti. Tähden piti olla erityisen kirkas, ja iso. Tämän ajan viisaat selittävät syyrialaisten lähteiden tietävän, että tähti muistutti pientä lasta, joka kantaa ristiä. Jumalan sanan kanssa tämä on yhtä pitävä, koska Jeesuksen maanpäällinen vaellus päättyi ristin sovitukseen ja lunastustyöhön. Hän kantoi ristiä ja ristin kuolemallaan sovitti koko maailman synnit. Hän tuli eläväksi uhriksi, koska ristin sovitustyön kautta meillä olisi pääsy Jumalan yhteyteen.

”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Joh. 1:14. KR 33/38.

Maailmaan syntyi valo, joka loistaa kirkkaammin, kuin yksikään tähti. Kirkkaus on ainokaisella Pojalla Jeesuksella Kristuksella. Kirkkaus, jonka Hän on saanut Isältä Jumalalta. Täällä monien varjojen maassa loistaa edelleen Kristuksen kirkkaus, Pyhässä Hengessä. Kristuksen ylösnousemuksen, ja Taivaaseen astumisen jälkeen, meille lähetettiin Puolustaja Pyhä Henki. Armon – ja Totuuden Henki, joka johtaa meitä kaikkeen totuuteen, jos suostumme Hänen johdatukseensa. On jokaisen omasta tahdosta kiinni, haluammeko päästä armon vaikutuspiiriin. Haluammeko, Totuuden tielle, joka johtaa meidät hengellisestä pimeydestä valoon.

Usko ja hengelliset asiat eivät ole tämän ajan trendi-ilmiö. Älyllinen ihminen tahtoo itse päättää omasta elämästään. Älykkäälle ihmiselle Jumalan Sana on tarua, ja aikuisten ihmisten satuja. Älykäs ihminen haluaa suvaita kaiken, mikä ei terveeseen järkeen sovi, sovittamallakaan. Teistinen maailmankatsomus on luonut maailman, ja ihmiset järjen avulla. Materialistinen maailmankatsomus, perustuu aine-energian molekyyleihin. Ohjaamaton evoluutioteoria, on luonut molekyyleistä kaiken, . . . ihmisetkin. Tämän maailman älykäs ihminen, ei usko olevansa Jumalan kuva, vaan uskoo olevansa simpanssien jälkeläisiä. Tästä syystä halveksitaan Jumalan lakia, ja epäkristillinen elämä on hyväksyttyä, sitä puolustetaan.

”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.”
Room. 1. 22 – 25. KR 33/38.

”Sentähden on ylpeys heillä kaulakoristeena, väkivalta on puku, joka heidät verhoaa.
Heidän silmänsä pullistuvat ulos heidän lihavuudestaan, heidän sydämensä kuvittelut kulkevat valtoimina.
He pilkkaavat ja puhuvat väkivallan puheita pahuudessansa, he puhuvat kuin korkeuksista.
Heidän suunsa tavoittelee taivasta, ja heidän kielensä kulkee pitkin maata. Sentähden heidän kansansa liittyy heihin ja särpii vettä kyllälti.
Ja he sanovat: ”Kuinka Jumala sen tietäisi, onko tietoa Korkeimmalla?” Ps. 73. 6 – 11. KR 33/38.

Viisas ihminen saa elää omassa viisaudessaan. Meille, jotka uskomme, että Jeesuksen Kristuksen lunastustyön ansiosta meillä on pääsy Isän Jumalan yhteyteen. Saamme syntimme anteeksi Jeesuksen kalliissa maahan vuotaneessa veressä. Kaikkivaltias, Jumalan Poika Jeesus Kristus, tulee elämämme johtajaksi. Hän astuu sydämemme valtaistuimelle. Hän antaa meille Pyhän Hengen sinetin merkiksi Jumalan lapsioikeudesta. Pyhä Henki kastaa voimalla korkeudesta, ja saamme voiman viedä ilosanomaa. Meille on syntynyt Vapahtaja Jeesus Kristus! Hän elää, ja Hänen omansa pääsevät kerran iankaikkiseen elämään. Jeesuksella on kaiken kaaoksen keskellä viimeinen sana. Kristukseen uskovalla on tulevaisuus ja toivo. Parasta on edessäpäin, ja Immanuel, meidän kanssamme on Jumala.

”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” Jes. 9:5. KR 33/38.

@LR.

This entry was posted on 18.12.2020. Bookmark the permalink.