Ristin luona kiusatulla paras paikka on

”Etkö sinä edes pelkää Jumalaa?” Luuk. 23:40. KR 33/38.

Golgatan kummulla, oli noin 2000 vuotta sitten pystytetty kolme ristiä. Jokaisella ristillä riippui ihminen. Kaksi rikollista, ja keskimmäiselle ristille oli nostettu syytön Jumalan ainokainen Poika, Jeesus Kristus. Ihmiseksi tullut Jumala, joka ihmisten toimesta tehtiin syylliseksi. Jeesus Kristus, joka maanpäällisen vaelluksensa aikana, oli tehnyt vain pelkästään hyvää. Hän oli palvellut ihmisiä, ruokkinut nälkäisiä. Parantanut sairaita, avannut sokeiden silmiä, tehnyt paljon tunnustekoja, jotka olivat ihmisten näkökulmasta katsottuna ihmeitä. Ihmiseksi tulleelle Jumalalle, kaikki oli itsestään selviä asioita. Hänessä oli Pyhän Hengen voima, ja Jumalan antamat valtuudet, tehdä suuria tekoja. Hyviä tekoja. Jumalan rakkaus kirkastui Kristuksessa, ja ihmiset saivat nähdä, mitä Jumalan rakkaus saa aikaan. Hyvää tehnyt Kristus tehtiin kuolemantuomion ansainneeksi rikolliseksi.

Ristillä, molemmilla puolilla Kristusta, oli tekojensa tähden syylliset, jotka ansaisivat kuolemantuomion. Katso, ylös ristille mitä siellä tapahtuu. Oikealla puolella riippuu ryöväri, samoin vasemmalla puolella on ryöväri. Kuolema lähestyy ja pimeys alkaa laskeutua. Toinen ryöväreistä huutaa yllättäen.” Sinä keskellä oleva, olet sanonut olevasi Jumalan Poika. Jos puheesi on totta, etkä valehtele, niin astu alas ristiltä. Auta myös minua. Toinen ryöväri kuulee keskustelun ja huutaa kaverilleen. ” Etkö sinä edes pelkää Jumalaa?”

Ensimmäinen pelastavan uskon askel on otettu, kun tajutaan Jumalan olevan Pyhän ja kiivaan Jumalan. Ihmisille kerrotaan, että Jumala on Pyhä Jumala ja Hän rakastaa ihmisiä. Jumala on myös hirmuinen, ja voi jättää ihmisen oman onnensa armoille. ” Etkö sinä edes pelkää Jumalaa” Kaikkeen maailmaan pitää nyt huutaa, ” ettekö te edes pelkää Jumalaa?” Kaikille ihmisille pitää huutaa, ” ettekö te edes pelkää Jumalaa?!” Herätkää ja kääntykää, muuttakaa mielenne, tehkää synneistä parannus. Armonaika pian päättyy, ja ovi suljetaan.

Ihmiset elävät kauheissa synneissä. Tehdään rikollisella tavalla bisnestä. Jopa kristityiksi sanovat ihmiset kavaltavat rahaa, ja tekevät rikoksia. Valehdellaan kirkkain silmin, sanotaan vääriä todistuksia lähimmäisistä. Pornossa riiputaan kiinni, kuin apinat palmujen oksilla. Pornoriippuvuus ei ole yksin miesten ja nuorten syntiä, sitä on kaikissa ikäluokissa, ja myös naisilla. Pornoriippuvuus on rikkonut avioliittoja, koska mikään ei ole salattua, mikä ei joskus tulisi ilmi. Monet muut seksuaaliset teot, tulevat ilmi, ja loukkaavat läheisen tunteita. Näitä eivät kristitytkään ymmärrä synneiksi. Media hehkuttaa kaiken olevan luonnollista. Mikään ei ole pahempaa, kuin tietää, jonkun harrastavan näitä, ja sanoo olevansa Jumalan lapsi. Eräs uskoa tunnustava puolusti näitä syntejä sanomalla, ” kaikkihan niin tekevät.” Jos Kristukseen uskova menee lauman mukana, niin olemme aikaan tulleet. Jumala käsittelee syntejämme yksilöllisesti, ei yleisen mielipiteen mukaan. Haureus on syntiä Jumalaa vastaan. Uudestisyntyneen, Jumalan lapsen ruumis on Pyhän Hengen temppeli, ja temppeli tulee saastutetuksi. ”Etkö pelkää edes Jumalaa?” Raamatussa Jumalan sanassa kerrotaan synnistä, ja sen seurauksista.

Ryöväri sanoi:” Etkö sinä edes pelkää Jumalaa? Meille tapahtuu oikeuden mukaan. Olemme ansainneet tuomiomme.” Pelastavan uskon toinen askel on, että tunnustaa olevansa syyllinen ja tehnyt syntiä Jumalaa vastaan. Pysähdy, ja mieti! Oletko tajunnut olevasi syyllinen Jumalan edessä?

Monet sanovat, ettei heillä ole mitään anteeksi pyydettävää. Jos näin sanot, valehtelet itsellesi, etkä koskaan näe totuutta itsessäsi. Jos olet uskoa tunnustava kristitty, ja näin sanot, kysyn vastakysymyksen. Oletko koskaan tullut elävään uskoon? Onko uskosi kylmennyt, tai oletko jo luopunut uskosta Kristukseen? Joku, voi sanoa, nyt ollaan liian tarkkoja. Mutta Jumala on tarkka. Älä valehtele itsellesi, äläkä Jumalalle. Pelastava usko saadaan vasta kun tunnustetaan synti synniksi, ja tehdään siitä parannus. Likaiset sukupuolisuhteet ovat huoruutta. Aviorikokset ovat aviorikoksia. Synti rikkoo suhteen Jumalaan ja lähimmäisiin. Jos uskottelet itsellesi kaiken olevan hyvin, kerran olet Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, ja Hänen edessään kaikki on avointa ja paljastettua. Silloin ei voida piiloutua jonkin tekosyyn taakse.

Ryöväri jatkaa keskustelua, nyt Jeesuksen kanssa.” Sinähän et ole tehnyt mitään väärää. Miksi sinä riiput ristillä?” Tämän sanottuaan ryövärille kirkastuu, että Jeesus riippuu ristillä hänen syntiensä vuoksi, ja sovittaa hänen syyllisyytensä. Hän huutaa.” Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi!” Luuk. 23: 42.

Usko siihen, että Jeesus kuoli meidän puolestamme, ja voi pelastaa meidät ikuiseen elämään. Tämä on kolmas askel uskoon. Jeesus vastasi ryövärille:

Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.” Luuk. 23: 43. KR 33/38.

On käsitettävä, että Jumala on pyhä. On tunnustettava oma syntisyys. On ymmärrettävä Jeesuksen ristin kuoleman merkitys. Hänen ristin sovitustyö on ainut mahdollisuuteni pelastukseen. Tämän uskon saatuasi, sinä selviät, mutta ilman tätä uskoa, ei selviä iankaikkiseen elämään. On yksi tie iankaikkiseen elämään Kristuksen luokse. Se tie on Jeesus tie. Jeesus sanoo: ” ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”Joh. 14:6. KR 33/38.

Minun ja sinun on tultava synteineni Jeesuksen luokse, tunnustettava Hänelle syntini, ja uskottava, että Hän minun tähteni riippui ristillä. Jeesus kuoli minun puolestani. Muista elämäsi loppuun saakka. Jeesus kuoli ristillä puolestasi, ja sovitti syntisi. Jumala antaa armonsa, sinä alat ymmärtää evankeliumia. Sinulle kirkastuu. Sinä Jeesus kuolit puolestani ristillä, ja sovitit syntini. Minäkin saan uskoa, ja kun oivallat tämän, sinulle kirkastuu, olet Jumalan lapsi. Jeesus sanoo sinulle: ” Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu.” Joh. 10: 9. KR 33/38.

Tarvitsen ja tarvitset, elämäsi aikana, kuoleman hetkellä, ja viimeisellä tuomiolla Jeesusta Kristusta. Jos olet antanut Jumalan Sanan tuomita syntiseksi, tämän elämän aikana, olet vapaa tuomiosta viimeisellä tuomiolla. Tuomari ei koskaan tuomitse samasta rikoksesta kahteen kertaan. Omin voimin ei kukaan voi itseään muuttaa, mutta me saamme Pyhän Hengen voiman. Pyhän Hengen täyttäessä sinut, kaikki esteet murtuvat, ja sinussa alkaa virrata elävä vesi. Kuivan sielun erämaa alkaa puhjeta kukkaan. Herran armo alkaa kasvattaa syntisestä pyhää. Armosta me pelastumme, uskon kautta, emme tekojemme kautta. Usko on Jumalan lahja.

”Ristin luona kiusatulla, langenneella vaivatulla, paras paikka on,
siksi älä koskaan lähde, älä minkään synnin tähden, ristin luota pois…
Ristin luona ainoastaan synnin turmelusta vastaan voitto saatu on
Ristin luona ainoastaan Isä armahtavi lastaan, Rauhan julistaa
Ristin luona kiusatulla paras paikka on…” Aamen.

@LR.

Pro Fide: Ristin luona

This entry was posted on 1.1.2021. Bookmark the permalink.