Turvaa Kristukseen

” Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani.” Ps. 19:15.

Kelvatkoon sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani. Monet rukoilevat tänä päivänä. Kaikki eivät tiedä kenen puoleen kääntyä. On sanottu ateistikin rukoilevan, kun on hätä.

Euroopassa on ollut rauhallista ja olemme tottuneet siihen. Kaikella on aikansa sanotaan Saarnaajan kirjassa. Aika on sodalla ja aika on rauhalla. Pysynkö minä ja sinä rauhallisina, kun tulee ongelmia ja vaikeuksia? Kun maailmalla aseet laulavat ja valtiot sotivat toisiaan vastaan, valtaako kauhu ja pelko? Ongelmien ollessa tarpeeksi etäällä on helppoa sopeutua tilanteeseen ja pysyä rauhallisena. Mitä lähempänä vaara vaanii, sitä vaikeampi on pysyä rauhallisena.

Tässä maailmassa kohtaamme epätoivoa ja pimeyttä. Ahdistuksia ja koettelemuksia. Paholaisen sielunvihollisen hyökkäykset, eivät ole tuntemattomia.

”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.”1.Piet.5:8-9.

Paholainen pyrkii valehtelemaan, ettei Jumala kuule rukouksiamme. Kristus ei meitä auta. Hän ei siunaa meitä. Jumalan lupauksiin ei voi luottaa. ” Onko todella Jumala näin sanonut?” Paholainen kuiskii ja saa uskomme horjumaan. Pyörimme oman navan ympärillä ja ahdistus saa aina suuremmat mittasuhteet. Elämän myrskyjen keskellä on pyrittävä kääntämään ajatukset Kristukseen ja Hänen sanaansa. Jumalan sana on vahva torni. Vanhurskas juoksee sinne ja saa avun.

Suuntaa mielesi Jeesukseen

Minä korotan ääneni ja huudan avuksi Herraa. Minä korotan ääneni ja etsin apua Herralta. Hänelle minä kannan huoleni, hänelle kerron, mikä minua painaa.Ps. 142:2-3.

Vuonna 1957 riehui ” aasialaiseksi” nimetty influenssa. Sairastuin siihen. Toivuin hyvin. Kolme viikkoa kului. Äkisti kuin salama taivaalta sain päänsäryn. Kipua en osaa sanoin kuvailla. Kuume kohosi yli 42 asteen, elohopea kuumemittari ei enää mitannut, vaan rikkoutui. Tuolloin lääkäri kävi potilaiden kotona, ja niin tuolloinkin lääkäri haettiin kotiini. Lääkärin kuumemittari hajosi. Muistikuva on, että huusin, ” minä kuolen.” Lääkäri poistui äitini kanssa keittiöön ja lääkäri sanoi äidilleni.” Annan tämän lääkkeen, ja jos se ei 20 minuutin kuluessa laske kuumetta, niin tämä tytär menehtyy.” Lääkäri antoi tabletin ja ojensi vesilasin…nielaisin lääkkeen. 20 minuuttia kului. Kuume alkoi laskea ja päänsärky helpotti. Pian olin jälleen leikkimässä.

Minkä vuoksi otan edellä olevan tilannekuvauksen tähän. Psalmin kirjoittaja sanoo: ” Minä korotan ääneni ja huudan avuksi Herraa.” Kovassa kivussa oleva huutaa. Kovassa hädässä oleva huutaa. Fyysinen- tai psyykkinen kipu voivat lamauttaa voimat, niin ettei enää jaksa huutaa. Kuuluu vain hiljainen valitus.

Huuto Jumalan puoleen voi olla huokausta. Avuntarvitsija on niin voimaton, ettei jaksa enää muodostaa sanoja, vaan huokailee…

Herra, sinua minä huudan avukseni. Minä sanon: sinä olet turvani, minun perintöosani elävien maassa. Kuule, kuinka vaikeroin, en jaksa enää! Ps. 142:6-7.

Valittaminen ja vaikeroiminen ovat avunpyyntöjä. Näitä voi sanoa raamatullisiksi avunpyynnöiksi. Rukousta. Kuten publikaani, joka löi rintaansa ja sanoi.” Herra ole minulle syntiselle armollinen.” Publikaani oli nöyrä ja eikä puolustellut itseään, vaan tunnusti olevansa syntinen ja tarvitsi armoa. Jumala haluaa, että olemme Hänelle rehellisiä ja vilpittömiä. Jumalan edessä emme voi teeskennellä, eikä näytellä, koska Hän näkee ja tuntee meidät paremmin kuin osaamme kuvitella. Häneltä ei mikään ole salattua. Jumala ei tarvitse meidän siirappisen kauniita lauseita. Hän ei kaipaa sokerikuorrutteista ylistystä…vaan vilpitöntä nöyrää sydäntä, joka kaipaa Jumalan apua ja hoitoa.

Kultainen sääntö

” Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.” 1. Kor. 13: 4 -6.

Kultaiseksi säännöksi on sanottu periaatetta, että teemme samaa toisille kuin mitä tahdomme, että meille tehdään. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, on kristinuskon ydin käsky. Monista muista uskonnoista löytyy samoja ohjeita, mutta kristinuskossa tiedämme, ettei ihminen omin voimin voi voi rakastaa lähimmäistään. Tarvitaan Pyhän Hengen antama voimaa lähimmäisen rakkauden toteuttamiseen.

Olemme kaikki omaksuneet syntisen luonteen. Jos emme ole löytäneet Kristuksen muuttavaa rakkautta, emmekä ole menneet pelastuksen ovesta sisälle ja tehneet parannusta synneistä. Kokemus Kristuksen veren puhdistavasta voimasta puuttuu. Jumalan rakkaus tulee, yksin armosta Kristuksen sovitustyön ansiosta. Rehellinen Kristuksen kohtaaminen ja Hänen seuraajaksi lähteminen vaatii nöyrää mieltä ja halua muuttaa elämän suunta, niin että Jumalan rakkaus saa vallata kokonaan meidän, henkemme, sielumme ja ruumiimme. Jumala Kristuksessa vaikuttaa muutoksen sielussamme. Jumalan rakkauden voimasta saamme kokea Kristuksen rakkautta. Kohdatessamme syntisten Vapahtajan saamme voiman uudistua mieleltämme ja meihin virtaa Pyhän Hengen uutta luova voima. Opimme rakastamaan itseämme terveellä tavalla ja kun opimme rakastamaan itseämme, voimme rakastaa myös lähimmäistämme.

Mikäli synneistä osan jää ” helmasynniksi”, ja niitä ruokimme ja vaalimme, silloin elämme lihallisten himojen vallassa. Olemme kristittyjä vain nimellisesti. Tällaisen ihmisen elämässä ei voi virrata elämän veden virrat. Rakkaus näkyy puheen tasolla. Synnit tukkivat virtauksen. Rakastamme itsekkäästi itseämme, mutta olemme välinpitämättömiä lähimmäisistä. Itseään voi rakastaa väärällä tavalla ja tuottaa vahinkoa, niin itselleen kuin lähimmäisille.

Itsekkyys on tämän ajan trendi. Julkisesti opetetaan, ettei tarvitse antaa anteeksi, eikä pyytää anteeksi. Jos vihaat jotakin, niin olet oikeutettu vihaamaan. Vihassa on aina murhan henki, eikä mikään viha mene Taivaaseen. On paholaisen parhaita valheita, että vihaa on oikeus kantaa ja sovintoa ei tarvitse tehdä. Efesolaiskirjeessä 4: 26. opetetaan. ”Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Älkää antako auringon laskea vihanne yli.” Vihastua saa, mutta vihasta pitää leppyä, viimeistään samana päivänä, koska emme tiedä annetaanko meille huomista päivää.