” Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani.” Ps. 19:15.
Kelvatkoon sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani. Monet rukoilevat tänä päivänä. Kaikki eivät tiedä kenen puoleen kääntyä. On sanottu ateistikin rukoilevan, kun on hätä.
Euroopassa on ollut rauhallista ja olemme tottuneet siihen. Kaikella on aikansa sanotaan Saarnaajan kirjassa. Aika on sodalla ja aika on rauhalla. Pysynkö minä ja sinä rauhallisina, kun tulee ongelmia ja vaikeuksia? Kun maailmalla aseet laulavat ja valtiot sotivat toisiaan vastaan, valtaako kauhu ja pelko? Ongelmien ollessa tarpeeksi etäällä on helppoa sopeutua tilanteeseen ja pysyä rauhallisena. Mitä lähempänä vaara vaanii, sitä vaikeampi on pysyä rauhallisena.
Tässä maailmassa kohtaamme epätoivoa ja pimeyttä. Ahdistuksia ja koettelemuksia. Paholaisen sielunvihollisen hyökkäykset, eivät ole tuntemattomia.
”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.”1.Piet.5:8-9.
Paholainen pyrkii valehtelemaan, ettei Jumala kuule rukouksiamme. Kristus ei meitä auta. Hän ei siunaa meitä. Jumalan lupauksiin ei voi luottaa. ” Onko todella Jumala näin sanonut?” Paholainen kuiskii ja saa uskomme horjumaan. Pyörimme oman navan ympärillä ja ahdistus saa aina suuremmat mittasuhteet. Elämän myrskyjen keskellä on pyrittävä kääntämään ajatukset Kristukseen ja Hänen sanaansa. Jumalan sana on vahva torni. Vanhurskas juoksee sinne ja saa avun.
Jos, et ole vielä vanhurskas, syyttömäksi julistettu armahdettu syntinen. Silloin käänny hädässäsi Kristuksen puoleen ja pyydä, että saat herätä näkemään syntisyytesi. Hän johtaa sinut löytämään armon. Syntisten Vapahtaja Jeesus Kristus vapauttaa sinut synnin kahleista. Saat syntisi anteeksi ja ne upotetaan armon mereen. Jeesus lupaa antaa oman rauhansa sinulle. Ja puhtaalla omallatunnolla elämä on kevyempää elää, koska Kristuksen ristin siunaus poistaa synnin kuorman harteiltasi. Elämän myrskyt on paljon helpompi kohdata Kristuksen kanssa.
Jeesus on luonasi jokaisena päivänä. Hän asuu sinussa Pyhän Henkensä kanssa. Saat turvata Häneen tuntui miltä tuntui. Uskossa saamme luottaa, ettei Kristus hylkää, eikä jätä, kun meillä on hätä.
”Maailmassa teillä on ahdistus… mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” Joh.16:33.
Silloin kuin vallitsee suuri ahdistus ja epätoivo, silloin Kristus on erityisen lähellä. Synkimpään pimeyteen Kristus tulee luoksemme ja on kanssamme. Kristus ei ole vain hyvinä päivinä kanssamme. Hän on kanssamme jokaisena elämämme päivänä. Ristin teologia on, että Hän on myrskyssä ja pimeydessä. Hän on kuolemallaan voittanut kuoleman ja vuodattanut kalliin pyhän verensä meidän edestämme. Siellä missä on heikkoutta, siellä Jumalan voima tulee parhaiten näkyviin. Jumala on heikoissa väkevä. Suurinkin syntinen voi saada armon Kristuksessa.
”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.” Joh.1:4-5
Ikuisen elämän toivo on lähellämme maailman ollessa suuressa pimeydessä. Maailman ahdistusten keskellä on Kristuksen risti, josta loistaa valo ja kirkkaus pimeään maailmaan.
”Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” 1.Joh.1:7.
Kaikkein huolten ja murheiden keskellä saamme nostaa päämme ja katsoa Kristukseen. Saamme jättää kaikki Jumalan hoitoon ja huolenpitoon. Hän on luvannut pitää ihmisestä huolta. Hän nostaa, kantaa ja vie perille ikuiseen elämään.
Ja ”heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.”1.Piet.5:7.
Paholaisen hyökätessä saamme luottaa siihen, että Hän Kristus, joka on meidän kanssamme on suurempi kuin se, joka on maailmassa. Paholainen maailman ruhtinas kiertää kuin kiljuva jalopeura, saadakseen meidät niellä.
”Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room.8:37-39.
Kristus ei salli meidän hukkua maailman myrskyihin. Kristus antaa tulevaisuuden ja toivon.
”Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. ” Fil.4:7.
*)”Turvaa kuin lintunen vuoreen, Kiusattu, ken oletkaan! Elämän lähteelle riennä. Peseydy lainehissaan! Vaara kun läsnä on, juokse. Kiiruhda Jeesuksen luokse! Hän kuoli syntisi vuoksi, Vielä sua armahtaa hän, Oi, vielä sua armahtaa hän.”
*) M. S. B. Dana
@LR.