”Anna minulle juoda.” Joh. 4: 7.
Veden haku matkalle lähtenyt samarialainen nainen tunsi alemmuuden tunnetta. Hän oli hyljeksitty ja elämän tyylillään pilannut maineensa. Hän häpesi itseään.
Moni meistä on samanlaisessa tilanteessa kuin tämä nainen. Olemme joko itse ” tahranneet” maineemme tai sen on tehnyt toiset, vailla parempaa tietoa meidän elämämme todellisesta tilasta. Ilkeät sanat ovat haavoittanut sielua ja nämä haavat eivät hetkessä parane jos koskaan. Alitajunta tuo ne muistoihin ja ne vaikuttavat käytökseen ja käyttäytymiseen. Välttämättä sanonta ” aika parantaa haavat”, ei pidä paikkaansa. Kaikki menneet tapahtumat saamme anteeksi uudestisyntymän hetkellä, eikä Kristus ei niitä enää muista. Jeesuksen ristillä maahan vuotanut veri puhdistaa entisen elämän. Kuitenkaan muistoista ne eivät katoa vaan kannamme vanhoja muistojamme mielessämme. Kannamme vanhoja muistoja, vaikka ne pitää unohtaa, koska kaikki entinen on mennyttä ja uusi on tullut tilalle. Ihminen ei vain omin voimin voi unohtaa ikäviä asioita.
Ja paholainen muistuttaa ahkerasti entisestä elämästä, mitä se on ollut. Vieden näin ilon elämästä, jos emme torju paholaisen valheita Jeesuksen nimessä. Pyhä Henki tekee työtään edelleen. Pyhä Henki on maanpäällä.
Jeesus tunsi naisen ongelmat ja entisen elämän. Hän halusi auttaa naista ja Hän ei torjunut särkynyttä ihmistä. Hän pyysi palvelusta naiselta. ” Anna minulle vettä.”
Naisesta tuli Jumalan palvelija antaessaan Jeesukselle vettä. Onko suurempaa kuin saada olla Jumalan palvelija, heikkona ja särkyneenä, alemmuudentuntoisena. Jeesus Jumalan Poika rakastaa heikkoja särkyneitä ja syntistä elämää eläneitä. Hän tahtoo antaa menneet anteeksi, kaikille jotka tahtovat muuttaa elämäntyylin uudeksi. Jeesus sanoo: ” Uudeksi Minä teen kaikki.”
Jeesus haluaa opettaa naiselle, kuinka Jumalaa palvotaan. Syntyy Jeesuksen ja naisen välille vuoropuhelu.
Jeesus sanoo: ” Mutta tulee aika, ja se on jo nyt, jolloin oikeat rukoilijat palvovat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia palvojia Isä etsii. ” Jumala on Henki, ja niiden jotka Häntä palvovat, tulee palvoa hengessä ja totuudessa.”
Nainen sanoi Hänelle: ” Minä tiedän, että Messias tulee, Hän jota sanotaan Kristukseksi. Kun Hän
tulee, Hän jota sanotaan Kristukseksi. Kun Hän tulee, Hän ilmoittaa meille kaiken.”
Jeesus vastasi: ” Minä olen se, Minä, joka puhun kanssasi.” Joh. 4: 23 -26.
Nyt nainen ymmärsi, että hän keskustelee Jeesuksen Kristuksen kanssa. Nainen kohtasi parhaimman sielunhoitajan.
Jeesus opetti naiselle Jumalan palvonnasta tärkeimpiä asioita. Hän puhui Isän palvonnasta, että sen pitää tapahtua hengessä ja totuudessa. Jumalan palvonnassa pitää kaiken keskipisteenä olla Kaikkivaltias ja kaikkitietävä Jumala. Elämämme keskipisteenä pitää olla Isä Jumala.
Palvonnan tulee tapahtua nöyrästi ja nöyrällä sydämellä. Itsekäs oma tahto pitää laittaa sivuun.
Jumala on kaiken viisauden ja tiedon lähde, sen vuoksi meidän on asetettava Jumala kaikessa ensimmäiseksi. Jumala on meidän toivomme ja turvamme. Hän on kaikki kaikessa. Kun elämme hengessä ja totuudessa puhtaalla sydämellä, tämä kaikki on mahdollista.
Ymmärtäessä olevamme itsessämme heikkoja ja avuttomia, silloin Jumalan Poika Jeesus Kristus saa tulla elämämme keskipisteeksi. Vain Jumalassa sielumme saa rauhan ja tasapainon.
Jumalan palvelijaksi tullut nainen lähti heti todistamaan Jeesuksesta ja kohtaamisesta Hänen kanssaan.
Hänellä varmasti oli entisestä elämästä jääneet haavat vielä jäljellä ja hän kantoi vanhan elämänsä muistoja. Kuitenkin kohdattuaan Jeesuksen Vapahtajan, nämä haavat olivat saaneet Jeesuksen antamaa hoitoa ja menneisyys ei enää tuntunut raskaalta häpeältä. Hän sai rohkeuden olla todistaja ja viedä tietoa Jeesuksesta Mestarista syntisten Vapahtajasta eteenpäin.
Kääntykää Kristuksen puoleen. Hän on tänäänkin etsimässä kadonneita, rikkinäisiä, synnin haavoittamia ja Hän tahtoo tehdä terveeksi. Hän rakastaa syntisiä ihmisiä ja tahtoo antaa kaikki menneet anteeksi, iloon, rauhaan ja vapauteen saakka.
Jeesus ei pyydä sinulta vettä. Hän pyytää saada puhdistaa likaisen sydämesi ja poistaa menneisyyden taakat. Hän kuoli ristillä ja kärsi puolestasi. Hän kaiken voittanut Jeesus Kristus elää ja tahtoo antaa sinulle uuden puhtaan elämän. Hän tahtoo viedä sinut uuden elämän alkuun ja uudelle tielle, Elämän tielle, jonka päämääränä on ikuinen elämä Isän kodissa. Sanotko Hänelle tahdon, muuta ei tarvita. Pyhä Henki tekee työnsä sinussa ja kuten Niilo Yli-Vainio sanoi: ” Jumalan tuuli ei riko. Kun Pyhä Henki tulee ihmisen elämään ja Pyhä Henki Jeesuksen lähettämänä vapauttaa ihmisen, niin sinne tulee tervettä jälkeä!” Näin se on ja aamen.
@LR