Toinen jalka maassa

kultainenraamattu

”Tanssii tähtien kanssa.” Tämäkö on uudestisyntyneiden paras ohjelma? Monien muiden televisiosta tulevien saippuaoopperoiden lisäksi.
Ensin käydään ehtoollisella ja sen jälkeen siirrytään television ääreen hyvällä omallatunnolla.

Onko omatunto kristityillä jo niin syvässä unessa, ettei ole väliä, millä sielunsa ruokkii? Eikö mikään enää kolkuta?

Ymmärrän, omatunto tulee hyvin joustavaksi, jos seurakuntien ohjelmat ovat samansuuntaista viihdettä kuin mitä maailmassa tarjotaan. Roccia, räppiä, valoja maailman. Meteliä, mistä Pyhä Henki on kaukana. Pyhä Henki on arka lintu, pelkää maailman melua.

Emme voi lähteä tästä maailmasta, mutta voimme itse valita, ettei maailma meitä saastuta, koska olemme päässeet Totuuden tuntoon.

Armo peittää syntien paljoudet. Aina voi tehdä parannusta. Emme ole lain alla. Näillä puolustellaan.
Pidetään armo halpana.

Kristuksen uhrikuolema Golgatan ristillä vaati Kristukselta kaiken. Meidän kaikki kärsimykset, pahat tekomme, moraaliton saastainen elämämme, sairaudet, aivan kaikki Hän kantoi ristille. Jumala rakkaudessaan antoi Poikansa Jeesuksen Kristuksen uhriksi, meidän edestämme. Näin me pääsemme Isän yhteyteen takaisin.

Ottamalla tämä kallis Uhrikaritsa elämäämme.

Tunnustamalla ja hylkäämällä syntinen elämä, missä ennen vaelsimme. Silloin Kristuksen verellä pesty sielu on pyhitetty kokonaan Kristukselle.

Uudestisyntynyt kristitty ei enää katso maailman valoja ja sen houkutuksia, koska Kristus antaa paljon enemmän Taivaallisista aarre aitoista, omia hengellisiä rikkauksia.

Tämän ajan kristitty luulee pääsevänsä helpolla. Pääsee helpolla, koska paholainen antaa, vaarattoman Kristuksen seuraajan olla rauhassa.
Piru nukkuu kirkkojen peräpenkillä, kun uskovat metelöivät, ja pitävät hauskaa Jumalan palveluksessaan.

Pyhyys on kadonnut. Jumalan pelkoa ei ole. Raamatun opetukset vesitetty. Jos tästä jälkikristillisestä porukasta, vielä löytyy niitä, jotka tahtovat elää Jumalan Sanan mukaista elämää, he eivät ole suosittuja.
Ihmisten suosiotako etsimme? Ihmisen aplodit ja suosio loppuu heti kun ylitämme ajan rajan.

Silloin ei kysytä, olitko suosittu ihmisten keskuudessa? Seurasiko sinua suuret massat ? Olitko aina etummainen jonossa, ja etsit ensimmäisiä paikkoja?
Olitko seurakuntasi aktivisti, joka ei unohtanut yhtäkään tilaisuutta?
Halusitko pyrkiä esille, ensimmäiseksi, suureksi ja kaikkitietäväksi? Näkyi ja kuului, missä liikut?

Ei, Kristus näitä meriittejä kysy, kun ajan rajan ylität. Hän näkee elitkö elämäsi niin kuin Hän opetti? Elitkö elämäsi kokonaan Hänelle kunniaa tuottaen?
Pysyikö sinussa ja minussa, Jumalan Pojan usko?
Usko, joka oli kaikessa kuuliainen Isän tahdolle.

Jumalan Sanaa voidaan jakaa monella tapaa. Nythän evankeliointi pitää olla mahdollisimman neutraalia. Jumalasta voidaan puhua ” kevyemmällä” tavalla.
Voi tietysti, ja tähän aikaan on tultu.

Mutta kun Kristus tulee tuulissa ja pilvissä pienen omien joukon noutamaan, löytäneekö Hän, enää sellaisia Hänen omia, jotka ovat laittaneet elämänsä yksin Jumalan Sanan varaan?

Rukoillen pyytäneet armoa, saada olla sisällä Kristuksessa, vaikka maailmasta saisi helpotuksia ristin tien kulkemiseen.

Elämäntie, on kaita tie, harvat jaksavat kulkea kaidalla tiellä loppuun saakka.

Omin voimin ei kukaan jaksa loppuun saakka, koska ajat kovenevat. Koetukset lisääntyvät. Ahjo kuumenee.
Mutta Kristuksessa me voitamme. Pidetään Jumalan Sana pyhänä.
Pidetään armo kalliina.

Rukoillaan, että Herra antaa Pyhän Hengen voimaa elämäämme.

Ei lähdetä maailman hiilivalkeille lämmittelemään. Hetken se hehkuu ja lämmittää. Mutta vain hetken.

Kristuksen Sana, Pyhän Hengen tuli, antaa lämpöä, antaa voimaa, kulkea kaita tie loppuun saakka.
Olkoon arka omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.
Kuningas Daavid rukoili. ” Herra älä ota minulta pois Pyhää Henkeä.”

Meidän jokaisen, minunkin on valvottava, ettei maailma saastuta, eikä vie mukanaan.
”Taivaaseen käy matkamme, maa ei viihdyttää saa meitä.”
Antakoon Kaikkivaltias Jumala, veren suojan ja Pyhän Hengen voiman, lopunajan viime hetkiin. Ettei meitä maailmassa olevien kanssa tuomittaisi, kadotukseen. Amen.

@ LR.

This entry was posted on 11.1.2023. Bookmark the permalink.