Kun Jeesus siunaa, Hän siunaa koettelemusten avulla.
Jeesus paransi Pietarin anopin, vielä saman päivän iltana tuotiin hänen tykönsä paljon riivattuja ja sairaita ja hän paransi heidät sanalla. Hän ei alentunut shamaanien ja poppamiesten käyttämään suggerointiin. Hän lausui vain sanan ja paraneminen oli tosiasia.
Tämä kertoi kaikille läsnä oleville, että Jeesus on kaikkivaltias.
Ajatelkaa, millaisen näkökulman koettelemusten keskellä Jeesus antaa. Hän on kaikkivaltias! Tuli mitä tuli, tapahtui, mitä tapahtui, niin Jeesuksen seuraajilla ei ole hätää.
Pietari sai kokea tavan takaa toisten opetuslasten kanssa, kuinka oli ongelmia ja vastoinkäymisiä.
Kun Pietari heitti verkot Jeesuksen käskystä, hän sai valtavan kalansaaliin. Jeesuksen sanan voimasta hän käveli veden päällä, ja alkaessa vajota Jeesus pelasti hänet. Kun apostolit olivat myrskyssä aaltojen peittäessä veneen, Jeesus tyynnytti myrskyn.
Kun Pietari kiivastui ja iski Malkukselta korvan, Jeesus paransi tämän. Joh. 18:10 ym.
Pietari oli heikko luullessaan olevansa vahva ja kulki kohti kurjaa kieltämistä.
Jeesus kertoi hänelle etukäteen hänen lankeemuksestaan ja paluustaan. Pietari sai oppia, että Jeesukselta löytyy apu ja häneen saa ja voi turvata.
Tämän kaiken välityksellä Pietari sai oppia, ettei hänen tarvitse hätäillä hengestään ja kohtalostaan edes kuoleman edessä, vaan että hän on kuolemallaan ”kirkastava Jumalaa” Joh. 21:19.
Pietari luotti siihen, että Kristus herättää kuolleet, ja ettei kukaan voi ryöstää Jeesuksen ”lammasta” Hyvän Paimenen kaikkivaltiaan kädestä.
Näin hän koettelemuksissa vahvistui siinä uskossa, että Jeesuksen luona on hyvä olla, sillä hän on Jumalan Poika ja hänellä on iankaikkisen elämän sanat.
Muista sinäkin, että Jeesus on kaikkivaltias. Muista, että hän rakastaa sinua ja tahtoo auttaa sinua. Hän auttaa sinua silloin ja sillä tavalla kuin hän itse hyväksi näkee. Ihmiselämän vaikeuksissa ja koettelemuksissa on jo itsessään hyvän Jumalan hyvä tarkoitus; ne ovat siunausta, jotka ikään kuin kasvavat korkoa korolle.
Aikanaan Jumala nostaa yltämme kurittavan kätensä ja laskee siunaavat kätensä päällemme. Jo tässä elämässä, mutta täysin vasta tämän elämän päätyttyä… iankaikkisuudessa saamme kokea täydellisesti Herran seuraamisesta saadun voittajan seppeleen.
Koetuksissa on siunaus. Kärsimyksien pilvillä on kultareunus… älä menetä toivoasi. Isä pitää huolta lapsistaan. Jätä elämäsi kokonaan rakastavan Isän vahvoihin käsiin.
Me, kaikki syntiset ihmiset saamme luottaa Golgatan ristin täytettyyn työhön. Kallis pyhä veri vuosi sinun ja minun syntiemme tähden. Avattuamme sydämen oven Jeesukselle. Hänen armostaan saamme kaikki syntimme anteeksi. Ristin luota vuotaa rauha särkyneeseen sydämeen. Ilman ristin sovitusta, ei olisi mahdollisuutta päästä Isän yhteyteen. Jeesus uhrasi itsensä ja sovitti kaikkien ihmisten kaikki synnit. Armosta syntinen sydän puhdistuu. Kaikki olemme syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla, mutta katumalla syntejämme ja tehdessämme parannuksen. Saamme syntimme anteeksi ja siunausten virrat alkavat virrata elämäämme. Puhtaat astiat Herra täyttää ja käyttää. Pimeinkin nurkka on puhdistettava ja tuotava valoon. Herra ei siunaa salaisia syntejä. Tämä kansa, ja kristityt tarvitsemme parannussaarnaajia. On aika murtua. Antakoon Herra itku herätyksen maahamme. Kyyneleet eivät puhdista. Jeesuksen veri puhdistaa, ja omatunto saa rauhan. Nöyrille Hän antaa siunauksensa, ja pukee ylistyksen vaippaan. Aamen.
@LR.