Särkymisen siunaus

” Nouse ja mene alas savenvalajan huoneeseen; siellä minä annan sinun kuulla sanani.” Jer. 18: 1. KR 33/38.

Savenvalaja tekee savesta käyttöesineitä. Uskovien pitäisi ymmärtää savenvalajan työtapoja, näin voitaisiin paremmin ymmärtää, minkä vuoksi, savenvalajan työstä on kirjoitettu Raamatussa. Käyttöesineet tulivat hyvään käyttöön taloudessa. Niiden piti olla vahvasti työstettyjä ja poltettuja.

Aina ei savesta synny kerralla kunnon astiaa. Astia voi halkeilla, mennä säröille. Tulee valuvikoja.

Eräs julkisuuden henkilö totesi, ” valuvian vian voi korjata uudella valulla. ”

Syntiinlankeemuksen jälkeen jotain meni meissä ihmisissä pahasti hajalle. Täydellisen Jumalan kädestä saadut hyvät ominaisuudet menetettiin.

Savenvalaja etsii hyvää savea, mistä alkaa työstää astiaa. Kunnon maaperässä on kunnon savea, mistä syntyy hyvä ja vahva astia. Jumala toimii savenvalajan tavoin. Hän herättää Pyhän Henkensä avulla syntisen ihmisen. Hän on edeltä katsonut, että jokaisessa ihmisessä on hyvää ainesta, jaloon käyttöön. Siksi rakkauden Jumala etsii kaikkia ihmisiä. Hän herättää sanansa kautta, synnintunnon. Hän näyttää ihmiselle todeksi, miten likainen sydän on? Herätään näkemään, mitä tekoa on, ja kuinka saastainen on Jumalan edessä?

Jumala on näyttänyt meille sanastaan myös armon, ja vanhurskauden. Kristuksen sovitustyö Golgatalla, Hänen verensä, ja kuolemansa, sekä ylösnousemuksensa kautta, saamme lahjaksi vanhurskauden. Syntinsä tunnustava ja hylkäävä, saa armon. Syntinen ihminen julistetaan armahdetuksi syntiseksi. Hänet vanhurskautetaan, julistetaan syyttömäksi. Syntinen ihminen on päässyt pois, kadotustuomion alta. Paholainen on hellittänyt otteensa.

Kristukseen uskova on saanut Pyhän Hengen sinetin, merkiksi armahduksesta. Hän saa voiman elää Jumalan lapsena, Pyhän Hengen antaessa voimaa, jokaiseen päivään.

” Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.” Joh. 16: 8. KR 33/38.

” Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämestäsi, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. ” Room. 10:9 – 10. KR 33/38.

Ihminen on nyt, taivaallisen Savenvalajan käsissä. Tästä alkaa muovaus ja muokkaus. Savea työstetään. Savesta erotetaan pois kivet ja huono aines. Kuona poltetaan. Kaikki se vanha, mikä meihin on jäänyt, poistetaan vähitellen. Huomaa vähitellen! Kerralla ei savenvalaja tee astiaa valmiiksi.

Uudestisyntynyt Jumalan lapsi, on pieni vauva, eikä ymmärrä erottaa hyvää pahasta. Hän kompuroi alussa entisissä synneissään. Tämä ei ole tavatonta. Luonnollinen lapsi oppii vähitellen erottamaan, mitä saa tehdä, ja mitä ei saa tehdä. Kävelyn opettelu on kaatumista ja nousemista ylös.

Uskon elämän alussa pitää tehdä kuitenkin selväksi, ettei ” kaatumisia” saa kovin pitkään tapahtua. On mentävä eteenpäin kasvuvaiheesta toiseen. Kivien nyppiminen savesta, ja hionta tekevät kipeää. Jokainen ihminen on kokenut nuoruudessaan kasvukipuja. Kasvaminen tekee aina kipeää.

” Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.” Kol. 3: 13.

Anteeksiantamaton mieli hidastaa kasvamista, pahimmassa tapauksessa kasvu pysähtyy kokonaan. Mikäli kannamme, sisällämme kaunaa ja vihaa, ilkeyttä. Jos emme täysin halua jättää entisiä ” mätäpesäkkeitä”, ajoittain ne tulevat esille.

Jos, monien vuosien uskon vaellus ei ole muovannut vaikeaa luonnetta, on jotakin pahasti pielessä. Onko, tällainen Jumalan lapsi jäänyt kehityksestä jälkeen? Hitaasti oppivat lapset laitetaan erityisluokille. Jumalan erityisluokalla opitaan uudestaan armo ja laupeus. Opitaan nöyryyttä.

Huonoa itsetuntoa pidetään pystyssä omin voimin, ja omalla viisaudella. Sopivan tilaisuuden tullessa kaikki ” törky” kaadetaan syyttömien niskaan. Hetken on hyvä olla, on sanottu ” suu puhtaaksi.”

Hitaasti ylpistynyt, ei näe omaa osuuttaan purkauksille. Olisi hyvä, jos jossakin vaiheessa omatunto alkaisi kolkuttaa, niin että anteeksi pyytäminen tulisi mieleen. Koska minkäänlainen viha ei mene taivaaseen.

Nöyrää mieltä ei saada sattumalta, sekin annetaan armosta. Ihminen ei luonnostaan omista nöyryyttä. Nöyryys saadaan monien ahdistusten ja koettelemusten jälkeen.

On mentävä monesti hajalle, pitää muokata uudelleen. Vanhaa on hiottava pois. Jumalalla on varaa muokata meitä moneen kertaan. Kaikki, ” kukkonsa ja kanansa” Jumala kynii. Jumalalla ei ole lempilapsia.

Katkera ihminen on lyömässä, hänellä ei ole tervettä myötätuntoa. Tällainen ihminen nauttii, saadessaan löydä heikommassa asemassa olevaa.

Kristitty Kristuksen oma on Pyhän Hengen temppeli. Pyhä Henki asuu, heikoimmassakin Jumalan lapsessa. Olisi varottava kovia sanoja, ettei lyötäisi Kristusta. Uskossa oleva ihminen on Jumalan silmäterä. Silmä on arka, siihen ei saa kovia iskuja lyödä. Mutta, on niitä, joidenka ” armoitus” on etsiä vikoja ja virheitä toisista. Ja lyödä heikoimmassa asemassa olevia. Näyttävä hengellisyyden kaapu verhoaa nämä ihmiset. Naamiona on pyhyys ja täydellinen vaellus. Tällaiset ovat susia lammasten vaatteissa. Lämpö ja rakkaus puuttuu, sielussa on vielä jäätä.

Pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus

 

” Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi.” Room. 15: 2. KR 33/38.

Lähimmäiselleen mieliksi eläminen on laji, joka vaatii pitkän kasvuajan. Hengelliset puheemme voivat olla viisaita, ja Raamatulla höystettyjä. Kehumme, pitkää nimilistaamme henkilöistä, joidenka puolesta rukoilemme. Ulkonaisesti elämme hengellisesti moitteetonta elämää. Mielestämme olemme edistyneet hengellisessä kasvussa pitkälle.

Uskon kasvua ei mitata asteikolla 0 – 100.

Jeesuksen luokse tuli ihmisiä. Oli ongelmia, laidasta laitaan. Jeesus Kristus kohtasi ihmiset säälien. Jerusalemissa sijaitsevan Lammasportin luona oli Betesdan lammikko.

Sairaat uskoivat, kun lammikon vesi liikutettiin, lammikkoon ehtinyt sairas parani. Lammikon äärellä oli paljon sairaita ja rampoja. Siellä oli myös rampa mies, joka oli sairastanut 38 vuotta. Hän odotti pääsyä lammikkoon. Hän ei koskaan onnistunut pääsemään oikealla hetkellä lammikkoon. Itse hän ei päässyt siihen, eikä hänellä ollut henkilökohtaista avustajaa.

Jeesus saapui lammikolle. Jeesus näki, että rampa mies, ei itse pääse lammikkoon. Jeesus näki miehen vilpittömän halun tulla terveeksi. Siksi Hän kysyi rammalta: ” Tahdotko tulla terveeksi?” Mies alkaa selvittää Jeesukselle, minkälainen oli hänen elämän tilanteensa. ” Minulla ei ole ketään, joka auttaisi. Toinen pääsee lammikkoon ennen minua.” Rampa oli yksinäinen, ja tunsiko Jeesusta entuudestaan, sitä emme tiedä.

Jeesus ei aloita moraalisaarnaa. Jeesus ei ala moittia miestä, kuinka tämä elää, itsesäälissä, ja surkuttelee elämäänsä. Jeesus ei lyö lisää. Hän ei syyllistä miestä. Jeesus ei lisää taakkaa sairaan kannettavaksi. Hän tietää, 38 vuotta on pitkä aika olla rampa. Tuon ajan ihmisten elinikä ei kaikilla ollut näin pitkä. Hän oli koko ikänsä ollut rampa. Jeesus ei kysele, miehen tekemiä syntejä. Hän säälii syvästi, ja ajattelee, näin pitkä aika kärsimystä saa riittää. ” Nouse, ota vuoteesi ja käy.” Kehottaa Jeesus miestä. Mies tuli terveeksi ja sai uskon lahjan. Hänestä tuli Jeesuksen suurien tekojen todistaja.

Me, tapaamme avuntarvitsijan. Kyselemme kaikki mahdolliset syyt, miksi lähimmäinen on apua pyytämässä? Onko pyytäjän elämä ollut puhdasta ja moitteetonta. Onko tarpeeksi uskoa muutokseen? Tuleeko henkilö autetuksi kerrasta, vai jatkuuko avuntarve pidempään? Tuleeko avuntarvitsija riippuvaiseksi auttajasta? Epäilemme pyytäjän motiiveja viimeiseen saakka.

Jos auttamishalu on näin tiukassa, ja emme luota ihmiseen, eipä tallainen auttaja ole itsekään tasapainossa itsensä kanssa. Uskossa voidaan olla, mutta kasvamista pitää tapahtua, jos auttaminen lähtee itsekkäistä lähtökohdista. Parasta on pysyä pois auttamistyöstä. Kaikki avun antaminen on epäitsekästä työtä.

Jeesus auttoi pohtimatta, mitä autettavalle seuraavaksi tapahtuu. Onko uusi ongelma jo ovella odottamassa?

Voidaan sanoa, ettei ihmistä ei voi verrata Jeesukseen. Ei voida. Mutta Jeesuksen rakkaudella täytetty ihminen, elää niin kuin Jeesus opetti elämään. Jeesus oli täynnä laupeutta ja armoa. Kristitty, joka on uudestisyntynyt, ja saanut kaikki syntinsä anteeksi. Hän on saanut osakseen niin paljon armoa, ettei sitä voida mitata millään maallisilla mittareilla. Silloin rakastetaan lähimmäistä, yhtä paljon, tai enemmän kuin itseä. Toteutetaan suurinta käskyä, rakkauden kaksoiskäskyä. ” Rakasta lähimmäistä, niin kuin itseäsi.”

” Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” Joh. 13. 34- 35. KR 33/38.

Kristittyjen keskinäisen rakkauden puute on tämän ajan vakava ongelma. Uskoa on, ja kristittyjä. Missä on keskinäinen rakkaus? Uskosta osattomatkin auttavat toisiaan enemmän, kuin Jeesukseen uskoviksi sanovat tekevät. Kuinka paljon on heitä, joita toinen Jeesuksen omaksi sanova, on lyönyt ja haavoittanut? Auttamishalun puuttuminen, on tehnyt katkeraksi. Monelta usko Kristukseen on vähitellen hiipunut. Koska uskoviksi itseään sanovat, ovat kohauttaneet olkaansa, silloin kuin avuntarve on akuutti. On lisätty syyllistämällä lisää taakkaa kannettavaksi. Tämä ilmiö oli tuttua jo Uuden Testamentin aikana. Siksi siellä on kerrottu meille opetukseksi, kertomus laupiaasta samarialaisesta.

Paljon saarnataan auttamisesta ja antamisesta. Ovatko saarnaajat, papit, itse elävänä esimerkkinä? Onko saarnat vain huulilla pyöriviä sanoja, vailla pohjaa? Saarnataanko vain palkan edestä? Silloin ei toisten hätä paljoa kiinnosta, jos oma kukkaro lihoo saarnojen ansiosta. Mitäpä muista, minä saarnaan sunnuntaina, häissä ja hautajaisissa, ja palkka tulee. Leipänsä eteen saarnaavia on aina ollut.

”Köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua ei teillä ole aina,” Jeesus sanoo Sanassaan. Sairaat, köyhät, vähävaraiset, on laitettu koetukseksi. Miten me heitä käsittelemme, ja heille teemme, se tehdään Jeesukselle. Kristus on heikkojen puolella loppu viimein.

Katsotaanko avuntarvitsijat ihmisiksi, jotka eivät osaa hoitaa talouttaan? Ovatko eläneet huonoa elämää, ja siksi sairastavat? Näitäkin on, mutta monet etenkin tänä aikana, eivät ole itse aiheuttaneet elämänsä kurjuutta. Tämä aika koettelee nyt uskovien keskinäistä rakkautta. Onko meillä YYA-sopimus?

Armoa tarjotaan

”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylväminen eikä leikkaaminen” 1. Moos. 8: 22. KR 33/38.

Jokainen maanviljelijä tietää, ensin pitää kylvää siemen maahan. Odotetaan kasvua ja sato leikataan myöhemmin. Jumalan Sanassa kerrotaan paljon kylvämisestä ja leikkaamisesta. Teollistuminen on etäännyttänyt ihmiset maanviljelystä. Tästä huolimatta maata viljellään. Raamattu sanoo, ” ettei lopu kylväminen, eikä leikkaaminen.” Onhan ihmiselle annettu velvollisuus viljellä ja varjella maata.

Hengelliseen elämään kuuluu myös kylväminen ja leikkaaminen. Jumalan Sana on siemen, joka kylvetään ihmisen sydämeen. Mikäli Sanan siemen kylvetään varhaisessa lapsuudessa, se varjelee monelta pahalta myöhemmin elämässä. Siemen itää parhaiten nuoressa sydämessä, mieli on vielä avoin ja puhdas. Mahdotonta ei ole, ettei ikääntyessäkin Sanan siemen itäisi. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vaikeampaa on omaksua uusia asioita. Ikääntyessä ihmisestä tulee skeptinen ja on varautunut, uutta on vaikeampaa omaksua.

Kyntäminen ja muokkaaminen ovat ensimmäisiä vaiheita.

Hengellisessä kontekstissa kyntämistä on rukous. Maaperä pitää rukouksin pehmittää ja kääntää vastaanottamaan siementä. Ihmiset tarvitsevat hengellistä siementä ja -ravintoa.

Tärkeintä hengellistä työtä on rukous, siinä viedään asiat Isälle Jumalalle tiettäväksi. Hän tekee työn, me ihmiset olemme Hänen työtovereitaan. Missä on paljon rukousta, siellä on paljon siunausta. Missä on vähän rukousta, siellä on vähän siunausta. Tämä on otettava huomioon aina hengellistä työtä tehtäessä.

” Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.” Luuk. 11. 9 – 10. KR 33/38.

Jumalan Pyhä Henki muokkaa ihmisten sydämiä. Kääntää synnilliset taipumukset päällepäin. Antaa synnintunnon. Pelastuskaipuu herää, maailmallinen elämä ei enää anna tyydytystä. Alkaa aika, jolloin Jumala alkaa kiinnostaa ja hengelliset asiat.

Rukouksien vaikutukset alkavat näkyä. Jumala on vastannut rukouksiin. Anovalle on vastattu pyyntöihin. Rukous on ihmisen puhetta Jumalalle.

Jokainen Kristukseen uskova on Jumalan työtoveri. Sanan kylväjä.

Jumalan Sanaa kylvetään, se tekee sen tehtävän, minkä vuoksi se on maailmaan lähetetty. Jumalan Sana, johtaa pelastukseen, ja päästää pois kadotustuomion alta. Koska jokaisen syntiin langennen ihmisen osaksi, on tullut, kadotustuomio, ja ikuinen ero Jumalasta.

Jumala puhuu Pyhän Hengen kautta Sanassaan. Sana tuomitsee synnin. Raamattu on lakikirja, missä on ilmoitettu, mikä on syntiä? Pahin synti on, että Jumalan ihminen elää ilman Jumalaa. Ihminen on hylännyt Jumalan ja Hänen Sanansa.

Jumala Kristuksessa Jeesuksessa pelasti ihmiset, kuolemalla ristillä. Hän sovitti syntimme, ja kaiken mikä erottaa meidät Jumalasta. Hän kuoli ristillä ja vuodatti kalliin verensä, että meillä olisi pääsy takaisin Jumalan yhteyteen. Hän antoi viattomana Henkensä, meidän edestämme, että me saisimme iankaikkisen elämän. Kaiken tämän Hän teki suuresta rakkaudesta ja vapaasta tahdosta. Isä Jumala rakasti synnissä eläviä ihmisiä. Rakkaudestaan meihin syntiin langenneihin, Hän uhrasi Poikansa Jeesuksen Kristuksen. Kristuksessa Jeesuksessa, on tarjolla syntien anteeksi saamisen armo. Raamattu on lakikirja, mutta on myös armosta kertova kirja.

Kaikki näkevä ja tietävä Jumala

” Olenko minä Jumala vain lyhyeltä matkalta, sanoo Herra; enkö ole Jumala myöskin kaukaa?” Jer. 23:23. KR 33/38.

Uskomme avaruudessa olevan auringon olevan etäällä. Uskomme koiran olevan läheisessä tarhassa. Uskomme silti, vaikka emme tarkistaisi asiaa. Suljetusta portista ei koira pääse pujahtamaan pois. Etäällä ja lähellä olevia asioita pidämme itsestään selvyytenä.

Ensimmäisellä maata kiertävällä avaruusaluksella ollut ihminen, oli todennut, ettei hän nähnyt avaruudessa Jumalaa.  Mielenkiintoista, hänen mieleensä oli tullut Jumala.  Mikä oli motiivina, etsiä avaruudesta Jumalaa? Maahan palattuaan hän oli varma, ettei Jumalaa ole, koska ei avaruuden pimeyden keskellä Jumalaa näkynyt. Löysikö kyseinen henkilö, myöhemmin vastauksen Jumala kaipuuseen, sitä ei tiedetä. Nyt monet, jotka uskovat telluksemme ulkopuolella käyneen havaintoon Jumalasta, uskovat ettei Jumalaa ole. Onhan silmin nähty havainto pätevä havainto, vai onko sittenkään?

Jumalan Sana Raamatussa sanoo: ”Sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme.” Apt. 17:28. KR 33/38.

Jumalassa me elämme ja liikumme ja olemme. Ihminen ei olisi kiertänyt maapalloa ympäri avaruudessa, ellei Jumalaa olisi olemassa. Huolimatta siitä, ettei hän nähnyt Jumalaa. Hän ei olisi tullut maahan, ellei Jumala olisi ollut hänen kanssaan. Hänen koko olemuksensa ja henkensä oli Jumalan työtä. Jumala oli hänessä, hän ei vain ymmärtänyt tätä. Hän etsi Jumalaa kaukaa, siksi hän ei löytänyt Jumalaa, eikä nähnyt Häntä.

Sama koskee meitä jokaista, olemme, jokainen Jumalan kuviksi luotuja. Meissä on Jumalan puhaltama elämän henki. Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä.

Jumala on kaikkialla, kaikki tietävä ja kaikki näkevä. Ihmisen omalla viisaudella, ei tätä voida käsittää.  Jos Jumalaa etsitään järjen avulla, emme voi koskaan nähdä Jumalaa.

Usko ja uskossa oleminen, eivät ole järjellä selitettäviä asioita. Jos olisivat, silloin ei uskoa tarvittaisi.

 

”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” Hep. 11:1. KR 33/ 38.

”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” Ef. 2: 10. KR 33/ 38.

 

Jo ennen syntymäämme, Jumala näki meidät äitimme kohdussa. Hän tiesi tarkalleen, minkälaisia meistä tulee. Tiesi missä asumme ja elämme. Jopa elinpäivien päämäärän Hän tiesi, ennen kuin yksikään niistä oli tullut.  Kaikki elämämme vaiheet ovat Hänen tiedossaan. Häneltä ei mikään ole salattua. Hänelle olemme kuin avoin kirja. Kristittyjen Jumalan edeltä tietämys, ei ole ennalta tietämystä, vaan Kaikkivaltiaan Jumalan salattua viisautta.

”Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.” Ps. 139.

” Ja Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisiensa rajat.” Apt. 17: 26. KR 33/38.

Koska kaikki on näin tarkkaan meistä jokaisesta ihmisestä tiedossa, ei kannata pakoilla Jumalaa. Hän näkee meidän tekomme, ja ne eivät ole hyvät Jumalan silmissä. Hän odottaa, että ihminen kääntyy, menee itseensä, ja tutkii itseään. Pohtii mielessään, olenko Hänen omansa? Tunnenko Hänet läheltä? Olenko puhdas synneistäni ja pahoista teoista, joita olen tehnyt Jumalan tahtoa vastaan?

Tutkimusmatka itseensä on tärkein matka, mitä ihminen elämänsä aikana tekee.

Jos matkan päätepisteessä näen, että olen syntinen ja kelvoton Jumalalle.   Ehdotonta on silloin uudistua mielen uudistumisen kautta. Meidän mielen alueelta lähtevät kaikki synnit. Ensin nousevat ajatuksiin likaiset ajatukset.  Märehdimme ajatuksiamme aikamme. Likainen ajastus muuttuu synniksi. Himoksi. Haluksi tehdä Jumalan tahdon vastainen teko.

Ensimmäinen nainen Eeva, katseli kiellettyä puuta ja sen hedelmää. Jumala ehdottomasti oli kieltänyt ottamasta hedelmää. Aikansa hedelmä oli kaunis, lopulta se muuttui mehukkaammaksi. Himo… hyvältä näyttävä hedelmä kasvoi.

Syntiset teot ja ajatukset, ovat ensin vain kauniita. Vähitellen niistä tulee liian kauniita, ja ennen kaikkea niiden houkutus kasvaa. Lopulta himo on raskas, himoa ei voi pysäyttää, ja syntyy lankeaminen. Syntinen likainen ajatus, mitä ensin viattomasti ajatteli, sai aikaan teon. On syöty synninhedelmästä. Lankeemus syntiin tapahtui.

 ^”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään.  Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee.  Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman.” Jaak. 1. 13 – 15. KR 1992.