Jumalan valtuuttama

”Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.” 2 Kor. 10. 17 – 18. KR. 33/38.

Kerskata sanalla on synonyymejä. Avatakseni asiaa mainitsen joitakin, ylpeillä ja mahtailla, rehennellä, pöyhkeillä, kehua ja levennellä. Apostoli Paavali tahtoo sanoa alussa mainitussa jakeessa, joka kerskaa, rehentelee, ylpeilee, pöyhkeilee, mahtailee. leventelee, kehuu, hän tehköön kaikki nämä, Herrasta Jeesuksesta. Käsi sydämelle kristityt, teemmekö näin?

Jae jatkuu, mikäli emme tee näin, vaan edellä olevia synonyymejä käytämme itsestämme, emme kestä koetusta. Koska Jumala koettelee meidät jokaiset, mitä tekoamme meidän uskomme on? Mitkä ovat motiivit, tehdä työtä, jota teemme Jumalan sanan eteenpäin viemiseksi? Ovatko ne itsekkäitä ja omia etujamme ajavia, omia päätelmiä. Vain teemmekö työmme, Herran valtuuttamana? Onko suosituksen antanut tehtävään Jumala, vain ihmiset tai minä itse? Useilla kristityillä on palava into viedä evankeliumia eteenpäin. Hyvä niin. Raamatun sana ohjeistaa,” Intokaan ei ole hyväksi, jos taito puuttuu.” Mistä saamme taidon ja oikeat motiivit tulokselliseen työhön?

Herra suositus on tärkein kriteeri. Miten saamme tietää, olenko Herran suosittelema työntekijä?

Otetaan esimerkiksi Joosef, joka oli Jaakobin toiseksi nuorin poika. Hänen elämänsä kuvaus alkaa, 1. Mooseksen kirjan 37 luvusta eteenpäin. Luku aloittaa myös uuden ajanjakson Israelin kansan vaiheista. Maailman luominen ja syntiinlankeemus, eikä vedenpaisumus, saa niin paljon tilaa Raamatussa, kuin Joosef saa. Mikä Joosefin elämässä on niin merkittävää, että Jumalan sana, kertoo hänestä niin paljon?

Joosef eli kunniallista elämää. Kristityn vaellus kertoo paljon ihmisestä, etenkin Jumala-suhteen laadusta, se kertoo paljon. Joosef on esimerkki, miten hän ei langennut syntiin, vaikka monia houkutuksia, asetettiin hänen eteensä. Joosef pysyi Jumalan tahdon tiellä kaikissa elämänsä vaiheissa. Tarkka lukija huomaa paljon yhtäläisyyksiä, Joosefin elämän ja Jeesuksen elämän kanssa. Monet Joosefin kokemukset ja Jeesuksen kokemukset ovat yhdenvertaisia. Tässäkin varmasti on syy, miksi Raamattu kertoo Joosefista. Jumala ei ole sattumien Jumala, jotenka jokin tarkoitus on, että Jeesus ja Joosef, ovat monissa kohden yhdenvertaisessa asemassa. Uuden liiton puolella, tätä yhdenmukaisuutta ei mainita, koska Jeesus Kristus on aina suurempi kuin ihminen. Joosef oli kaikesta esimerkillisestä vaelluksestaan huolimatta, vain ihminen.

Joosef sai kokea lapsuuden kodissaan isän rakkautta enemmän kuin toiset veljet. Tämä perheongelma sai aikaan veljeksissä, vihan ja kateuden. Viha ja kateus ovat syntejä, jotka näkyvät ulospäin vihamielisenä käytöksenä. Synti näkyy aina tavalla tai toisella ulospäin. Syntiä ei voi peitellä.

”Kun hänen veljensä näkivät, että heidän isänsä rakasti häntä enemmän kuin kaikkia hänen veljiänsä, vihasivat he häntä eivätkä voineet puhutella häntä ystävällisesti.” 1. Moos. 37. 4. KR. 33/38. Epäystävällinen puhe, on yksi vihan ilmenemismuoto.

Jaakob, Joosefin isän olisi pitänyt kohdella kaikki lapsia tasavertaisesti, näin ei olisi aiheutunut toisissa veljissä, hylätyksi tulemisen kokemusta. Mistä aiheutuu aina ongelmia, ennemmin tai myöhemmin. Viha pääsi patoutumaan. Patoutunut viha on kuin ruutia, se räjähtää tai sulkeutuu sisäänpäin. Räjähtäessään viha saa paljon pahaa aikaan. Sisäänpäin kääntynyt viha aiheuttaa masennusta ja alemmuuden tuntoa. Synti tuottaa aina murhetta tekijälleen ja sen kohteeksi joutuneelle. Joosef ei vielä ymmärrä, mikä merkitys tällä vihamielisellä käytöksellä on, hänen elämässään? Jumala ei tee virheitä.

Joosef näkee unia. ”Katso, me olimme sitovinamme lyhteitä vainiolla, ja katso, minun lyhteeni nousi seisomaan, ja teidän lyhteenne asettuivat ympärille ja kumarsivat minun lyhdettäni.”
Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: ”Sinäkö tulisit meidän kuninkaaksemme, sinäkö hallitsisit meitä?” Ja he vihasivat häntä vielä enemmän hänen uniensa ja puheidensa tähden.
Ja hän näki vielä toisenkin unen, jonka hän kertoi veljilleen ja sanoi: ”Minä näin vielä unen: katso, aurinko ja kuu ja yksitoista tähteä kumarsivat minua”. Ja kun hän kertoi sen isälleen ja veljilleen, nuhteli hänen isänsä häntä ja sanoi hänelle: ”Mikä uni se on, jonka sinä olet nähnyt? Olisiko minun ja äitisi ja veljiesi tultava kumartumaan sinun eteesi maahan?” 1. Moos. 37. 7 -10. KR. 33/ 38.

Veljien viha lisääntyy entisestään. Sanotaan, että unet ovat unia, eikä niihin pidä uskoa. Joosefin unet olivat Jumalan puhetta. Jumala voi puhua unien kautta. Jumalalla on tiensä tuoda asiat tiettäväksi. Jaakob, näiden unien jälkeen pysähtyy miettimään, näiden merkitystä. Oli kolme osapuolta, jotka tiesivät unet. Oli Joosef, joka näki unet. Vihaavat ja kateelliset Joosefin veljet, sekä heidän isä, Jaakob. Jumala puhui nyt unien kautta näille kaikille kolmelle taholle. Joosef tiesi sydämessään, mikä merkitys unilla oli? Hän koki, että Jumala tulee korottamaan aikanaan hänet korkeaan asemaan ja hän pitää perheestä huolen tulevaisuudessa. Mutta veljien kateus kasvoi entisestään. Joosefin veljet pitivät veljeään vain pikkuveljenä, joka näki olemattomia ja puhui omituisia asioita. Taisivat olettaa Joosefin olevan ” suuruuden hullu”, joka tavoitteli korkeita. Veljet olisivat ottaneet mielellään tämän aseman, Joosefin sijaan.

Jeesuksen veri puhdistaa

”Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.” Hep. 9. 22. KR. 33/ 38.

”Elämää ilman verenvuodatusta ei ole olemassakaan. (Cormac McCarthy. New York Timesin haastattelussa 19.4.1992) (Wikipedia)

New York Timesin haastattelussa, yhdysvaltalainen kirjailija Cormac McCarthy, osuu kristinuskon ytimeen. ” Elämää ilman verenvuodatusta ei ole olemassakaan.” Kristittyjä syytetään veren evankeliumin julistamisesta. Mutta evankeliumin ydin on veri. Saamme olla etuoikeutettuja, että saamme julistaa veren evankeliumia, ihmisten syytöksistä huolimatta. Veri antaa elämän meidän julistamallemme evankeliumille. Raamattua sanotaan veriseksi kirjaksi. Raamattu on ”elävä” kirja ja siksi Raamatussa kiertää veri. Jumalan sana on elävää ja voimallista. Jumalan sana voi lahjoittaa ihmiselle elämän, jokaiselle joka uskoo sydämessään, mitä Raamattu opettaa.

”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka…” Hep. 4. 12. KR. 33/38.

Mikään toinen kirja maailmassa ei ole elävä, olipa siinä sanoja miten paljon tahansa. Kaikki kirjat ovat täynnä kuolleita kirjaimia. Raamatun sana on Jumalan sanaa, kirjaimista muodostuu lauseita ja lauseista sanoja, jotka Jumala on sanonut. Kirjoittajat ovat olleet Pyhän hengen inspiroimia henkilöitä. He ovat Pyhän hengen antamalla viisaudella kirjoittaneet Jumalan sanan. Vilpittömälle lukijalle sana alkaa elää. Pyhä henki avaa sanan ja tekee siitä elävän. Veri kierää jokaisessa sanassa ja lauseessa. Katkeamaton verivirta alkaa Mooseksen kirjan alusta ja päättyy Ilmestyskirjan viimeiselle sivulle saakka.

Tiede ei ole vielä löytänyt elämänlähdettä. Jumalan sana ilmoittaa sen selkeästi, se on veressä. Ilman verta ei ole elämää.

”Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.” 3. Moos. Leviticus 17. 11. KR. 33/38.

Veri on elävää, se liikkuu ja kulkee läpi koko ruumiin. Solut saavat ravintonsa verestä. Kuona-aineet kulkeutuvat pois veren välityksellä soluista. Prosessin nimitys on aineenvaihdunta. Jos veri lakkaa kiertämästä elimistössämme, seuraa kuolema. Samoin käy, jos onnettomuudessa tai jostakin muusta syystä, menetämme verta, eikä uutta ehditä antaa tilalle. Veri on elämän merkki.

Seurakuntaa kutsutaan Jeesuksen Kristuksen ruumiiksi. Me olemme Hänen ruumiinsa jäseniä. Jeesus Kristus on seurakunnan pää ja me kristityt olemme jäseniä Kristus-ruumiissa. Jäsenten elämä on riippuvainen Kristuksen verestä. Veren välityksellä olemme yhteydessä toinen toisiimme. Kristuksen veri antaa puhdistuksen synneistä, katuvalle syntiselle. Puhdistuksen jälkeen meidät liitetään Kristuksen ruumiiseen, seurakuntaan. Me alamme kasvaa ja saamme elämän Kristuksesta.

Jumalan Karitsan Kristuksen veressä on uskovien voiman ja elämän salaisuus. Golgatan kummulla tapahtui verenvuodatus. Ilman tätä verenvuodatusta, ei olisi elämää, joka johtaisi Jumalan yhteyteen ja Kristuksen ruumiin jäseneksi. Vanha liitto oli lakiliitto. Papit uhrasivat eläinuhreja ihmisten syntien sovitukseksi. Laissa oli sovitus, mutta siitä puuttui armo. Laki ja armo kulkevat käsikädessä. Jeesus Jumalan Poika mahdollisti tämän liitoksen. Ellei laki saa aikaa synnintuntoa, ei ole tule armon tuntoa. Armo saadaan kokea, Jeesuksen veren puhdistaessa likaisen omantunnon.  Syntinen kun saa kohdata Jeesuksen, se on suurta ihmeellistä armoa.

Synnin saastuttaman veren olemme saaneet perintönä Adamilta ja Eevalta. Meille jokaiselle ihmiselle kaikkialla maailmassa lankeaisi kuolemantuomio, verenperintönä. Jumala armossaan ja rakkaudessaan lähetti sovittajan synneillemme. Kristus Jeesus, Jumalan Poika, tuli ihmiseksi maailmaan ja Eläväksi uhriksi. Hän Jumalan Poika sovitti verellään kaikkien ihmisten synnit. Sotamiehen keihäs puhkaisi ristillä riippuvan Uhri Karitsan kyljen, joka vuosi verta ja vettä. Maahan vuosi kallis Pyhä veri. Tämä veri sovittaa meidän jokaisen synnit. Yhteys Jumalaan on jälleen kunnossa. Elävä Kristuksen veri puhdistaa likaisimmankin sielun lumivalkeaksi.

Jumala on monesti ja monella tapaa puhunut

”Sitten kuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.” Hep. 1. 1 – 4. KR. 33/38.

Vanhan Testamentti kertoo, kristinuskon ydinasiat, profeettojen kautta. Usein käytetään vertauskuvia, tästä syystä Vanha Testamentti on joiltakin osin vaikeasti avautuva. Jos jokin kohta ei aukene, voi sanoa kuten Martti Luther, ” nostan hattua ja menen ohitse.” Vanhassa Testamentissa, kerrotaan ihmisen elämästä kaikki avoimesti. Ihminen on syntiinlankeemuksen jälkeen, kaikkea muuta, kuin Jumalan kuva. Viha ja väkivalta, kauna, häpeä, napinamieli, kateus, katkeruus, kaikki nämä ikävät ominaisuudet tuodaan peittelemättä julki. Myös pettymykset ja menetykset, on avoimesti kerrottu. Ilosta ja Jumalan lapsen riemusta kerrotaan myös. Vanha Testamentti on kiinnostava kirjakokoelma. Tuntemattomaksi jääneen Heprealaiskirjeen kirjoittaja vahvistaa, Vanhan Testamentin sanoman Uudessa Testamentissa.

Uudessa Testamentissa, evankeliumitekstit kertovat Jumalasta ja Hänen Pojastaan elävästi ja kirkkaasti. Evankelistat, Matteus, Markus, Luukas ja Johannes kertovat, mitä Jumalan Poika Jeesus Kristus teki, maanpäällä eläessään. Profeettain kautta kerrottu sanoma sai vahvistuksensa. Jumala lähetti oman ainokaisen Poikansa maailmaan. Jeesus Kristus lähti Isän tahdosta, ihmiseksi ihmisten keskuuteen. Kristus synnitön ja viaton, lähetettiin meidän synnistä saastuneiden keskuuteen. Meidän keskuuteen, jotka tottelemme enemmän paholaista kuin Jumalaa. Pahoitamme armon henkeä, Pyhää henkeä. Teemme Hänet murheelliseksi. Hän on rauhan ja rakkauden Henki. Armon ja laupeuden ja ilon Henki.

Ihminen elää maailmassa, missä Jumalan kaikki hyvät ominaisuudet puuttuvat. Alussa ollut ihannetila on muuttunut kaoottiseksi painajaiseksi. Jumalan antama seesteisyys on poissa. Paholainen ei voi antaa mitään hyvää ihmiselle. Kuitenkin jostakin kumman syystä paholaisen tuottamat asiat, ovat ihmiselle mieleisiä. On helppoa elää maailmassa, koska sen vaaleanpunaiset ruusut, huumaavat ihmisen hetkellisesti. Piikkisiksi osoittautuvat maailman ruusut. Ne haavoittavat ihmisen ja repivät riekaleiksi. Mitä pidempään piehtaroidaan maailman ruusutarhassa, sitä rikkinäisempi ihmisestä tulee. Haavoittuneita näkee päivittäin ympärillä. Mediassa kerrotut, monet raa`at veriteot, ovat kaikki paholaisen tuotoksia. Jumala ei näitä teetä ihmisellä. Kristittyjen Jumala vihaa väkivaltaa ja kaikkea pahuutta. Synninorjuudessa elävää ihmistä Hän rakastaa. Hän tahtoo kaikki synninsitomat auttaa vapauteen. Huumeiden- ja muiden päihteiden väärinkäyttäjät, ovat etsineet väärästä paikasta lepoa ja rauhaa levottomuuteen. Paholaisen koukusta on vaikea päästä irti. Kaikki addiktiot, olivat ne mitä lajia tahansa, saavat ihmisen pahimmassa tapauksessa epätoivon partaalle. Kaikki mikä sitoo ihmisen, ovat paholaisen juonimia asioita. Kiire on yksi nykyajan pahimpia vitsauksia. Maalliset työt ja velvoitteet on saatettu niin tiivistempoiseksi, ettei levolle ole aikaa. Kun lepo unohtuu tai jää vähälle, seuraa uupumus. Siinä menevät kaikki voimat ihmisestä. Tässä tilassa oleva ihminen, ei jaksa enää ajatella, kuin selviämistä hetkestä toiseen. Loppuun palanut ihminen on savuava hiili. Tässä tilassa ihminen ei enää jaksa ajatella hengellisiä asioita. Kyllä paholaisella keinoja riittää, miten ihminen pysyy hänen otteessaan.

Sanan nälkä on terveen Jumalan lapsen merkki. Pelastuksemme ei ole suorittamista, saadaksemme pisteitä. Pelastuksen saamme armosta, emme ansioista. Kristuksen täytetyssä työssä on täydellinen pelastuksemme. Pastorit ja evankelistat uupuvat, ihmisiä pyörii ympärillä. Jatkuva ihmisten kanssa oleminen, on raskasta. Ymmärrän hyvin Jeesusta, miksi Hän vetäytyi välillä sivuun. Hän meni usein yksinäiseen paikkaan lepäämään ja rukoilemaan. Hän Jumala olisi lepäämättä, jaksanut tehdä ympäripyöreitä päiviä. Hän oli ihmisenä maailmassa, siksi Hänkin väsyi. Samalla Hän opetti levon tärkeyttä, seuraajilleen. Meidän on ladattava akkuja ja oltava kahden kesken Herran neuvottelussa. Näin jaksamme jälleen kulkea eteenpäin. Uskoville, erämaakaudet tulevat syystä, ettei ole ehditty syödä Jumalan sanan leipää kunnolla. Ei olla oltu virvoittavien vetten äärellä. Rukouselämä on kuihtunut. Pyhä henki ei voi virvoittaa, jos emme nauti Elämän leipää ja juo Pyhän hengen viiniä. Aliravittu kristitty ei jaksa pitkälle. Jumala vie erämaahan. Siellä olemme paikoillamme ja riippuvaisia Hänestä. Hän auttaa erämassa, kuten Hän auttoi pakomatkalla olevaa Israelin kansaa.

Erämaassa opimme tuntemaan uudestaan, kuinka hyvä Jumala meillä on. Miten armollinen ja rakastava on. Uskollisesti Hän auttaa lastaan, joka on kulkenut etäälle Hänestä. Nääntynyt, leivän ääressä nälkään. Ei ole kiireessä muistettu avata sanaa, lukea Raamattua. Mannaa saivat erämaassa matkaajat päiväannoksen. Samoin meidän tulee syödä päivä annos Sanan mannaa. Matkanjohtaja Jeesus ohjaa paimen sauvallaan laumaansa, viheriäisille niityille lepäämään. Kristus-kalliosta virtaa virvoittavaa vettä. Kuiva erämaa alkaa kukkia. Pyhän hengen voima antaa virtaa, joka sytyttää, hiipuvan uskon liekin palamaan. Uudistuneena ja virvoituksen kokeneena, matkaa on helppo jatkaa. Kiitoslaulut soivat sydämessä.

Mahdottomien tapausten Jumala

”Sillä hän sanoo: ”Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut”. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.” 2. Kor. 6.2. KR. 33/38.

Elämäntapa oppaissa neuvotaan elämään tätä päivää. Menneisyydessä eläminen ei hyödytä ja tulevaisuus on tuntematonta. Tämä päivä on tässä hetkessä. Tästä syystä pitää elää tämän päivän hetkiä. Huomisesta ei kukaan tiedä, tuleeko sitä? Suunnitelmia teemme, eteenpäin elävän mieli. Joskus suunnitelmat toteutuvat niin kuin on toivottu. Suuri todennäköisyys on, ettei kaikki mene, kuten toivotaan. Pettymyksiä saamme niellä. Mitä meille tapahtuneekin elämämme aikana, ne ovat meidän parhaaksi tarkoitettuja.

Jos olet Jeesuksen oma, Hän tietää mikä on mielle hyväksi ja toimii siten. Jos Jeesus ei ole sinulle henkilökohtainen ystäväsi ja et ole Hänen omansa. Monesti toteutumattomat toiveet tarkoittavat sitä, että alkaisit kysellä, mikä on elämäsi tarkoitus? Jumalan tahto on, että sinä löytäisit Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, henkilökohtaisesti. Löytäisit rakastavan ja armollisen Jumalan. Joka rakastaa juuri sinua.

Kristinusko on siitä ihana usko, että kristinuskon Jumala on armollinen ja rakastava Jumala. Hän ei kosta pahojen tekojen mukaan. Kosto ja viha eivät kuuluu kristinuskon Jumalan kuvaan. Ihminen on kristinuskon Jumalalle, erityisen rakas. Meidän ihmisten pahat teot ovat niin raskaita, että voisi kuvitella, ettei armo kuulu ihmiselle. Kaikkein vähiten rakkautta ihmisen ei pitäisi ansaita. Koska tekomme ansaitsevat vain rangaistuksen. Ihminen petti Jumalan pahasti Eedenin paratiisissa. Jumala vihastui ja aiheesta. Ensimmäinen ihmispari sai lähteä paratiisista. Vieläpä Jumala kirosi ihmisen. ” Otsasi hiessä sinun on leipäsi ansaittava. Kunnes tulet maaksi jäälleen.”

Ihminen on maantomusta luotu. Jumalan käden muovaama luomistyön taidonnäyte. Tämä taidonnäyte ei osannut totella Jumalaa, tekijäänsä. Ei osaa vieläkään. Kuinka Jumala voi rakastaa tällaista pahantekijää ja synnin kanssa leikkivää? Joka uskoo paholaista enemmän kuin Luojaansa. Inhimillisesti ajateltuna, on täysin mahdotonta, että rakkaus ja armo kuuluisivat tähän kuvioon.

Kristinuskossa onkin kyse mahdottomien tapausten Jumalasta. Kun inhimillinen viisaus ja rakkaus loppuvat, astuu Jumala näyttämölle. Jumala, jolle ei ole mahdottomia tapauksia.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.” Joh. 3. 16 -17. KR. 33/38.

Kristinuskon Jumalan rakkaus on ainutlaatuista rakkautta. Pyyteetöntä rakkautta. Hän ei kantanut vihaansa loputtomiin. Kerran Hänen yrityksensä oli tuhota, tämä syntinen ihmiskunta. Ihmisten synti ja pahuus oli saanut niin suuret mitat, ettei Jumala enää antanut armoa ihmisille. Jumala osoitti luonteensa. Hän on rakkaus, mutta Hän vihaa syntiä. Jumala näytti, ettei synnin kanssa ole leikkimistä. Hän on kiivas Jumala. Jumalan näkökulmasta katsottuna, synnin mitan tullessa täyteen. Hän avasi syvyyden lähteet. Hän antoi syvyyksien vesien tulvia, niin että kaikki elollinen maanpäältä tuhoutui.

Jumalalle kuuliainen ja hurskas Nooa ja hänen perheensä pelastuivat. Mukaansa hän otti kaikki eläinlajit, jotka eivät eläisi vedessä. Pareittain koiraan ja naaraan. Kuuliaisuus on tärkeä ominaisuus. Nooa osoitti kuuliaisuutensa rakentamalla arkkia kuivalle maalle. Hän oli saanut Jumalalta tarkat ohjeet ja hän noudatti niitä. Ympärillä elävät ihmiset taatusti, pitivät Nooa ” heikkopäisenä” ja ” höpsähtäneenä”. Mies rakentaa kuivalle maalle isoa laivaa. Tosissaan tekee vedenpitävää alusta setripuusta. Tiivistää sen ja tervaa maatervalla sisältä ja ulkoa. Kukaan ei uskonut Nooan puheita. Minkä Jumala suunnittelee tekeväksi, sen Hän toteuttaa. Näin kävi Nooan päivinä ja näin tulee käymään vielä tänäänkin. Nooan perheen ja eläinten mentyä arkkiin sisälle. Oli lastattu ruokaa riittävästi arkissa oleville. Ovet suljettiin ja vesi alkoi syksyä maan syvyyksistä. Toteutui se, mitä Jumala oli Nooalle ilmoittanut. Kaikki mikä ei vedessä elä, kuoli. Näin Jumalan viha huipentui ihmiskunnan kohtaloksi. Jumala päätti, ettei koskaan enää tällä tavalla tuhoaisi ihmiskuntaa. Hän asetti sateenkaaren taivaalle merkiksi lupauksestaan.